Lue keskustelun säännöt.
Yksinäisyys muuttaa ihmistä
30.03.2022 |
Olen muuttunut täysin ihmisenä kroonisesta yksinäisyydestä johtuen. Pääni on tyhjentynyt, ajattelen aika vähän (koska ei ole sosiaalista elämää, ei kysytä kuulumisia, kutsuta johonkin jne.) En enää halua "mitään", en ole myöskään masentunut. Puhun ihmisille ainoastaan töissä, kukaan ei tajua (puheista päätellen), että olen kohta ollut 10 vuotta ilman ystäviä, koska olen mukava ja hyvännäköinen. En enää edes tunne yksinäisyyttä, mikä on minusta aika paradoksaalista. Tunnen, että olen siirtynyt jonkin rajan toiselle puolelle josta ei ole paluuta, koska kokemukseni on muuttanut käsityksiäni ihmissuhteista. Haluaisin kavereita koska yksin on lopulta aika tylsää, ja tunneköyhää niin, että välillä epäilen olevani psykopaatti. Mutta haluan älyllisesti koska tiedän, en tunnetasolla. Huomaan kyllä, että ihmisille jutteleminen tuntuu hyvältä siinä hetkessä, mutta siitä ei herää kaipuuta ihmisten yhteyteen. Toisaalta on ihmisiä joiden kaveri voisin haluta olla, mutten keksi puhuttavaa heidän kanssaan. Minulle tullaan puhumaan, mutta en mene puhumaan ihmisille. Ongelmani on se, että en uskalla "tunkeutua" ihmisten yksityisyyteen, mikä olisi välttämätöntä jos haluaa kavereita.. Ajattelen, että yksin jääminen oli aikoinaan traumaattista ja olen vaurioitunut siitä, mutta en osaa sanoa, koska en tiedosta enää kielteisiä tunteita. Jos joku "normaalia" elämää viettävä vaihtaisi osia kanssani niin hän epäilemättä masentuisi pahasti. Ehkä tämäkin on vain osoitus siitä kuinka mukautuvainen ihmismieli on. Minulla oli tavoite 5 vuotta sitten, että hankin yhden uuden kaverin per vuosi. Niin, että kun täytän 30-v niin voisin pitää synttärit.
Kommentit (103)
. En ole työelämässä, ja silloin kun vielä olin, puhuttiin ihan eri tavalla.[/quote]
En muista, mistä mutta netin syövereistä löysin ihan äskettäin Nicola Teslan aforismeja, ja yksi oli tällainen:"yksinäisyys ja hiljaisuus tekevät ihmisestä luovan neron"!!
Yksinäisyys niin kuin kaikki muukin on mahdollisuus ihan mihin vaan.
Tesla ei koskaan avioitunut, koska oli sitä mieltä, että liitto häiritsisi pahoin hänen keksijän uraansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on yksi kaveri joka on yksinäinen.
Kertoo puhelimessa kaikki asiat niin yksityiskohtaisesti.
Välillä tosi rasittavaa.
Tunnistaako muut keski-ikäiset tai jo sen ylittäneet tämän dilemman:
Tunnen aika-ajoin voimakastakin yksinäisyyttä ja kaipaan enemmän ystäviä / tuttuja joita tavata ja ylipäätään jotain mielekästä tekemistä muiden kanssa.
Kaipaan kipeästi omaa rakasta ja sielunkumppania (ts siis parisuhdetta).
Toisaalta siedän enää vähenevässä määrin muiden omituisia juttuja tai tapoja niin töissä kuin vapaallakaan. Sietokyky hankaliin tai jotenkin omasta mielestä erikoisiin persooniin (esim päälepäsmärityyppisiin ihmisiin) on lähes 0 .
Mitä vanhemmaksi tulen ja mitä enemmän olen yksin, niin sitä enemän introvertti puoli minussa korostuu.
Muita ihmisiä kestän 1 tai max 2 kerallan, suuremmissa porukoissa en viihdy, jään aina taka-alalle eikä keskusteluja oikein synny.
Jos on pitkään muiden seurassa, vaikka olisi ihan kivaakin, olen ina ihan poikki sen jälkeen. Mutta toisaalta tunnen hauskan yhdessäolon jälkeen taas raastavaa yksinäisyyttä hiljaisessa kodissani.
Olen siis jonkunlaisessa oravanpyörässä.
Minulla (+52 n) on kavereita ja työ missä läsnä muita ihmisiä. Harrastan muutamia juttuja joisa juttelenmuiden kansa.
MUTTA
Sieluani on jäytänyt aina kun en ole ollut parisuhtessa ( ts ihastunut tai rakastunut) joku ihan käsittämätön yksinäisyyden tunn.
Sitä fyysistä yhtenkuuluvuuden tunnetta ja "me" henkisyyttä ei korvaa mikään.
Vaikka juoksisin missä harrastuksissa ja kavereilla kylässä olen siitä huolimatta sielultani YKSIN.
Vierailija kirjoitti:
Minä olin ennen menevää sorttia ja olin todella paljon ystävieni kanssa mutta nyt kun ikää tullu enemmän niin olen nykyisin yksinäinen.
Ainoat paikat missä puhun on työpaikka ja kaupankassa.
Minua yksinäisyys on muuttanut siten että en enää osaa enkä uskalla oikein edes puhua muille ihmisille ja sen että minä olen itsenäinen eli pärjään yksin.. okei neuloa en osaa mutta sukkia voi ostaa kaupasta.
Yksinäisyyteen myös tottuu varsin hyvin, nuorempana pelkäsin yksinäisyyttä mutta nyt tässä vuosien aikana tähän on tottunut.
M31
Vaikutat mukavalta, toivottavasti vielä löydät ystäviä tai kumppanin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on yksi kaveri joka on yksinäinen.
Kertoo puhelimessa kaikki asiat niin yksityiskohtaisesti.
Välillä tosi rasittavaa.
Saattaa syödä myös lääkkeitä, jotka pitävät kielenkannat kummallisen auki.
Vierailija kirjoitti:
Joustamattomaksi ja pikkutarkaksi? Salli mun nauraa..
Kotini on sellainen nykyään, ettei tee mieli treffailla ketään siinä pelossa että joutuisi tämän pommin esittelemään jollekin. Liikaa..kaikkea. Tuntuisi aika vaikealta ajatella että tänne isohkoon asuntoon mahtuisi kumppani vielä sekaan. Elän kirjoista ja töllöstä, jumppavehkeet ovat levällään olohuoneen lattialla ja yleensäkin sellainen se ei oo niin justiinsa-meininki.
Kyllä mä tiedän ettei näissä kirjaröykkiöissä tai kenkäkokoelmissa ole järjen häivää, mutta en halua kuulla sitä erityisemmin. Pahinta että viihdyn erinomaisesti hiljaisuudessani. Mistä sitä sitten puhuisi toisen kanssa?
No olet tuossa asiassa luultavasti joustamaton, kun viihdyt hiljaisuudessa. Luultavasti myös tarkka, että saat viettää sitä hiljaisuuttasi. Tuollaisiin asioihin tottuu yksin ollessa eikä ole valmis joustamaan. Ehkä sinulla on myös muita itsellesi rutinoituneita asioita, joista haluat pitää kiinni mutta et vain tule sen kummemmin ajatelleeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän sama. En enää tunne yksinäisyyttä, vuosi kausia tunsin ja yritin pitää vähistä kavereistani kiinni kynsin hampain. Jopa neuroottisesti laskin viikoittain kuinka monta "oikeaa" kaveria minulla oli. Nyt olen antanut asian olla. Just aamulla mietin, että jos mulla ei olisi lapsia niin mulla ei olisi elämässä kyllä yhtään mitään tai ketään. Avioliittokin kariutui. Oon kai luuseri. Vuosia olin jokaisessa kaverisuhteessani ainut joka otti yhteyttä, jousti jne. Olen ehkä onnellisempi nyt kun olen lakannut välittämästä. Jokatapauksessa tsemppiä sinulle ja toivon sydämestäni oikein mukavaa päivää kaikille.
Minulla ei ole mitään annettavaa ihmisille: en ole työelämässä, en harrasta mitään hyödyllistä, en tunne ketään. Minulla ei ole kesämökkiä, ei autoa, ei mitään.
Kukaan ei tiedä, että seuraan maailmanpolitiikkaa, luen kirjoja, kuuntelen podcastejä, kirjoitan. Soitan pianoa, kitaraa ja poikkihuilua (yksikseni).
Olen tehnyt kaikkea yksin: matkustanut kotimaassa ja ulkomailla, käynyt teatterissa, keikoilla, elokuvissa, taidenäyttelyissä jne. Olen yrittänyt tutustua, mutta minussa on jokin valuvika, kun kukaan ei jää. Unohdun. Jään kolmanneksi pyöräksi.
Nyt on menossa surullinen vaihe elämässäni. Suren yksinäisyyttä, sitä että ei ole ketään kelle keskustella. Suren että maailma on niin pinnallinen, että en mahdu mihinkään muottiin. Minussa nähdään jokin uhka, kuin huono onneni vanempien ja suvun (olen adoptiovanhempienkin hylkäämä) ja kaikki huono minussa tarttuisi. Ja kun en voi tarjota mitään, kun en muista aina juhlapäiviä tai ymmärrä jotain käytöskoodeja, jään yksin.
Keneltäkään en voi kysyä, mikä minussa on se juttu, että ihmiset ei tykkää. Kaikkien edellä mainittujen lisäksi vielä jokin ulkonäössä? Olemuksessa? Luonteessa, kun en kumarra titteleitä enkä rahaa, vaan kiinnostun ilmiöistä. Vai se kun en valita niin herkästi? Mikä???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole mitään annettavaa ihmisille: en ole työelämässä, en harrasta mitään hyödyllistä, en tunne ketään. Minulla ei ole kesämökkiä, ei autoa, ei mitään.
Kukaan ei tiedä, että seuraan maailmanpolitiikkaa, luen kirjoja, kuuntelen podcastejä, kirjoitan. Soitan pianoa, kitaraa ja poikkihuilua (yksikseni).
Olen tehnyt kaikkea yksin: matkustanut kotimaassa ja ulkomailla, käynyt teatterissa, keikoilla, elokuvissa, taidenäyttelyissä jne. Olen yrittänyt tutustua, mutta minussa on jokin valuvika, kun kukaan ei jää. Unohdun. Jään kolmanneksi pyöräksi.
Nyt on menossa surullinen vaihe elämässäni. Suren yksinäisyyttä, sitä että ei ole ketään kelle keskustella. Suren että maailma on niin pinnallinen, että en mahdu mihinkään muottiin. Minussa nähdään jokin uhka, kuin huono onneni vanempien ja suvun (olen adoptiovanhempienkin hylkäämä) ja kaikki huono minussa tarttuisi. Ja kun en voi tarjota mitään, kun en muista aina juhlapäiviä tai ymmärrä jotain käytöskoodeja, jään yksin.
Keneltäkään en voi kysyä, mikä minussa on se juttu, että ihmiset ei tykkää. Kaikkien edellä mainittujen lisäksi vielä jokin ulkonäössä? Olemuksessa? Luonteessa, kun en kumarra titteleitä enkä rahaa, vaan kiinnostun ilmiöistä. Vai se kun en valita niin herkästi? Mikä???
Kielteinen asenne
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole mitään annettavaa ihmisille: en ole työelämässä, en harrasta mitään hyödyllistä, en tunne ketään. Minulla ei ole kesämökkiä, ei autoa, ei mitään.
Kukaan ei tiedä, että seuraan maailmanpolitiikkaa, luen kirjoja, kuuntelen podcastejä, kirjoitan. Soitan pianoa, kitaraa ja poikkihuilua (yksikseni).
Olen tehnyt kaikkea yksin: matkustanut kotimaassa ja ulkomailla, käynyt teatterissa, keikoilla, elokuvissa, taidenäyttelyissä jne. Olen yrittänyt tutustua, mutta minussa on jokin valuvika, kun kukaan ei jää. Unohdun. Jään kolmanneksi pyöräksi.
Nyt on menossa surullinen vaihe elämässäni. Suren yksinäisyyttä, sitä että ei ole ketään kelle keskustella. Suren että maailma on niin pinnallinen, että en mahdu mihinkään muottiin. Minussa nähdään jokin uhka, kuin huono onneni vanempien ja suvun (olen adoptiovanhempienkin hylkäämä) ja kaikki huono minussa tarttuisi. Ja kun en voi tarjota mitään, kun en muista aina juhlapäiviä tai ymmärrä jotain käytöskoodeja, jään yksin.
Keneltäkään en voi kysyä, mikä minussa on se juttu, että ihmiset ei tykkää. Kaikkien edellä mainittujen lisäksi vielä jokin ulkonäössä? Olemuksessa? Luonteessa, kun en kumarra titteleitä enkä rahaa, vaan kiinnostun ilmiöistä. Vai se kun en valita niin herkästi? Mikä???
Kielteinen asenne
Niin, sitähän se onkin, kun puhun omasta yksinäisyydestä ja listaan omia vikojani. Ei sekään ole helppoa, mennä itseensä ja tunnistaa ne piirteet. Ei ole helppoa huomata, että ei osaa sosiaalisia normeja. Ei ole kiva tunnustaa, että on yksinäinen. Ei edes anonyymillä palstalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole mitään annettavaa ihmisille: en ole työelämässä, en harrasta mitään hyödyllistä, en tunne ketään. Minulla ei ole kesämökkiä, ei autoa, ei mitään.
Kukaan ei tiedä, että seuraan maailmanpolitiikkaa, luen kirjoja, kuuntelen podcastejä, kirjoitan. Soitan pianoa, kitaraa ja poikkihuilua (yksikseni).
Olen tehnyt kaikkea yksin: matkustanut kotimaassa ja ulkomailla, käynyt teatterissa, keikoilla, elokuvissa, taidenäyttelyissä jne. Olen yrittänyt tutustua, mutta minussa on jokin valuvika, kun kukaan ei jää. Unohdun. Jään kolmanneksi pyöräksi.
Nyt on menossa surullinen vaihe elämässäni. Suren yksinäisyyttä, sitä että ei ole ketään kelle keskustella. Suren että maailma on niin pinnallinen, että en mahdu mihinkään muottiin. Minussa nähdään jokin uhka, kuin huono onneni vanempien ja suvun (olen adoptiovanhempienkin hylkäämä) ja kaikki huono minussa tarttuisi. Ja kun en voi tarjota mitään, kun en muista aina juhlapäiviä tai ymmärrä jotain käytöskoodeja, jään yksin.
Keneltäkään en voi kysyä, mikä minussa on se juttu, että ihmiset ei tykkää. Kaikkien edellä mainittujen lisäksi vielä jokin ulkonäössä? Olemuksessa? Luonteessa, kun en kumarra titteleitä enkä rahaa, vaan kiinnostun ilmiöistä. Vai se kun en valita niin herkästi? Mikä???
Kielteinen asenne
Niin, sitähän se onkin, kun puhun omasta yksinäisyydestä ja listaan omia vikojani. Ei sekään ole helppoa, mennä itseensä ja tunnistaa ne piirteet. Ei ole helppoa huomata, että ei osaa sosiaalisia normeja. Ei ole kiva tunnustaa, että on yksinäinen. Ei edes anonyymillä palstalla.
Vaikeampaa on opetella positiivista asennetta ja puhumaan itselleen myönteisemmin, olivatpa olosuhteet mitkä hyvänsä.
Ap: "Tunnen, että olen siirtynyt jonkin rajan toiselle puolelle josta ei ole paluuta, koska kokemukseni on muuttanut käsityksiäni ihmissuhteista."
Hyvin muotoiltu. Ongelma voi alkaa yhdestä syystä ja jatkua toisesta syystä.
Toisaalta se, että tuntee olevansa siirtynyt rajan toiselle puolen eikä paluuta ihmissuhteisiin enää ole, ei tarkoita, että niin oikeasti olisi.
Muuttuneet käsitykset voivat vaikeuttaa alkua, mutta uskoisin, että kyky ja halu sosiaaliseen vuorovaikutukseen on ihmisellä niin sisäänrakennettu, että aika nopeasti mieli taas mukautuisi toiseen suuntaan.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon yksinäinen ja se on täysin omaa syytäni.
Vastoinkäymiset, hyvin pienet muiden mielestä, ovat muuttameet minuuteni pieneksi.
En tunne riittäväni kenellekään. Varsinkaan itselleni en riitä.
Oon huomannut yksinäisyyden syventymisen siitä, että jos tapaan kaverin niin juttelen liian pitkästi kun kerrankin on joku kenen kanssa jutella. Yritän että en, mutta se lipsahtaa aina niin.
Toinen juttu mistä huomasin olevani uudella yksinäisyyden tasolla oli kun radiojuontajat tuntui jotenkin "kavereilta".
Ja joku jo kirjoitti sama mitä itsekin huomannut: kun lopettaa yhteyksien ylläpidon niin saa huomata, että niitä kavereita on ehkä 1 tai 2 jotka ottaa yhteyttä. Ja sekin ehkä kerran puolessa vuodessa.
Yksinäisenä ainakin välttää "mitä olet tehnyt, missä olet käynyt" kyselyt.
Vierailija kirjoitti:
. En ole työelämässä, ja silloin kun vielä olin, puhuttiin ihan eri tavalla.
En muista, mistä mutta netin syövereistä löysin ihan äskettäin Nicola Teslan aforismeja, ja yksi oli tällainen:"yksinäisyys ja hiljaisuus tekevät ihmisestä luovan neron"!!
Yksinäisyys niin kuin kaikki muukin on mahdollisuus ihan mihin vaan.
Tesla ei koskaan avioitunut, koska oli sitä mieltä, että liitto häiritsisi pahoin hänen keksijän uraansa.
Mutta eikös Tesla ollut se, joka avioitui pulun kanssa?
Vierailija kirjoitti:
. En ole työelämässä, ja silloin kun vielä olin, puhuttiin ihan eri tavalla.
En muista, mistä mutta netin syövereistä löysin ihan äskettäin Nicola Teslan aforismeja, ja yksi oli tällainen:"yksinäisyys ja hiljaisuus tekevät ihmisestä luovan neron"!!
Yksinäisyys niin kuin kaikki muukin on mahdollisuus ihan mihin vaan.
Tesla ei koskaan avioitunut, koska oli sitä mieltä, että liitto häiritsisi pahoin hänen keksijän uraansa.
Kaikki luovuus vaatii yksinoloa ja siitä nauttimista. Kyse onkin juuri siitä, miten on yksin. Mitä tekee yksin ollesaan, kehittääkö itseään, etsiikö tietoa jne.
Ihmisissä olisi valtava luova potentiaali nykyään myös hyvään. Ei tästä ole tapana puhua, yksinäisyys nähdään mediassa vain yhtenä vitsauksena ja sairastuttajana. Eipä vaan ole tämäkään asia niin yksinkertainen. Moni nimenomaan valitsee yksinolon kun eivät halua mukautua johonkin, mikä tuntuu väärältä tai pakotetulta. Yksin on helppo vetäytyä pois kuluttamiseen pakottavasta elämäntavasta sen sijaan että se nähtäisiin vain hirvittävänä häviäjyytenä rahalla ostettavien nautintojen ja mielihyvien ääreltä.
Yksinäiset ihmiset voivat olla ihan yllättävä muutosvoima kun vaan keksivät omat mahdollisuutensa. Toki toivon että he edistäisivät yhteiskunnan muuttumista terveemmäksi arvoiltaan. Kuka tietää vaikka ruohonjuuritason inhimillinen aktiivisuus vielä elpyy.
. En ole työelämässä, ja silloin kun vielä olin, puhuttiin ihan eri tavalla.[/quote]
En muista, mistä mutta netin syövereistä löysin ihan äskettäin Nicola Teslan aforismeja, ja yksi oli tällainen:"yksinäisyys ja hiljaisuus tekevät ihmisestä luovan neron"!!
Yksinäisyys niin kuin kaikki muukin on mahdollisuus ihan mihin vaan.
Tesla ei koskaan avioitunut, koska oli sitä mieltä, että liitto häiritsisi pahoin hänen keksijän uraansa.