Miksi joku koira tappaa esim. lapsen? Ihan vilpitön kysymys
Itselläni ei ole koiraa, mutta olen seurannut lähipiirin koiria ja näistä kaikki suhtautuvat lapsiin vähintään pidättyväisesti, mutta osa suorastaan suojelevasti ja äidillisesti. Lapsuudessa leikin naapurin poliisikoiran kanssa, joka oli töissä kovis, mutta vapaa-ajalla yksi meistä kakaroista. Siskoni husky alkoi hössöttää vauvan ympärillä jo silloin, kun sisko oli raskaana. Ja kaverin kultainen noutaja on aina siellä, missä lapsetkin - yleensä läjän alimmaisena onnesta soikeana. Näitä esimerkkejä on lukuisia.
Aina joskus kuitenkin näkee uutisia, että koira on tappanut lapsen. Mistä se voi johtua? Onko se luonnevika vai onko joillakin koirilla vain semmoinen (piilevä) ominaisuus? Kysyn ihan vilpittömästi, kun tuntuisi ihan uskomattomalta ajatukselta lähipiirin koiria ajatellen.
Anteeksi, jos tämä on ihan älyttömän tyhmä kysymys.
Kommentit (47)
Meillä oli koira, jonka lapsetkin saivat laittaa solmuun , eikä välittänyt sen kummemmin vieraista ihmisistä tai toisista koirista. Mutta Posteljooni. Jos sattui pihalle samaan aikaan Posteljoonin kanssa, tarttui nilkkaan ja sai siitä sitten irrotella. Oli kuin huonosta vitsistä tämä posti-ihmisen peloittelu.
Voi olla useita syitä. Kuulin esim taoauksesta jossa vieressä nukkuva koira puri aikusta omistajaa yöllä kun näki pahaa unta.
Esim vapaaksi päässeillä, kouluttamattomilla ja sosialiatamattomilla koirilla voi jo kahdestaan herätä juoksevaan lapseen saalisvietti.
Useat tapaukset usassa ja englannissa ollut rescue pitbulleja sun muita sekoituksia, on voitu esim härnätä pentuna hyökkäämään ihmistä kohti.
Aivoperöiset sairaudet, sosialistamattomuus, yli menevä dominanssi johon ei reagoitu, jotkut ei tottuneet lapsiin, siksi esim hyökkäykset vastasyntyneitä kohtaan.
Ja sanotaan mitä sanotaan, pit, bull,mastiffi, laumanvartija ja jotkut pk rodut tuhovoimaisempia ja omaavat enemmän tendenssiä tehdä ko. Tekoja. Jos ottaa tuollaisen koiran, tuo tosiasia PITÄÄ tiedostaa, eikä lässyttää jostain chihujen pahoista teoista.
Terv. Yhden ylläolevan rodun omistaja
Vierailija kirjoitti:
Jos koira osoittaa aggressiota minkä tahansa lajin poikasta kohtaan, on sillä ns. huono luonne. Voi olla arkuutta, epävarmuutta, mitä lie.
Hyväluonteinen aikuinen koira ymmärtää vaistomaisesti kohdella muiden lajien pentuja hyvin ja vähintään neutraalisti.
OLET TÄYSIN VÄÄRÄSSÄ.
Luepa vaikka eläintenkouluttaja Tuire Kaimion kirja Pennun kasvatus. Koirat eivät mitenkään automaattisesti tykkää pennuista. Päinvastoin. Monet koirat ovat aggressiivisia kaikille muille paitsi omille pennuilleen.
Useimmat koirat ovat völinpitämättömiä, ja pyytävät pentua väistämään. Ja se voi näyttää ilkeälle jos viesti ei heti mene perille, mutta kaukana tämän ketjun tarkoittamasta aggressiivisuudesta. Ennemminkin dominanssia.
kissa on petoeläin. puuma pienoiskoossa
Vierailija kirjoitti:
Voi olla useita syitä. Kuulin esim taoauksesta jossa vieressä nukkuva koira puri aikusta omistajaa yöllä kun näki pahaa unta.
Esim vapaaksi päässeillä, kouluttamattomilla ja sosialiatamattomilla koirilla voi jo kahdestaan herätä juoksevaan lapseen saalisvietti.
Useat tapaukset usassa ja englannissa ollut rescue pitbulleja sun muita sekoituksia, on voitu esim härnätä pentuna hyökkäämään ihmistä kohti.
Aivoperöiset sairaudet, sosialistamattomuus, yli menevä dominanssi johon ei reagoitu, jotkut ei tottuneet lapsiin, siksi esim hyökkäykset vastasyntyneitä kohtaan.
Ja sanotaan mitä sanotaan, pit, bull,mastiffi, laumanvartija ja jotkut pk rodut tuhovoimaisempia ja omaavat enemmän tendenssiä tehdä ko. Tekoja. Jos ottaa tuollaisen koiran, tuo tosiasia PITÄÄ tiedostaa, eikä lässyttää jostain chihujen pahoista teoista.
Terv. Yhden ylläolevan rodun omistaja
Minulle kävi lapsena myös noin. Nukuin lapsena meidän saksanseisojan kanssa aina samassa sängyssä. Kerran se alkoi murisemaan nukkuessaan ja ymmärsin sen näkevän pahaa unta. Minua pelotti ja yritin hitaasti hivuttautua sängystä pois, jolloin se nappasi kiinni minuun. Ei tullut pahaa jälkeä ja koira oli silminnähden nolona kun tajusi mitä teki, eli ei selvästikään ollut tarkoitus purra mua.
Tämäkin koira oltiin siihen aikaan tyypillisesti väkivaltaa käyttäen koulutettu, joten se hyvinkin saattoi nähdä painajaista ihmisestä. Kyllä se vähän arvaamaton aina oli ja joskus näykkäisi varoituksena muitakin, mutta sen kokoinen koira olisi halutessaan saanut aikaan pahaa jälkeä. Että ei sillä selvästikään ollut halua tehdä pahaa. Ei niistä sen näykkäisyistä yleensä tullut edes mitään jälkiä. Lähinnä se vaan pelkäsi ihmisiä, ei lapsia mutta aikuisia. Minusta se oltiin sellaiseksi opetettu. Näin kuinka isänikin hakkasi sitä remmillä. Myös me lapset saatiin joskus remmistä, sekin oli silloin ihan normaalia. Että niin paljon paremmin asiat olivat silloin ennenvanhaan.
Vielä vähemmän varmaan tiedetään sen koiran taustasta ja terveydestä.