Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Voiko lastaan rakastaa liikaa?
10.09.2015 |
Musta tuntuu, että rakastan. On jotenkin vaikea selviytyä tämän rakkauden kanssa. Koko ajan vaanii sietämätön menettämisen pelko ja sydän syrjällään saa olla, kun tulevaisuuden uhkia ajattelee. Parisuhteissanikin olen aina ollut kovin tunteellinen ja kuvitellut, että olen rakastanut "kuin hullu", mutta mitään tunnetta ei voi verrata siihen mitä tunnen lastani kohtaan. Tekisin pikkuiseni puolesta mitä tahansa ...En tiedä onko näin kova tunteilu enää kovin mukavaa. Vaikea nauttia äitiydestä, kun kaikki kaikessa ihanuudessaan sattuu jotenkin kipeästi. Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Helpottaako ajan kuluessa?
Kommentit (4)
Voi mutta muista että rakkautta on myös rajat, ja tietyssä vaiheessa se että annat lapsen kasvaa omaksi itsekseen. Rakkaus ja hämmennys siitä että on vastuussa elämänsä tärkeimmästä ihmisestä, tuntuu äitiyden alussa hurjalta. Vähitellen kuitenkin huomaat, miten pikkuisesi kasvaa ja oppii ja ottaa itsekin vastuuta. Se vasta upeaa onkin. Koita stressaamisen sijaan muistaa myös nauttia tästä ajanjaksojsta, sitä ei myöhemmin saa takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei voi rakastaa liikaa.
ne pelot on ymmärrettäviä ja luonnollisia.
niitten omien tunteiden kanssa on hyvä opetella elämään...että miksi pitää kiinni jostain tunteesta ylipaljon. Niitä voisi työstää...omia tunteitaan, ettei ne vie kaikkea enrgiavaroista. Joku voi olla työnarkomaani...Joku alkoholistia...Joku himoliikkuja. Kun tekee fanaattiseksi jotain, niin Joku siellä on syynä tai taustalla. Panosta omiesi työstämiseen.
[quote author="Vierailija" time="10.09.2015 klo 16:09"]
Kyllä voi. Onhan noita esimerkkejä vaikka kuinka. Monetkin äidit takertuu lapsiinsa ihan hullun tavalla, mikään muu ei merkitse enää mitään. Eletään pelkästään sen lapsen kautta ja lapsen vuoksi. Ja sitten on vaikeaa päästää irti, kun se lapsi alkaakin seistä omilla jaloillaan ja itsenäistyä, sillä on omia mielipiteitä (eikä välttämättä ollenkaan samoja kuin mutsin). Kaikki tehdään lapsen eteen, ja luullaan, että se on lapsen parhaaksi.
[/quote]
mielestäni takertuminen ei itsessään ole rakkautta.se on takertumista ja pelkoja.
Alue: Aihe vapaa
Kyllä voi. Onhan noita esimerkkejä vaikka kuinka. Monetkin äidit takertuu lapsiinsa ihan hullun tavalla, mikään muu ei merkitse enää mitään. Eletään pelkästään sen lapsen kautta ja lapsen vuoksi. Ja sitten on vaikeaa päästää irti, kun se lapsi alkaakin seistä omilla jaloillaan ja itsenäistyä, sillä on omia mielipiteitä (eikä välttämättä ollenkaan samoja kuin mutsin). Kaikki tehdään lapsen eteen, ja luullaan, että se on lapsen parhaaksi.