Liian kaverillinen nainen pilaa kiinnostuksen

Jännä juttu, kun itse olen aina ollut arka, ujo ja epävarma, ja miesten taholta on annettu ymmärtää, että nuo ovat epäviehättäviä piirteitä. Kuulemma pitäisi olla rennompi, itsevarmempi ja räväkämpi. Vaikutan kai liiankin epävarmalta enkä osaa kiherrellä.

Ehkä sitten on niin, että näytelty ja alleviivattu viehkeä ujous kiherryksellä höystettynä vetoaa miehiin, mutta sosiaalisen fobian puolelle menevä aito epävarmuus on luotaantyöntävää. Tai sitten en vain ole tarpeeksi kaunis.

On näitä kyllä mielenkiintoista pohtia. Itselleni on tullut vaikutelma, että yleisesti ottaen nainen tekee kaiken vähän "väärin".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu ikävältä ajatukselta sekin, että naisella olisi ihmisarvo vain, jos hän on todella vahva, kätevä, käytännöllinen, itsevarma ja itsenäinen. Ihmisellä voi olla sairauksia, jotka tekevät vähän heikoksi, niin ettei pysty ihan kaikkeen. Silti tällainen ihminen voi olla töissä ja tienata omat rahansa ja hän tekee parisuhteen ja perheen eteen oman osuutensa ja sen minkä pystyy.

Ehkä tämä tulee vähän ohiksena, mutta tulee sellainen olo, että muu kuin hirveän vahva, pystyvä ja itsevarma nainen on jotenkin halveksittava ihminen. Avuton, alistuva ja tyhmä kihertelijä.

Noh, olen naisena kuulemma kuin mieheni isävainaa: maksan laskut ja teen työt ajallaan, olen vahva ja teen kovaa työtä. Minä nyt vain olen tällainen. Joka paikassa kysytään meinasinko istua tuoliin jota en ole lähelläkään. Minua pidetään johtajana jotenkin luonnostaan.

Mitä tuo tuolille istuminen tarkoittaa? Ihan outo ilmaisu minulle, eikä auennut tässä asiayhteydessä, joten ajattelin vaan kysäistä.

Se meinaa varmaan sitä, että kun toinen istuutuu pöytään niin sitä tuolia työnnetään vähän kohti pöytää you know

Vierailija kirjoitti:

Isäni sanoi joskus kauan sitten, että liian täydellinen ja itsevarma nainen on pelottava. Olkaa hyvä, voitte alapeukuttaa.

Sinulla on siis epävarma isä ja äiti.

Vierailija kirjoitti:

Jännä juttu, kun itse olen aina ollut arka, ujo ja epävarma, ja miesten taholta on annettu ymmärtää, että nuo ovat epäviehättäviä piirteitä. Kuulemma pitäisi olla rennompi, itsevarmempi ja räväkämpi. Vaikutan kai liiankin epävarmalta enkä osaa kiherrellä.

Ehkä sitten on niin, että näytelty ja alleviivattu viehkeä ujous kiherryksellä höystettynä vetoaa miehiin, mutta sosiaalisen fobian puolelle menevä aito epävarmuus on luotaantyöntävää. Tai sitten en vain ole tarpeeksi kaunis.

On näitä kyllä mielenkiintoista pohtia. Itselleni on tullut vaikutelma, että yleisesti ottaen nainen tekee kaiken vähän "väärin".

Tulee mieleen se ilmiö, missä miehet tykkäävät meikatusta naisesta ja väittävät ettei tällä ole meikkiä naamassa. Samaan aikaan he sanovat että he tykkäävät vain meikkaamattomista naisista ja näkevät meikkamaattoman naaman huonona. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, älä ihastu pelkän ulkonäön perusteella ihmiseen, jota et tunne. Silloin usein tulee yllätyksenä ja pettymyksenä se, että hän onkin jotain ihan muuta kuin mitä toivoisi. Sun pitää etsiä sellainen nainen, joka vastaa toiveitasi eikä toivoa, että joku random hyvännäköinen misu muuttuu unelmanaiseksi.

Suurin osa ihmisistä ihastuu toisessa näkemäänsä toive- ja ihannekuvaan, ei tähän ihmiseen sinänsä. Sitten ihmetellään kun haaveet kaatuu.

Ap:n kannattaisi kuitenkin ihastua vasta kun on edes vähän jutellut naisen kanssa. Jos hän toivoo kikattelua, niin siinä jutellessahan sen huomaa, tuleeko sellaista. Kyllä siinäkin vielä ehtii haavekuvia kehitellä.

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus jo keski-ikäisenä naisena on se, että niiden harvojen miesten kanssa, joihin elämänsä aikana on kokenut voimakasta fyysistä vetovoimaa, on ollut aika vaikea vetää sitä kaverillista ja rentoa roolia täydellisesti, kun aina jotenkin jännittää ja hikoiluttaa sellaisen haluttavan miehen seurassa.

Jep, allekirjoitan tämän täysin. Olen vaikka kuinka rento ja kaverillinen, jollen ole miehestä romanttisesti kiinnostunut. Mutta sitten kun kohdalle osuukin mies, joka saa perhosia vatsaan ja sukat pyörimään jaloissa, niin auta armias, miten jännityksiin ja jumiin sitä voikaan mennä... :D :D

Ap ei välttämättä tarkoita, että naisen täytyy olla jokin bimbo ja idiootti.

Vierailija kirjoitti:

Tästä keskustelusta tulee mieleen, että miten se suomalaisen naisen naisellisuus oikein ilmenee. Kun ollaan niin tasa-arvoisia, tasavertaisia, itsenäisiä, järkeviä, käteviä ja täydellisiä. Jotenkin niin vakavaa ja tylsää. Jo 1800-luvulla joku ulkomaalainen kirjailija kuvaili suomalaisia naisia niin, että he ovat kuin miehiä.

Järkevyyden ja kätevyyden ihanne on varmaan tullut siitä, että suurin osa naisista teki ennen vanhaan raskaita maatilan töitä.

Itse olen miehelle ystävällisen kaverillinen, kun arvostan häntä. Ihastuneena olen ehkä ääneltäni ja eleiltäni vähän pehmeämpi, mutta tämä on sitten vasta kahden kesken, tai kun on oltu treffeillä ja on turvallista näyttää vähän tunteita. Överi flirttailu on mielestäni manipulatiivista, enkä käyttäytyisi niin älykkäänä pitämäni miehen seurassa.

Todella harva niin miehistä kuin naisista, osaa oikeasti flirttailla ja pitää kipinää ja jännitettä yllä.

Miehistä varsinkin suurin osa on sellaisia pökkelöitä, ettei ole minkäänlaista pilkettä silmäkulmassa. Ja pikku vinkki miehille, kannattaa hymyillä naiselle, josta on kiinnostunut ja katsoa silmiin. Tuokin on monelle liian suuri haaste.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, älä ihastu pelkän ulkonäön perusteella ihmiseen, jota et tunne. Silloin usein tulee yllätyksenä ja pettymyksenä se, että hän onkin jotain ihan muuta kuin mitä toivoisi. Sun pitää etsiä sellainen nainen, joka vastaa toiveitasi eikä toivoa, että joku random hyvännäköinen misu muuttuu unelmanaiseksi.

Suurin osa ihmisistä ihastuu toisessa näkemäänsä toive- ja ihannekuvaan, ei tähän ihmiseen sinänsä. Sitten ihmetellään kun haaveet kaatuu.

Ap:n kannattaisi kuitenkin ihastua vasta kun on edes vähän jutellut naisen kanssa. Jos hän toivoo kikattelua, niin siinä jutellessahan sen huomaa, tuleeko sellaista. Kyllä siinäkin vielä ehtii haavekuvia kehitellä.

Olisihan se kätevää ja helpottaisi elämää jos voisi päättää ihastumisestaan, mutta kyllä ihastuminen tulee ainakin minulle itsellenikin yllätyksenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä juttu, kun itse olen aina ollut arka, ujo ja epävarma, ja miesten taholta on annettu ymmärtää, että nuo ovat epäviehättäviä piirteitä. Kuulemma pitäisi olla rennompi, itsevarmempi ja räväkämpi. Vaikutan kai liiankin epävarmalta enkä osaa kiherrellä.

Ehkä sitten on niin, että näytelty ja alleviivattu viehkeä ujous kiherryksellä höystettynä vetoaa miehiin, mutta sosiaalisen fobian puolelle menevä aito epävarmuus on luotaantyöntävää. Tai sitten en vain ole tarpeeksi kaunis.

On näitä kyllä mielenkiintoista pohtia. Itselleni on tullut vaikutelma, että yleisesti ottaen nainen tekee kaiken vähän "väärin".

Tulee mieleen se ilmiö, missä miehet tykkäävät meikatusta naisesta ja väittävät ettei tällä ole meikkiä naamassa. Samaan aikaan he sanovat että he tykkäävät vain meikkaamattomista naisista ja näkevät meikkamaattoman naaman huonona. 

Mielenkiintoinen huomio. Meikkaamisesta tuli mieleen sekin, että naisen oletetaan "pitävän itsestään huolta" mutta samalla sitten laittautumista vähän paheksutaan ja pidetään turhana hömpötyksenä. Pitäisi pitää itsestä huolta, mutta sen täytyisi tapahtua jotenkin huomaamattomasti eikä siihen saisi mennä aikaa EIKÄ varsinkaan rahaa.

Onko sellainen taiteellinen, herkkä ja hento nainen minkään arvoinen sellaisessa yhteisössä, jossa arvostetaan käytännöllisyyttä ja riuskuutta?

Vierailija kirjoitti:

Isäni sanoi joskus kauan sitten, että liian täydellinen ja itsevarma nainen on pelottava. Olkaa hyvä, voitte alapeukuttaa.

Minun suvussani taas on sen verran komeat ja itsevarmat miehet, että ne menee tuollaisten naisten kanssa naimisiin.

Jokaiselle jotakin.

Joo, tuo onkin taitolaji. Huolettoman huoliteltu vaikutelma luodaan kulisseissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä juttu, kun itse olen aina ollut arka, ujo ja epävarma, ja miesten taholta on annettu ymmärtää, että nuo ovat epäviehättäviä piirteitä. Kuulemma pitäisi olla rennompi, itsevarmempi ja räväkämpi. Vaikutan kai liiankin epävarmalta enkä osaa kiherrellä.

Ehkä sitten on niin, että näytelty ja alleviivattu viehkeä ujous kiherryksellä höystettynä vetoaa miehiin, mutta sosiaalisen fobian puolelle menevä aito epävarmuus on luotaantyöntävää. Tai sitten en vain ole tarpeeksi kaunis.

On näitä kyllä mielenkiintoista pohtia. Itselleni on tullut vaikutelma, että yleisesti ottaen nainen tekee kaiken vähän "väärin".

Tulee mieleen se ilmiö, missä miehet tykkäävät meikatusta naisesta ja väittävät ettei tällä ole meikkiä naamassa. Samaan aikaan he sanovat että he tykkäävät vain meikkaamattomista naisista ja näkevät meikkamaattoman naaman huonona. 

Mielenkiintoinen huomio. Meikkaamisesta tuli mieleen sekin, että naisen oletetaan "pitävän itsestään huolta" mutta samalla sitten laittautumista vähän paheksutaan ja pidetään turhana hömpötyksenä. Pitäisi pitää itsestä huolta, mutta sen täytyisi tapahtua jotenkin huomaamattomasti eikä siihen saisi mennä aikaa EIKÄ varsinkaan rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, millaista käytöstä toivoisit naiselta, niin ettei olisi liian kaverillista?

No sellaista kihertelyä, vitseilleni nauramista, ihailevia katseita ja avuttomuutta että voi miehevästi häntä auttaa ja neuvoa.

Ap

Tiedän, että avuttomuus vetoaa, mutta kun INHOAN teeskentelyä. Ja avuttomuus vetoaa siihen asti, kun ei asuta yhdessä. Sitten alkaa se sohvalla makoilu ja täysihoitoa odotteleva kumppani. Boks, boks, sanon ma. Vitseille kyllä voin nauraa.

Eli ovat jotenkin parempia ihmisiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isäni sanoi joskus kauan sitten, että liian täydellinen ja itsevarma nainen on pelottava. Olkaa hyvä, voitte alapeukuttaa.

Minun suvussani taas on sen verran komeat ja itsevarmat miehet, että ne menee tuollaisten naisten kanssa naimisiin.

Jokaiselle jotakin.

Aloittaja ei siis halua tasavertaista suhdetta naiseen, vaan jonkin alistettavan avuttoman hupakon.

Vinkki:elämäsi olisi mukavampaa, jos tykkäisit olla suhteessa tasapainoisen mukavan reilun naisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen miehelle ystävällisen kaverillinen, kun arvostan häntä. Ihastuneena olen ehkä ääneltäni ja eleiltäni vähän pehmeämpi, mutta tämä on sitten vasta kahden kesken, tai kun on oltu treffeillä ja on turvallista näyttää vähän tunteita. Överi flirttailu on mielestäni manipulatiivista, enkä käyttäytyisi niin älykkäänä pitämäni miehen seurassa.

Harmi, ettei tästä voi tykätä useampaa kertaa

Ehkä ap:n kannattaisi etsiä puolisoa sellaisesta kulttuurista, jossa on vanhakantaisemmat sukupuoliroolit voimassa ja jossa pariutumiseen liittyy enemmän sääntöjä ja roolileikkejä. En ole varma, mikä tuollainen maa voisi olla.

Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että noissa kulttuureissa mieheenkin kohdistuu odotuksia, eikä vakiintuneista rooleista noin vain poiketa. Esimerkiksi mieheltä saatetaan odottaa siistiä pukeutumista, treffeillä tarjoamista ja romanttista käytöstä. Puhumattakaan niistä vaatimuksista, joita noissa kulttuureissa liittyy avioliittoon ja perhe-elämään.

Mieti siis, mitä toivot. Monet palstamiehethän toivovat "naisellista naista" ja uhoavat hakevansa sellaisen jostain toisesta maasta. Kuitenkin he tuntuvat kuvittelevan, että heidän itsensä ei tarvitse tehdä mitään tai muuttaa omaa käytöstään yhtään.