Saatteko aikuisina rahallista tukea vanhemmiltanne?

Vanhemmat syntyneet 40-luvulla.

Maksoivat lukioajan kuluni, ajokortin ja ensimmäisen autoni. 

Jatko-opintoihin otin opintolainaa, tosin sain kyllä vanhemmiltani aina ison kassillisen ruokaa kotona käydessäni ja rahaakin aina kun tarvitsin ja tankkasin auton vanhempien dieselsäiliöstä.  En minä usein enää siinä vaiheessa rahaa pyytänyt, opintoraha ja -laina riittivät kohtuulliseen elämiseen ja asunto oli halpa alivuokralaisasunto

Sanoisin, että aikuisiällä saamieni lahjojen arvo on ollut alle 1000€. Kun täytin 30 sain 200€ rahaa. Vanhempani eivät ole auttaneet asunnon ostossa tai opiskeluissa. Olen rakentanut elämäni itse enkä enää edes huolisi vanhempieni rahoja, sillä tienaan yksin vuodessa enemmän kuin he yhdessä.

30 v., en saa rahallista tukea mutta käydään kerran vuodessa porukalla ulkomaanreissulla jonka vanhemmat kustantaa

Tavallaan. Maksavat ennakkoperintöä pikkuhiljaa ettei perintövero olisi niin suuri.

Olen syntynyt v. 2002, ja muutin omilleni viime kesän ja syksyn vaihteessa. Vanhemmat antavat kuussa n. 50-100 €, jos muistavat. Isovanhemmatkin antavat n. 50 € noin kuukausittain. Kun käyn kylässä vanhempien luona, saan yleensä myös jotain ruokaa mukaan. En valita niin kauan kun rahaa muuten tulee vain opinto- ja asumistuen muodossa.

Opiskeluaikana sain pientä avustusta, mutta sen jälkeen en ole ottanut vastaan. Minulla on neljä kertaa isommat kuukausitulot kuin eläkeläisvanhemmallani, joten olisi törkeää lypsää häneltä mitään taloudellista tukea. Myös mieheni on hyvätuloinen, joten pystymme kustantamaan elämämme oikein hyvin.

Ei nyt mitään noin kallista. Mutta auttavat jos tarve, lähinnä lapsilleni tarvittavissa jutuissa. Ja oli takaamassa asuntolainaa ja omaa autoo ei varsinaisesti vaan autoni on vanhempienk ettei mun tarvi maksaa siihen liittyviä maksuja. Eli rahaa saan vain harvoin, mutta asioita maksavat puolestani..mm. harrastukset, vaatteita, keinu, lasten sängyt ja turvaistuimet..

En ole saanut mitään sen jälkeen, kun muutin kotoa. Tiukkoja paikkojakin on ollut, mutta vippeihin en ole sortunut.

Kun isä kuoli kieltäydyin perinnöstä, kun olisivat menneet ulosottoon suurin osa. Äiti antaa perintörahoista jos tulee erityistarvetta. Näin molemmat voittavat(tai äiti enemmän, mutta en ole rahan tai materian perään. Auttoi viimeksi kun pesukone hajosi).

En ole saanut rahaa mutta tavaraa esim isä tilasi minulle sanomalehden ensimmäiset 6kk ja maksoi asuntoni lautalattian. Hän myös teki asuntoni ensimmäisen remontin setieni kanssa. Kotona käydessäni sain tyhjentää jääkaapin mukaani. Mökkeillessä isä maksoi kaiken, minä hoidin ruoanteon ja siivouksen.

Äidiltäni en ole saanut samanlaista tukea ja syykin on selvä, hän joutui jo nuorena työkyvyttömyyseläkkeelle eli ei ole ollut varaa auttaa samallatavalla. Nyt viimeisten 15v aikana hän on auttanut omalla työllään eli kun olen ollut vakavammin sairas, hän on käynyt kaupassa (minä maksan), ulkoiluttanut minua ja siivonnut puolestani.

Isoimman ns rahallisen tuen sain molemmilta yhteensä kun 20 vuotta sitten ostin asuntoni, he molemmat olivat takaajina lainassani.

Muutin omilleni parikymppisenä ja sitä ennen maksoin kotiin vuokraa. Vanhempieni mielestä en olisi saanut opiskella vaan mun olisi pitänyt tehdä töitä. Muutaman kerran vuodessa sain ruokakassin, enpä juuri muuta. Lasten syntymän jälkeen äiti on avustanut pari kertaa, kun lasta on pitänyt viedä kalliisti yksityislääkäriin (harrastukseen liittyviä juttuja, julkisella ei olisi hoidettu). Eipä muuta.

Olen elänyt elämääni aikalailla toisin, kun vanhempani olisivat toivoneet. Olen opiskellut ja meillä on kolme lasta. Olisi pitänyt vain tehdä töitä ja max. yksi lapsi. Aika pian aloin tienata enemmän kuin vanhempani ja nykyään jo moninkertaisesti enemmän. En ole koskaan kaivannut heiltä rahaa vaan olen toivonut, että he olisivat olleet kiinnostuneita lastenlapsistaan ja meidän perheestä. Että he olisivat halunneet viettää meidän kanssa aikaa. Se olis ollut paljon arvokkaampaa kuin mikään raha. Valitettavasti se ei ole toteutunut.

Isäni kuoli kun olin lapsi( ei varmaan jäänyt mitään, alkoholisti), äitiäni olen avustanut rahallisesti, asui omistamassani kerrostalo asunnossa vuosi kausia vastikkeen hinnalla. Sen jälkeen lainasin rahat ASO asuntoon ja muuttoon. 

Miehen vanhemmat antoi ison summan asuntoon aikanaan, ja lapsille ovat antaneet tuhansia, me vanhemmat ei rahaa tarvita. 

Pitäisin kohtuuttomana, että kuukaudessa eläkettä noin 800 e saava äitini kustantaisi jotain minulle ja perheelleni, tulomme kun ovat noin 10 000 e/kk. Vanhempani maksoivat aikoinaan opintoni (siis tarvittavat materiaalit, matkat kotoa opiskelupaikkakunnalle, asunnon vuokran jne.), joten eiköhän minua ole jo tarpeeksi paapottu.

En ole saanut mitään, meillä on hokemana ollut että omillaan on tultava toimeen. Toinen vanhemmistani on saanut tuntuvia perintöjä, ei ole killinkiäkään antanut esim. lastenlasten ajokortteihin tai opiskeluun.

Ei ole autettu mitenkään ja korostetusti sanottu, että mitään lainoja ei koskaan taata ja jos olen ollut tilanteessa, jossa rahat tiukilla niin on naureseltu ja ilkuttu. Itse tietysti saaneet paljon perintöjä, täydet verovähennykset asuntolainan koroista, lapsista verovähennykset, kuntalistä jne jne jne. Eli epäreilu systeemi ja kylmät vanhemmat. 

Omilta vanhemmiltani sain kotoa poismuutetttuani rahaa puhelinlaskuun ja ruokakasseja. Sittemmin pieniä summia syntymäpäivinä. Miehen vanhemmat ovat antaneet auton käsirahan, etelänmatkan, ostaneet kodinkoneita, kodin irtaimistoa, lasten ulkovaatteita, merkkivaatteita meille aikuisille, lapsille rahastoon useita tuhansia sekä antaneet käteistä 200-500 muutaman kerran vuodessa. Todellakin kiitollinen tästä avusta, heidän mukaan ennakkoperintö on taloudellisempi tapa antaa perintöä kuin kuoleman jälkeen. Ja saavat itsekin iloa antamisesta.

Hyvin ollaan pärjätty ilman vanhempien avustuksia. Muistan, kuinka äiti nousi aamulla neljältä jakamaan Hesaria, jotta pystyi kustantamaan lukion meille lapsille. Olen niin kiitollinen.

Joka vuosi kustannetaan äideillemme matkat Kanarialle. Isät menehtyivät aika nuorina.

Me saatiin talosta alennusta joku 20 000 - 30 000 euroa, kun ostimme puolison lapsuudenkodin. Onneksi, koska tällä alueella kiinteistöjen arvot ovat tulleet alas, joten aikoinaan maksettiin tästä sen verran mikä tämän arvo nykyään on (sanonpa vaan, että omakotitalon ostaminen on ollut yksi huonoimpia päätöksiä ikinä, vaikka asuukin maakuntakeskuksessa, niin ei tässä ikinä omilleen pääse, saati että kertyisi omaisuutta). 

Oho, yllättävää miten paljon monet ovat saaneet.

Minä en edes tiennyt mistään viikkorahasysteemistä lapsuudessa, lapsilisätkin meni ok-taloon, joskus sain jotain vaatteita.

Opiskelin lainalla ja maksoin siitä vuokrani ja kuluni, ei tullut mieleenkään pyytää vanhemmilta. Muutaman kerran sain pestä petivaatteet lapsuudenkodissa, kun opiskelija-asunnossani ei ollut pyykinpesumahdollisuutta. Vaatteet pesin käsin kylppärissä.

Isä kuoli viinaan, joten häneltä ei paljon jäänyt kuin ikäviä muistoja. Olen aikuisena auttanut äitiäni mm rahallisesti ja muuten, samoin kahta sisarustani (veli surkea omissa asioissaan, sisko eronnut yh).

Löysin puolison, joka ei myöskään halunnut lapsia, kerroin heti suhteen alussa että omat kokemukseni ovat lasten hankintaa vastaan. Joten palkkani on liiennyt muidenkin auttamiseen tiukoissa paikoissa.

Pienen osakesalkun sain mukaani kotoa muuttaessa. Osinkotuotot olleet opiskeluaikoina ja perhevapailla tarpeen. Jatkoin itse siihen säästämistä kun menin työhön. Nyt kun lapsia on tullut niin isovanhemmat kaikki ja me molemmat vanhemmat olemme lahjoittaneet lasten osakehankintoja varten sen 4999 euroa/3 vuotta minkä saa lahjoittaa. Osinkotuoto niistä tulee sitten lasten tilille jonne tulee myös lapsilisät ja käytetään lasten kuluihin. Osakkeet saavat aikanaan mukaansa kun lähtevät opiskelemaan kera toivomuksen että toimivat kuten äitinsäkin eli alkavat säästää lisää kun menevät töihin ja käyttävät osinkotulojaan opiskellessaan ja perhevapailla jne.