Lue keskustelun säännöt.
Onko mielikuvissasi ristiriitaista, jos AD(H)D-diagnosoitu aikuinen on älykäs, fiksu ja kouluttautunut?
26.03.2022 |
Oletko ehkä taipuvainen ajattelemaan, että elämänongelmien taustalla on todennäköisesti jotakin muuta kuin "joku muotidiagnoosi"?
Kommentit (79)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[quote ]
"tyypillinen ihminen", "keskiverto ihminen", etkö todella kaikessa neroudessasi tuon laajempaan ymmärrykseen kykene? Joillain adhd-ihmisillä (huom. ei todellakaan kaikilla) ymmärrys tuntuu pyörivän vain niiden omien tunteiden ja kokemusten ympärillä, ja tuokin on melko tyypillistä että oletetaan muun maailman tulevan vastaan ja joustavan. Mitä itse teet muiden eteen, siis muuta kuin sen että olet empaattinen jollain mystisellä tavalla, jota kukaan ei edes tajua?
tuo tyyppi tuossa ei ehkä tajuakaan, että adhd tutkimuksissa tehdään myös suhteellisen laaja psykiatrinen arviointi ja adhdt tietävät itsestään ja mielensä tilasta varmaan myös enemmän kuin keskiverto (hih) ihminen, joka ei välttämättä koskaan tapaa psykiatria elämänsä aikana.
minäkin.
No onko ihmekään kun ei teitä muut asiat tunnu edes oikein kiinnostavan, ja ymmärrän tietysti että on se varmaan omalla tavallaan antoisaa vertailla itseään johonkin "normaaliin" mielikuvitusihmiseen. Omasta pään sisäisestä maailmastanne teillä on tietysti tietoa riittämiin ja ehkä liikaakin kun se on se suurin kiinnostuksenkohteenne.
vau! oletko jostain löytänyt tutkimuksen, jossa todetaan, että oman pämme sisäinen maailma on suurin kiinnostuksenkohteemme? Vai oliko tuokin sitten jotain luulotteluasi? adhd ihmisillä on monenlaisia kiinnostuksenkohteita. Emme ole niiden suhteen mitenkään homogeeninen ryhmä.
Täällä luonnollisesti samanmieliset tukee toisiaan. Teillä ei ole toisillenne mitään uutta annettavana mutta tuskin se haittaa kun siinä omassa kuplassa on niin kiva ja turvallinen olo. Suhtaudutte psykiatriaan kuin se olisi jotain hyväntekeväisyyttä, vaikka se on bisnes siinä missä mikä tahansa muukin kaupallinen toiminta, ja voisi sanoa että toiminta saattaa olla aika raadollista. Diagnoosien yleistyminen liittyy toki tiedon lisääntymiseen, mutta mietittekö ollenkaan mitä siinä tiedon lisääntymisen taustalla on? Ei näitä asioita kukaan hyvää hyvyyttään tutki, vaan uudet teoriat ovat aina myös ansaintakeino. Säännöstely psykiatrian alalla on tiukempaa kuin menneinä vuosikymmeninä, eikä mitä tahansa pillereitä voi enää noin vain lyödä asiakkaalle/potilaalle kouraan vaan siinä on oltava luotettavalta vaikuttavaa tutkimustietoa taustalla. Joka tapauksessa mitä useampi kokee itsensä poikkeavaksi niin sitä enemmän nämä psykiatrian alan toimijat ja usein myös lääketeollisuus hyötyy.näkisitkö mieluummin, että kaikki adhdt saisivat automaattisesti sairaseläkepäätöksen ja pääsisivät elämään yhteiskunnan kustannuksella koko elämänsä loppuun asti ja te muut, joilla ei edhtdta ole pääsisitte maksamaan heidän elatuksensa verojen muodossa vai olisiko sittenkin järkevämpi, että jatketaan kuten tähänkin asti, että kun yksilölle tulee joku arkielämässä haittaava ongelma, niin hän ottaa yhteyttä lääkäriin, jonka avulla lähdetään tutkimaan mistä on kyse, jotta ihminen saisi tuon ongelman haltuunsa ja voisi olla täysipainoisesti mukana työelämässä maksamassa verojaan?
Minä, vaikka adhd olenkin, valitsen tuon toisen vaihtoehdon, vaikkakin olisi ollut järkyttävän ihanaa saada vapaapassi ja vapautus "kaikista" yhteiskunnallista velvotteista. Meidän kunnassa vielä eläkeläiset saavat suuret alennukset julkisessa liikenteessä ja uimahalleihin, joten ihan kivaa olisi ollut, jos olisin saanut vaikka eläkepaperit ja sitten suuntautua sijoittamisen jännittävään maailmaan samalla eläkettä nostellen ja välillä sitten lähteä eläkeläismatkalle jonnekin ulkomaille liikkumaan ja nauttimaan auringosta. Mutta ei... kun jopa näin adhd:na käyn ihan mieluusti töissä ja makselen veroja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ei ole ristiriitaista. Diagnosoitiaikanani puhuin tästä psykiatrin kanssa (minut oli diagnosoitu hyvin älykkääksi jo 6-vuotiaana, adhd tutkimuksissa olin sitten vasta aikuisena) ja psykitari sanoi, että adhd-ihmisten joukossa on paljon myös neroja ja adhd:t ovast usein myös hyvin empaattisia. Opiskelu voi olla vasikeaa siksi, että koulu ei osaa joustaa adhd.ihmisten kanssa eikä kaikki opettajat salli sitä, että joku opiskelija vaikka loikoilisi patjalla ja heittelisi palloa ilmaan ja ottaisi koppeja samalla kuin kuuntelee, koska opettajatkaan eivät ymmärrä adhd-ihmisten hermoverkostoejn toimintaa. Sitten kun "pakotetaan" istumaan paikallaan ja hiljaa, niin monella adhd:lla menee nuo hermoverkot solmuun tai passiiviiseen tilaan (ihan miten kukin sen haluaa käsittää) ja asioiden mieleenpainaminen tai keskittyminen onkin vaikeaa. Minä esimerkiksi menin usein mummolan koiraa ulkoiluttamaan aina kun piti miettiä jotain monimutkaisempaa ongelmaa ja siinä lennekillessä ja koiran kanssa leikkiessä ratkoin ongelmat noin vain. Sen sijaan, jos piti vain istua tönöttää nenä kiinni kirjassa, turhauduin.
Monet tuomitsevat meidät epäempaattisisiksi, koska voimme kommunikoida ja olla eri intensiteetillä, mutta se on tyypillinen päättelyvirhe, jonka tyypillinen ihminen tekee. Empatiaa tai sen puutetta ei voi päätellä siitä kommunikoiko ihminen kuten keskiverto ihminen tai sellaisella intesiteetillä kuin keskiverto ihminen.
"tyypillinen ihminen", "keskiverto ihminen", etkö todella kaikessa neroudessasi tuon laajempaan ymmärrykseen kykene? Joillain adhd-ihmisillä (huom. ei todellakaan kaikilla) ymmärrys tuntuu pyörivän vain niiden omien tunteiden ja kokemusten ympärillä, ja tuokin on melko tyypillistä että oletetaan muun maailman tulevan vastaan ja joustavan. Mitä itse teet muiden eteen, siis muuta kuin sen että olet empaattinen jollain mystisellä tavalla, jota kukaan ei edes tajua?
sinä itse loit noille sanoille arvolataukset. Tiedäthän, että tyypillinen ja keskiverto on tilastollinen suure?
en vastaa loppukysymyksiisi, koska teit ne ilmiselvästi suuttumuksen voimin. Teen kuitenkin hyvin paljon vapaaehtoistyötä (esimerkiksi)
Tuskin tuollaisesta kukaan varsinaisesti suuttuu mutta minusta ainakin on harhaista olettaa, että olisi olemassa joku normaali keskivertoihminen jolle esimerkiksi paikallaan oleminen ja kuunteleminen olisi helpompaa kuin itselle. Kuinka moni lapsi oikeasti jaksaa istua hiljaa paikoillaan ja keskittyä kuuntelemiseen? Sehän on aikuisellekin usein puuduttavan tylsää ja siihen joutuu pakottamaan itsensä. Varmasti jokainen muukin luokan oppilas keksisi jonkun vastaavan oudon säädön omaa keskittymistään helpottamaan, mutta mitäs luulet, millainen tunnelma siellä luokassa sitten olisi? Ja entä ne jotka sitten häiriintyvät lumihiutaleiden lattialla makoilusta ja pallon heittelystä ja muusta hörhöilystä?
Sinunkaltaisilla ihmisillä haasteet on usein ainakin osittain mielikuvituksen tuotetta sillä ne perustuu tuohon harhaiseen kuvitelmaan että olisit muka jotenkin erilainen kuin ne "tyypilliset ihmiset".
Kyllä tuo lainaamasi kirjoittaja asiaa kirjoitti, en tiedä mikä siinä ärsytti, mutta se on ihan tieteellinen fakta että neuropsykiatrisesti poikkeavien ja neurotyypillisten aivotoiminta on erilaista. Tämä toki heijastuu vahvasti oppimiseen ja oppimistapoihin. Nepsy ihminen pitää useimmiten stimuloida aistejaan jollain esim.liikkeellä tai puristelemalla jotain käsissään, jotta tarkkaavaisuus pysyy yllä ja jotain opetuksesta jää mieleen. Kun taas useimmiten neurotyypillinen henkilö sisäistää opetettavan asian ihan vaan istumalla rauhassa ja kuuntelemalla puhujaa. En yleistä, koska erilaisia oppijoita on neurotyypillisissäkin, mutta adhd aivoilla kaikki vaan toimii eri tavalla. Ja nämä tavat on hyvä tuntea jos meinaa adhd:na pärjätä.
Sinäkään et ole kuitenkaan huolissasi siitä kuinka sen adhd tms. lapsen touhuaminen vaikuttaa muihin oppilaisiin? Ei kenelläkään muullakaan keskittyminen ja motivaatio automaattisesti pysy vireessä vaikka kuinka haluaisitte niin ajatella. En itse ainakaan tunne ketään jolle hiljaa paikallaan oleminen olisi erityisen luontevaa.
Minä ainakin tykkäsin koko kouluaikani istua hiljaa paikallani eikä häirinnyt liikehtivät tai höpöttelevät oppilaat. Edelleenkin tykkään töissä istua hiljaa oman pöytäni ääressä keskittyen töihin, mikä taas kiusaannuttaa suuresti ns.normaaleja työkavereita, kun olen kuulema tuppisuu.
T.addSinä olet sinä, mutta moni muu kyllä häiriintyy ylimääräisestä toiminnasta, ja opettajankin voi olla aika vaikea selittää oppilaille että miksi muiden on istuttava hiljaa paikoillaan kun yksi saa makoilla lattialla palloa heitellen. Lapsilla ihan ymmärrettävästi huomio saattaa kiinnittyä siihen joka touhuaa omiaan minkä vuoksi heillä vuorostaan keskittymiskyky ja sen myötä oppiminen kärsii. Se oli se mihin itsellä alkuperäisessä kommentissa huomio kiinnittyi, kun kommentoija tavallaan antaa ymmärtää että niiden keskivertojen pitäisi vain hyväksyä se että yhden kohdalla joustetaan ja itse malttaa olla aloillaan ja noudattaa yhteisiä sääntöjä.
älä laita sanoja suuhuni, kiitos!
Se mitä kerroin oli vain esimerkki, missään en sanonut, että adhd:n pitää saada makoilla lattialla, missään en sanonut etteikö se voisi häiritä muita oppilaita, jos joku oppilaista vaikka poikkeaa joukosta liikkuessaan tunnilla. Se oli esimerkki siitä, että adhdn voi olla vaikea elää keskiverrolle tehdyssä maailmassa ja että tämä yhteiskunta ei ole tarpeeksi joustava erilaisten oppijoiden suhteen. minun tapani selvitä koulussa oli se, että pyrin aina pääsemään luokassa viimeiseen riviin istumaan, jotta muut eivät häiriintyisi, jos vaikka heilutan jalkaa tunnilla tai piirtelen paperiin.
Toinen asia jota yritin tuoda esille on se että aika harva kuitenkaan osuu juuri tuohon keskivertoon joka asiassa sillä jokainen on piirteiltään, taidoiltaan ja muilta ominaisuuksiltaan eri asioissa joko lähellä keskivertoa tai sitten selkeästi sen ylä- tai alapuolella. Oppimismahdollisuuksiin vaikuttaa monet muutkin asiat kuin hermoston toiminta mutta oppimisympäristöjä on käytännössä mahdotonta muokata sellaisiksi että jokaisen sen hetkinen "erityisyys" tulisi huomioiduksi. Ymmärrän tietysti että ne joilla oma identiteetti rakentuu vahvasti jonkin tietyn diagnoosin, piirteen tai muun ominaisuuden ympärille toivoisivat että muu maailma ottaisi juuri sen asian heissä huomioon. Ihan ymmärrettävä ajatus mutta myös melko itsekäs ja käytännössä mahdoton toteuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[quote ]
"tyypillinen ihminen", "keskiverto ihminen", etkö todella kaikessa neroudessasi tuon laajempaan ymmärrykseen kykene? Joillain adhd-ihmisillä (huom. ei todellakaan kaikilla) ymmärrys tuntuu pyörivän vain niiden omien tunteiden ja kokemusten ympärillä, ja tuokin on melko tyypillistä että oletetaan muun maailman tulevan vastaan ja joustavan. Mitä itse teet muiden eteen, siis muuta kuin sen että olet empaattinen jollain mystisellä tavalla, jota kukaan ei edes tajua?
tuo tyyppi tuossa ei ehkä tajuakaan, että adhd tutkimuksissa tehdään myös suhteellisen laaja psykiatrinen arviointi ja adhdt tietävät itsestään ja mielensä tilasta varmaan myös enemmän kuin keskiverto (hih) ihminen, joka ei välttämättä koskaan tapaa psykiatria elämänsä aikana.
minäkin.
No onko ihmekään kun ei teitä muut asiat tunnu edes oikein kiinnostavan, ja ymmärrän tietysti että on se varmaan omalla tavallaan antoisaa vertailla itseään johonkin "normaaliin" mielikuvitusihmiseen. Omasta pään sisäisestä maailmastanne teillä on tietysti tietoa riittämiin ja ehkä liikaakin kun se on se suurin kiinnostuksenkohteenne.
vau! oletko jostain löytänyt tutkimuksen, jossa todetaan, että oman pämme sisäinen maailma on suurin kiinnostuksenkohteemme? Vai oliko tuokin sitten jotain luulotteluasi? adhd ihmisillä on monenlaisia kiinnostuksenkohteita. Emme ole niiden suhteen mitenkään homogeeninen ryhmä.
Täällä luonnollisesti samanmieliset tukee toisiaan. Teillä ei ole toisillenne mitään uutta annettavana mutta tuskin se haittaa kun siinä omassa kuplassa on niin kiva ja turvallinen olo. Suhtaudutte psykiatriaan kuin se olisi jotain hyväntekeväisyyttä, vaikka se on bisnes siinä missä mikä tahansa muukin kaupallinen toiminta, ja voisi sanoa että toiminta saattaa olla aika raadollista. Diagnoosien yleistyminen liittyy toki tiedon lisääntymiseen, mutta mietittekö ollenkaan mitä siinä tiedon lisääntymisen taustalla on? Ei näitä asioita kukaan hyvää hyvyyttään tutki, vaan uudet teoriat ovat aina myös ansaintakeino. Säännöstely psykiatrian alalla on tiukempaa kuin menneinä vuosikymmeninä, eikä mitä tahansa pillereitä voi enää noin vain lyödä asiakkaalle/potilaalle kouraan vaan siinä on oltava luotettavalta vaikuttavaa tutkimustietoa taustalla. Joka tapauksessa mitä useampi kokee itsensä poikkeavaksi niin sitä enemmän nämä psykiatrian alan toimijat ja usein myös lääketeollisuus hyötyy.
näkisitkö mieluummin, että kaikki adhdt saisivat automaattisesti sairaseläkepäätöksen ja pääsisivät elämään yhteiskunnan kustannuksella koko elämänsä loppuun asti ja te muut, joilla ei edhtdta ole pääsisitte maksamaan heidän elatuksensa verojen muodossa vai olisiko sittenkin järkevämpi, että jatketaan kuten tähänkin asti, että kun yksilölle tulee joku arkielämässä haittaava ongelma, niin hän ottaa yhteyttä lääkäriin, jonka avulla lähdetään tutkimaan mistä on kyse, jotta ihminen saisi tuon ongelman haltuunsa ja voisi olla täysipainoisesti mukana työelämässä maksamassa verojaan?
Minä, vaikka adhd olenkin, valitsen tuon toisen vaihtoehdon, vaikkakin olisi ollut järkyttävän ihanaa saada vapaapassi ja vapautus "kaikista" yhteiskunnallista velvotteista. Meidän kunnassa vielä eläkeläiset saavat suuret alennukset julkisessa liikenteessä ja uimahalleihin, joten ihan kivaa olisi ollut, jos olisin saanut vaikka eläkepaperit ja sitten suuntautua sijoittamisen jännittävään maailmaan samalla eläkettä nostellen ja välillä sitten lähteä eläkeläismatkalle jonnekin ulkomaille liikkumaan ja nauttimaan auringosta. Mutta ei... kun jopa näin adhd:na käyn ihan mieluusti töissä ja makselen veroja.
Työelämässä ja muissa asioissa pärjäämiselle voi olla lukemattomia muitakin esteitä kuin adhd. Mistä muuten päättelit, ettei minulla ole adhd-diagnoosia? Ei adhd:n tietääkseni pitäisi estää ajattelemasta laajempia kokonaisuuksia kuin oma elämä ja oma pärjääminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ei ole ristiriitaista. Diagnosoitiaikanani puhuin tästä psykiatrin kanssa (minut oli diagnosoitu hyvin älykkääksi jo 6-vuotiaana, adhd tutkimuksissa olin sitten vasta aikuisena) ja psykitari sanoi, että adhd-ihmisten joukossa on paljon myös neroja ja adhd:t ovast usein myös hyvin empaattisia. Opiskelu voi olla vasikeaa siksi, että koulu ei osaa joustaa adhd.ihmisten kanssa eikä kaikki opettajat salli sitä, että joku opiskelija vaikka loikoilisi patjalla ja heittelisi palloa ilmaan ja ottaisi koppeja samalla kuin kuuntelee, koska opettajatkaan eivät ymmärrä adhd-ihmisten hermoverkostoejn toimintaa. Sitten kun "pakotetaan" istumaan paikallaan ja hiljaa, niin monella adhd:lla menee nuo hermoverkot solmuun tai passiiviiseen tilaan (ihan miten kukin sen haluaa käsittää) ja asioiden mieleenpainaminen tai keskittyminen onkin vaikeaa. Minä esimerkiksi menin usein mummolan koiraa ulkoiluttamaan aina kun piti miettiä jotain monimutkaisempaa ongelmaa ja siinä lennekillessä ja koiran kanssa leikkiessä ratkoin ongelmat noin vain. Sen sijaan, jos piti vain istua tönöttää nenä kiinni kirjassa, turhauduin.
Monet tuomitsevat meidät epäempaattisisiksi, koska voimme kommunikoida ja olla eri intensiteetillä, mutta se on tyypillinen päättelyvirhe, jonka tyypillinen ihminen tekee. Empatiaa tai sen puutetta ei voi päätellä siitä kommunikoiko ihminen kuten keskiverto ihminen tai sellaisella intesiteetillä kuin keskiverto ihminen.
"tyypillinen ihminen", "keskiverto ihminen", etkö todella kaikessa neroudessasi tuon laajempaan ymmärrykseen kykene? Joillain adhd-ihmisillä (huom. ei todellakaan kaikilla) ymmärrys tuntuu pyörivän vain niiden omien tunteiden ja kokemusten ympärillä, ja tuokin on melko tyypillistä että oletetaan muun maailman tulevan vastaan ja joustavan. Mitä itse teet muiden eteen, siis muuta kuin sen että olet empaattinen jollain mystisellä tavalla, jota kukaan ei edes tajua?
sinä itse loit noille sanoille arvolataukset. Tiedäthän, että tyypillinen ja keskiverto on tilastollinen suure?
en vastaa loppukysymyksiisi, koska teit ne ilmiselvästi suuttumuksen voimin. Teen kuitenkin hyvin paljon vapaaehtoistyötä (esimerkiksi)
Tuskin tuollaisesta kukaan varsinaisesti suuttuu mutta minusta ainakin on harhaista olettaa, että olisi olemassa joku normaali keskivertoihminen jolle esimerkiksi paikallaan oleminen ja kuunteleminen olisi helpompaa kuin itselle. Kuinka moni lapsi oikeasti jaksaa istua hiljaa paikoillaan ja keskittyä kuuntelemiseen? Sehän on aikuisellekin usein puuduttavan tylsää ja siihen joutuu pakottamaan itsensä. Varmasti jokainen muukin luokan oppilas keksisi jonkun vastaavan oudon säädön omaa keskittymistään helpottamaan, mutta mitäs luulet, millainen tunnelma siellä luokassa sitten olisi? Ja entä ne jotka sitten häiriintyvät lumihiutaleiden lattialla makoilusta ja pallon heittelystä ja muusta hörhöilystä?
Sinunkaltaisilla ihmisillä haasteet on usein ainakin osittain mielikuvituksen tuotetta sillä ne perustuu tuohon harhaiseen kuvitelmaan että olisit muka jotenkin erilainen kuin ne "tyypilliset ihmiset".
Kyllä tuo lainaamasi kirjoittaja asiaa kirjoitti, en tiedä mikä siinä ärsytti, mutta se on ihan tieteellinen fakta että neuropsykiatrisesti poikkeavien ja neurotyypillisten aivotoiminta on erilaista. Tämä toki heijastuu vahvasti oppimiseen ja oppimistapoihin. Nepsy ihminen pitää useimmiten stimuloida aistejaan jollain esim.liikkeellä tai puristelemalla jotain käsissään, jotta tarkkaavaisuus pysyy yllä ja jotain opetuksesta jää mieleen. Kun taas useimmiten neurotyypillinen henkilö sisäistää opetettavan asian ihan vaan istumalla rauhassa ja kuuntelemalla puhujaa. En yleistä, koska erilaisia oppijoita on neurotyypillisissäkin, mutta adhd aivoilla kaikki vaan toimii eri tavalla. Ja nämä tavat on hyvä tuntea jos meinaa adhd:na pärjätä.
Sinäkään et ole kuitenkaan huolissasi siitä kuinka sen adhd tms. lapsen touhuaminen vaikuttaa muihin oppilaisiin? Ei kenelläkään muullakaan keskittyminen ja motivaatio automaattisesti pysy vireessä vaikka kuinka haluaisitte niin ajatella. En itse ainakaan tunne ketään jolle hiljaa paikallaan oleminen olisi erityisen luontevaa.
Minä ainakin tykkäsin koko kouluaikani istua hiljaa paikallani eikä häirinnyt liikehtivät tai höpöttelevät oppilaat. Edelleenkin tykkään töissä istua hiljaa oman pöytäni ääressä keskittyen töihin, mikä taas kiusaannuttaa suuresti ns.normaaleja työkavereita, kun olen kuulema tuppisuu.
T.addSinä olet sinä, mutta moni muu kyllä häiriintyy ylimääräisestä toiminnasta, ja opettajankin voi olla aika vaikea selittää oppilaille että miksi muiden on istuttava hiljaa paikoillaan kun yksi saa makoilla lattialla palloa heitellen. Lapsilla ihan ymmärrettävästi huomio saattaa kiinnittyä siihen joka touhuaa omiaan minkä vuoksi heillä vuorostaan keskittymiskyky ja sen myötä oppiminen kärsii. Se oli se mihin itsellä alkuperäisessä kommentissa huomio kiinnittyi, kun kommentoija tavallaan antaa ymmärtää että niiden keskivertojen pitäisi vain hyväksyä se että yhden kohdalla joustetaan ja itse malttaa olla aloillaan ja noudattaa yhteisiä sääntöjä.
Ei ole kummoinen pedagogi jos ei osaa tuota selittää oppilaille.
Mikä ihmeen vihakampanja sinulla on menossa adhd-ihmisiä kohtaan?Jo nyt opettajista tosi moni on joko uupunut tai uupumuksen partaalla. Ei minusta ole liikaa vaadittu että asiaa miettisi myös opettajan näkökulmasta. Toisaalta ei yllätä tuo asenne että koko maailman pitäisi pyöriä sen adhd-lapsen viihtymisen ympärillä.
Pitäisikö adhd lasten mielestäsi sitten kuolla pois ettei opettajalle tule paha mieli? Miten olisi jos esimerkiksi palkattaisi luokkiin riittävästi koulunkäynninavustajia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka tapauksessa mitä useampi kokee itsensä poikkeavaksi niin sitä enemmän nämä psykiatrian alan toimijat ja usein myös lääketeollisuus hyötyy.
Minulla on vaikutelma että oletat että erilaisia diagnooseja saadaan itseilmoittautumalla. Näin ei kuitenkaan ole vaan esim. itselle lähete tutkimuksiin tehtiin hoitavan lääkärin ehdotuksesta ja niihen mentäessä minulla ei ollut edes käsitystä että kyseessä voisi olla tarkkaavaisuuden häiriö.
Itse asiassa en ainoastaan oleta vaan tiedän, että adhd-diagnoosin voi tänä päivänä saada lähes kuka tahansa. Oma lukunsa on toki esim. nämä jotka eivät kerta kaikkiaan suostu hyväksymään sitä ettei adhd-diagnoosia heille heru mutta jossain vaiheessa hekin yleensä siirtyvät seuraavaan häiriöön tai erityispiirteeseen. Ei sitä diagnoosia siis muropaketista voi saada vaan on tietysti jossain määrin säännöstelty juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ei ole ristiriitaista. Diagnosoitiaikanani puhuin tästä psykiatrin kanssa (minut oli diagnosoitu hyvin älykkääksi jo 6-vuotiaana, adhd tutkimuksissa olin sitten vasta aikuisena) ja psykitari sanoi, että adhd-ihmisten joukossa on paljon myös neroja ja adhd:t ovast usein myös hyvin empaattisia. Opiskelu voi olla vasikeaa siksi, että koulu ei osaa joustaa adhd.ihmisten kanssa eikä kaikki opettajat salli sitä, että joku opiskelija vaikka loikoilisi patjalla ja heittelisi palloa ilmaan ja ottaisi koppeja samalla kuin kuuntelee, koska opettajatkaan eivät ymmärrä adhd-ihmisten hermoverkostoejn toimintaa. Sitten kun "pakotetaan" istumaan paikallaan ja hiljaa, niin monella adhd:lla menee nuo hermoverkot solmuun tai passiiviiseen tilaan (ihan miten kukin sen haluaa käsittää) ja asioiden mieleenpainaminen tai keskittyminen onkin vaikeaa. Minä esimerkiksi menin usein mummolan koiraa ulkoiluttamaan aina kun piti miettiä jotain monimutkaisempaa ongelmaa ja siinä lennekillessä ja koiran kanssa leikkiessä ratkoin ongelmat noin vain. Sen sijaan, jos piti vain istua tönöttää nenä kiinni kirjassa, turhauduin.
Monet tuomitsevat meidät epäempaattisisiksi, koska voimme kommunikoida ja olla eri intensiteetillä, mutta se on tyypillinen päättelyvirhe, jonka tyypillinen ihminen tekee. Empatiaa tai sen puutetta ei voi päätellä siitä kommunikoiko ihminen kuten keskiverto ihminen tai sellaisella intesiteetillä kuin keskiverto ihminen.
"tyypillinen ihminen", "keskiverto ihminen", etkö todella kaikessa neroudessasi tuon laajempaan ymmärrykseen kykene? Joillain adhd-ihmisillä (huom. ei todellakaan kaikilla) ymmärrys tuntuu pyörivän vain niiden omien tunteiden ja kokemusten ympärillä, ja tuokin on melko tyypillistä että oletetaan muun maailman tulevan vastaan ja joustavan. Mitä itse teet muiden eteen, siis muuta kuin sen että olet empaattinen jollain mystisellä tavalla, jota kukaan ei edes tajua?
sinä itse loit noille sanoille arvolataukset. Tiedäthän, että tyypillinen ja keskiverto on tilastollinen suure?
en vastaa loppukysymyksiisi, koska teit ne ilmiselvästi suuttumuksen voimin. Teen kuitenkin hyvin paljon vapaaehtoistyötä (esimerkiksi)
Tuskin tuollaisesta kukaan varsinaisesti suuttuu mutta minusta ainakin on harhaista olettaa, että olisi olemassa joku normaali keskivertoihminen jolle esimerkiksi paikallaan oleminen ja kuunteleminen olisi helpompaa kuin itselle. Kuinka moni lapsi oikeasti jaksaa istua hiljaa paikoillaan ja keskittyä kuuntelemiseen? Sehän on aikuisellekin usein puuduttavan tylsää ja siihen joutuu pakottamaan itsensä. Varmasti jokainen muukin luokan oppilas keksisi jonkun vastaavan oudon säädön omaa keskittymistään helpottamaan, mutta mitäs luulet, millainen tunnelma siellä luokassa sitten olisi? Ja entä ne jotka sitten häiriintyvät lumihiutaleiden lattialla makoilusta ja pallon heittelystä ja muusta hörhöilystä?
Sinunkaltaisilla ihmisillä haasteet on usein ainakin osittain mielikuvituksen tuotetta sillä ne perustuu tuohon harhaiseen kuvitelmaan että olisit muka jotenkin erilainen kuin ne "tyypilliset ihmiset".
Kyllä tuo lainaamasi kirjoittaja asiaa kirjoitti, en tiedä mikä siinä ärsytti, mutta se on ihan tieteellinen fakta että neuropsykiatrisesti poikkeavien ja neurotyypillisten aivotoiminta on erilaista. Tämä toki heijastuu vahvasti oppimiseen ja oppimistapoihin. Nepsy ihminen pitää useimmiten stimuloida aistejaan jollain esim.liikkeellä tai puristelemalla jotain käsissään, jotta tarkkaavaisuus pysyy yllä ja jotain opetuksesta jää mieleen. Kun taas useimmiten neurotyypillinen henkilö sisäistää opetettavan asian ihan vaan istumalla rauhassa ja kuuntelemalla puhujaa. En yleistä, koska erilaisia oppijoita on neurotyypillisissäkin, mutta adhd aivoilla kaikki vaan toimii eri tavalla. Ja nämä tavat on hyvä tuntea jos meinaa adhd:na pärjätä.
Sinäkään et ole kuitenkaan huolissasi siitä kuinka sen adhd tms. lapsen touhuaminen vaikuttaa muihin oppilaisiin? Ei kenelläkään muullakaan keskittyminen ja motivaatio automaattisesti pysy vireessä vaikka kuinka haluaisitte niin ajatella. En itse ainakaan tunne ketään jolle hiljaa paikallaan oleminen olisi erityisen luontevaa.
Minä ainakin tykkäsin koko kouluaikani istua hiljaa paikallani eikä häirinnyt liikehtivät tai höpöttelevät oppilaat. Edelleenkin tykkään töissä istua hiljaa oman pöytäni ääressä keskittyen töihin, mikä taas kiusaannuttaa suuresti ns.normaaleja työkavereita, kun olen kuulema tuppisuu.
T.addSinä olet sinä, mutta moni muu kyllä häiriintyy ylimääräisestä toiminnasta, ja opettajankin voi olla aika vaikea selittää oppilaille että miksi muiden on istuttava hiljaa paikoillaan kun yksi saa makoilla lattialla palloa heitellen. Lapsilla ihan ymmärrettävästi huomio saattaa kiinnittyä siihen joka touhuaa omiaan minkä vuoksi heillä vuorostaan keskittymiskyky ja sen myötä oppiminen kärsii. Se oli se mihin itsellä alkuperäisessä kommentissa huomio kiinnittyi, kun kommentoija tavallaan antaa ymmärtää että niiden keskivertojen pitäisi vain hyväksyä se että yhden kohdalla joustetaan ja itse malttaa olla aloillaan ja noudattaa yhteisiä sääntöjä.
älä laita sanoja suuhuni, kiitos!
Se mitä kerroin oli vain esimerkki, missään en sanonut, että adhd:n pitää saada makoilla lattialla, missään en sanonut etteikö se voisi häiritä muita oppilaita, jos joku oppilaista vaikka poikkeaa joukosta liikkuessaan tunnilla. Se oli esimerkki siitä, että adhdn voi olla vaikea elää keskiverrolle tehdyssä maailmassa ja että tämä yhteiskunta ei ole tarpeeksi joustava erilaisten oppijoiden suhteen. minun tapani selvitä koulussa oli se, että pyrin aina pääsemään luokassa viimeiseen riviin istumaan, jotta muut eivät häiriintyisi, jos vaikka heilutan jalkaa tunnilla tai piirtelen paperiin.
Toinen asia jota yritin tuoda esille on se että aika harva kuitenkaan osuu juuri tuohon keskivertoon joka asiassa sillä jokainen on piirteiltään, taidoiltaan ja muilta ominaisuuksiltaan eri asioissa joko lähellä keskivertoa tai sitten selkeästi sen ylä- tai alapuolella. Oppimismahdollisuuksiin vaikuttaa monet muutkin asiat kuin hermoston toiminta mutta oppimisympäristöjä on käytännössä mahdotonta muokata sellaisiksi että jokaisen sen hetkinen "erityisyys" tulisi huomioiduksi. Ymmärrän tietysti että ne joilla oma identiteetti rakentuu vahvasti jonkin tietyn diagnoosin, piirteen tai muun ominaisuuden ympärille toivoisivat että muu maailma ottaisi juuri sen asian heissä huomioon. Ihan ymmärrettävä ajatus mutta myös melko itsekäs ja käytännössä mahdoton toteuttaa.
Kun olin lapsi, minulla ei ollut käsitystäkään adhd:stani. Tämä asia selvisi minulle sitten aikuisena.
En juurikaan IRL:issä hakeudu erityisesti adhd ihmisten seuraan, enkä tästä diagnoosista ole kertonut kenellekään, koska monilla on käsittämättömiä ajatuksia adhdsta, jotka eivät pohjaa muuhun kuin ennakkoluuloihinsa, kuten esimerkiksi sinulla on. En halua, että joskus vaikka työnhaussa tuo asia nousisikin esteeksi, jos haastattelija olisi vaikka tietämätön adhd:sta. Minä en kaipaa, että "erityisyyteni" tulee huomioiduksi, mutta en myöskään halua epätasa-arvoista kohtelua. En mistään syystä. Nykykouluissa oppilailla on jo suuremmat mahdolisuudet liikkua oppituntien aikana, ne eivät enää ole sellaisia kuin minun nuoruudessani - onneksi. TOisaalta sekin tuo omia ongelmiaan, kun luokkakoot suurenevat.
Tunnistan kyllä helposti adhd-ihmiset, mutta en ota sitä puheeksi, koska hekin saattavat ajatella, että tästä ei kannata ihan kaikille huudella, vaikka olisivat minutkin tunnistaneet. Eikä sillä ole merkitystäkään. Ei se mitään erikoisempaa toisi lisää suhteeseen, jos joku uusi tuttavuus näkisi minusta, että olen adhd ja minä hänestä. Voitaisiin ehkä vain todeta asia ja sitten jatkaa siitä eteenpäin. On minulla adhd-ystäviä toki ja harvemmin me heidän kanssaan puhumme itse adhd:sta, mutta ilman muuta ymmärrämme toisiamme paremmin, vaikkapa jos nähdään, että jollain on olut puoli vuotta tyhjiä pahvilaaatikoita lattialla - ihan normaalia, ei sitä edes pysähdy miettimään. Sellaista voi sattua, ymmärrämme miksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[quote ]
"tyypillinen ihminen", "keskiverto ihminen", etkö todella kaikessa neroudessasi tuon laajempaan ymmärrykseen kykene? Joillain adhd-ihmisillä (huom. ei todellakaan kaikilla) ymmärrys tuntuu pyörivän vain niiden omien tunteiden ja kokemusten ympärillä, ja tuokin on melko tyypillistä että oletetaan muun maailman tulevan vastaan ja joustavan. Mitä itse teet muiden eteen, siis muuta kuin sen että olet empaattinen jollain mystisellä tavalla, jota kukaan ei edes tajua?
tuo tyyppi tuossa ei ehkä tajuakaan, että adhd tutkimuksissa tehdään myös suhteellisen laaja psykiatrinen arviointi ja adhdt tietävät itsestään ja mielensä tilasta varmaan myös enemmän kuin keskiverto (hih) ihminen, joka ei välttämättä koskaan tapaa psykiatria elämänsä aikana.
minäkin.
No onko ihmekään kun ei teitä muut asiat tunnu edes oikein kiinnostavan, ja ymmärrän tietysti että on se varmaan omalla tavallaan antoisaa vertailla itseään johonkin "normaaliin" mielikuvitusihmiseen. Omasta pään sisäisestä maailmastanne teillä on tietysti tietoa riittämiin ja ehkä liikaakin kun se on se suurin kiinnostuksenkohteenne.
vau! oletko jostain löytänyt tutkimuksen, jossa todetaan, että oman pämme sisäinen maailma on suurin kiinnostuksenkohteemme? Vai oliko tuokin sitten jotain luulotteluasi? adhd ihmisillä on monenlaisia kiinnostuksenkohteita. Emme ole niiden suhteen mitenkään homogeeninen ryhmä.
Täällä luonnollisesti samanmieliset tukee toisiaan. Teillä ei ole toisillenne mitään uutta annettavana mutta tuskin se haittaa kun siinä omassa kuplassa on niin kiva ja turvallinen olo. Suhtaudutte psykiatriaan kuin se olisi jotain hyväntekeväisyyttä, vaikka se on bisnes siinä missä mikä tahansa muukin kaupallinen toiminta, ja voisi sanoa että toiminta saattaa olla aika raadollista. Diagnoosien yleistyminen liittyy toki tiedon lisääntymiseen, mutta mietittekö ollenkaan mitä siinä tiedon lisääntymisen taustalla on? Ei näitä asioita kukaan hyvää hyvyyttään tutki, vaan uudet teoriat ovat aina myös ansaintakeino. Säännöstely psykiatrian alalla on tiukempaa kuin menneinä vuosikymmeninä, eikä mitä tahansa pillereitä voi enää noin vain lyödä asiakkaalle/potilaalle kouraan vaan siinä on oltava luotettavalta vaikuttavaa tutkimustietoa taustalla. Joka tapauksessa mitä useampi kokee itsensä poikkeavaksi niin sitä enemmän nämä psykiatrian alan toimijat ja usein myös lääketeollisuus hyötyy.
näkisitkö mieluummin, että kaikki adhdt saisivat automaattisesti sairaseläkepäätöksen ja pääsisivät elämään yhteiskunnan kustannuksella koko elämänsä loppuun asti ja te muut, joilla ei edhtdta ole pääsisitte maksamaan heidän elatuksensa verojen muodossa vai olisiko sittenkin järkevämpi, että jatketaan kuten tähänkin asti, että kun yksilölle tulee joku arkielämässä haittaava ongelma, niin hän ottaa yhteyttä lääkäriin, jonka avulla lähdetään tutkimaan mistä on kyse, jotta ihminen saisi tuon ongelman haltuunsa ja voisi olla täysipainoisesti mukana työelämässä maksamassa verojaan?
Minä, vaikka adhd olenkin, valitsen tuon toisen vaihtoehdon, vaikkakin olisi ollut järkyttävän ihanaa saada vapaapassi ja vapautus "kaikista" yhteiskunnallista velvotteista. Meidän kunnassa vielä eläkeläiset saavat suuret alennukset julkisessa liikenteessä ja uimahalleihin, joten ihan kivaa olisi ollut, jos olisin saanut vaikka eläkepaperit ja sitten suuntautua sijoittamisen jännittävään maailmaan samalla eläkettä nostellen ja välillä sitten lähteä eläkeläismatkalle jonnekin ulkomaille liikkumaan ja nauttimaan auringosta. Mutta ei... kun jopa näin adhd:na käyn ihan mieluusti töissä ja makselen veroja.
Työelämässä ja muissa asioissa pärjäämiselle voi olla lukemattomia muitakin esteitä kuin adhd. Mistä muuten päättelit, ettei minulla ole adhd-diagnoosia? Ei adhd:n tietääkseni pitäisi estää ajattelemasta laajempia kokonaisuuksia kuin oma elämä ja oma pärjääminen.Oletko sinä ajatellut laajempia kokonaisuuksia? Ei ainakaan tässä ketjussa näy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse asiassa en ainoastaan oleta vaan tiedän, että adhd-diagnoosin voi tänä päivänä saada lähes kuka tahansa. Oma lukunsa on toki esim. nämä jotka eivät kerta kaikkiaan suostu hyväksymään sitä ettei adhd-diagnoosia heille heru mutta jossain vaiheessa hekin yleensä siirtyvät seuraavaan häiriöön tai erityispiirteeseen.
Itsellä tuo oli ensin lähete lääkäriltä tämän aloitteesta jatkotutkimuksiin. Siellä tapaaminen osastolääkärin kanssa jonka määräyksen jälkeen puoli vuotta erilaisia testejä ja lisätutkimuksia jonka jälkeen diagnoosi. Siinä samalla otettiin huumeseulat ja alkoholin käytön näyttäviä testejä useita joilla suljettiin pois päihteet. En tiedä onko tämä sitten mielestäsi helppoa kuten en myöskään tiedä miksi kuvittelet että joku haluaa itselleen asetettavan diagnoosiksi jonkin häiriön?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse asiassa en ainoastaan oleta vaan tiedän, että adhd-diagnoosin voi tänä päivänä saada lähes kuka tahansa. Oma lukunsa on toki esim. nämä jotka eivät kerta kaikkiaan suostu hyväksymään sitä ettei adhd-diagnoosia heille heru mutta jossain vaiheessa hekin yleensä siirtyvät seuraavaan häiriöön tai erityispiirteeseen.
Itsellä tuo oli ensin lähete lääkäriltä tämän aloitteesta jatkotutkimuksiin. Siellä tapaaminen osastolääkärin kanssa jonka määräyksen jälkeen puoli vuotta erilaisia testejä ja lisätutkimuksia jonka jälkeen diagnoosi. Siinä samalla otettiin huumeseulat ja alkoholin käytön näyttäviä testejä useita joilla suljettiin pois päihteet. En tiedä onko tämä sitten mielestäsi helppoa kuten en myöskään tiedä miksi kuvittelet että joku haluaa itselleen asetettavan diagnoosiksi jonkin häiriön?
Ihmisillä on kova tarve ymmärtää itseään, ja moni olisi varmasti valmis tekemään paljon enemmänkin saadakseen vastauksia. Ei koske kaikkia tietenkään mutta ajan henkeen ei oikein kuulu sellainen, että ajateltaisiin vain että meillä kaikilla yksinkertaisesti on omat haasteemme. Moni ottaakin esim. adhd-epäilynsä puheeksi ihan omasta aloitteestaan hakeutuessaan terveydenhuoltoon ja terveydenhuollon työntekijöidenkin on helppo tarjota sitä mahdolliseksi ratkaisuksi tai helpotukseksi ongelmaan, varsinkin jos käynnin syynä on oire/oireita, jotka selittyisivät adhd:lla. Lääkärit yms. eivät tietenkään ole täysin yksimielinen joukko vaan siinä varmasti on eroja että kuinka herkästi adhd:n mahdollisuus otetaan huomioon ja kuinka potilaan omiin ajatuksiin suhtaudutaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ei ole ristiriitaista. Diagnosoitiaikanani puhuin tästä psykiatrin kanssa (minut oli diagnosoitu hyvin älykkääksi jo 6-vuotiaana, adhd tutkimuksissa olin sitten vasta aikuisena) ja psykitari sanoi, että adhd-ihmisten joukossa on paljon myös neroja ja adhd:t ovast usein myös hyvin empaattisia. Opiskelu voi olla vasikeaa siksi, että koulu ei osaa joustaa adhd.ihmisten kanssa eikä kaikki opettajat salli sitä, että joku opiskelija vaikka loikoilisi patjalla ja heittelisi palloa ilmaan ja ottaisi koppeja samalla kuin kuuntelee, koska opettajatkaan eivät ymmärrä adhd-ihmisten hermoverkostoejn toimintaa. Sitten kun "pakotetaan" istumaan paikallaan ja hiljaa, niin monella adhd:lla menee nuo hermoverkot solmuun tai passiiviiseen tilaan (ihan miten kukin sen haluaa käsittää) ja asioiden mieleenpainaminen tai keskittyminen onkin vaikeaa. Minä esimerkiksi menin usein mummolan koiraa ulkoiluttamaan aina kun piti miettiä jotain monimutkaisempaa ongelmaa ja siinä lennekillessä ja koiran kanssa leikkiessä ratkoin ongelmat noin vain. Sen sijaan, jos piti vain istua tönöttää nenä kiinni kirjassa, turhauduin.
Monet tuomitsevat meidät epäempaattisisiksi, koska voimme kommunikoida ja olla eri intensiteetillä, mutta se on tyypillinen päättelyvirhe, jonka tyypillinen ihminen tekee. Empatiaa tai sen puutetta ei voi päätellä siitä kommunikoiko ihminen kuten keskiverto ihminen tai sellaisella intesiteetillä kuin keskiverto ihminen.
"tyypillinen ihminen", "keskiverto ihminen", etkö todella kaikessa neroudessasi tuon laajempaan ymmärrykseen kykene? Joillain adhd-ihmisillä (huom. ei todellakaan kaikilla) ymmärrys tuntuu pyörivän vain niiden omien tunteiden ja kokemusten ympärillä, ja tuokin on melko tyypillistä että oletetaan muun maailman tulevan vastaan ja joustavan. Mitä itse teet muiden eteen, siis muuta kuin sen että olet empaattinen jollain mystisellä tavalla, jota kukaan ei edes tajua?
sinä itse loit noille sanoille arvolataukset. Tiedäthän, että tyypillinen ja keskiverto on tilastollinen suure?
en vastaa loppukysymyksiisi, koska teit ne ilmiselvästi suuttumuksen voimin. Teen kuitenkin hyvin paljon vapaaehtoistyötä (esimerkiksi)
Tuskin tuollaisesta kukaan varsinaisesti suuttuu mutta minusta ainakin on harhaista olettaa, että olisi olemassa joku normaali keskivertoihminen jolle esimerkiksi paikallaan oleminen ja kuunteleminen olisi helpompaa kuin itselle. Kuinka moni lapsi oikeasti jaksaa istua hiljaa paikoillaan ja keskittyä kuuntelemiseen? Sehän on aikuisellekin usein puuduttavan tylsää ja siihen joutuu pakottamaan itsensä. Varmasti jokainen muukin luokan oppilas keksisi jonkun vastaavan oudon säädön omaa keskittymistään helpottamaan, mutta mitäs luulet, millainen tunnelma siellä luokassa sitten olisi? Ja entä ne jotka sitten häiriintyvät lumihiutaleiden lattialla makoilusta ja pallon heittelystä ja muusta hörhöilystä?
Sinunkaltaisilla ihmisillä haasteet on usein ainakin osittain mielikuvituksen tuotetta sillä ne perustuu tuohon harhaiseen kuvitelmaan että olisit muka jotenkin erilainen kuin ne "tyypilliset ihmiset".
Kyllä tuo lainaamasi kirjoittaja asiaa kirjoitti, en tiedä mikä siinä ärsytti, mutta se on ihan tieteellinen fakta että neuropsykiatrisesti poikkeavien ja neurotyypillisten aivotoiminta on erilaista. Tämä toki heijastuu vahvasti oppimiseen ja oppimistapoihin. Nepsy ihminen pitää useimmiten stimuloida aistejaan jollain esim.liikkeellä tai puristelemalla jotain käsissään, jotta tarkkaavaisuus pysyy yllä ja jotain opetuksesta jää mieleen. Kun taas useimmiten neurotyypillinen henkilö sisäistää opetettavan asian ihan vaan istumalla rauhassa ja kuuntelemalla puhujaa. En yleistä, koska erilaisia oppijoita on neurotyypillisissäkin, mutta adhd aivoilla kaikki vaan toimii eri tavalla. Ja nämä tavat on hyvä tuntea jos meinaa adhd:na pärjätä.
Sinäkään et ole kuitenkaan huolissasi siitä kuinka sen adhd tms. lapsen touhuaminen vaikuttaa muihin oppilaisiin? Ei kenelläkään muullakaan keskittyminen ja motivaatio automaattisesti pysy vireessä vaikka kuinka haluaisitte niin ajatella. En itse ainakaan tunne ketään jolle hiljaa paikallaan oleminen olisi erityisen luontevaa.
Minä ainakin tykkäsin koko kouluaikani istua hiljaa paikallani eikä häirinnyt liikehtivät tai höpöttelevät oppilaat. Edelleenkin tykkään töissä istua hiljaa oman pöytäni ääressä keskittyen töihin, mikä taas kiusaannuttaa suuresti ns.normaaleja työkavereita, kun olen kuulema tuppisuu.
T.addSinä olet sinä, mutta moni muu kyllä häiriintyy ylimääräisestä toiminnasta, ja opettajankin voi olla aika vaikea selittää oppilaille että miksi muiden on istuttava hiljaa paikoillaan kun yksi saa makoilla lattialla palloa heitellen. Lapsilla ihan ymmärrettävästi huomio saattaa kiinnittyä siihen joka touhuaa omiaan minkä vuoksi heillä vuorostaan keskittymiskyky ja sen myötä oppiminen kärsii. Se oli se mihin itsellä alkuperäisessä kommentissa huomio kiinnittyi, kun kommentoija tavallaan antaa ymmärtää että niiden keskivertojen pitäisi vain hyväksyä se että yhden kohdalla joustetaan ja itse malttaa olla aloillaan ja noudattaa yhteisiä sääntöjä.
Ei ole kummoinen pedagogi jos ei osaa tuota selittää oppilaille.
Mikä ihmeen vihakampanja sinulla on menossa adhd-ihmisiä kohtaan?Jo nyt opettajista tosi moni on joko uupunut tai uupumuksen partaalla. Ei minusta ole liikaa vaadittu että asiaa miettisi myös opettajan näkökulmasta. Toisaalta ei yllätä tuo asenne että koko maailman pitäisi pyöriä sen adhd-lapsen viihtymisen ympärillä.
Pitäisikö adhd lasten mielestäsi sitten kuolla pois ettei opettajalle tule paha mieli? Miten olisi jos esimerkiksi palkattaisi luokkiin riittävästi koulunkäynninavustajia?
Olipa typerä kysymys. Adhd-lapset usein sopeutuvat siinä missä muutkin, ei minusta kannata automaattisesti olettaa ettei se heiltä onnistuisi. Monilla ne isommat haasteet alkavat vasta vähän vanhempana, esim. teini-ikää lähestyessä tai aikuistuessa ja senkin vuoksi olisi tärkeää ettei ympäristö varhaisella iällä tue ja sopeudu "liikaa", siis sillä tavoin, ettei lapsi itse oppisi ottamaan vastuuta oppimisestaan. Ei ole lapsen etu jos luodaan voimakas käsitys siitä että häntä koskisi eri säännöt ja odotukset. Lasta on hyvä muistuttaa myös muiden oppilaiden ja opettajan haasteista vaikka ne ei täysin olisi tiedossa, niitä todennäköisesti kuitenkin on. On tärkeää kannustaa ja tsempata ja niihin haasteisiin (ja mahdollisiin epäonnistumisiin) ei minusta saisi kiinnittää kovin paljon huomiota ettei lapsi ala liikaa tarkastella itseään niiden kautta. Sellainen ylihoitaminen voi loppujen lopuksi vain pahentaa tilannetta. Koulupäiväthän täällä on tosi lyhyitä, joten se on melko pieni osa lapsen elämästä minkä siinä varsinaisessa luokkaympäristössä viettää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse asiassa en ainoastaan oleta vaan tiedän, että adhd-diagnoosin voi tänä päivänä saada lähes kuka tahansa. Oma lukunsa on toki esim. nämä jotka eivät kerta kaikkiaan suostu hyväksymään sitä ettei adhd-diagnoosia heille heru mutta jossain vaiheessa hekin yleensä siirtyvät seuraavaan häiriöön tai erityispiirteeseen.
Itsellä tuo oli ensin lähete lääkäriltä tämän aloitteesta jatkotutkimuksiin. Siellä tapaaminen osastolääkärin kanssa jonka määräyksen jälkeen puoli vuotta erilaisia testejä ja lisätutkimuksia jonka jälkeen diagnoosi. Siinä samalla otettiin huumeseulat ja alkoholin käytön näyttäviä testejä useita joilla suljettiin pois päihteet. En tiedä onko tämä sitten mielestäsi helppoa kuten en myöskään tiedä miksi kuvittelet että joku haluaa itselleen asetettavan diagnoosiksi jonkin häiriön?
Ihmisillä on kova tarve ymmärtää itseään, ja moni olisi varmasti valmis tekemään paljon enemmänkin saadakseen vastauksia. Ei koske kaikkia tietenkään mutta ajan henkeen ei oikein kuulu sellainen, että ajateltaisiin vain että meillä kaikilla yksinkertaisesti on omat haasteemme. Moni ottaakin esim. adhd-epäilynsä puheeksi ihan omasta aloitteestaan hakeutuessaan terveydenhuoltoon ja terveydenhuollon työntekijöidenkin on helppo tarjota sitä mahdolliseksi ratkaisuksi tai helpotukseksi ongelmaan, varsinkin jos käynnin syynä on oire/oireita, jotka selittyisivät adhd:lla. Lääkärit yms. eivät tietenkään ole täysin yksimielinen joukko vaan siinä varmasti on eroja että kuinka herkästi adhd:n mahdollisuus otetaan huomioon ja kuinka potilaan omiin ajatuksiin suhtaudutaan.
On sinänsä yksi lysti, millä nimellä ne "omat haasteet" diagnosoidaan. Tärkeintä on saada apua, joka tepsii kuhunkin yksilölliseen oirevyyhteen.
Kylmä fakta on, että työelämässä eikä oikein muutoinkaan hommistani tullut mitään ennen oikeanlaista lääkitystä. Usko pois, 20 vuoden aikana tuli kokeiltua kaikenlaista, lähtien virheellistä depressiodiagnoosia seuranneesta tuloksettomasta psykoterapiasta.
Lähipiirissäni esim. äitini ei vieläkään "usko" ADHD:hen. Hän on 20 v. sitten eläköitynyt lääkäri, jonka käsitykset asiasta ovat jämähtäneet johonkin kauas menneisyyteen. Onneksi oma poikani saa nyt apua, jotsta minä pääsin osalliseksi vasta aikuisiällä.
Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei oo ristiriitaista
Voivathan olla toki persoonallisuudeltaan ”mielenkiintoisia”, mutta ajattelen olevan keskivertoa älykkäämpiä omalla alallaan. Varmaan haasteita ollut elämän varrella tavisten keskuuteen sopeutumisessa. Enemmän tai vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole. Tunnen muutaman ADHD/ADD:ta potevan, kaikki ovat pohjimmiltaan fiksuja ihmisiä, osa myös koulutettuja, ja jos oireet eivät hankaloittaisi opintoja ja työn tekoa, he pärjäisivät varmasti erinomaisesti/olisivat aikanaan pärjänneet paremmin. Veljelläni on ADD ja ennen kun hän sai siihen hoitoa hän oli muiden silmissä varmasti aika vätys, vaikka on tavattoman lahjakas kun pystyy keskittymään nyt lääkkeiden avulla.
Mikä lääkitys veljelläsi on toiminut parhaiten? Omalla veljelläni on monta kokeilua lääkkeistä ja kuntoutuksesta, ei ainakaan vielä ole löytynyt optimaalista. Hänkin jo aikuinen ja osaa omia olotilojaan hyvin havannoida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse tunnen paljon adhd-ihmisiä ja heissä on kaikenlaisia, älykkäitä, vähemmän älykkäitä, kouluttautuneita ja vähemmän kouluttautuneita jne. Kyllä adhd-ihmisistä löytyy myös tohtoreita ja professoreita, ei se älyä mitenkään heikennä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse asiassa en ainoastaan oleta vaan tiedän, että adhd-diagnoosin voi tänä päivänä saada lähes kuka tahansa. Oma lukunsa on toki esim. nämä jotka eivät kerta kaikkiaan suostu hyväksymään sitä ettei adhd-diagnoosia heille heru mutta jossain vaiheessa hekin yleensä siirtyvät seuraavaan häiriöön tai erityispiirteeseen.
Itsellä tuo oli ensin lähete lääkäriltä tämän aloitteesta jatkotutkimuksiin. Siellä tapaaminen osastolääkärin kanssa jonka määräyksen jälkeen puoli vuotta erilaisia testejä ja lisätutkimuksia jonka jälkeen diagnoosi. Siinä samalla otettiin huumeseulat ja alkoholin käytön näyttäviä testejä useita joilla suljettiin pois päihteet. En tiedä onko tämä sitten mielestäsi helppoa kuten en myöskään tiedä miksi kuvittelet että joku haluaa itselleen asetettavan diagnoosiksi jonkin häiriön?
Ihmisillä on kova tarve ymmärtää itseään, ja moni olisi varmasti valmis tekemään paljon enemmänkin saadakseen vastauksia. Ei koske kaikkia tietenkään mutta ajan henkeen ei oikein kuulu sellainen, että ajateltaisiin vain että meillä kaikilla yksinkertaisesti on omat haasteemme. Moni ottaakin esim. adhd-epäilynsä puheeksi ihan omasta aloitteestaan hakeutuessaan terveydenhuoltoon ja terveydenhuollon työntekijöidenkin on helppo tarjota sitä mahdolliseksi ratkaisuksi tai helpotukseksi ongelmaan, varsinkin jos käynnin syynä on oire/oireita, jotka selittyisivät adhd:lla. Lääkärit yms. eivät tietenkään ole täysin yksimielinen joukko vaan siinä varmasti on eroja että kuinka herkästi adhd:n mahdollisuus otetaan huomioon ja kuinka potilaan omiin ajatuksiin suhtaudutaan.
julkisella sektorilla ei kovin helposti pääse adhd tutkimuksiin, jono on pitkä ja priorisointia tehdään, joten se ei ole tuonkaan puolesta mikään läpihuutodiagnoosi. tutkimuksiin pääsee, jos on tarpeeksi vakavia oireita, ei pelkästään siksi, että kiinnostaisi tietää onko adhd vai ei.
yksityiset sitten melkeinpä suosittelevat diagnosointia julkisen kautta, koska se helpottaa esim. lääkkeen saamista myöhemmin, jos vaikka joskus täytyy sitä julkielta puolelta pyytää. Ensisijassa pyritään siganosoimaan lapset, ymmärrettävistä syistä: helpompi saada jo kouluaikana puututtua ongelmiin kuin sitten odottaa, että lapsi pahimmillaan kieltäytyy menenemästä kouluun syystä x tai y.
Itselleni ei ole ristiriitaista, ADHD diagnosoitu yli nelikymppisenä ja ÄO 130+. Mutta täytyy sanoa, että monet korkean kapasiteetin ADHD:t jäävät diagnoositta, kun on ne tutkinnot ja urat, eikä elämä ihan täyttä kaaosta. Tyypillisesti sitten käyvät läpi useita loppuunpalamisia ja kärsivät.
Itsellä kaksi korkeakoulututkintoa korkeilla arvosanoilla, vaativa asiantuntijatyö, perhe jne. Pari kertaa olen ihan kunnolla piiputtanut ja perhearki on tuntunut suoraan sanottuna ihan kidutukselta kaikkine velvollisuuksineen. Tästä seurauksena hirveä häpeä, koska en suoriudu kuten muut.
Onneksi lähdin asiaa penkomaan lapsen ADHD-epäilyn myötä ja sain lääkityksen. Sen avulla pystyn suoriutumaan ns. normaalista päivätyöstä, eikä tarvitse välttämättä esim. ryhtyä yrittäjäksi, jotta voi kuormitusta säädellä.
Vierailija kirjoitti:
yksityiset sitten melkeinpä suosittelevat diagnosointia julkisen kautta, koska se helpottaa esim. lääkkeen saamista myöhemmin, jos vaikka joskus täytyy sitä julkielta puolelta pyytää.
Mitä merkitystä asialla on, jos kuitenkin ihmisellä on diagnoosi? Tarkoitatko, että julkisella ei esimerkiksi suostuttaisi uusimaan reseptejä olemassa olevasta diagnoosista huolimatta?
Minä olen asioinut vain yksityisellä psykiatrilla, koska minulla on todella huonoja kokemuksia julkiselta (mielialalääkeresepti kouraan ja bye bye).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
yksityiset sitten melkeinpä suosittelevat diagnosointia julkisen kautta, koska se helpottaa esim. lääkkeen saamista myöhemmin, jos vaikka joskus täytyy sitä julkielta puolelta pyytää.
Mitä merkitystä asialla on, jos kuitenkin ihmisellä on diagnoosi? Tarkoitatko, että julkisella ei esimerkiksi suostuttaisi uusimaan reseptejä olemassa olevasta diagnoosista huolimatta?
Minä olen asioinut vain yksityisellä psykiatrilla, koska minulla on todella huonoja kokemuksia julkiselta (mielialalääkeresepti kouraan ja bye bye).
julkinen ei aina näe yksityisen sektorin kirjaamia tietoja ja jos tarvitsee reseptin adhd lääkkeeseen, niin sitä ei julkisella kirjoiteta, jos ei voi nähdä, että on diagnoosi. Sitä tarkoitin.
Täällä luonnollisesti samanmieliset tukee toisiaan. Teillä ei ole toisillenne mitään uutta annettavana mutta tuskin se haittaa kun siinä omassa kuplassa on niin kiva ja turvallinen olo. Suhtaudutte psykiatriaan kuin se olisi jotain hyväntekeväisyyttä, vaikka se on bisnes siinä missä mikä tahansa muukin kaupallinen toiminta, ja voisi sanoa että toiminta saattaa olla aika raadollista. Diagnoosien yleistyminen liittyy toki tiedon lisääntymiseen, mutta mietittekö ollenkaan mitä siinä tiedon lisääntymisen taustalla on? Ei näitä asioita kukaan hyvää hyvyyttään tutki, vaan uudet teoriat ovat aina myös ansaintakeino. Säännöstely psykiatrian alalla on tiukempaa kuin menneinä vuosikymmeninä, eikä mitä tahansa pillereitä voi enää noin vain lyödä asiakkaalle/potilaalle kouraan vaan siinä on oltava luotettavalta vaikuttavaa tutkimustietoa taustalla. Joka tapauksessa mitä useampi kokee itsensä poikkeavaksi niin sitä enemmän nämä psykiatrian alan toimijat ja usein myös lääketeollisuus hyötyy.
Minua ainakin kiinnostaa vain, että sen diagnoosin avulla saan apua, joka auttaa minua suoriutumaan perusasioista - mikä ei varmaan ole kohtuuton toive, kun ikääkin on kohta jo 50 vuotta. Minä en identifioi itseäni mihinkään "samanmielisten ryhmään" enkä edes oma-aloitteisesti puhu diagnoosistani kenellekään.
En ymmärrä, miksi ihmeessä ajattelisin psykiatrian olevan "jotain hyväntekeväisyyttä", kuten väität? Maksan Elvansesta yli satasen joka kuukausi omasta pussistani, koska Kela ei myönnä minulle korvattavuutta. Vaikea nähdä sitä hyväntekeväisyytenä.
-eri-