Olen tuore isä javauvs

Mieheni innostui lapsista vasta kun ne osasivat istua. Sen jälkeen on pikkuhiljaa aina vain enemmän alkanut tuntemaan rakkautta lapsia kohtaan. Nyt kun ne on päiväkoti-ikäisiä ja vanhin jo koululainen, rakastaa jo kovasti. Silti väitän, ja miehenikin tämän on ääneen tunnustanut, että jollain tavalla minä äitinä rakastan lapsia enemmän. Tätä ei varmaan saisi edes keskustelupalstalle kirjoittaa mutta meillä (en siis väitä, että muilla) menee näin. Mies on hyvä isä mutta ehkä mulla menee kuitenkin vähän syvemmälle sydämeen lapset. Huolehdin ja murehdin ja välitän enemmän lapsista.

Nyt kun lapset ei ole vauvoja ja omaa aikaa on enemmän, yövalvomisia tuskin ollenkaan ja muutkin vauvajutut jo takana, sitä luulisi, että alkaa helpottamaan tai että lapset ei ärsyttäisi niin paljon. Kyllä ne silti ärsyttää. Aikamoista arjenpyöritystä tämä on. Loputonta pyykkivuorta, joku kiukkuaa, meteliä, tappelua, ruuanlaittoa ja jos jotakin kivaa yrittää tehdä niin aina joku lapsista on pahalla päällä. Mies on aika kovalla koetuksella ja parisuhdekin. Molemmat ollaan vähän kuin eri ihmisiä jos vertaa aikaan ennen lapsia. 

Vinkkinä siis, että ei kannata odottaa parisuhteelta tai puolisolta liikaa. Hyväksy ajatus, ettei hänestä välttämättä koskaan tule ihan samanlaista kuin ennen. Elämällä on tapana muokata meitä ja äitiys (ja isyys) tuo mukanaan murhetta, väsymystä ja paljon riittämättömyyden tunteita. En minäkään enää ole sama ihminen. Nalkutan enemmän (koska olen väsyneempi), seksiä on vähemmän (koska olen väsyneempi), en naura enää yhtä paljon (koska olen väsyneempi ja huolta ja murhetta on paljon enemmän). Onneksi mieheni hyväksyy ja ymmärtää tämän ja tukee minua. 

Toinen vinkki on sitten se, että ajattele rakkautta laajemmin kuin vain tunteena. Vanhemman rakkaus lasta kohtaan on erilaista kuin mitä tuntee parisuhteessa. Rakkaus lasta kohtaan on paremminkin vastuuntuntoa ja halua huolehtia lapsen tarpeista ja hyvinvoinnista. Välillä kokee myös sitä kaikennielevää rakkautta mutta myös ärtymystä ja jopa vihaa lasta kohtaan. Vanhemmuus on ihmissuhde siinä missä mikä tahansa suhde. Tunteen tasolla vanhemmuudessa mennään välillä todella rajusti vuoristarataa ja se on ihan ok. 

[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 19:01"]

[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 18:56"]

[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 18:48"]

[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 18:41"]

[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 18:16"]

[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 17:31"]

Ja muuten, huvittavaa miten vaimosta on kuoriutunut maagisesti mustasukkainen takertuja raskauden aikana ja nyt . Ikinä en oo pettäny enkä aioakaan, jos tilanne muuttuu demonstroin sen avioeropapereilla. En ymmärrä, mitä nyt on niin dramaattisesti muuttunu, kun ikinä ennen ei oo pulttia ottanut asoasta.

[/quote]

Tähän haluaisin kommentoida omalta osaltani että en minäkään ole koskaan ollut mustasukkainen ennen kuin lapsen sain. Nyt on seksi ja huomio mieheltä yleensäkin jäänyt vähemmälle. Ja ei tuo hirmusti puhumallakaan rakkauttaan tunnusta. Siinä varmasti taustalla epävarmuus omasta muuttuneesta kropasta ja kelpaako sitä miehelle vielä. Ja ne tulleet kilot ja raskausarvet, sitä ei varmasti vielä ole sinut muuttuneen kropan kanssa. 

Eipä mulla muuta, huvittuneena luen kirjoituksiasi, totuuden häiven kaikessa :D

[/quote]otaoraan sanottuna en nyt halua panna.

Jatkaisin tähän että omalta osaltani olisin todella iloinen jos mies muistaisi esim. tuomalla kukkia ilman mitään syytä. Tai sukltaata josta tykkään. Satunnainen hali arjen keskellä, suukko siellä tai täällä. Osoittaisi että välittää.

Vaikka molempia väsyttää, se auttaa jaksamaan kun tietää että ollaan tässä kaikessa yhdessä. Meidän vauva on jo reilun vuoden ikäinen eli toivon mukaan pahimmasta on selvitty. Kyllä asiat teillä myös hoituvat! Kärsivällisyyttä puoleen ja toiseen!

[/quote]

Jätän noi suukottelut nyt hetkeks väliin. Ei oo ihan onnistunu. Otin kainaloon ja rouva sano, että vihaa tapaa jolla gengitän nii ärsytti liikaa.

[/quote]

Ymmärrettävää. Laita korvan taakse tulevaisuuden varalle kunhan rouvasi hormonit tasoittuvat hieman :D

Eikä nuo asiat nyt välttämättä ole sellaisia mitkä sinun rouvaasi miellyttävät, mutta ilahduttavat minua.

[/quote]

Kieltämättä vähän akkamainen lähestymistapa sinulla (ei pahalla tarkoitettu), vaikka kainalo onkin joskus kiva, niin joskus toimii ihan vaan kuiskaaminen korvaan miten hyvältä rouvan perse näyttää noissa housuissa tai miten hän näyttää niin hyvältä että sun tekisi mieli ottaa se samantien keittiönpöydällä. Tämä voisi toimia varsinkin jos rouva kaipaa "miehisempää" otetta.

Onhan tuo nyt hiukan riskialttiimpaa kuin osakesalkun rakentelu, mutta onnistuessaan voi palkintokin olla loistava. Ja kyllähän ne nuoren miehen polvet vielä taipuu etusuoran väistöön, jos huonosti käy.

[/quote]

Mä löytäisin mun naaman meidän uudesta mehulingosta jos duunaisin jotain vastaavaa. Seksiä ei oo nyt tarjolla ja kunnioitan sitä. Epäilen ettei tää univelka ois mun vaatimatonta suoritusta kehittänytkään. Su

[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 19:03"]

Oletko jokin älyllisesti rajoittunut teini-isä? Vai ihan vaan vastenmielinen ihminen?

[/quote]

En teini. Muuten vastaus on kyllä.

Kuka seksistä puhui? Ei se todellakaan ole sen kuiskailun tarkoitus vaan muistuttaa sitä rouvaa että huolimatta silmäpusseista, puklunhajusta ja pieruverkkareista, sä edelleen haluat häntä ja hän on hyvännäköinen nainen. Ei pelkästään väsynyt ja kärttyinen pienen lapsen äiti.

tää oli parhaiten skriivattu juttu tällä sivulla, vaikka onkin suht paska etukeno niin en voi väittää ettenkö ois nauranut sun sanalliselle maalailulle. tsemiä ja toivottavasti kirjoittelet useamminkin, tää sivusto on suurimmilta osin ihan hirveetä paskaa.

[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 16:56"]So true, kannattaa yleensä tidostaa nämä asiat ennen lapsen hankkimista. Kiintyminen tapahtuu kuten lemmikkiin, aikaisntaan kolmen vuoden kuluttua, ja muu on vaan hermojen kurissa pitämistä ja raastavaa velvollisuutta.
[/quote]

Se kiintyminen varmaan yksilöllistä, kyllä mä rakastuin vauvaani heti ensirääkäsyllä ja mies kans.

Kuten itse kuvailit, niin sun panos lapsen aikaansaamiseen on ollut aika pieni. Lapsesta saa juuri niin paljon kuin siihen jaksaa panostaa. Yritä päästä mahdollisimman vähällä, niin kappas, sulla on kohta ihan mahdoton riiviö jolle et enää itsekään pärjää ilman virkavaltaa. Lasten halu ja kyky oppimiseen ja kiintymiseen on se hieno potentiaali, jonka sä voit käyttää tai olla käyttämättä. Ala opettaa vauvalle asioita, hymyilet kunnes lapsi oppii vastaamaan hymyyn, ojentelet leluja kunnes lapsi oppii tarttumaan niihin. Sitten parin vuoden päästä opetat niitä juttuja mistä itse tykkäät ja sitten tulee ne hienommat hetket, kun lapsi laittaa ekan madon koukkuun ja nappaa ekan kalansa esimerkiksi, tai mitä sitten onkaan ne susta kivat asiat. Muutaman vuoden (teini-ikään asti jopa) saat myös olla lapsen maailman ylivoimainen superstara, maailman vahvin ja viisain.

[quote author

="Vierailija" time="22.09.2015 klo 19:10"]

Kuka seksistä puhui? Ei se todellakaan ole sen kuiskailun tarkoitus vaan muistuttaa sitä rouvaa että huolimatta silmäpusseista, puklunhajusta ja pieruverkkareista, sä edelleen haluat häntä ja hän on hyvännäköinen nainen. Ei pelkästään väsynyt ja kärttyinen pienen lapsen äiti.

[/quote]No, totuus on se, etten halua itsekkään nyt seksiä kovinkaan paljoa. Ja se on ihan itsestään selvää, että hän on kaunein nainen kenet olen ikinä nähnyt. Ulkonäössä en kyllä rehellisesti sanottuna nää oikeen mitään muutosta. Yritti nöyttää mulle selluliittejaan. Mä en nähny mitään paitsi reidet ja perseen. Jos toi miehekkyys on panemiskuiskaikua nii sitten en ole mies. En halua tunkea mun elintä yhtään mihinkään tällä hetkellä, vaikka pidänkin mimmiäni vetävänä. Kuumin fantasia mitä keksin on nukkua ypöyksin pari yötä, kattoa urheilua ja syödä pelkkää pitsaa. No, ei oikeesti urheilua. Täydellisiä naisia.

Voi ei, iso karvaton hamsteri!! Sussa on hei kirjoittajan lahjakkuutta ja kaikesta huolimatta vaikutat hyvältä tyypiltä :)

Ap, nuo kaikki mitä kirjoitit (sinulla on muuten mahtava ja viihdyttävä tyyli kirjoittaa!) ovat täysin normaaleja tuntemuksia.

Hienoa että olet puhunut vaimosi kanssa. Kerroit myös että koitit puhua isäsi kanssa. Voi olla että isäsi on sitä sukupolvea joka ei niin osallistunut vauvan hoitoon ja homma toimi silloin niin että mies puri hammasta ja sanoi perkele ja vaimo panikoi naisväen kanssa uutta vauvaa.

Olisiko sinulla lähipiirissä joku muu mies joka on isä? Tai vaikka oma äiti tai sisko? Olisi hyvä että joku semmoinen jolla on lapsi joka ymmärtää mistä puhut? Appiukko?

Onko vaimollasi "äiti kavereita"? Niin kliseiseltä kuin kuulostaakin mutta vertaistuki on todella arvokasta varsinkin esikoisen kanssa niin isälle kuin äidille. Nimenomaan se kokemuksien ja hämmennyksen ja panikoinnin jakaminen.

Te olette nyt pienen vauvan vanhemmat. Sinä tulet aina olemaan isä. Vaimosi on äiti mutta myös nainen. Muista kehua häntä niin se mustasukkaisuuskin helpottuu.

Haluaisit lähteä "tuulettumaan". Mielestäni molemmilla vanhemmilla on tasapuolinen oikeus mennä tunniksi pariksi omiin juttuihin välillä. Ole vauvan kanssa (ei sen sontia tarvitse ihastella), vauva kasvaa ja alkaa oikeasti ottamaan kontaktia ja pikku natiaisena se pitää sinua maailman fiksuimpana olentona maan päällä (illuusio kyllä särkyy ennen koulu ikää mutta kannattaa nauttia siitä niin kauan kuin sitä kestää).

T. 6-vuotiaan äiti

Ap, mua naurattaa sun kirjoitukset. Siis ihan hyvässä mielessä. Vaikutat kuitenkin suoraselkäiseltä mieheltä, koska aiot vastuusi kantaa. Anna itsellesi vapaus tuntea eri tunteita
Ne on vain tunteita ja tunteet muuttuu ajan kanssa. Toisaalta ymmärrän vaimoasi hormonimyrskyssään, se on ihan fyysinen juttu ja tunteet myllertää. Toisaalta en ymmärrä vaimoasi koska mielestäni raskaus tai synnytys ei oikeuta käyttäytymään törkeästi. Tsemppiä! T.kolmen muksun äiti, joka on rakastunut lapsiinsa vasta monta kk syntymän jälkeen

[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 18:46"]

Anteeksi ap, mutta nauran noille jyrsijäjutuille ihan vedet silmissä :'D,Tsemppiä, kyllä se ajan myötä helpottaa ja vaimokin rauhoittuu kunhan hormonitoiminta tasaantuu. Ja jos jotain positiivista tilanteesta haluaa löytää niin ainakaan ette saaneet useampaa jyrsijää kerralla :D Terv. Kaksosten äitin

[/quote]

Vitsit kun mun esikoinen ois näyttänyt edes jyrsijältä, mutta kun se näytti mun APPIUKOLTA! Appiukolta, miettikää! Sille piti työntää tissi suuhun ja pestä pippelistä paskat ja se näytti ihan täysin totaalisesti minikopiolta mun appiukosta! :O Kyllä voin ihan suoraan sanoa, että meni ihan jokunen kuukausi että äidinrakkaus heräsi ja lapsi alkoi näyttää omanlaiseltaan... Karvaton ruttunaama jyrsijä-hamsteri olisi ollut ihan toivottu.

[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 16:49"]Ku oltais karvaton jättihamsteri käyty ostamassa.

[/quote]

Oliko tämä lainaus äidiltäsi?

Voihan hamsteri!

Isyysmasennus. Pitäisi olla isillekin "irti synnytysmasennuksesta" ryhmä. Ajan kanssa helpottaa. Jos ei ala mennä ohi, voit, mikäli vauvan hoito ei siitä kärsi, hakea lievän masennuslääkekuurin.

Ai kun ihanan rehellistä tekstiä! Mutta kaikella kunnioituksella, sun vaimoa tarvii hoitoa, enkä nyt meinaa mitään seksiin liittyvää, vaan jukopliut sehän on ihan sekopää, jos se tyrannisoi miestään joka käänteessä ja odottaa vielä saavansa apua. Mikä piru meitä nykynaisia vaivaa, kun lapsen jälkeen "masennutaan" ja vedotaan koko ajan niin kauheeseen väsymykseen. Väsyy se isäkin, eikä sillä ole edes hormooneitten antamaa lisäboostia. Ei muuta kuin soitat neuvolaan ja kerrot, että teistä kumpikaan ei nyt pärjää näissä hommissa, tuon ikäinen on vielä kiitollinen tapaus sijaiskotiin, jossa niitä ihan oikeesti osataan rakastaa. Tuskin sä kuitenkaan kiellät jotakuta toista rakastamasta sitä jyrsijää?

[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 21:11"]

Ai kun ihanan rehellistä tekstiä! Mutta kaikella kunnioituksella, sun vaimoa tarvii hoitoa, enkä nyt meinaa mitään seksiin liittyvää, vaan jukopliut sehän on ihan sekopää, jos se tyrannisoi miestään joka käänteessä ja odottaa vielä saavansa apua. Mikä piru meitä nykynaisia vaivaa, kun lapsen jälkeen "masennutaan" ja vedotaan koko ajan niin kauheeseen väsymykseen. Väsyy se isäkin, eikä sillä ole edes hormooneitten antamaa lisäboostia. Ei muuta kuin soitat neuvolaan ja kerrot, että teistä kumpikaan ei nyt pärjää näissä hommissa, tuon ikäinen on vielä kiitollinen tapaus sijaiskotiin, jossa niitä ihan oikeesti osataan rakastaa. Tuskin sä kuitenkaan kiellät jotakuta toista rakastamasta sitä jyrsijää?

[/quote]

Pimeä ämmä.

Noh, tuliko tähän joku ratkaisu tai uusi näkökulma,  vai oliko se pointti vain tämä nokkelanhassu sanailu? 

Ihan normaaleja ajatuksia. Itse olin (olen nainen) ihan hämilläni kun ensimmäinen lapsi pullahti maailmaan eikä se tuntunutkaan oikein miltään. Jotenkin sitä odotti aivan suunnattoman suuria tunteita mutta tuntukin vaan normaalilta, ei mitään suurta ihmettä tapahtunutkaan. Kaikki oli ympärillä hössöttäneet monta kuukautta ja kyllähän sitä monesti lapsesta saakka odotetaan oman vauvan saamista, nukkeleikeistä lähtien oma perhe mielessä. Koko eliniän odotus oli siinä, nyt se oli tehtynä, jaah, mitäs seuraavaksi...

Kyllä lapsesta silti tuli mulle tärkeintä maailmassa, nopeastikin. Joillain käy niin että lapsi alkaa tuntua tärkeämmältä sitten kun siihen saa helpommin kontaktia, voi leikkiä ja näkee lapsen oppivan ja kehittyvän. Ei siinä oo mitään outoa, isillä varsinkaan.

Ja mitä tohon "haukkumiseen" tulee, oma äitini sanoo mun olleen vauvana ruma rotta. Olin niin laiha, ruttuinen ja karvainen (keskonen). Silti oon hänelle nyt ja oon ollut aina rakkain ja tärkein ihminen maailmassa. Ja tuo nimitys on musta hauska, en oo siitä todellakaan loukkaantunut.