Lue keskustelun säännöt.
Oletko koskaan ollut kateellinen lapselle?
Kommentit (31)
Mikä lasketaan kateellisuudeksi? Joissain asioissa on sellainen mäkin haluuuun -tunne, kuitenkin iloiten lapsen puolesta. Kuten vaikka siitä, kuinka helposti lapsi oppii kieliä, itselle jo englanti oli ja on yhä yhtä tuskaa. Sitten joskus vaatteista, joskus joku paita tai mekko oli vain lapsen kokoa edes olemassa myynnissä, jollaisen olisin halunnut itsellekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen.
Minäkin haluaisin riehua kuin villieläin ravintoloissa, kaupoissa ja julkisilla paikoilla ilman, että poliisit hakisivat minut putkaan.
Haluaisin kylässä penkoa paikat ja käydä kuin rosvolauma tarjottavien kimppuun, sekä pyyhkiä suttuiset käteni verhoihin ja pintoihin.
Haluaisin olla itsekäs ilkimys samalla kun joku sanoittaa minulle tunteitani.
En todellakaan. Lapsena kaikki oli pääsääntöisesti p*skaa, ja lapset itse paskiaisia.
Siis omalle lapselle vai yleensä lapsille? Kyllähän mä tavallaan kadehdin lapsissa sitä huolettomuutta mikä silloin vielä on, kun ei tiedä kuinka paskaan maailmaan on syntynyt.
En varsinaisesti, sillä minä en koskaan kasvanut liian vanhaksi mieleltäni. Yhteys sisäiseen lapseeni on erinomainen. 😄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsille tehdään paljon hauskemman näköisiä vaatteita. Me aikuiset joudutaan möllöttämään ankeissa väreissä, eikä ole edes pupunkorvia tai töpöhäntiä meidän vaatteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsille tehdään paljon hauskemman näköisiä vaatteita. Me aikuiset joudutaan möllöttämään ankeissa väreissä, eikä ole edes pupunkorvia tai töpöhäntiä meidän vaatteissa.
Maskit naamalla kaikki näyttävät ninjoilta 🥷🏻
En ole ollut. Minusta kateus on ruma tunne, koska siinä toivotaan ettei toisella tavallaan olisi sitä jotain hienoa, mikä tuo itselle pahan olon.
Kuulostaa henkisesti keskenkasvuiselta haluta mitään pahaa lapselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No pitää olla sairas ihminen, jos lasta kadehtii. Eikä se, että haikailee lapsuuden juttujen perään, ole kadehtimista. Kateellinen on katkera ja pahoillaan siitä, että toisella on jotain hyvää.
Vierailija kirjoitti:
En ole ollut. Minusta kateus on ruma tunne, koska siinä toivotaan ettei toisella tavallaan olisi sitä jotain hienoa, mikä tuo itselle pahan olon.
Kuulostaa henkisesti keskenkasvuiselta haluta mitään pahaa lapselle.
Eihän kateus tarkoita automaattisesti pahantahtoisuutta. Minusta kateus on ihan normaali tunne. En ole tehnyt kateudesta itselleni mitään peikkoa, se vaan on tunne muiden joukossa. Tosiasioiden hyväksymistä. Mutta kyllä mulla joskus tuntuu stressin keskellä, että voi kun saisin edelleen olla se huoleton pikkutyttö, jonka ainut murhe maailmassa oli minkälaiset vaatteet puen Barbien päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todellakin melkein päivittäin olen kateellinen lapseni energian määrälle.
Tsädäm kuule aamulla ylös sängystä ja kaikki on hoidettu tsiptsap sekunnissa akrobaattiliikkeiden ja jatkuvan pälätyksen säestämänä. Sama jatkuu iltaan asti ja viimeiset muuvit näytetään vielä kiipeilemällä sängyssä ja lapsi laulaa aikuisille iltalaulun (ihan omasta tahdostaan).
Ja itse väsyn jo vain katsoessani tuota esitystä.
Olen kateellinen lapsille heidän kyvystään elää juuri tässä hetkessä. Jotenkin olen sen kyvyn vuosien vieriessä kadottanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen, siis kadehdin omaa lapsuuttani. Lapsena minulla oli rakastavat vanhemmat ja isovanhemmat.
Vierailija kirjoitti:
Olen kateellinen lapsille heidän kyvystään elää juuri tässä hetkessä. Jotenkin olen sen kyvyn vuosien vieriessä kadottanut.
No sehän katoaa kaikilta aikuistuessa. Siinä juuri on se syy olla kateellinen lapsille. Joskus pahimmissa epätoivoni syövereissä olen toivonut olevani vain ikuisesti se huoleton vauveli joka lussuttaa äidin tissiä. Ruoat tuodaan suoraan suuhun, pestään puolesta ja saa vain olla möllöttää ja kaikki pitää sua söpönä.
Mielestäni nämä useat olen kateellinen -jutut ovat enemmänkin ihastelua, ei kateutta. Tai jos haikaillaan omaan lapsuuteen, se ei ole kateellisuutta.
Ihailen lasten kykyä elää hetkessä ja hyväksyä uudet asiat ja ihmiset sellaisena kuin ne ovat. Ja huoletonta elämää. Toivoisin että minäkin voisin olla lapsi taas ja aloittaa alusta. Mutta ei se ole kateutta.
Vierailija kirjoitti:
Todellakin melkein päivittäin olen kateellinen lapseni energian määrälle.
Tsädäm kuule aamulla ylös sängystä ja kaikki on hoidettu tsiptsap sekunnissa akrobaattiliikkeiden ja jatkuvan pälätyksen säestämänä. Sama jatkuu iltaan asti ja viimeiset muuvit näytetään vielä kiipeilemällä sängyssä ja lapsi laulaa aikuisille iltalaulun (ihan omasta tahdostaan).
Ja itse väsyn jo vain katsoessani tuota esitystä.
Hahah, täällä täysin sama juttu! Saisipa edes hitusen sitä samaa loputtomasti ryöppyävää pienen lapsen energiaa.
Olen joskus kade siitä, ettei vastuu ja huoli paina harteita. Siitä huikean rikkaasta mielikuvituksesta, ennakkoluulottomuudesta, ja miten kaikki maailmassa on niin uutta ja ihmeellistä. Kun on vielä autuaan tietämätön ympäröivän maailman kauheuksista. Kunpa siihen olon ja elon tilaan voisikin vielä palata! Mutta minä olen oman osani jo saanut kokea, nyt on heidän vuoro.
En.