Hannu Taanila on kuollut
Kommentit (17)
Tuntuu siltä, että kaikki mielenkiintoiset ihmiset kuolevat tai ilmoitetaan kuolleiksi lehden sivuilla ja kaikki pahat henget vain porskuttavat eteenpäin eivätkä kuole millään.
Taanila oli aikoinaan melkoinen persoona kyllä.
Enpä olisi arvannut, että oli vielä elossa.
Tämä oli jotenkin pelottava ja tosikko. Luki säätiedot aina todella vakavalla ja monotonisella äänellä. Oli sellainen virkamiesmäinen ja insinöörimäinen ja usein mietti, että ehkä joku toinen työ olisi sopinut tälle pahemmin. Viimeisenä työpäivänään en eläkkeelle jäämistään sitten soitti radiossa jollakin soittimella suorassa radiolähetyksessä jotakin.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu siltä, että kaikki mielenkiintoiset ihmiset kuolevat tai ilmoitetaan kuolleiksi lehden sivuilla ja kaikki pahat henget vain porskuttavat eteenpäin eivätkä kuole millään.
Juuri ajattelin tätä eilen, kun kuulin Maria Jungnerin kuolemasta.
Legendaarinen toimittaja, jota aina kuunteli mielenkiinnolla, vaikka olisi ollut joistain asioista eri mieltö.
Melko tuoretta Hannu Taanilaa voi kuunnella ja katsoa tällä kanavalla
Vierailija kirjoitti:
Oli tulipunaisimpia kommareita Ylellä. Vaahto lensi suustaan, kun ylisti Neukkulaa.
Lienee totta. että Taanila oli vasemmistolaisuuteen kalleellaan mutta totta on, että hänellä oll monesti tapana provosida ja ampua rankasti överiksi ja kyky itseironiaan sekä erityinen taito muistaa lukemaansa ja puhujana herättää kuulijassaan hyvin laajan kirjon tunteita.
Uskovainen mies
Vierailija kirjoitti:
En oo koskaan kuullutkaan.
Lienet vielä verraten nuori. - Hassua, että kommenttiasi alapeukutetaan; vaikka toki tällainen itseni kaltainen vanha kääpä kuvittlee ja luulee,m että toitta kai jokaisen suomalainen tietää ja muistaa sen kuka on, korjaan kuka kuka oli monilahjakkuus Hannu Taanila; siis hän oli paljon muutakin kuin vain yksi tunnettu ja värikäs Ylen pitkäaikainen toimittaja.
Uskovainen mies
Kuuntelin teininä ysärillä kaikki Taanilan ohjelmat. Rakastin niitä. Joitain saattaa olla vielä kasetilla nauhoitettuna.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu siltä, että kaikki mielenkiintoiset ihmiset kuolevat tai ilmoitetaan kuolleiksi lehden sivuilla ja kaikki pahat henget vain porskuttavat eteenpäin eivätkä kuole millään.
Niin. Mikäpäs pahan tappaisi?
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu siltä, että kaikki mielenkiintoiset ihmiset kuolevat tai ilmoitetaan kuolleiksi lehden sivuilla ja kaikki pahat henget vain porskuttavat eteenpäin eivätkä kuole millään.
Putin ei elä enää kauan.
Vierailija kirjoitti:
En oo koskaan kuullutkaan.
Harvinaisen yleinen reaktio nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Tämä oli jotenkin pelottava ja tosikko. Luki säätiedot aina todella vakavalla ja monotonisella äänellä. Oli sellainen virkamiesmäinen ja insinöörimäinen ja usein mietti, että ehkä joku toinen työ olisi sopinut tälle pahemmin. Viimeisenä työpäivänään en eläkkeelle jäämistään sitten soitti radiossa jollakin soittimella suorassa radiolähetyksessä jotakin.
Isä sanoi, että Hannu Taanilan puhetapa on sellainen, että jos hän sanoisi nimensä, se kuulostaisi kuin hän sanoisi Hänny Täänilä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu siltä, että kaikki mielenkiintoiset ihmiset kuolevat tai ilmoitetaan kuolleiksi lehden sivuilla ja kaikki pahat henget vain porskuttavat eteenpäin eivätkä kuole millään.
Putin ei elä enää kauan.
Eikä Trump.
Hannu Taanila oli kiivas kommari joka ei koskaan nähnyt Venäjän toiminnassa mitään väärää. Aivopesty toimittaja joka oli vahingollinen idiootti.
En oo koskaan kuullutkaan.