Lastensuojelun suurin ongelma on osaamaton työntekijä
Olen itse tehnyt työkseni lastensuojelutarpeen selvitystyötä/ sosiaalihuollon mukaisia palvelutarpeen arviointeja. Listaan tässä ongelmat, jotka itse havaitsin:
- työntekijät vaihtuu koko ajan. Ammattitaito ei pysy, kun työntekijät koko ajan vaihtuu.
- monella sosiaalityöntekijällä ei ole osaamista lastensuojelusta. Yliopistossa ei opeteta esimerkiksi miten tätä työtä tehdään.
- asiakasmäärät liian isot ja kenenkään asioihin ei kerätä perehtyä kunnolla, vaan pintaraapaisu kaikesta. Turhaa työtä on myös paljon, ja se pitäisi saada pois.
- sosiaalityöntekijän palkka 3500, sosiaaliohjaaja 2300. Samaa työtä käytännössä tekevät, mutta tuollainen palkkaero. En ainakaan minä suostuisi. Palkka ei millään lailla vastaa työn kuormittavuutta.
- lastensuojelua ei halua tehdä ne, kenellä on osaamista. Osaavat ihmiset hakeutuu muihin tehtäviin, joka ei ole niin raskasta.
Kommentit (175)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä Lopella ei ole yhtään niin sanotusti pätevää sosiaalityöntekijää lastensuojelussa. Johtava sosiaalityöntekijä on pätevöitynyt sitten apuhoitajavuosiensa, mutta on vain puoliksi lastensuojelun alla. Sama sijaispätevä "sosiaalityöntekijä" on ollut kolme vuotta virassa vuoden kerrallaan, mutta ei ole saanut pätevyyttä hommattua sinä aikana. Suhteilla, suhteilla.
Että onko se ihme, että ruumiita tulee.
Olin kerran työhaastattelussa Lopen sosiaalityössä. Työ oli kuin oltaisiin eletty edelleen 80- lukua. En mennyt sinne töihin.
Pikkukunnissa on muutenkin kamala työskennellä. Ensiksin tuntee kaikki ja kaikki tuntee kaikki muutkin. Toisekseen harvoin noilla mitään rahaa on palveluihin laittaa, sossun on äärimmäisen vaikea toimia, jos ei ole mitään palvelua, jota käyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä Lopella ei ole yhtään niin sanotusti pätevää sosiaalityöntekijää lastensuojelussa. Johtava sosiaalityöntekijä on pätevöitynyt sitten apuhoitajavuosiensa, mutta on vain puoliksi lastensuojelun alla. Sama sijaispätevä "sosiaalityöntekijä" on ollut kolme vuotta virassa vuoden kerrallaan, mutta ei ole saanut pätevyyttä hommattua sinä aikana. Suhteilla, suhteilla.
Että onko se ihme, että ruumiita tulee.
Olin kerran työhaastattelussa Lopen sosiaalityössä. Työ oli kuin oltaisiin eletty edelleen 80- lukua. En mennyt sinne töihin.
Pikkukunnissa on muutenkin kamala työskennellä. Ensiksin tuntee kaikki ja kaikki tuntee kaikki muutkin. Toisekseen harvoin noilla mitään rahaa on palveluihin laittaa, sossun on äärimmäisen vaikea toimia, jos ei ole mitään palvelua, jota käyttää.
Pikkukunnassa varsinkaan vaitiolovelvollisuus ei pidä. Punaviineissä on yksi jos toinen sossu laulellut vaikka mitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä Lopella ei ole yhtään niin sanotusti pätevää sosiaalityöntekijää lastensuojelussa. Johtava sosiaalityöntekijä on pätevöitynyt sitten apuhoitajavuosiensa, mutta on vain puoliksi lastensuojelun alla. Sama sijaispätevä "sosiaalityöntekijä" on ollut kolme vuotta virassa vuoden kerrallaan, mutta ei ole saanut pätevyyttä hommattua sinä aikana. Suhteilla, suhteilla.
Että onko se ihme, että ruumiita tulee.
Olin kerran työhaastattelussa Lopen sosiaalityössä. Työ oli kuin oltaisiin eletty edelleen 80- lukua. En mennyt sinne töihin.
Pikkukunnissa on muutenkin kamala työskennellä. Ensiksin tuntee kaikki ja kaikki tuntee kaikki muutkin. Toisekseen harvoin noilla mitään rahaa on palveluihin laittaa, sossun on äärimmäisen vaikea toimia, jos ei ole mitään palvelua, jota käyttää.
Pikkukunnassa varsinkaan vaitiolovelvollisuus ei pidä. Punaviineissä on yksi jos toinen sossu laulellut vaikka mitä.
Ei se vaitiolovelvollisuus sossuilla muutwnkaan pidä. Meillä on perhetuttuna Pelan työntekijä joka lörpöttää asiakkaiden asioita ihan estoitta. Ja aina muuten on pelkkää negatiivista sanottavaa.
Sitä mä ihmettelen, että miksi näillä sosiaalialan ihmisillä - ja terveydenhuollon - on niin huonot vuorovaikutustaidot vaikka ne kuuluu oleellisesti ammattiin.
Vierailija kirjoitti:
Sitä mä ihmettelen, että miksi näillä sosiaalialan ihmisillä - ja terveydenhuollon - on niin huonot vuorovaikutustaidot vaikka ne kuuluu oleellisesti ammattiin.
Tunnet heitä laajallakin otoksella?
Vierailija kirjoitti:
Sitä mä ihmettelen, että miksi näillä sosiaalialan ihmisillä - ja terveydenhuollon - on niin huonot vuorovaikutustaidot vaikka ne kuuluu oleellisesti ammattiin.
Ja täysin olematon itsetunto. Pieninkin asia käännetään ”arvostuksen puutteeksi” jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on korruptiossa, lasun tehtävät ei juurikaan mitään osaamista vaadi koska "työt" on pitkälti oleskelua.
Sosiaalityöntekijä tapaa asiakasperheitä ja heidän sidosryhmiään. Perheitä voidaan tavata yhdessä tai erikseen. Lasten tapaamisia on priorisoitava ja moni nuori soitteleekin sossulleen säännöllisesti. Sidosryhmiä ovat esim. lastenpsykiatria, koulupalaverit, varhaiskasvatuksen neuvottelut jne. Mikäli perheelle myönnetään palveluja esim. kotipalvelua, tukihenkilöitä tms. käydään näistä aloitus ja loppupalaverit. Vanhempien tapaamisille sosiaalitoimessa on tyypillistä, että sosiaalityöntekijää uhataa, solvataan tai pyritään jopa käymään kimppuun. Jokainen päätös valmistellaan ja kirjoitetaan huolellisesti ja monesti niitä käydään hallinto-oikeudessa vielä läpi. Että sellaista oleilua.
Sosiaalityöntekijät itse käyttävät työssään laittomia keinoja runsain mitoin. Juurikin uhkailua, solvaamista, valehtelua, määräaikojen venyttämisiä…
Tämä on valitettavasti täysin totta. Lastensuojelu on Suomessa pahasti sairas. Kai se jotain kertoo, kun jopa Venäjälläkin oltiin huolissaan Suomen lasun tilasta. Tämä Latokartanon tapaus on taas yksi todiste lasun epäonnistumisesta. Keskitytään tavallisten perheiden suoranaiseen kiusaamiseen, ja näissä todellisissa tapauksissa vain vatuloidaan loputtomiin. Täysin ammattitaidotonta. Miten onkin niin, että kaikkein surkein ja ilkeämielisin sakki päätyy lasuun töihin?
Oletkohan vaan ollut töissä siellä, ja mikä on motiivisi ammattikunnan mustamaalaamiseksi. Itselläni aivan päinvastainen kokemus lasun työntekijöistä verrattuna mihin tahansa muuhun työyhteisöön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalityöntekijä tekee gradun sillä aikaa kun sosiaaliohjaaja on kentällä näkemässä jo todellisuuden. Vähän liioitellen, mutta ei sosiaalialan työtä tehdä kirjaviisaudella.
Sosiaalityöntekijöiksi opiskelevat tekevät pääsääntöisesti töitä opintojen ohessa. Maisteriopinnot antavat erinomaisen pohjan toimia sosiaalityöntekijänä myös käytännön työssä. Kehittää ajattelun välineitä, kuten mikä tahansa muukin maisterin tutkinto.
Kirjaviisaus ei ole mikään erityinen asia.
Adoptioneuvonnassa sosiaaltyöntekijä jauhoi joko muiden perheiden asioista tai siitä miten hän on korkeakoulutettu ja yhtä pätevä kuin psykologi. Hän oli täysin kyvytön kuuntelemaan mitään ja vuorovaikutustaidot todella oudot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalityöntekijä tekee gradun sillä aikaa kun sosiaaliohjaaja on kentällä näkemässä jo todellisuuden. Vähän liioitellen, mutta ei sosiaalialan työtä tehdä kirjaviisaudella.
Sosiaalityöntekijöiksi opiskelevat tekevät pääsääntöisesti töitä opintojen ohessa. Maisteriopinnot antavat erinomaisen pohjan toimia sosiaalityöntekijänä myös käytännön työssä. Kehittää ajattelun välineitä, kuten mikä tahansa muukin maisterin tutkinto.
Kirjaviisaus ei ole mikään erityinen asia.
Ei ole ei. Mutta kun pää on tyhjä niin se on tyhjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalityöntekijä tekee gradun sillä aikaa kun sosiaaliohjaaja on kentällä näkemässä jo todellisuuden. Vähän liioitellen, mutta ei sosiaalialan työtä tehdä kirjaviisaudella.
Sosiaalityöntekijöiksi opiskelevat tekevät pääsääntöisesti töitä opintojen ohessa. Maisteriopinnot antavat erinomaisen pohjan toimia sosiaalityöntekijänä myös käytännön työssä. Kehittää ajattelun välineitä, kuten mikä tahansa muukin maisterin tutkinto.
Kirjaviisaus ei ole mikään erityinen asia.
En puhunut kirjaviisaudesta. Mutta samapa tuo mitä täällä sanoo.
Katkerat lasuasiakkaatko täällä manaa. Hyvä, että teillekin on joku terapiamuoto löytynyt, toivotaan nopeita tuloksia. Pitäkäähän lapset turvassa.
Vierailija kirjoitti:
Näin sosiaaliohjaajana en kyllä todellakaan allekirjoita, että tekisin samaa työtä kuin sosiaalityöntekijä. Ei minun tarvitse olla vastuussa valtavista (ja raskaista) päätöksistä
Työssä pitää erotella kaksi vastuuta:
-koettu vastuu
-reaalivastuu
Esim.lääkärien palkkoja ja hierarkioita perustellaan vastuulla, mutta montako lääkäriä tai vaikka tuomaria on surmattu Suomessa kylmän sodan jälkeen? Poliiseja ja hoitajia ja muita tällaisia ihmisiä, jotka toteuttavat päätöksiä on kyllä surmattu, koska he ovat kentällä ja huolehtivat siitä, että päätös myös toteutuu. Toki lääketieteen puolella on sitten kirurgit sun muut, jotka eivät ainoastaan päätä, vaan myös tekevät työn itse.
Ukkini kuoli hoitovirheeseen ja mahdollisesti myös mummoni kaksikymmentä vuotta myöhemmin samassa sairaalassa.
Viranomaisilla on kalliit ja heille itselleen ilmaiset lakimiesarmeijat sekä muutenkin kyky rahan voimalla lähteä vaikka helikopterilla pakoon, kun maa alla rupeaa palamaan.
Sosiaalityön päätökset eivät ainakaan kaikki ole millään tavalla valituskelpoisia. Valittaa voi, mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Sosiaalityössä asiakkaat ovat useimmiten keskivertoa köyhempiä ja vähemmän vaikutusvaltaisia, joten heitä on noin teoriassa helpompi pyöritellä ja syöttää puutaheinää, joka ei pidä paikkaansa sekä tavalla tai toisella vedota asiakkaan matalaan koulutustasoon ja omaan titteliin, jos asiakkaalla onkin älyä ja tietoa.
Siinä on reaalivastuu.
Koettua vastuuta omista teoista selittää sitten yksilökohtaiset ominaisuudet. Vasta Suomen Ylellä tai muulla kanavalla näytettiin sarjaa, jossa annettiin kuva sosiaalityöntekijöistä sankarillisina, mutta ehkä hieman yksinkertaisina ihmisinä, joilta puuttuu tunnesäätelytaitoa ja koetaan täysin turhaa maailmantuskaa asioista, joihin ei voi vaikuttaa; surkuttelu ja stressaaminen ei auta ketään, vaan senkin ajan voisi käyttää vaikka filosofian lukemiseen tai voi mennä salille ja treenata itselleen kropan, joka lisää uskottavuutta ja omien sanojen painoarvoa asiakkaiden korvissa. Miesten ammateissa sama keskinkertaisuus tai pieni tyhmyys näkyy siinä, että ruvetaan vihaamaan ihmisiä tai käyttäytymään väkivaltaisesti, koska on nähty ikäviä asioita eikä osattu suhteuttaa niitä.
Haluan vielä kertoa reaalivastuusta esimerkin omasta elämästä. Kävin kaupungin sos.väen järjestämän tukihenkilökurssin (nuorelle tukihenkilöksi) ja sieltä ei kuulunut mitään. Yhteydenottoja välteltiin ja pidettiin mykkäkoulua. Lopulta soitin näiden esimiehelle, joka pahoitteli perseilyä ja sanoi, että sieltä soitetaan viimeistään päivänä X.X. Mitään soittoa ei kuulunut ja kysyin ystävällisesti perään, jolloin lopulta sain vastauksen, jossa ei ollut mitään pahoittelua epäasiallisuuksista eikä suoraa vastuunottoa, vaan ainoastaan kiemurrellen sanottiin, että et kelpaa. Kaverini oli myös samalla kurssilla, on nyt jo sos.työntekijän ja ihmetteli miten en oikein kelvannut.
Vastuuntunto perustuu myös seuraavaan ajatusketjuun:
-voinko saada tuolta ihmiseltä rahaa, verkostoja, seksiä tai hyviä geenejä?
-voiko tuo ihminen vahingoittaa minua, jos kohtelen häntä epäasiallisesti ja syrjäytän hänet?
Jos vastaus molempiin on ei, moni työntekijä pieraisee tuoliin pääteltyään, että palkkani juoksee ihan samalla tavalla, vaikka en kohtaisi tuota ihmistä ihmisenä.
Vierailija kirjoitti:
Sitä mä ihmettelen, että miksi näillä sosiaalialan ihmisillä - ja terveydenhuollon - on niin huonot vuorovaikutustaidot vaikka ne kuuluu oleellisesti ammattiin.
Oletko perehtynyt siihen, millainen on sosiaalityöntekijän koulutus? Opinnot painottuu täysin eri asiohin, kuin käytännön harjoitteluun. Kirjallisia tehtäviä toisen perään sekä gradu. Ei sillä opi miten kohdataan toinen elävä ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä mä ihmettelen, että miksi näillä sosiaalialan ihmisillä - ja terveydenhuollon - on niin huonot vuorovaikutustaidot vaikka ne kuuluu oleellisesti ammattiin.
Oletko perehtynyt siihen, millainen on sosiaalityöntekijän koulutus? Opinnot painottuu täysin eri asiohin, kuin käytännön harjoitteluun. Kirjallisia tehtäviä toisen perään sekä gradu. Ei sillä opi miten kohdataan toinen elävä ihminen.
Tähän puuttuva elämänkokemus ja kiero luonne, tulos on kauheaa jälkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiva kokemus lastensuojelun sosiaalityöntekijästä kun hän ei esimerkiksi uskonut fyysiseen sairauteeni, joka ei kovin paljon näy päällepäin. Hän kysyi mm. miksi ajattelen, että en koskaan voi parantua. No, koska se on ihan virallinen ennuste, että siitä ei parane. Tuollaisen pitäisi sitten auttaa ratkomaan perheen ongelmia joka ei edes ymmärrä, mitä ne ovat. Hän tuntui uskovan minun olevan masentunut ja pessimistinen, minkä takia olin menettänyt uskoni, että voisin parantua (masennuksesta). Oli päättänyt, että ongelman on pakko olla vanhemman mielenterveysongelma.
Minusta nuo kysymykset ovat aivan normaaleja kun yrittää saada selkoa mistä on kyse, ei kai hän voi tietää asioista ellet kerro kun ei sinua tunne. Se, että sinusta tuntui joltain on toki tärkeä havainto, mutta se ei välttämättä kerro siitä mitä sosiaalityöntekijä on ajatellut ellet ole kertonut suoraan miltä kysely sinusta tuntuu. Miksette oio näitä väärinkäsityksiä jos ne sellaisilta tuntuvat. Helpottaisi varmasti kommunikointia paljon ja lisäisi ymmärrystä. Tuskin hän kiusallaan yritti muodostaa näkemystä tilanteestanne.
Tämänkaltainen viesti aina minua ihmetyttää. Kysymykset voivat olla itsessään normaaleja, mutta kun niitä esitetään epänormaalissa tilanteessa, pitäisi olla kilometriset tuntosarvet että niiden esittäminen ei rikkoisi mitään. Paitsi että jos kysymys on tuo yllä esitetty miksi oletat ettet voi koskaan parantua fyysisestä sairaudesta x, niin kyllähän se kertoo normaalille kuulijalle heti, että jonkinlainen ylenkatse nyt kysyjää vaivaa. Neutraalisti olisi kysytty, millainen ennuste tuolla sairaudella on ja miten olet itse sen kanssa jaksellut. Ja kun neutraalikaan ei aina riitä vaan pitäisi voida viestiä kaikin tavoin hyökkäämättömyyttä, ettei ajeta autettavia nurkkaan.
Minkä ihmeen takia pitää tunkea mielipidettään aiheeseen, jonka inhimilliseen käsittelyyn oma ymmärrys ei riitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uhkailun, painostuksen ja kiristyksen vuoksi sosiaalityöntekijä saattaa joutua taipua toimimaan vanhemman vaatimalla tavalla ja lopputulos voi sitten olla tämä.
Tarkoitit varmaan toisinpäin.
Voitaisiinpa lastensuojelusta tehdä poliisit-sarjan kaltainen sarja niin monet mielikuvat voisivat muuttua. Harmi vain ettei laki mahdollista tätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lain mukaan ei moni toimi. Perheitä ei kunnioiteta.
Päätelmiä ja kirjauksia tehdään ilman kuulemista.
Ihmiset eivät ole lastensuojelua varten. Ihmisillä ei saa tehdä rahaa.
Lastensuojelu on ajanut ihmisiä hirveisiin tilanteisiin "puuttumisellaan".
Mikä idea tossa "suojelussa" on?
Perheitä ei kunnioiteta?! Vanhemman oikeutta lapseen kunnioitetaan ihan liikaa!
Väärin. Nuo ovat kaksi eri asiaa. Pitää kunnioittaa perhettä, mutta kun niin ei tehdä, vanhempia joko tehovalvoa tai varoa ja säälitellä ja molemmissa tapauksissa lapset jäävät jalkoihin. Perheen kunnioittaminen tarkoittaa sen ymmärtämistä, että perhe ei toimi jos sen jäseniä ahdistellaan, ja että jossain tilanteissa voitaisiin kuitenkin pitää perhe koskemattomana ja vain lisätä lasten turvaa ilman että rikotaan mitään. Vähän kuin emakkokarsina (en nyt mene siihen mitä se tekee emakon hyvinvoinnille). Alkoholistien yms perheiden lapsille pitäisi järjestää riittävän toimiva turvapaikka naapurustoon, niin että he tietäisivät voivansa koska tahansa mennä sinne kun kotona alkaa olla ikävää. Tämä olisi inhimillinen, halpa ja automaattisesti toimiva menetelmä taata alkoholistien lapsille paras mahdollinen alku.
Anteeksi nyt vaan, mutta ei naapureille voi sälyttää päivystysvelvollisuutta ottaa vastaan vierasta lasta aina kun vanhemmilla alkaa suu napsaa viinan tai subutexin suhteen. Käytännössä ne lapset asuisivat siellä naapureilla.
Niinhän ne tekisivät. Kyseiselle naapurille maksettaisiin korvausta huolenpidosta ja järjestettäisiin työnohjausta tarvittaessa jne, ja näitä voisi olla useampi ja lapsi saisi valita, kenen luokse milloinkin menee, ja mennä sinne ihan itse. Lapselle tulisi tunne, että yhteiskunta todellakin yrittää auttaa häntä ja että ympärillä on ihan jees porukkaa. Vanhemmatkaan eivät joutuisi niin puolustuskannalle kun mitään suuren mittaluokan operaatioita ei tarvittaisi. Ei ehkä toimi kovin pienten lasten kanssa, mutta heille voitaisiin kokeilla näitä yksiköitä, joissa lapset asuvat laitoksessa ja perheet siinä ympärillä.
Olen itse pyytänyt huostaanottoa nuoruudessani ja se onnistu minkä takia muutin perhekotiin.
Ainoa mikä jäi aikoinaan mietittymään oli, että perhekodissa monesti yritettiin laittaa viikonloppu lomille ja sai oikeasti sanoa napakasti vastaan ettei joudu vaan sai jäi jäädä perhekotiin. Lopulta uskoivat eikä yrittäneet enään edes ehdottaa viikonloppulomia itselle
Eipä siellä pysy kuin Lopen kerma ja kerman takapuolta nuolevat, pätevät kiertää kaukaa.