Lue keskustelun säännöt.
Isällä todettiin tänään keuhkoihin levinnyt aivokasvain
27.03.2022 |
Muutin eilen koko päivän ja sovittuna oli että vanhempani tulisivat tänään uuteen kotiin kylään ja nisulle. Illalla äitini laittoi viestiä että eivät tule, isä on viety ambulanssilla sairaalaan sillä oli hassusti törmäillyt huonekaluihin, ollut poissaoleva, ei kuullut kunnolla äitiäni ja kun oli vastanut, oli puheesta ollut vaikea saada selvää. Ajattelin että ehkä aivoverenvuoro, sillä veritulppataipumusta hänellä on ollut. 10v sitten selvisi sydänkohtauksesta.
Tänään äitini soitti että isä oli aamulla kuuden aikaan hänelle soittanut valvotun yön jälkeen, eikä kuulostanut hyvältä. Oli pyytänyt ettei hänelle soiteltais, ja oli miettinyt mitä "nyt tekisi" ja mitä tästä eteenpäin. Lääkäri oli soitellut puolen päivän aikaa ja kertonut että isällä on keuhkoihin levinnyt aivokasvain (vai voisiko olla toisinpäin). Syöpä-sanaa ei käytetty, ennusteista ei puhuttu. Alkuviikosta uudet kuvaukset, siinä sitten nähdään onko hyvä. vai pahalaatuinen. Olen jo varautunut pahimpaan, ja minusta t untuu että isä ei enää kotiin sairaalasta tule. Jos puhuminenkin on kovin vaikeaa.
Onko kenenkään tutulla ollut vastaavaa komboa, ja osaatteko sanoa miten tämmöisessä tilanteessa edetään?
Isälläni ei ole ollut mitään oireita tai kipuja, hieman on yskinyt ja kuulo huonontunut viimeisen vuoden aikana. Viikko sitten veljeni oli hänen kanssa käynyt jossain ja sanoi että oli kävellyt varoen. Varmasti liittynyt tähän sairauteen jotenkin.
Isäni täytti viime elokuussa 70. Muuten perusterve mies.
Oli sanonut ettei halua mitään voimakkaita lääkityksiä tähän, jos on pahanlaatuinen ja niillä ei saisi kuin hieman lisäaikaa elämälle (jonka sitte kärsisi lääkkeiten sivuvaikutuksista).
Olen aivan shokissa. Pari viikkoa sitten isäni haki minut lentokentältä kun tulin reissusta, ja aivan normaalisti pölötimme. Nyt näin.
Täällä asentelen lamppuja, telkkaa, tauluja poraan, lapsia lohdutan. Tyttäreni on aivan isäni silmäterä ja hän ottaa tämän todella raskaasti. Olen itse yksinhuoltaja, siipan tukea ei ole tähän tilanteeseen.
Todella epätodellinen olo.
Kommentit (75)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kyllä harvinaisen vastenmielisiä ihmisiä tänään linjoilla. Kaikkea hyvää ap:lle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Melkein sama diagnoosi oli kymmenen vuotta sitten edesmenneellä isälläni. Missään tapauksessa en silloin olisi pystynyt lavertelemaan sitä somessa saatika, että olisin julistanut sen kaikelle kansalle. Suru oli niin suuri.
Älkääkä tulko selittämään, että jokainen käsittelee suruaan eri tavoin. Tuo on yksinkertaisesti uskomattoman tyhmää. Kai jokaisella kuitenkin on edes yksi ystävä, jolle puhua. Tai sitten ilmeisesti ei.
Jatka "pölöttämistä" jossain muualla!
Yksinäisiä ihmisiä on todennäköisesti paljon enemmän kuin arvaatkaan. Olen itsekin ihan normaali kolmekymppinen nainen, mutta ei mulla ole ollut ystäviä moneen vuoteen. Työtuttuja löytyy, mutta ennemmin minä elämäni kipukohtia käsittelisin anonyyminä netissä kuin puolituttujen kanssa.
Tsemppiä ap:lle tai ainakin muille samassa tilanteessa oleville.
Sitten pitää etsiä sellainen foorumi, jossa niiden käsittely on hyväksi. Ei täällä mammapalstalla kannata avautua mistään itselle tärkeästä asiasta. Usein keskustelut vielä päätyvät ip-lehtien sivuille.
Joskus jokainen lähtee tavalla tai toisella.
Surullista.
Vierailija kirjoitti:
Tuolla tavalla äitini kuoli viime vuonna. Itselleni oli helpotus, että aivokasvain muutti persoonaa ja teki hänestä "tyhmän", koska siten sain luopua hänestä pikkuhiljaa. Hänen kanssaan ei todellakaan keskusteltu viimeisenä elinpäivänä, ei hän puhunut enää viikkokausiin.
Oli varmasti helpotus äidillesikin verrattuna siihen että olisi ollut tietoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joskus jokainen lähtee tavalla tai toisella.
Surullista.
tämä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus jokainen lähtee tavalla tai toisella.
Surullista.tämä
...tuo se.
Nuo juo ne. 😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolla tavalla äitini kuoli viime vuonna. Itselleni oli helpotus, että aivokasvain muutti persoonaa ja teki hänestä "tyhmän", koska siten sain luopua hänestä pikkuhiljaa. Hänen kanssaan ei todellakaan keskusteltu viimeisenä elinpäivänä, ei hän puhunut enää viikkokausiin.
Oli varmasti helpotus äidillesikin verrattuna siihen että olisi ollut tietoinen.
Nimenomaan, juuri se oli parasta, ettei itse ymmärtänyt stressata asiaa. Olimme jo hänen eläessään, terveenä, keskustelleet tästä mahdollisuudesta paljon, joten siinä mielessä ei jäänyt mitään sanomattakaan.
Roskaa koko aloitus.
Mammat uskoo kyllä kaiken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaivoin 7-kymppinen nyt ei ole mikään vanha vaan vain pari vuotta eläkepäivistään nauttinut!
Tämä oli pila.
Hah, Hah, menitte lankaan.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Roskaa koko aloitus.
Mammat uskoo kyllä kaiken.
Voisko Suomen aktiivisimmalla palstalla olla muitakin kuin äitejä - ei sillä, että äitiys olisi jotenkin huono juttu! Aloituksessa ei ollut mitään, mikä olisi leimallisesti viitannut provoon.
Aivokasvaimet eivät lähetä etäpesäkkeitä, eli toisinpäin. Aivoihin metastasoitunut keuhkosyöpä. Ennusteesta en osaa sanoa ihan noin vähäisillä tiedoilla. Toivottavasti jotain on vielä tehtävissä, koska ikää vasta noin vähän. Parantumattomasta taudista on kuitenkin nyt kysymys. Jarruttavaa hoitoa voi mahdollisesti vielä saada.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pian yksi mies vähemmän! Tämähän on hyvä päivä.
ap tässä
kiitos lämpimistä kommenteista. Kaikilla on arjessa omat kiireensä, pienet lapset ja harrastusjuoksut, ei tulisi mieleen alkaa nyt tässä akuuteimmassa hetkessä soittelee ystäviä läpi, toki laitoin tutuimmille viestit - heille jotka eilen muutossa auttoivat. Jokainen käsittelee asiat tavallaan, minulle paras keino on kirjoittaa ne ulos, siinä jotenkin ne omassa päässäkin menee oikeanlaiseen järjestykseen.
Samoiten kun jotkut haluaisivat sairaalaan paljon väkeä rinnalleen - isäni pyysi ettei hänelle edes soitettais, ja äitini myös sanoi että toivoo et kukaan ei nyt kävisi hänen luonaan - tarvitsee aikaa jäsentää asiat ja ensin itkeä ihan omassa rauhassa. Helmikuussa olivat olleet naimisissa 47 vuotta, yhteisiä vuosia ja elettyä elämää heillä 49. On tämä iso paukku äidillenikin, joka on ollut se jolla ollut enemmän haasteita terveyden kanssa. En muista että iskä ois koskaan ollut kipeä, jollei oteta sitä 10v takaista sydänkohtausta lukuun. On tämä kummallista aikaa.
Ens viikolla tiedetään tosiaan enemmän. Nyt vaan hetki kerrallaan. Kiitos kaikille tsempeistä, vaikken teitä tunnekaan, niin silti se minua lämmittää.
Ja tiedän että isäni saanut elää ihan mukavan mittaisen elämän, paras ystäväni menehtyi 39-vuotiaana (2 vuotta sitten) sairastettuaan puolisentoista vuotta munuaissyöpää. Hänen luona visiteeraaminen saattohoito-osastolla oli elämäni varmasti traumatisoivimpia kokemuksia. Hänen kuopus oli tuolloin vuoden ikäinen, esikoinen 10-vuotias. Ja hän itki siinä kuolinvuoteellaan hysteerisesti, minua kädestä rutistaen, miten ei halua kuolla. Että kyllä, isäni 70v ja lapset aikuisiksi on ihan hyvä "suoritus".
Se on pelkkä mies, mitä noilla on väliä?
Vierailija kirjoitti:
ap tässä
kiitos lämpimistä kommenteista. Kaikilla on arjessa omat kiireensä, pienet lapset ja harrastusjuoksut, ei tulisi mieleen alkaa nyt tässä akuuteimmassa hetkessä soittelee ystäviä läpi, toki laitoin tutuimmille viestit - heille jotka eilen muutossa auttoivat. Jokainen käsittelee asiat tavallaan, minulle paras keino on kirjoittaa ne ulos, siinä jotenkin ne omassa päässäkin menee oikeanlaiseen järjestykseen.
Samoiten kun jotkut haluaisivat sairaalaan paljon väkeä rinnalleen - isäni pyysi ettei hänelle edes soitettais, ja äitini myös sanoi että toivoo et kukaan ei nyt kävisi hänen luonaan - tarvitsee aikaa jäsentää asiat ja ensin itkeä ihan omassa rauhassa. Helmikuussa olivat olleet naimisissa 47 vuotta, yhteisiä vuosia ja elettyä elämää heillä 49. On tämä iso paukku äidillenikin, joka on ollut se jolla ollut enemmän haasteita terveyden kanssa. En muista että iskä ois koskaan ollut kipeä, jollei oteta sitä 10v takaista sydänkohtausta lukuun. On tämä kummallista aikaa.
Ens viikolla tiedetään tosiaan enemmän. Nyt vaan hetki kerrallaan. Kiitos kaikille tsempeistä, vaikken teitä tunnekaan, niin silti se minua lämmittää.
Ja tiedän että isäni saanut elää ihan mukavan mittaisen elämän, paras ystäväni menehtyi 39-vuotiaana (2 vuotta sitten) sairastettuaan puolisentoista vuotta munuaissyöpää. Hänen luona visiteeraaminen saattohoito-osastolla oli elämäni varmasti traumatisoivimpia kokemuksia. Hänen kuopus oli tuolloin vuoden ikäinen, esikoinen 10-vuotias. Ja hän itki siinä kuolinvuoteellaan hysteerisesti, minua kädestä rutistaen, miten ei halua kuolla. Että kyllä, isäni 70v ja lapset aikuisiksi on ihan hyvä "suoritus".
Itsekin lohdutan itseäni äitini tapauksessa ajattelemalla, että sain sentään elää 4-kymppiseksi ennen kuin hän sairastui ja juuri se, ettei hän itse ymmärtänyt olevansa sairas eikä kärsinyt.
Sekin lohduttaa, etten ole niin pohjalla, että tulisin tällaisiin ketjuihin tekemään pilkkaa ja provosoimaan, olen edes joidenkin ihmisten yläpuolella :D
Voimia ap, ihan hirveä tilanne. Olen melko nuori mutta isäni on sinun isäsi ikäinen ja kertakaikkiaan ihan kamala ja epätodellinen ajatus. Toivotaan parasta tässä tilanteessa.
No ei saa puhua mistä hyvänsä.
Hei muuten! Pisteen tai pilkun jälkeen tulee välilyönti!
https://static1.squarespace.com/static/5723a4c901dbaedc4e8ae13f/t/5723a…