Lue keskustelun säännöt.
Olen 33v ja pilannut elämäni :( Mitä voin enää tehdä?
10.09.2015 |
Viimeiset 8v menneet ihan täysin hukkaan, niin sanotusti. Olen vain tappanut aikaa, päivästä toiseen. Toki samalla kasvattanut maailman ihaninta lasta - joka onkin mulle ainoa syy elää enää.
Mulla oli joskus paljon ystäviä, pääsin yliopistoon ensi yrittämällä, tutkinto loppusuoralla, parisuhde rakastamani miehen kanssa kukoisti. Kunnes, mies petti ja jätti, syystä jota ei tähän päiväänkään saakka ole kertonut minulle.
Masennuin hieman. Tulin sitten kännissä raskaaksi eksälleni (vaikea suhde, henkistä ja fyysistä väkivaltaa, pettämistä), aborttia en pystynyt tekemään. Ja sitä en kadu, lapsi on parasta mitä minulle ikinä tapahtunut.
Mutta elämäntilanteiden erilaisuuden vuoksi silloiset kaverit jättivät, uusia en onnistunut saamaan. Opiskelut jäi kesken. Sain vauvan Yh:na, tukiverkot olemattomat. Lapsen isä kovasti halusi meitä elämäänsä, ja hetken kuvittelinkin, että jotain mahdollisuuksia voisi vielä olla. Kunnes miehen törkeä kaksoiselämä paljastui; toinen nainen otti yhteyttä. Väkivaltainen oli sekä minua että sitä toista naistaan kohtaan. Levitteli minusta perättömiä ja ilkeitä juoruja, sekä yksityisasioitani jotka olin luottamuksella seurustelumme aikana kertonut. Mulla traumaattinen lapsuus, ydinperheessä psykoositasoista sairastamista, joka jättänyt jälkensä. Lisäksi vuosien koulukiusaamista.
Muutin toiseen kaupunkiin, tarkoituksenani aloittaa uusi elämä. Ystäviä vain en saanut, en töitä, opiskelujen jatkaminen ei onnistunut vaikka tosissaan yritin. Baarissa sitten yksi ilta tapasin ihanan, kiltin, hyvän miehen, lapseni ollessa kerrankin isällään + isän puolen sukulaisilla hoidossa. Rakastuimme, mutta pilasin sen suhteen. Tai minun oma epävarmuus ja epäluottamus ihmisiin pilasi sen. Kohtelin miestä järkyttävän huonosti, oireilin pahemmin kuin koskaan, häntä kohtaan käyttäydyin kuin lapsi, koska hän oli ensimmäinen oikeasti turvallinen ja hyvä ihminen koko elämässäni. Erosimme.
Aloin kärsiä pahenevassa määrin masennuksesta, ahdistuksesta, univaikeuksista, sosiaalisista peloista. Syrjäydyin ja jäin neljän seinän sisään. Sairastuin paniikkihäiriöön. Juoksin terapeutilta terapeutille, en kokenut saavani apua. Lääkkeitä sain siitäkin edestä. Mielialalääkkeet, unilääkkeet, rauhoittavat. Sairastuin myös ahmimishäiriöön, joka lienee sukua teini-iässä sairastamalleni anoreksialle, se lisättynä muutaman vuoden lääkkeiden käyttöön - olen lihonut 40kg ja itseinho huipussaan. Itsetuntoni ollut aina huono, (aikaisempi kaunis ja hoikka) ulkonäköni ainoita joilla aiemmin edes jollain tapaa koin "päteväni" ja kelpaavani.
Tätä toivottomuutta on kestänyt jo pitkään, liian pitkään. Tänään heräsin omaan itkuuni ja mietin oikeasti, etten jaksa enää elää. En vaan halua kuollakaan, enkä voisi, lapseni takia.
Mikä mua voisi auttaa? Ei tällä vuodatuksella ollut mitään sen kummempaa pointtia. Halusin vain purkaa jonnekin. Kiitos jos jaksoit lukea ja kiitos jos viitsit olla kommentoimatta mitään kamalan ilkeää, olen jo pohjalla. Se ajatus, että periaatteessa kaikki olisi voinut mennä niin toisin, mutta mä olen itse sössinyt kaiken... Se vaan on melkein liian raskas kestää.
Kommentit (64)
Me ollaan 30 vuotiaita. Mekin ollaan vain tapettu aikaa kun ei ole mitään tekemistä nykyajan elämässä. Avopuoliso on korkeakoulutettu mutta tekee 2krt vuodessa töitä, enempää ei ole. Kaikki työpaikkojen eri alojen ihmiset on korvattu kauppaihmisillä.
Olemme erittäin kunnollisia mutta elämä täysin tyhjää. Suomessa ei vaa ole elämää eikä tekemistä.
Mietin itsekkin täällä miten saa seuraavat 70 vuotta tapetuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="10.09.2015 klo 14:11"]
[quote author="Vierailija" time="10.09.2015 klo 14:04"]
Mä en kyllä tuosta tekstistä löytänyt mitään, että olisit pilannut elämäsi, et ole. Sairastumiseen ei voi itse vaikuttaa. Lääkkeet ovat hyvä apu, mutta kyllä sun tarvitsee mennä terapiaan. Laihduttaminen on myös asia, joka kannattaa aloitella.
No lähinnä se suhde, jonka oikeasti pilasin olemalla sille miehelle tosi kamala - ensimmäiselle miehelle, joka oikeasti kohteli mua hyvin, ja otti lapsenikin aivan mahtavasti vastaan. Hetken aikaa olin tosi onnellinen, suunniteltiin yhteistä tulevaisuutta - kunnes ihan hetkessä jotenkin "romahdin" vaikka kaiken piti olla enemmän kuin hyvin - yksi terapeutti selitti tätä sillä, että mulla viimein oli se "mahdollisuus" romahtaa, kun vierellä oli turvallinen ja rakastava aikuinen - eka kertaa tosiaan koko elämässäni. Terapeutin mukaan se oli hyvin luonnollista historiani huomioon ottaen. Mutta oikein se ei ollut :( ap
se, että käyttäydyit kuin lapsi siinä seuraavassa suhteessa on minustakin hyvin ymmärrettävää. Sulla on sen verran kova se tausta mistä olet kokenut. Nyt sinulla alkaa olla omaa halua ja tahtoa ja näkemystä ja nyt alat olla siellä pohjalla, mistä tulet nousemaan. Se vie oman aikansa. Syyttely ei kanna... Se uusi suhde, jonka mielestäsi mokasit tulee olemaan niitä sinun oppirahojasi. Sillä on merkitys ja se on tärkeä osa kasvuaai.
Sitten, kun löydät sen seuraavan hyvän suhteen alun, niin silloin osaat noiden aiempien nojalla ottaa sen uuden toisenlaisella asenteella.
häpeä on sellainen asia mitä kannattaa työstää. Se on usein sen syyttelyn ja masennuksen ja uupumisen taustalla. Ole itse itsellesi armollinen. Ei muut niin tuomitse, mutta ihminen itse sen telee.
muista, että joka päivä voit aloittaa elämäsi uudelleen. Aina voi aloittaa alusta.
kuuntele sellaisia ihmisä, jotka ovat olleet ihan loassa ja miten he ovat sieltä nousseet. Sinäkin voit. Olet arvokas ja olet hieno. Juuri sinä.
työskenetele mielesi kanssa. Se on suurin este ja suurin mahdollistaja. Opettele uusia asenteita ja tapoja. Mieti itsellesi tavoite elämääsi ja pyri kohti sitä. Haasteita tulee, epäonnistumisia tulee ja onnistumisia tulee, mutta mitä sitten? Elämä on. Niin kauan kuin on elämä, niin kauan on mahdollisuuksia.
juttelin kerran yhden vanhemman rouvan kanssa, joka kertoi olleensa lottana. Löysi rakkauden 63-vuotiaana.
Mä olin 30 vuotta sitten ap:n kaltaisessa tilanteessa.
Nyt olen 63 v, täysin yksin ilman ystäviä, aikuiseksi kasvaneet lapset lentäneet pois, ei työtä - tosin ei terveyttäkään, lisensiaattitason tutkintoni meni ihan hukkaan kuten lähes koko elämäni.
Toivon, mutta en jaksa uskoa, että löytäisin sopivan kumppanin vanhoille päivilleni.
Minun kohdallani on mielenkiintoinen(!) detalji, että kaikki ongelmani ja kurjuuteni on johtunut muista ihmisistä. Ei siis esim. laeista, taloussuhdanteista, onnettomuuksista, luonnonmullistuksista tms.
Koko surkeuteni kiertyy siihen, miten muut ihmiset ovat kohdelleet minua.
Hyväksikäyttöä ja pahoinpitelyä, niin henkistä kuin fyysistä, niin töissä kuin kotona, jopa vapaa-ajalla.
En uhriudu, vaan yksiselitteisesti Olen uhri!
Viime vuodet olen elänyt yksin erakkona. Yritän pitää puoleni arkielämän asioissa, missä ihmisten kohtaamista ei voi välttää. Muuten olen aina yksin.
Eikö tosiaan ole mitään muuta vaihtoehtoa? Kuin otsassani lukisi: kynnysmatto
Nojaa. Työttömyys on tuossa ainut todellinen ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Nojaa. Työttömyys on tuossa ainut todellinen ongelma.
Kai tämä on (huono) vitsi?
Tärkeintä ihmiselle on olla henkisesti tasapainossa itsensä kanssa.
Yhteiskunta tarjoaa kyllä vaatimattoman elämän puitteet.
Työtä on aina tarjolla, esim. vapaaehtoisena.
Ensin on päästävä henkisesti jaloilleen ja löydettävä motivaatio elää. Se toivon kipinä, että surkeudesta on ulospääsy.
Ap on masentunut elämänsä vastoinkäymisistä, joista kokee osittain olevansa itse vastuussa, siis syyllinen! Tämä on melkeinse pahin asia.
Miten löytäisit armollisuutta itseäsi kohtaaan? Tiedän, että tarvitset korjaavia, terapeuttisia kokemuksia elämästä. Jotain erityisen hyvää pitäisi käydä, ettet jää ikuisen epäonnistujan ja luuserin rooliin. Et ole sitä oikeasti, nyt vain tuntuu siltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ketju on vanha kuin taivas, mutta ap:n ongelmat eivät vaikuttaneet siltä, etteikö niistä voisi ajan kanssa ja oikean avun kanssa päästä jatkamaan elämää ihan hyvin.
Tärkeintä tuossa mielestäni että hänellä ei ole kiire mihinkään koska lapsi on jo hommattu. Toista se on meillä jotka ovat reilusti yli 30 ja pitäisi hiton nopeasti hoitaa itsensä kuntoon jotta ehtisi hankkia lapsia. Mukava lisä stressi kaiken päälle.
En usko, että tuo ”hyvä mies” oli kuitenkaan sinulle se oikea. Sinulla olisi ollut parempi olo oikeanlaisen miehen kanssa. Naiset usein potevat huonoa omaatuntoa siitä, ettei jonkun hyvin kohtelevan miehen kanssa tunnu oikealta. Kuitenkin jokin miehen käytöksessä sai sinussa aikaan tuon ”romahduksen”. Oliko mies jotenkin hieman nössö tai tossun alla oleva, ehkä hänen kanssaan ei kuitenkaan lippujen lopuksi ollutkaan niin turvallinen olo?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, mitä sinulle tänä päivänä kuuluu?
Vierailija kirjoitti:
Minun kohdallani on mielenkiintoinen(!) detalji, että kaikki ongelmani ja kurjuuteni on johtunut muista ihmisistä. Ei siis esim. laeista, taloussuhdanteista, onnettomuuksista, luonnonmullistuksista tms.
Koko surkeuteni kiertyy siihen, miten muut ihmiset ovat kohdelleet minua.
Hyväksikäyttöä ja pahoinpitelyä, niin henkistä kuin fyysistä, niin töissä kuin kotona, jopa vapaa-ajalla.
En uhriudu, vaan yksiselitteisesti Olen uhri!
Viime vuodet olen elänyt yksin erakkona. Yritän pitää puoleni arkielämän asioissa, missä ihmisten kohtaamista ei voi välttää. Muuten olen aina yksin.
Eikö tosiaan ole mitään muuta vaihtoehtoa? Kuin otsassani lukisi: kynnysmatto
Aivan varmasti menneisyydessäsi kurjuutesi on johtunut muista, mutta NYT oma kurjuutesi johtuu vain ja ainoastaan itsestäsi (et selvästikään ole orjana missään kun av:lle kirjoittelet). Vasta sitten kun ymmärrät, että NYT asiat ovat korviesi välissä, voit niitä alkaa muuttaa. Terapiaan, elämään kiinni, pienin askelin pois alistumisesta. On ihan oma valintasi, haluatko eteenpäin vai haluatko vain jatkaa uhrina olemista. Itsesäälissä kieriminen on joka tapauksessa sangen luotaantyöntävää. Ihan kuin HALUAISIT identifioitua omaan uhriutueesi.
T. mm. vuosia lapsuudessa ja nuoruudessa erittäin raakaa seksuaalista ja henkistä väkivaltaa ja hyväksikäyttöä kokenut, nykyään ihan hyvää ja tavallista elävä ihminen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi päivä kerrallaan muutat elämäsi. Vaikka tulisi takapakkia, niin itsesi ja lapsesi takia pystyt siihen.
Kaikkea hyvää sulle tulevaisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun kohdallani on mielenkiintoinen(!) detalji, että kaikki ongelmani ja kurjuuteni on johtunut muista ihmisistä. Ei siis esim. laeista, taloussuhdanteista, onnettomuuksista, luonnonmullistuksista tms.
Koko surkeuteni kiertyy siihen, miten muut ihmiset ovat kohdelleet minua.
Hyväksikäyttöä ja pahoinpitelyä, niin henkistä kuin fyysistä, niin töissä kuin kotona, jopa vapaa-ajalla.
En uhriudu, vaan yksiselitteisesti Olen uhri!
Viime vuodet olen elänyt yksin erakkona. Yritän pitää puoleni arkielämän asioissa, missä ihmisten kohtaamista ei voi välttää. Muuten olen aina yksin.
Eikö tosiaan ole mitään muuta vaihtoehtoa? Kuin otsassani lukisi: kynnysmattoAivan varmasti menneisyydessäsi kurjuutesi on johtunut muista, mutta NYT oma kurjuutesi johtuu vain ja ainoastaan itsestäsi (et selvästikään ole orjana missään kun av:lle kirjoittelet). Vasta sitten kun ymmärrät, että NYT asiat ovat korviesi välissä, voit niitä alkaa muuttaa. Terapiaan, elämään kiinni, pienin askelin pois alistumisesta. On ihan oma valintasi, haluatko eteenpäin vai haluatko vain jatkaa uhrina olemista. Itsesäälissä kieriminen on joka tapauksessa sangen luotaantyöntävää. Ihan kuin HALUAISIT identifioitua omaan uhriutueesi.
T. mm. vuosia lapsuudessa ja nuoruudessa erittäin raakaa seksuaalista ja henkistä väkivaltaa ja hyväksikäyttöä kokenut, nykyään ihan hyvää ja tavallista elävä ihminen
Ihme tulkintaa taas. En mitenkään "kieri itsesäälissä" eikä identiteettini ole vammautunut,ihme kyllä. Minulla ei vain kaiken jälkeen ole paukkuja hankkimaansen kummempaa elämää, kuin tämä yksinäisyydessä lusiminen.
Tuntuu edelleen, että kaikki mahdolliset vääryydet asettuvat tielleni. Esim. juuri jouduin hankkimaan uuden ison kodinkoneen. Se oli virheellinen, mutta jouduin taistelemaan myyjän/valmistajan kanssa kaksi kuukautta ennen kuin suostuivat palautukseen. Mustaa väännettiin väkisin valkoiseksi. Samoin lähes jokaikinen kerta kauppalaskussani on virhe, jota saan käydä oikomassa. Tietysti voisin ottaa kaikki nämä omalle kontolleni, mutta sehän se vasta olisi alistumista ja uhriutumista vai mitä?
Kuten sanoin, Yritän pitää puoliani. Se viekin kaiken tarmoni.
Ei kaikkien tarvi tämmöisten juttujen kanssa tärvätä elämäänsä - koska ne ovat kasaantuneet minulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun kohdallani on mielenkiintoinen(!) detalji, että kaikki ongelmani ja kurjuuteni on johtunut muista ihmisistä. Ei siis esim. laeista, taloussuhdanteista, onnettomuuksista, luonnonmullistuksista tms.
Koko surkeuteni kiertyy siihen, miten muut ihmiset ovat kohdelleet minua.
Hyväksikäyttöä ja pahoinpitelyä, niin henkistä kuin fyysistä, niin töissä kuin kotona, jopa vapaa-ajalla.
En uhriudu, vaan yksiselitteisesti Olen uhri!
Viime vuodet olen elänyt yksin erakkona. Yritän pitää puoleni arkielämän asioissa, missä ihmisten kohtaamista ei voi välttää. Muuten olen aina yksin.
Eikö tosiaan ole mitään muuta vaihtoehtoa? Kuin otsassani lukisi: kynnysmattoAivan varmasti menneisyydessäsi kurjuutesi on johtunut muista, mutta NYT oma kurjuutesi johtuu vain ja ainoastaan itsestäsi (et selvästikään ole orjana missään kun av:lle kirjoittelet). Vasta sitten kun ymmärrät, että NYT asiat ovat korviesi välissä, voit niitä alkaa muuttaa. Terapiaan, elämään kiinni, pienin askelin pois alistumisesta. On ihan oma valintasi, haluatko eteenpäin vai haluatko vain jatkaa uhrina olemista. Itsesäälissä kieriminen on joka tapauksessa sangen luotaantyöntävää. Ihan kuin HALUAISIT identifioitua omaan uhriutueesi.
T. mm. vuosia lapsuudessa ja nuoruudessa erittäin raakaa seksuaalista ja henkistä väkivaltaa ja hyväksikäyttöä kokenut, nykyään ihan hyvää ja tavallista elävä ihminen
Ihme tulkintaa taas. En mitenkään "kieri itsesäälissä" eikä identiteettini ole vammautunut,ihme kyllä. Minulla ei vain kaiken jälkeen ole paukkuja hankkimaansen kummempaa elämää, kuin tämä yksinäisyydessä lusiminen.
Tuntuu edelleen, että kaikki mahdolliset vääryydet asettuvat tielleni. Esim. juuri jouduin hankkimaan uuden ison kodinkoneen. Se oli virheellinen, mutta jouduin taistelemaan myyjän/valmistajan kanssa kaksi kuukautta ennen kuin suostuivat palautukseen. Mustaa väännettiin väkisin valkoiseksi. Samoin lähes jokaikinen kerta kauppalaskussani on virhe, jota saan käydä oikomassa. Tietysti voisin ottaa kaikki nämä omalle kontolleni, mutta sehän se vasta olisi alistumista ja uhriutumista vai mitä?
Kuten sanoin, Yritän pitää puoliani. Se viekin kaiken tarmoni.
Ei kaikkien tarvi tämmöisten juttujen kanssa tärvätä elämäänsä - koska ne ovat kasaantuneet minulle!
"Kaikki mahdolliset vääryydet" eli joku virheellinen kodinkone ja väärä kauppalasku..? Voi voi kun on vaikeaa. Onko aiemmatkin ongelmasi samaa mittakaavaa kun et tunnu osaavan suhteuttaa?
Elämä voi todellakin mennä pilallläe jos mies kohtelee huonosti ja jää arvet, eikä ystävät pidä puolia. Välittäkää ihmiset muista! Ei holhoten vaan oikeasti tekemällä juttuja muiden kanssa.
Itse nuorempana yritin auttaa kaveria ehdotin tekemistä mutta ei halunnut ja edelleen elämä tahmoo, mutta tavoitteet kiteytyneet ja osaa pitää puoliaan ja tietää minkälaista elämää haluaa. Koko elämä ei voi olla pelkkä mies, vaan sellainen jonka kanssa voi tehdä niitä asioita jotka kiinnostaa. Muuten on vaara ettei kiinnosta juuri mikään. Muistakaa te eronneet yh:t, että olette yhtäaevokkaita kuin muutkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On joitakin lääkkeitä, jotka voivat tehdä vihaiseksi, ja silloin ihminen voi sössiä paljon, ettei itse edes tajua. Mietin vain kun kerroit käyttäväsi jotain lääkkeitä.
Mutta vastapuolihan ei sitä välttämättä ymmärrä, ja väärinkäsityksiä tulee.
Elämähän on sinulla kuitenkin edessä ja kaikki voi kääntyä vielä hyväksi. Tsemppiä.
Tämä on jo vanha juttu, mutta osui silmään.
Aina voi alkaa yrittää uudelleen.
Olen jo yli viisikymppinen, ja vasta tuossa muutama vuosi sitten vähän "villiinnyin" kun oli jäänyt nuorena tekemättä.
Lapset aikuiset ja puolisoa ei enää ollut niin vähän vapauduin. Seurustelin ja kävin tansseissa. Kuulostaa varmasti ihan kiltiltä, mutta minun skaalassani esim lyhyet seurustelut kyllä rikkovat mieltä.
No, tein päätöksen, että en enää aloita vapaita suhteita.
Voi siis milloin vain tehdä korjausliikkeen, aina kannattaa.
Tsemppiä kaikille uudessa alussa!
Liikunnasta saat iloa. Ekaksi panostat omaan hyvinvointiisi ja alat laihduttamaan. Ja sitten mietit vasta muuta elämää. Ei minun elämäni ole ollut mitään kivaa. Olen yksin, kukaan ei pidä minusta , harrastukseni on ainoa iloni kuntoilen ja treenaan että päivässä olisi jotain tekemistä edes. En saa töitä, en saa kumppania eli naista koskaan. Velkaa ei onneksi ole mutta elän yksin eikä kukaan pidä minusta. Elämäni on turhaa. Kerran vedin hirveet kännit ja menin junanraiteille nukkumaan. Junaa ei tullut joten olen elossa. Harmi sinänsä koska olisi tämä kurja elämä päättynyt.
Pohjalla olemisessa in se puoli, että suunta voi olla vain ylöspäin.
Mitään sen kummempaa ihmeohjetta en osaa antaa.
Vierailija kirjoitti:
Rukoile. Jeesus voi ja haluaa auttaa Sinua <3
Et ole pilannut vielä mitään, olet nuori ja elämäsi paras aika voi olla vielä edessä :) Kuulostat älykkäältä ja ihanalta ihmiseltä, jolla vain on ollut paljon vastoinkäymisiä - enemmän, kun useimmat jaksavat kantaa. Anna taakkasi Jeesukselle, hakeudu seurakuntaan, sieltä saat ystäviä.
Kaunista syksyä Sinulle, muistan Sinua rukouksi <3
Joo. Lykkää se lapsi jeesukselle, se kyllä hoitaa. Jättäydy myös sen varaan että kyllä se sinunkin elämäsi järjestää, kärsi kärsi kirkkaamman kruunun saat. Taivaassa ratki taivaassa vai meiten se meni.
Ensimmäinen kommentoija on oikeassa. Etsi ensin Jumalan valtakuntaa, rukoile ja lue Raamatun kauniita ja viisaita sanoja. Tarkastele tämän keskusteluketjun neuvoja rauhassa ja ota se, mikä on hyväksi lapselle ja sinulle. Olet turvautunut miehiin, turvaudu nyt Jeesukseen, se on tie saada elämä kuntoon. Asiat eivät ole menneet toiveidesi mukaan, mutta ei elämäsi ole pilalla. Aina voi löytää uuden suunnan. Olet vielä nuori, olet älykäs ja lahjakas ja sinulla on ihana lapsi.
Luin vain aloituksen. Sinulla on lapsi eli paljon tulevaisuutta.
Pystyt opiskelemaan, eli takaisin kouluun. Ota nyt vaikka maksuton amk:n tai avoimen yo:n kurssi virittelemään opiskelutaajutta. Tai mene työharjoitteluun herättelemään työvireyttä. Kaikki kyvyt ovat sinussa tallessa, nepitää vain aktivoida takaisin toimintatkuntoon :)