Lue keskustelun säännöt.
Olen 33v ja pilannut elämäni :( Mitä voin enää tehdä?
10.09.2015 |
Viimeiset 8v menneet ihan täysin hukkaan, niin sanotusti. Olen vain tappanut aikaa, päivästä toiseen. Toki samalla kasvattanut maailman ihaninta lasta - joka onkin mulle ainoa syy elää enää.
Mulla oli joskus paljon ystäviä, pääsin yliopistoon ensi yrittämällä, tutkinto loppusuoralla, parisuhde rakastamani miehen kanssa kukoisti. Kunnes, mies petti ja jätti, syystä jota ei tähän päiväänkään saakka ole kertonut minulle.
Masennuin hieman. Tulin sitten kännissä raskaaksi eksälleni (vaikea suhde, henkistä ja fyysistä väkivaltaa, pettämistä), aborttia en pystynyt tekemään. Ja sitä en kadu, lapsi on parasta mitä minulle ikinä tapahtunut.
Mutta elämäntilanteiden erilaisuuden vuoksi silloiset kaverit jättivät, uusia en onnistunut saamaan. Opiskelut jäi kesken. Sain vauvan Yh:na, tukiverkot olemattomat. Lapsen isä kovasti halusi meitä elämäänsä, ja hetken kuvittelinkin, että jotain mahdollisuuksia voisi vielä olla. Kunnes miehen törkeä kaksoiselämä paljastui; toinen nainen otti yhteyttä. Väkivaltainen oli sekä minua että sitä toista naistaan kohtaan. Levitteli minusta perättömiä ja ilkeitä juoruja, sekä yksityisasioitani jotka olin luottamuksella seurustelumme aikana kertonut. Mulla traumaattinen lapsuus, ydinperheessä psykoositasoista sairastamista, joka jättänyt jälkensä. Lisäksi vuosien koulukiusaamista.
Muutin toiseen kaupunkiin, tarkoituksenani aloittaa uusi elämä. Ystäviä vain en saanut, en töitä, opiskelujen jatkaminen ei onnistunut vaikka tosissaan yritin. Baarissa sitten yksi ilta tapasin ihanan, kiltin, hyvän miehen, lapseni ollessa kerrankin isällään + isän puolen sukulaisilla hoidossa. Rakastuimme, mutta pilasin sen suhteen. Tai minun oma epävarmuus ja epäluottamus ihmisiin pilasi sen. Kohtelin miestä järkyttävän huonosti, oireilin pahemmin kuin koskaan, häntä kohtaan käyttäydyin kuin lapsi, koska hän oli ensimmäinen oikeasti turvallinen ja hyvä ihminen koko elämässäni. Erosimme.
Aloin kärsiä pahenevassa määrin masennuksesta, ahdistuksesta, univaikeuksista, sosiaalisista peloista. Syrjäydyin ja jäin neljän seinän sisään. Sairastuin paniikkihäiriöön. Juoksin terapeutilta terapeutille, en kokenut saavani apua. Lääkkeitä sain siitäkin edestä. Mielialalääkkeet, unilääkkeet, rauhoittavat. Sairastuin myös ahmimishäiriöön, joka lienee sukua teini-iässä sairastamalleni anoreksialle, se lisättynä muutaman vuoden lääkkeiden käyttöön - olen lihonut 40kg ja itseinho huipussaan. Itsetuntoni ollut aina huono, (aikaisempi kaunis ja hoikka) ulkonäköni ainoita joilla aiemmin edes jollain tapaa koin "päteväni" ja kelpaavani.
Tätä toivottomuutta on kestänyt jo pitkään, liian pitkään. Tänään heräsin omaan itkuuni ja mietin oikeasti, etten jaksa enää elää. En vaan halua kuollakaan, enkä voisi, lapseni takia.
Mikä mua voisi auttaa? Ei tällä vuodatuksella ollut mitään sen kummempaa pointtia. Halusin vain purkaa jonnekin. Kiitos jos jaksoit lukea ja kiitos jos viitsit olla kommentoimatta mitään kamalan ilkeää, olen jo pohjalla. Se ajatus, että periaatteessa kaikki olisi voinut mennä niin toisin, mutta mä olen itse sössinyt kaiken... Se vaan on melkein liian raskas kestää.
Kommentit (64)
Paneskele lujaa. Kyllä se siitä helpottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi että miten niin samanlainen tarinasi on kuin minulla, ihan hämmästyin! Saman ikäinen olen ja minulla yksi lapsi. Olen itkien lukenut näitä ihania kirjoituksia ihanilta ihmisiltä <3 uskotaan että vielä me saadaan kokea kaikki se mistä on jääty paitsi, eikä me olla mitään vanhoja ehei! :) ajattelen sinua lämmöllä <3
En ole ap, mutta sainpas minäkin mahtavia vinkkejä tästä ketjusta. AV todistaa kerta toisensa jälkeen, että täällä on myös ihania ihmisiä :)
Voi että, minulla kävi sinua ihan sääliksi. :( Koita jaksaa! <3 Missä päin asut? Olisin niin mielelläni tukenasi ja jutellut kanssasi. :( Jatka tuosta eteenpäin pienin askelin vaikka sekin voi tuntua vaikealta. Älä ajattele sitä, että sinulla on sen ja sen verran ylipainoa tai sinun tulisi tehdä sen ja sen verran, älä aseta itsellesi liian kovia tavoitteita tai älä ole liian ankara itsellesi. Etene hiljaa päivä kerrallaan. <3
-myös eräs jolle vuosien koulukiusaaminen jätti arvet, jotka johtivat mt-ongelmiin ja opintojen viivästymiseen (ovat vieläkin kesken, en uskalla vieläkään käydä tietyillä luennoilla)
Anteeksi, että en jaksanut lukea pitkää avaustasi. Reagoin otsikkoon. Olet vasta 33-vuotias, sinulla voi olla elämää edessä vielä 45-50 v. Älä siis luule, ettei onnesi siinä ajassa ehtisi kääntyä, ettet vuosien karttuessa viisastuisi, etteikö sinulla olisi paljon elämää ja iloa edessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun huomaa ettei ystävillä ole niin suurta merkitystä, pääsee eteenpäin. Aallopohja uusi alku.
Olet masentunut ja pyörit itsesäälissä. Läkkeet ja terapia niin alat toipua ja otat elämäsi ja onnesi taas omiin käsiisi. Tee se lapsesi vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei rakas ihminen! Ei mikään asia ole niin paha että sen vuoksi kannattaa tehdä itselleen jotain pahaa. Ei ihmisen arvo ole kiloista ulkonäöstä tai rahasta kiinni. Ihmisarvo on kaikilla ihan sama. Liikakiloista pääset eroon kun haluat. Aloita liikkumalla vaikka ihanassa syksyisessä luonnossa. Lisää hedelmiä vihanneksia kasviksia päivittäiseen ruokavalioosi, ensin ei tarvitse tehdä mitään muuta. Itsetunnon koheneminen vähentää stressiä ja masennusta. Sinulla on ihana lapsi..rakasta ja huolehdi hänestä. Ehkäpä löydät uuden rakkauden kun uskaltaudut ihmisten ilmoille. Toivon sinulle valtavasti voimaa sekä kykyä ja halua alkaa rakastaa ensin itseäsi..sen jälkeen alat rakastaa myös muita. Iloa ja valoa Sinulle ystäväni
Voimia raskaaseen tilanteeseen. Hanki apua, älä jää yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se huomautuksena: joitain auttaa usko, toisia ei. Kukin ratkaiskoon sen itse - avoimin mielin.
Ekana: hoidat opinnot ja työt kuntoon. Tee pitkän aikavälin suunnitelmat. Sitten alat toimia. Aloita pienistä asioista, yksi pieni asia päivässä. Se voi olla vaikka sähköposti yliopistolle, kysyt miten edetä opintojen loppuun saattamisessa. Edellisenä iltana mietit mikä on huomisen tehtävä. Pikkuhiljaa lisäät päivätehtävien määrää.
Tokana: ruokavalio. Parin viikon välein korjaat yhden asian sun ruokavaliosta. Esim. Vaihda vaalea leipä tummaan, kevytmaito rasvattomaan, jätä levite pois leivältä. Sitten kaksi viikkoa totuttelet muutokseen kunnes teet seuraavan korjauksen.
Kolmantena: miehet. Näille sun ei tarvi tehdä mitään, etenkään ajatella niitä. Uusi ihmissuhde tulee kun tulee, keskity kahteen ekaan nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.09.2015 klo 20:10"]
Ekana: hoidat opinnot ja työt kuntoon. Tee pitkän aikavälin suunnitelmat. Sitten alat toimia. Aloita pienistä asioista, yksi pieni asia päivässä. Se voi olla vaikka sähköposti yliopistolle, kysyt miten edetä opintojen loppuun saattamisessa. Edellisenä iltana mietit mikä on huomisen tehtävä. Pikkuhiljaa lisäät päivätehtävien määrää. Tokana: ruokavalio. Parin viikon välein korjaat yhden asian sun ruokavaliosta. Esim. Vaihda vaalea leipä tummaan, kevytmaito rasvattomaan, jätä levite pois leivältä. Sitten kaksi viikkoa totuttelet muutokseen kunnes teet seuraavan korjauksen. Kolmantena: miehet. Näille sun ei tarvi tehdä mitään, etenkään ajatella niitä. Uusi ihmissuhde tulee kun tulee, keskity kahteen ekaan nyt.
[/quote]Rasvoja ei saa jättää pois, niitäkin tarvitaan. Tietysti jotkut sipsit ja sellaset on eri asia, mutta en jättäis pois esim levitettä leivälle.
Olen ollut suhteessa kaltaisesi naisen kanssa. Hän kohteli mua myös kuten kuvailit. Äärimmäisen törkeästi ja epäreilusti.
Mikään selitys tai korjausliike ei poista aiheuttamaasi vahinkoa. Jäin itse aivan täysin suu auki hylättynä takavasemmalle tyhjän päälle. Ilman ihmisarvoa tai selitystä.
Korjaa vahinko sillä sillä, että ET KOSKAAN kohtele ketään samoin.
Lakkaa vinkuminen, selittely ja elintasomasentuminen.
Ota itseäsi niskasta kiinni, ota hetkistä kiinni.
On vain yksi elämä. Rajallinen määrä mahdollisuuksia. Kuinka monta haluat sössiä?
Suomeksi sanottuna siis..kasvata pallit (kuvainnollisesti siis) ja ole onnellinen joka ainoa hetki.
Seuraavalle hyvälle miehelle anna kaikkesi. Kaikkesi. Riittää tai ei, niin eipähän tarvi kirjoitella jossitteluviestejä vauvapalstalle.
Toivotan onnea matkallesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On myös ryhmäpsykoterapiaa, joissa hinnat ovat puolet edullisemmat kuin yksilökäynneillä.
Mikko mitä teet kun elämä on pilalla lopullisesti
Et ole pilannut elämääsi vaikka ankealta se kuulostaakin. Olet nuori ja sinulla on melkein koko elämäsi edessäsi. Olet ihana äiti kun kaiken kestämäsi lisäksi rakastat lastasi yli kaiken, ja tekisit luultavasti mitä vain hänen takiaan. Olet vahva ihminen ja pystyt mihin vaan.
PS. Joskus löydät itsellesi sen oikean
Olen aivan ällistynyt siitä, kuinka tältä palstalta!!!? löytyy näin paljon tukea sinulle ja monelle muullekin nyt samalla. Itsekin olen kokenut aivan samoja asioita kuin sinä ja paljon vielä pahempaakin. Ikääkin on toistakymmentä vuotta enemmän kuin sinulla.
Et ole sössinyt yhtään mitään ap. Olet tärkeä, rakas ja ansaitset tulla onnelliseksi. Itselle se kilojen karistaminen olisi avain masennuksen poistumiseen. Mullekin surusta kilot kertyivät.
Mitenköhän ap:lla nykyisin menee? Aloitus on tehty 2015 syksyllä.
Joo varmasti menee elämä alamäkeen, jos alkaa uskoa tähän kivikautiseen roskaan: onni on yhtä kuin mies. Ei muuten ole. Monelle mies on onnettomuus, koska monet miehet ovat kasvaneet (suurin osa tiedostamattaan) patriarkaaliseen haista paska nainen-kulttuuriin. Säkin oot näköjään törmännyt näihin tyyppeihin, kuten surullisen moni muukin. Olen pahoillani, ansaitset helvetin paljon parempaa. Jos tän viestin lukee joku muu kuin aloittaja ja oot joutunut uhraamaan itsearvostukses, energias ja itsetuntos jonkun kuspään takia, niin anna mennä, ota elämä takaisin. Se kenellekään hylkääjälle/hakkaajalle kuulu.
Hei aloittaja
Elämäntarinasi kuulostaa joiltain kohdin niin samalta kuin oma elämäni. Pelästyin mutta tajusin sen olevan defenssi ja myös syy miksi mun on pakko kirjoittaa tämä sulle. Lisätään vain tuohon jonon jatkeeksi avioero ja valtava velkataakka (puhutaan 80t €) jonka kanssa on elettävä vaikka aluksi meinasi järki lähteä. Maksan velkoja ja vuokraa mutta jotenkin elämässä mennään eteenpäin. Vuosien sotkujen jälkeen aion palata kouluun suorittamaan korkeakoulututkintoni loppuun, olla avoin uusille ihmisille ja olla vain antamatta periksi. Mun syömishäiriön vuoksi oli reilu 20kg ylimääräistä, nyt alkaa olla normipainon rajoilla. Kerron tämän kaiken sillä uskon sinuun etkä ole pilannut mitään. Ensiaskel toipumisen tiellä on kohdata mennyt ja vaikka se kummittelisi päivittäin niin anna anteeksi ennenkaikkea itsellesi. Minä olin lähellä tappaa itseni kun olin pitkään niin syvällä kaikessa paskassa. Lapseni ja eläimeni ovat kuitenkin muistuttamassa että mitään niin itsekeskeistä kuin luovuttaa en voi tehdä. Raha-asioille ei voi muuta kuin päivä kerrallaan ja valmistuminen auttaa siihenkin asiaan kun pääsee työelämään. Kuulostaa surkealta ja kliseeltä mutta tarvitset yhden voimallisen asian jolla avata itsesi ja alkaa varovaisesti unelmoida. Ei ole heikkoutta myöntää että vituiksi meni mutta kyllä mä selviän. Heikkoutta on olla auttamatta itseään ja antaa sen synkkyyden nielaista sut. Tiedän mistä puhun sillä omasta biologisesta perheestä on turha apuja hakea vaan sulkea se lapsuusajan paska omaan kansioonsa ja käydä se roska muun parisuhdeväkivaltaroskan kanssa terapiassa. Koulukiusattuna iitsetunto on ollut aina hajalla tai säröinen mutta pienikin onnistuminen, vaikka puoli askelta eteenpäin jeesaa- Huomaat kyllä. Olen samanikäinen kuin sinä ja haluan täältä vain kertoa että älä lannistu. Sinä selviät. Minä selviän. Me selvitään. Nyt se anna palaa kytkin etsimään mielen hautuumaalta ja potkit kiverät hemmettiin. Aloita<3