Helsinkiläisopiskelija valittaa kun matka bussipysäkille pidentyy 400 m
Uusimmassa Helsingin uutiset-lehdessä helsinkiläisnainen valittaa kuinka uusi linja 560 vaikeuttaa hänen elämäänsä. On aiemmin matkustanut linjalla 78 Kontulankujan pysäkiltä Malmille. Nyt linjaa on lyhennetty ja tilalle tuli linja 560, joka ei pysähdy Kontulankujan pysäkillä.
Lainaus lehdestä:
"Linjan 78 typistäminen vaikeuttaa Helsingin uutisiin yhteyttä ottaneen vesalalaisnaisen matkustamista Kontulankujan pysäkiltä Malmille.
- Se vaikeuttaa opiskeluani Malmilla. Joudun nyt lähtemään kotoa aikaisemmin, samoin paluuni kotiin on myöhäisempi, kertoo nainen, joka ei halua nimeään julkisuuteen."
560 pysähtyy kuitenkin mm. Tanhuantien pysäkillä, jonne on Kontulankujalta matkaa noin 400 m. Sen kävelee alle 5 minuutissa, päivässä tulisi alle 10 minuuttia ylimääräistä kävelyä. Voisi valittamisen sijaan ottaa tuon ihan hyötyliikuntana.
Kommentit (75)
2 km matkallahan kastuu jo ihan tavallisellakin sateella. On se hienoa kantaa kauppakasseja kun ei voi pitää samaanaikaan sateenvarjoa ja tuntea kuin vesi valuu kahisevan tuulipuvun läpi pitkin rintaa ja selkään ja hupun läpi niskaan.
Mutta ne Siuntiolaiset joutuvat kohta kävelemään koko matkan. Kuka Järvenpääläinen kävelisi Helsinkiin töihin? Matka on sama.
[quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 20:21"]2 km matkallahan kastuu jo ihan tavallisellakin sateella. On se hienoa kantaa kauppakasseja kun ei voi pitää samaanaikaan sateenvarjoa ja tuntea kuin vesi valuu kahisevan tuulipuvun läpi pitkin rintaa ja selkään ja hupun läpi niskaan.
[/quote]
Voi raasu :( Toivon että tämä on sun elämän suurin murhe, nimittäin sillon on asiat kohillaan! <3
[quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 19:25"][quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 18:51"]
[quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 18:43"][quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 17:25"] Jos on vanhus, sairas tai kävely on mistä tahansa syystä vaikeaa, 400 metriä on todella pitkä matka. [/quote] No jos tämä olis syynä niin eiköhän se olis tuossa mainittu? "Se vaikeuttaa opiskeluani Malmilla. Joudun nyt lähtemään kotoa aikaisemmin, samoin paluuni kotiin on myöhäisempi, kertoo nainen, joka ei halua nimeään julkisuuteen." Vittu mitä paskaa!! :D On kyllä melkoinen firstworldproblem jos 5 minuuttia aikaisemmin lähteminen ja se, että on kotona 5 minuuttia myöhemmin tuottaa noin suuren ongelman. Ärsyttävää ja turhaa nipotusta. Siis olettaen että tervedellisiä syitä ei ole, kun niitä ei ole tuossa mainittu. [/quote] Näin "maalla" (kehä kolmosen ulkopuolella) asuvana ei voi kuin nauraa. Ellei entinen pysäkki ollut aivan kodin vieressä niin ei normaali ihminen edes huomaa matkan pituutta jos se kasvaa muutamalla sadalla metrillä. Tai sitten saa olla todella heikkokuntoinen jos tuohon maailma kaatuu.
[/quote]
No sanoisin ennemminkin, että silloin sen kyllä nimenomaan huomaa jos bussipysäkille on jo valmiiksi ollut jonkun verran käveltävää. 400 metriä kaupunkiympäristössä on oikeasti aika yllättävän paljon. Ja siellä maalle te ette varmaankaan maksa kunnallisverossa julkisesta liikenteestä läheskään yhtä paljon kuin esimerkikis helsinkiläiset. Siis siihen nähde, miten paljon julkista liikennettä tuetaan, sen soisi oiikeasti toimivankin edes siedettävästi.
[/quote][quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 19:25"][quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 18:51"]

Kaupungissa asun minäkin, busseille matkaa päivässä yhteensä 1.5.km. Kertaakaan en ole läpimärkänä joutunut töihin menemään ja siis kokopäiväisesti olen töissä. Sateella voi tosiaan laittaa vaikka kumisaappaat jalkaan, sadetakki ja vaikka sateenvarjokin mukaan. Nää on asenteesta kiinni, ne joille kävely, edes se hyötyliikunta tekisi hyvää keksivät aina jotain selityksiä miksi ei itseltä onnistu.
Ja ajattele, näillä lakeuksilla ainoa julkinen kyyti kerran viikossa vie kylien autottomat 20 - 30 km päähän keskustaan. Ja tällekin autolle jotkut vanhukset kävelee jopa kilometrin men en ja tullen. Kiva hakea viikon maidot ja muut tarpeet..
Vituttaa landepierut jotka mahtailee sillä että heillä ei oo mitään elämää siellä kylässä ja välimatkat älyttömät. Vitun hienoa että sulle 2km on sama kun postin hakis, kai myös hiihdät talvisin parikymmentä kilometriä suuntaansa töihin koska hei, eihän toi ole matka eikä mitään!
Salettiin toi tyyppi asuu HOAS:in asunnossa joko Kilpolantiellä tai Rekipellontiellä. Molemmista osoitteista on pysäkille edelleen max. 300m. Aikamoinen inisijä. Kivikossa asuvia opiskelijoita harmittaa varmasti sata kertaa enemmän, kun linja siirtyi ihan muualle. Saa vaihtaa bussia välissä tai kävellä 1-1,5 kilsaa. Minäkin epäilen, että kyseessä lähihoitajaopiskelija.
[quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 18:51"]
[quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 18:43"][quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 17:25"] Jos on vanhus, sairas tai kävely on mistä tahansa syystä vaikeaa, 400 metriä on todella pitkä matka. [/quote] No jos tämä olis syynä niin eiköhän se olis tuossa mainittu? "Se vaikeuttaa opiskeluani Malmilla. Joudun nyt lähtemään kotoa aikaisemmin, samoin paluuni kotiin on myöhäisempi, kertoo nainen, joka ei halua nimeään julkisuuteen." Vittu mitä paskaa!! :D On kyllä melkoinen firstworldproblem jos 5 minuuttia aikaisemmin lähteminen ja se, että on kotona 5 minuuttia myöhemmin tuottaa noin suuren ongelman. Ärsyttävää ja turhaa nipotusta. Siis olettaen että tervedellisiä syitä ei ole, kun niitä ei ole tuossa mainittu. [/quote] Näin "maalla" (kehä kolmosen ulkopuolella) asuvana ei voi kuin nauraa. Ellei entinen pysäkki ollut aivan kodin vieressä niin ei normaali ihminen edes huomaa matkan pituutta jos se kasvaa muutamalla sadalla metrillä. Tai sitten saa olla todella heikkokuntoinen jos tuohon maailma kaatuu.
[/quote]
No maalla 400 metrin matkat kuljetaan ihan omalla autolla.
[quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 19:55"]
[quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 19:49"]
Kun nimettömänä kirjoitti, niin luulisi edes rivien välistä maininneen, jos olisi liikuntarajoitteinen jollain tavalla.
Minä muutin maaseudulta Helsinkiin ja todellakin pisti silloin silmään, miten nuoretkin suhtautuivat liikkumiseen (julkiset, kävely) ihan eri tavalla kuin tuolla, missä käytännössä ei ollut asuinpaikan sisäistä julkista liikennettä ollenkaan. Kesti tottua siihen, että lyhyitäkin matkoja piti mennä dösällä.
[/quote]
No, enpä yleistäisi. Maaseudulla on aika tavallista puolestaa se, että lyhyet matkat mennään autolla, vanhemmat kuskaa, teineille ostetaan mopot ja pelit... että aika vähän sielläkin sellaisia päivittäisiä asiointimatkoja kävellään.
[/quote]
Pikkukaupungeissa liikutaan varmasti enemmän kävellen/pyörällä verrattuna isompiin kaupunkeihiin. Julkiset kulkuyhteydet on pikkukaupungeissa yleensä todella huonot ja kalliit. Kävellen/pyörällä taas pääsee hyvin liikkumaan ympäri kaupunkia.
[quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 20:16"]
[quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 19:14"]No, kyllä tuo alkuun nauratti minuakin, mutta mistäs sitä tietää kuinka pitkäksi matka bussipysäkille tuon myötä venähti. Itselläni menee bussit tällä hetkellä 50 metrin päästä. Sitten kun Länsimetro aukeaa, bussiyhteydet tästä läheltä lopetetaan ja lähin metroasema löytyy 2 km päästä. Se on mielestäni aivan älytön matka, ja aionkin siirtyä autoilijaksi jos julkisille täytyy kävellä pienen iltalenkin verran. [/quote] Älytön matka?! Voi luoja teidän kanssa. Ihan mahtavaa hyötyliikuntaa, ei tarvi ees tehä sitä iltalenkkiä erikseen. Kyllä te ette maaseudulla pärjäisi, tulisi itkut ja hätäpissat housuun välittömästi kun pitäisi jotain vähän rankempaa tehdä.
[/quote]
Olen asunut kyllä maallakin ja oikein hyvin pärjäsin. Siellä kun vaan asennoitu jo siihen, että joukkoliikenne on mitä on. Helsingissä jos missä joukkoliikenteen taas voisi olettaa toimivan. Ja päivittäinen 4 km kävely säässä kuin säässä on älytön matka kun sen jälkeen vielä joudun istumaan metrossa ja vaihtamaan junaan. Ajallisesti myös niin älytön, että suosiolla siirryn käyttämään autoa.
[quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 19:55"]
[quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 19:47"]
No kuvitteletko sä että jos sulla on TUULItakki niin sulla olis hyvät sadevarusteet??? GoreTex-vaatteet ja kengät toimii kohtalaisella sateella, sadetakki ja saappaat sitten kun tulee oikein kunnon rankkasade.
[/quote]
Joo, tai siis kuvittelin että mulla on hyvät sadevarusteet kun vedin ihan pokkana hupun päähän ja läksin tuulipuku päällä kävelemään kaatosateessa bussipysäkille. Mutta kastuin niin läpimäräksi että en todellakaan kuvittele enää. Ja vähänks oli noloa:-/
[/quote]
Siis oletko lukutaidoton, idiootti vai mikä? Sulla ei ole minkäänlaisia sadevarusteita ja kuvittelet että sulla on hyvät sadevarusteet...
[quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 20:31"]Vituttaa landepierut jotka mahtailee sillä että heillä ei oo mitään elämää siellä kylässä ja välimatkat älyttömät. Vitun hienoa että sulle 2km on sama kun postin hakis, kai myös hiihdät talvisin parikymmentä kilometriä suuntaansa töihin koska hei, eihän toi ole matka eikä mitään!
[/quote]
Mikäs sua noin repii? Ymmärrystä molemmin puolin. Ihmisiä asuu kaupungissa ja maalla, ei jaksa tätä haukkumista puolin ja toisin. Tämän enpatiakyvyttömän sukupolven ajatus on, että mitä ei itse ole, sitä ei tarvitse ymmärtääkään. Samalla tavalla "landepierua" ärsyttää kaupunkilaisen valitus 400m bussimatkasta. Eli siis kaikkia ärsyttää ja v*tuttaa koko ajan. Koittakaa löytää elämäänne jotain iloa ja mukavaa sisältöä niin ei tarvi olla ihan raivona koko ajan.
Meillä on postilaatikollekin pidempi matka...
[quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 21:02"]
Meillä on postilaatikollekin pidempi matka...
[/quote]Tuo on täysin valintakysymys. tyhmiä olette kylläkin.
[quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 20:56"]
[quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 19:55"]
[quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 19:47"]
No kuvitteletko sä että jos sulla on TUULItakki niin sulla olis hyvät sadevarusteet??? GoreTex-vaatteet ja kengät toimii kohtalaisella sateella, sadetakki ja saappaat sitten kun tulee oikein kunnon rankkasade.
[/quote]
Joo, tai siis kuvittelin että mulla on hyvät sadevarusteet kun vedin ihan pokkana hupun päähän ja läksin tuulipuku päällä kävelemään kaatosateessa bussipysäkille. Mutta kastuin niin läpimäräksi että en todellakaan kuvittele enää. Ja vähänks oli noloa:-/
[/quote]
Siis oletko lukutaidoton, idiootti vai mikä? Sulla ei ole minkäänlaisia sadevarusteita ja kuvittelet että sulla on hyvät sadevarusteet...
[/quote]
No päätä ihan itte että mikä olen noista. Mutta kun kuvittelin että liukaspintainen tuulipuku jossa on lipallinen huppukin pitää hyvin vettä. Taisi olla mainoksessakin joku maininta että on vettähylkivä. Joten siis kuvittelin että käytän sitä sadeasuna ja kävelen tyylikkäästi kuivana kaatosateessa pysäkille. Mutta se kaatosade tulikin ihan samantien läpi hupusta ja takin yläosasta ja sen 400 m jälkeen olinkin sitten ihan läpimärkänä. Tosi noloa.
[quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 20:46"]
[quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 18:51"]
[quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 18:43"][quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 17:25"] Jos on vanhus, sairas tai kävely on mistä tahansa syystä vaikeaa, 400 metriä on todella pitkä matka. [/quote] No jos tämä olis syynä niin eiköhän se olis tuossa mainittu? "Se vaikeuttaa opiskeluani Malmilla. Joudun nyt lähtemään kotoa aikaisemmin, samoin paluuni kotiin on myöhäisempi, kertoo nainen, joka ei halua nimeään julkisuuteen." Vittu mitä paskaa!! :D On kyllä melkoinen firstworldproblem jos 5 minuuttia aikaisemmin lähteminen ja se, että on kotona 5 minuuttia myöhemmin tuottaa noin suuren ongelman. Ärsyttävää ja turhaa nipotusta. Siis olettaen että tervedellisiä syitä ei ole, kun niitä ei ole tuossa mainittu. [/quote] Näin "maalla" (kehä kolmosen ulkopuolella) asuvana ei voi kuin nauraa. Ellei entinen pysäkki ollut aivan kodin vieressä niin ei normaali ihminen edes huomaa matkan pituutta jos se kasvaa muutamalla sadalla metrillä. Tai sitten saa olla todella heikkokuntoinen jos tuohon maailma kaatuu.
[/quote]
No maalla 400 metrin matkat kuljetaan ihan omalla autolla.
[/quote]
Missä näin muka on? Nuoret ovat tottuneet kävelemään tai pyöräilemään, koska ei ole ikää korttiin tietenkään. Vanhemmat eivät mitään parin kilometrin matkoja kuskaa. Itse asiassa kaupungissa yllätti sekin, että vanhemmat kuskailivat lapsiaan sinne tänne, vaikka oli se julkinen liikennekin. En sitten tiedä onko jossain muilla pikkupaikkakunnilla asiat toisin tai ajat muuttuneet, mutta epäilen vähän. -se helsinkiin muuttanut
[quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 21:11"][quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 20:56"]
[quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 19:55"]
[quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 19:47"]
No kuvitteletko sä että jos sulla on TUULItakki niin sulla olis hyvät sadevarusteet??? GoreTex-vaatteet ja kengät toimii kohtalaisella sateella, sadetakki ja saappaat sitten kun tulee oikein kunnon rankkasade.
[/quote]
Joo, tai siis kuvittelin että mulla on hyvät sadevarusteet kun vedin ihan pokkana hupun päähän ja läksin tuulipuku päällä kävelemään kaatosateessa bussipysäkille. Mutta kastuin niin läpimäräksi että en todellakaan kuvittele enää. Ja vähänks oli noloa:-/
[/quote]
Siis oletko lukutaidoton, idiootti vai mikä? Sulla ei ole minkäänlaisia sadevarusteita ja kuvittelet että sulla on hyvät sadevarusteet...
[/quote]
No päätä ihan itte että mikä olen noista. Mutta kun kuvittelin että liukaspintainen tuulipuku jossa on lipallinen huppukin pitää hyvin vettä. Taisi olla mainoksessakin joku maininta että on vettähylkivä. Joten siis kuvittelin että käytän sitä sadeasuna ja kävelen tyylikkäästi kuivana kaatosateessa pysäkille. Mutta se kaatosade tulikin ihan samantien läpi hupusta ja takin yläosasta ja sen 400 m jälkeen olinkin sitten ihan läpimärkänä. Tosi noloa.
[/quote]
Vettä hylkivä ei ole lähelläkään samaa kuin vedenpitävä.
Bussilipun hinta noussut kymmeniä prosentteja muutamassa vuodessa ja palvelu muuttuu koko ajan paskemmaksi. Vituttaahan se.
[quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 19:14"]No, kyllä tuo alkuun nauratti minuakin, mutta mistäs sitä tietää kuinka pitkäksi matka bussipysäkille tuon myötä venähti. Itselläni menee bussit tällä hetkellä 50 metrin päästä. Sitten kun Länsimetro aukeaa, bussiyhteydet tästä läheltä lopetetaan ja lähin metroasema löytyy 2 km päästä. Se on mielestäni aivan älytön matka, ja aionkin siirtyä autoilijaksi jos julkisille täytyy kävellä pienen iltalenkin verran.
[/quote]
Älytön matka?! Voi luoja teidän kanssa. Ihan mahtavaa hyötyliikuntaa, ei tarvi ees tehä sitä iltalenkkiä erikseen. Kyllä te ette maaseudulla pärjäisi, tulisi itkut ja hätäpissat housuun välittömästi kun pitäisi jotain vähän rankempaa tehdä.