Olen etävanhempi ja surettaa.. :(

Paska vanhempi. Lapsesi on kovaa vauhtia etääntymäss susta

Olisiko sitä eroa tai lasten hankintaa pitänyt miettiä enemmän?

Olisit ollut parempi kumppani

Etävanhempi jää välillä syrjään jos tapaamismatkat pitkiä. Tee lapsen kanssa jotain kivaa kun hän tulee. Pelatkaa lautapelejä, haette irtokarkkeja ja katotte leffaa. Yrität viettää kahdenkeskistä aikaa, ettei lapsi olisi silloin kavereiden kanssa niin paljoa. Muista myös sanoa lapselle että välität ja rakastat häntä, niin lapsi tietää olevansa sinulle tärkeä.

Onko teillä välimatka tm. estettä, joka estäisi arkitapaamisen? Siis toisella viikolla yhtenä päivänä pari tuntia illalla tekisitte jotain yhdessä.

Minkä ikäinen lapsi?

Kyllä usein törmää näihin itsekkäisiinkin lähivanhempiin, jotka yrittävät estää etävanhemman ja lapsen tapaamisia. Raha kelpaa kyllä.

On aina kurja lukea näitä. En ymmärrä lähivanhempia, jotka pyrkivät erottamaan lapsen toisesta vanhemmastaan. Itse olen lähivanhempi ja pidän tärkeänä, että lasten isä on lasten elämässä mukana. Soittelevat päivittäin ja näkevätkin lähes päivittäin, lähellä toisiamme kun asumme. Etenkin nuorimmalla on välillä kova ikävä isää, silloin kutsumme isän käymään, joka lukee iltasadun ja peittelee yöunille. En voisi tehdä lapsilleni sitä, että riistäisin heiltä isän. Vaikka varsinkin eron alla keskinäiset välimme olivat huonot, lastemme niskaan emme sitä kaataneet. Onneksi nykyään pystymme olemaan jopa ystäviä. Toki silloin ymmärrän tilanteen, jos mukana on väkivaltaa tai päihdeongelmaa.

Miksi näette noin harvoin, lapsi ilmeisesti on itsenäistymässä muutenkin? Tee pieniä reissuja lapsen kanssa kahdestaan aluksi, jotta pääsette taas kunnolla kontaktiin.

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 14:34"]

Onko teillä välimatka tm. estettä, joka estäisi arkitapaamisen? Siis toisella viikolla yhtenä päivänä pari tuntia illalla tekisitte jotain yhdessä. Minkä ikäinen lapsi?

[/quote]

Yleensä enempään tapaamiseen on syynnä lähivanhempi (=äiti). Joka tarkoituksella etäännyttää lasta etävanhemmasta kostaakseen jotain eroon/suhteeseen liittyvää, tai ihan vaan sairaasta vallanhalusta. Naisilla on joku kummallinen pakonomainen tarve osoittaa toisille (naisille), että eh ovat jotenkin täydellisiä äitejä. Valitettavasti siihen lähes aina liittyy se, että erossa lapsi on saatava isältä kokonaan tai osittain itselle. Ei puhettakaan, että ajateltaisiin lapsen parasta, eli sitä että lapsi saisi kasvaa kummankin kassa ja elää arkea kummankin kanssa.

Muissa maissa on jo vuosia sitten todettu tutkimuksin, että onnellisimpia erolapsia ovat ne, joilla on tiivit ja hyvät ja lämpimät luottamukselliset välit kumpaankin vanhempaan erosta huolimatta. Ja miten siihen päästään => lapsi saa elää kummankin kanssa, ei tehdä tällaista väkipakkoeroa 50-70-luvun tyyliin kun täällä (lähivanhempi vs. "etä"). Tästä syystä kehittyneissä sivistysvaltioissa lapsen etua punnitaan erotilanteessa eikä äidin etua, ja tästä syystä lähtökohta on yleensä aina vuoroasuminen.

Suomessa taas lähtökohtana pidetään sitä, että lapsi on saatava äidille suurimmaksi osaksi tai kokonaan, jotta isä voidaan tuomita maksamaan äidille elatusapua. Ei siis lapsille, kuten täällä jotkut äidit virheellisesti viestittävät, vaan nimenomaan äideille. Hehän käyttävät sen elarin kuten parhaaksi näkevät, ja kun lapsi on 18 ja päättää itse, ei elareitakaan enää maksella.

Täällä on valitettavasti sairas systeemi, eikä siihen ole tulossa mitään muutoksia niinkauan, kun näissä "lasten etu ajavissa" (muka) järjestöissä (mm turvakodit ym) ja sosiaalitoimessa jyllää miesvihaajafeministit ja ääriuskovaiset. He ovat aivopesseet myös koko oikeuslaitoksen tähän agendaan, ja mies kun mies joka oikeuteen lähtee puolustamaan lastensa oikeutta elää myös isän kanssa, törmäävät tähän samaan asiaan.

Lapsi joka toinen vkl isälle ja elarit siihen päälle. Jos hyvin käy (siis jos isällä ei ole murha- tai väkivaltatuomiota taustalla tai lääkärin toteamaa päihdeaineriippuvuutta), niin isä voi saada siihen päälle päivän pari, enemmästä turha haaveillakaan.

Siinä jää sitten äideille aikaa vierottaa lapsi.

Ja sitten, kun lapsi vuosien jälkeen on vieraantunut eikä enää kaipaa isän seuraa, niin sitten suureen ääneen voidaan toitotella isää osoitellen, että olisit ollut parempi vanhempi.

Tämmöinen on käytäntö suomessa, joka mainostaa itseään oikeus- ja sivistysvaltioksi.

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 14:29"]

Olisiko sitä eroa tai lasten hankintaa pitänyt miettiä enemmän?

[/quote]

Onko joku oikeasti näin lapsellinen..?

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 14:49"][quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 14:34"]

Onko teillä välimatka tm. estettä, joka estäisi arkitapaamisen? Siis toisella viikolla yhtenä päivänä pari tuntia illalla tekisitte jotain yhdessä. Minkä ikäinen lapsi?

[/quote]

Yleensä enempään tapaamiseen on syynnä lähivanhempi (=äiti). Joka tarkoituksella etäännyttää lasta etävanhemmasta kostaakseen jotain eroon/suhteeseen liittyvää, tai ihan vaan sairaasta vallanhalusta. Naisilla on joku kummallinen pakonomainen tarve osoittaa toisille (naisille), että eh ovat jotenkin täydellisiä äitejä. Valitettavasti siihen lähes aina liittyy se, että erossa lapsi on saatava isältä kokonaan tai osittain itselle. Ei puhettakaan, että ajateltaisiin lapsen parasta, eli sitä että lapsi saisi kasvaa kummankin kassa ja elää arkea kummankin kanssa.

Muissa maissa on jo vuosia sitten todettu tutkimuksin, että onnellisimpia erolapsia ovat ne, joilla on tiivit ja hyvät ja lämpimät luottamukselliset välit kumpaankin vanhempaan erosta huolimatta. Ja miten siihen päästään => lapsi saa elää kummankin kanssa, ei tehdä tällaista väkipakkoeroa 50-70-luvun tyyliin kun täällä (lähivanhempi vs. "etä"). Tästä syystä kehittyneissä sivistysvaltioissa lapsen etua punnitaan erotilanteessa eikä äidin etua, ja tästä syystä lähtökohta on yleensä aina vuoroasuminen.

Suomessa taas lähtökohtana pidetään sitä, että lapsi on saatava äidille suurimmaksi osaksi tai kokonaan, jotta isä voidaan tuomita maksamaan äidille elatusapua. Ei siis lapsille, kuten täällä jotkut äidit virheellisesti viestittävät, vaan nimenomaan äideille. Hehän käyttävät sen elarin kuten parhaaksi näkevät, ja kun lapsi on 18 ja päättää itse, ei elareitakaan enää maksella.

Täällä on valitettavasti sairas systeemi, eikä siihen ole tulossa mitään muutoksia niinkauan, kun näissä "lasten etu ajavissa" (muka) järjestöissä (mm turvakodit ym) ja sosiaalitoimessa jyllää miesvihaajafeministit ja ääriuskovaiset. He ovat aivopesseet myös koko oikeuslaitoksen tähän agendaan, ja mies kun mies joka oikeuteen lähtee puolustamaan lastensa oikeutta elää myös isän kanssa, törmäävät tähän samaan asiaan.

Lapsi joka toinen vkl isälle ja elarit siihen päälle. Jos hyvin käy (siis jos isällä ei ole murha- tai väkivaltatuomiota taustalla tai lääkärin toteamaa päihdeaineriippuvuutta), niin isä voi saada siihen päälle päivän pari, enemmästä turha haaveillakaan.

Siinä jää sitten äideille aikaa vierottaa lapsi.

Ja sitten, kun lapsi vuosien jälkeen on vieraantunut eikä enää kaipaa isän seuraa, niin sitten suureen ääneen voidaan toitotella isää osoitellen, että olisit ollut parempi vanhempi.

Tämmöinen on käytäntö suomessa, joka mainostaa itseään oikeus- ja sivistysvaltioksi.
[/quote]Olipa hyvä kirjoitus. Mieheni on kokenut tämän

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 14:53"][quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 14:49"][quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 14:34"]

Onko teillä välimatka tm. estettä, joka estäisi arkitapaamisen? Siis toisella viikolla yhtenä päivänä pari tuntia illalla tekisitte jotain yhdessä. Minkä ikäinen lapsi?

[/quote]

Yleensä enempään tapaamiseen on syynnä lähivanhempi (=äiti). Joka tarkoituksella etäännyttää lasta etävanhemmasta kostaakseen jotain eroon/suhteeseen liittyvää, tai ihan vaan sairaasta vallanhalusta. Naisilla on joku kummallinen pakonomainen tarve osoittaa toisille (naisille), että eh ovat jotenkin täydellisiä äitejä. Valitettavasti siihen lähes aina liittyy se, että erossa lapsi on saatava isältä kokonaan tai osittain itselle. Ei puhettakaan, että ajateltaisiin lapsen parasta, eli sitä että lapsi saisi kasvaa kummankin kassa ja elää arkea kummankin kanssa.

Muissa maissa on jo vuosia sitten todettu tutkimuksin, että onnellisimpia erolapsia ovat ne, joilla on tiivit ja hyvät ja lämpimät luottamukselliset välit kumpaankin vanhempaan erosta huolimatta. Ja miten siihen päästään => lapsi saa elää kummankin kanssa, ei tehdä tällaista väkipakkoeroa 50-70-luvun tyyliin kun täällä (lähivanhempi vs. "etä"). Tästä syystä kehittyneissä sivistysvaltioissa lapsen etua punnitaan erotilanteessa eikä äidin etua, ja tästä syystä lähtökohta on yleensä aina vuoroasuminen.

Suomessa taas lähtökohtana pidetään sitä, että lapsi on saatava äidille suurimmaksi osaksi tai kokonaan, jotta isä voidaan tuomita maksamaan äidille elatusapua. Ei siis lapsille, kuten täällä jotkut äidit virheellisesti viestittävät, vaan nimenomaan äideille. Hehän käyttävät sen elarin kuten parhaaksi näkevät, ja kun lapsi on 18 ja päättää itse, ei elareitakaan enää maksella.

Täällä on valitettavasti sairas systeemi, eikä siihen ole tulossa mitään muutoksia niinkauan, kun näissä "lasten etu ajavissa" (muka) järjestöissä (mm turvakodit ym) ja sosiaalitoimessa jyllää miesvihaajafeministit ja ääriuskovaiset. He ovat aivopesseet myös koko oikeuslaitoksen tähän agendaan, ja mies kun mies joka oikeuteen lähtee puolustamaan lastensa oikeutta elää myös isän kanssa, törmäävät tähän samaan asiaan.

Lapsi joka toinen vkl isälle ja elarit siihen päälle. Jos hyvin käy (siis jos isällä ei ole murha- tai väkivaltatuomiota taustalla tai lääkärin toteamaa päihdeaineriippuvuutta), niin isä voi saada siihen päälle päivän pari, enemmästä turha haaveillakaan.

Siinä jää sitten äideille aikaa vierottaa lapsi.

Ja sitten, kun lapsi vuosien jälkeen on vieraantunut eikä enää kaipaa isän seuraa, niin sitten suureen ääneen voidaan toitotella isää osoitellen, että olisit ollut parempi vanhempi.

Tämmöinen on käytäntö suomessa, joka mainostaa itseään oikeus- ja sivistysvaltioksi.
[/quote]Olipa hyvä kirjoitus. Mieheni on kokenut tämän
[/quote]Hänen entinen puoliso tehnyt näin.

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 14:53"]

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 14:49"][quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 14:34"] Onko teillä välimatka tm. estettä, joka estäisi arkitapaamisen? Siis toisella viikolla yhtenä päivänä pari tuntia illalla tekisitte jotain yhdessä. Minkä ikäinen lapsi? [/quote] Yleensä enempään tapaamiseen on syynnä lähivanhempi (=äiti). Joka tarkoituksella etäännyttää lasta etävanhemmasta kostaakseen jotain eroon/suhteeseen liittyvää, tai ihan vaan sairaasta vallanhalusta. Naisilla on joku kummallinen pakonomainen tarve osoittaa toisille (naisille), että eh ovat jotenkin täydellisiä äitejä. Valitettavasti siihen lähes aina liittyy se, että erossa lapsi on saatava isältä kokonaan tai osittain itselle. Ei puhettakaan, että ajateltaisiin lapsen parasta, eli sitä että lapsi saisi kasvaa kummankin kassa ja elää arkea kummankin kanssa. Muissa maissa on jo vuosia sitten todettu tutkimuksin, että onnellisimpia erolapsia ovat ne, joilla on tiivit ja hyvät ja lämpimät luottamukselliset välit kumpaankin vanhempaan erosta huolimatta. Ja miten siihen päästään => lapsi saa elää kummankin kanssa, ei tehdä tällaista väkipakkoeroa 50-70-luvun tyyliin kun täällä (lähivanhempi vs. "etä"). Tästä syystä kehittyneissä sivistysvaltioissa lapsen etua punnitaan erotilanteessa eikä äidin etua, ja tästä syystä lähtökohta on yleensä aina vuoroasuminen. Suomessa taas lähtökohtana pidetään sitä, että lapsi on saatava äidille suurimmaksi osaksi tai kokonaan, jotta isä voidaan tuomita maksamaan äidille elatusapua. Ei siis lapsille, kuten täällä jotkut äidit virheellisesti viestittävät, vaan nimenomaan äideille. Hehän käyttävät sen elarin kuten parhaaksi näkevät, ja kun lapsi on 18 ja päättää itse, ei elareitakaan enää maksella. Täällä on valitettavasti sairas systeemi, eikä siihen ole tulossa mitään muutoksia niinkauan, kun näissä "lasten etu ajavissa" (muka) järjestöissä (mm turvakodit ym) ja sosiaalitoimessa jyllää miesvihaajafeministit ja ääriuskovaiset. He ovat aivopesseet myös koko oikeuslaitoksen tähän agendaan, ja mies kun mies joka oikeuteen lähtee puolustamaan lastensa oikeutta elää myös isän kanssa, törmäävät tähän samaan asiaan. Lapsi joka toinen vkl isälle ja elarit siihen päälle. Jos hyvin käy (siis jos isällä ei ole murha- tai väkivaltatuomiota taustalla tai lääkärin toteamaa päihdeaineriippuvuutta), niin isä voi saada siihen päälle päivän pari, enemmästä turha haaveillakaan. Siinä jää sitten äideille aikaa vierottaa lapsi. Ja sitten, kun lapsi vuosien jälkeen on vieraantunut eikä enää kaipaa isän seuraa, niin sitten suureen ääneen voidaan toitotella isää osoitellen, että olisit ollut parempi vanhempi. Tämmöinen on käytäntö suomessa, joka mainostaa itseään oikeus- ja sivistysvaltioksi.

[/quote]Olipa hyvä kirjoitus. Mieheni on kokenut tämän

[/quote]

Meitä on Suomessa todella monta miestä, jotka olemme kokeneet tämän ihan henk. koht. Ketju etenee niin, että kun (oli eron syy mikä tahansa) ero on edessä, nainen esittää ukaasin: hän ottaa lapsen ja lähtee (tai jää lapsen kanssa ja mies pihalle). Jos mies uskoo tämän => lapsen tapaaminen on äidin oikkujen varassa.

Jos mies ei luovuta, vaan haluaa pitää kiinni omasta oikeudestaan olla ja elää lapsensa kanssa, ja lapsensa oikeudesta olla ja elää isänsä kanssa ja tähän olisi vieläpä perusteet (esim. asuminen lähekkäin, hyvät kodit kummassakin paikassa jne), niin lähdetään oikeuteen.

Oikeuteen mentäessä äiti asianajansa avustuksella kertoo, että isä on sitten muuten btw täysin alkoholisti ja perheenhakkaaja. Oikeudessa sitten isältä kysytään, että oletko sinä alkoholisti ja perheenhakkaaja. Kun mies sanoo, että en ole, niin oikeudessa kysytään että millä voit todistaa kiistatta, että et ole alkoholisti ja perheenhakkaaja. MIes ei voi asiaa osoittaa käytännössä mitenkään muuten, kun todeta ettei sellaisesta ole olemassa missään mitään kirjauksia eikä ole olemassa mitään näyttöä että hän olisi. Sitten oikeus toteaa, että se ei ole vielä todiste miehen syyttömyydestä, että ei ole olemassa lääkärinlausuntoja ongelmista, tai poliisin kirjanpitoa tai tuomioita väkivallasta.

Että jos olet syytön johonkin, niin suomessa sinun pitää osoittaa syyttömyytesi (joka näissä tilanteissa on mahdotonta), ja kun et pysty osoittamaan syyttömyyttäsi, niin oikeus katsoo äidin kertomukset sitten toteenosoitetuksi. Varmuudeksi äiti voi raahata jonkun satunnaisen tuttavan tai sukulaisen komppaamaan näitä satuja, heidän osaltaan riittää, että he vaan sanovat että näin äiti heille on kertonut. Heidän ei siis tarvitse itse edes tuntea isää tai olla koskaan nähnyt tätä humalassa.

Näillä perusteilla sitten tilanteessa kun tilanteessa oikeus tekee isästä etäisän ja määrää elarit. Tämän jälkeen isä näkee lasta juuri ja tasan vain sen määrän, mitä oikeuden päätöksessä sanotaan, eikä yhtään enempää (ettei vaan lapsi kiintyisi liikaa isään tai ettei vaan syntyisi käytännössä sellaista tilannetta, että isä voisi kiistää elareiden perusteet, jos lapsi olisikin enemmän aikaa). Pahimmillaan sitten vielä äiti aivopesee lasta ja pelottelee sillä, että jso lapsi ei tottele äitiä ja miellytä äitiä, niin äiti sitten uhkailee että et kohta näe isää lainkaan.

Näin ne auvoiset, kukkaiset, positiiviset ihanaiset malliäidit toimivat. Toisten ("yh")äitien kanssa hiekkalaatikolla ja kampaamolla sitten päivitellään miten vaikeaa on olla yh (vaikka käytännössä olisikin yhteishuoltajuus), ja miten huonoja miehet on ja miten ne osaa olla lasten kanssa ja miten äideilla on vastuu ja bla blaa blaa.

Meitä on tosiaan paljon, ja surullista on että niitä lapsia, jotka tästä ovat kärsineet ja kärsivät paraikaa, on vielä paljon enemmän.

Niille joilla tämä tilanne on päällä, niin ei voi sanoa muuta, kun että koittakaa jaksaa pitää yllä vaan yhteyttä lapseen silloinkin, kun tuntuu että lapsi ei olisi niin kauhean kiinnostunut. Joskus niistä tulee täysi-ikäisiä, ja hyvällä tuurilla pääsette puhumaan heidän kanssaan siitä, että enempien tapaamisten ja yhdessa asumisen esteenä ette olleet te. Aikuiset lapset voivat sitten käsitellä itse asiaa mielessään ja miettiä onko siinä niin täydellisessä äidissä sittenkin jokin pimeä puoli.

Erojen taustalla on monia syitä ja nyt on turha kysyä miksi erositte, kun eroon on jo päädytty. Mutta kyllähän sitä jokainen varmasti ymmärtää eroa miettiessään, että eron myötä menettää avioliiton lisäksi myös osan lasten ajasta. Menettäähän siinä muutakin: puolet omaisuudesta, kodin jos sitä ei ole varaa lunastaa itselleen jne.

Meillä oli avioero ajankohtainen jokin aika sitten. Mies on pettänyt minua ja en oikein nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin ero. Mies oksettaa ja inhottaa minua, uskollisuus on aina ollut minulle avioliiton kantava peruspilari eikä minulla oikein löydy kykyä "ymmärtää inhimillistä erehdystä" kuten mieheni pyysi ja sittemmin vaati ja uhkasi. Ei kukaan vahingossa pane toista, eikä varsinkaan jos rakastaa puolisoaan. Itse en ole koskaan pettänyt.

Halusin avioeroa siksi, että miehen naama ja kosketus nykyään oksettaa, inhottaa, ällöttää. Halusin siis eroon MIEHESTÄ. Ehdotin miehelle, että tekisimme sen perinteisen yhteishuoltajien sopparin eli että lapset ovat miehellä (etä) joka toinen viikonloppu, puolet lomista ja viikolla yhden arki-illan. Ei käynyt. Mies rupesi raivoamaan ja huutamaan, että viikko-viikko on minimi mihin hän suostuu. Minun ehdottamassani mallissa hän kuulemma tulisi hakemaan lapsia minun hoitopäivinäni leikkipuistoon, uimahalliin, mihin nyt vaan. Mies on todella raivoisa ja lujatahtoinen.

Yritin ystävällisesti sanoa, että jos kohtelet minua kuin paskaa ja minä haluan sen vuoksi MIEHESTÄ eron niin silloin minun ja miehen tulee olla mahdollisimman vähän tekemisissä keskenämme ja kumpikin hoidamme lapsia omilla vuoroillamme kuten parhaaksi näemme. Ja jos olisit halunnut olla osa lasten jokapäiväistä arkea niin silloin et olisi nussinut muita.

En halua siis sitä tilannetta, että eroamme ja kuitenkin joudun olemaan joka päivä miehen kanssa tekemisissä tapaamissopimuksista huolimatta, koska väkisin tulee lasten luo. Silloin en pääse miehestä eroon ja kuitenkin taloudellinen tilanteeni kärsii nykyisestä (muutto lasten kanssa omakotitalosta kerrostaloon, auton vaihto halvempaan, lomamatkojen lopettaminen jne koska minulla ei ole kovin suuret tulot). Sanoin kyllä miehelle, että voit soittaa lapsille heidän omiin kännyköihin minun hoitovuoroillani, mutta en halua että hän tulee luokseni hakemaan heitä kun on minun hoitovuoro. Enhän minäkään olisi menossa hakemaan lapsia luokseni miehen hoitovuorolla!!! Miehen mielestä minä olin se hankala osapuoli. Ei hän, joka ei olisi ollut valmis noudattamaan tapaamissopimusta.

Mitenkö ratkaisin tilanteen. Jäin miehen kanssa avioliittoon, en hakenut eroa. Mies pyysi (ja jopa uhkaili) että en hae eroa. Paska ratkaisu minun kannaltani, mutta lasten kannalta hyvä. Nyt kumpikin saa olla joka päivä lasten kanssa, ja taloudellinen tilanne on hyvä. Ei tarvitse muuttaa ja elämässä on varaa luksukseenkin kun miehen tulot ovat koko perheen vapaassa käytössä (voidaan matkustella jne).

En ole parisuhteessa onnellinen, mutta olen ajatellut tämän niin, että voin hakea eroa myöhemminkin. Mies ei riitele nykyään kanssani ja kohtelee ihan hyvin, mutta luottamus ja kunnioitus on menetetty. Ja kaipa se rakkauskin on mennyt. En olisi IKINÄ uskonut, että minä joudun tällaiseen elämäntilanteeseen. Ei kai kukaan tällaista odota osakseen!

Halusin siis sanoa, että joskus näitä asioita täytyy miettiä kokonaisuuden kannalta. Lapset voivat meillä nyt hyvin kun saavat olla joka päivä molempien vanhempiensa kanssa ja asua omass kodissaan. Lasten ei tarvitse kuunnelle tapaamisista riiteleviä vanhempia eikä heidän tarvitse sukkuloida eri kotien välillä. Ja itse saan olla lasten kanssa joka päivä eikä tarvitse ikävöidä heitä etäpäivinä. Tämän rinnalla minusta on pieni hinta se, että paska mies asuu samassa asunnossa kanssani, kun kuitenkin nykyään se ei haku minua ja riitele. Meillä on itse asiassa hyvin rauhallista, ehkä liiankin tasaista. En jaksa itsekään riidellä, kunhan arki luistaa. Minun aikani on sitten myöhemmin.

Mutta jos mies jossain vaiheessa alkaa olemaan vaaraksi minulle ja lapsille (väkivaltaa, alkoholismia, huumeita) niin sitten otan eron.

AP:lle sanoisin, että onko sinulla mahdollisuutta viettää lomilla enemmän aikaa lapsen kanssa? Ja sitten jos saisi arki-illoillekin tapaamisia?

Ei ole arki-iltoina mahdollista tavata, koska emme asu samalla paikkakunnalla. Enkä voi tälle tilanteelle mitään.

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 15:24"]

Ei ole arki-iltoina mahdollista tavata, koska emme asu samalla paikkakunnalla. Enkä voi tälle tilanteelle mitään.

[/quote]

No voisiko lapsi viettää lomilla enemmän aikaa luonasi kuin nykyään?

Joku syy varmaan on siihen, että äiti ei kerro lapsen kuulumisia sinulle tekstiviestillä omalla hoitovuorollaan. Naisen logiikalla kun ajattelen, niin se syy on se, että AP on kohdellut jotenkin tosi paskasti exäänsä parisuhteen aikana. Petitkö? Hakkasitko? Siinä syy.

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 15:20"]Erojen taustalla on monia syitä ja nyt on turha kysyä miksi erositte, kun eroon on jo päädytty. Mutta kyllähän sitä jokainen varmasti ymmärtää eroa miettiessään, että eron myötä menettää avioliiton lisäksi myös osan lasten ajasta. Menettäähän siinä muutakin: puolet omaisuudesta, kodin jos sitä ei ole varaa lunastaa itselleen jne.

Meillä oli avioero ajankohtainen jokin aika sitten. Mies on pettänyt minua ja en oikein nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin ero. Mies oksettaa ja inhottaa minua, uskollisuus on aina ollut minulle avioliiton kantava peruspilari eikä minulla oikein löydy kykyä "ymmärtää inhimillistä erehdystä" kuten mieheni pyysi ja sittemmin vaati ja uhkasi. Ei kukaan vahingossa pane toista, eikä varsinkaan jos rakastaa puolisoaan. Itse en ole koskaan pettänyt.

Halusin avioeroa siksi, että miehen naama ja kosketus nykyään oksettaa, inhottaa, ällöttää. Halusin siis eroon MIEHESTÄ. Ehdotin miehelle, että tekisimme sen perinteisen yhteishuoltajien sopparin eli että lapset ovat miehellä (etä) joka toinen viikonloppu, puolet lomista ja viikolla yhden arki-illan. Ei käynyt. Mies rupesi raivoamaan ja huutamaan, että viikko-viikko on minimi mihin hän suostuu. Minun ehdottamassani mallissa hän kuulemma tulisi hakemaan lapsia minun hoitopäivinäni leikkipuistoon, uimahalliin, mihin nyt vaan. Mies on todella raivoisa ja lujatahtoinen.

Yritin ystävällisesti sanoa, että jos kohtelet minua kuin paskaa ja minä haluan sen vuoksi MIEHESTÄ eron niin silloin minun ja miehen tulee olla mahdollisimman vähän tekemisissä keskenämme ja kumpikin hoidamme lapsia omilla vuoroillamme kuten parhaaksi näemme. Ja jos olisit halunnut olla osa lasten jokapäiväistä arkea niin silloin et olisi nussinut muita.

En halua siis sitä tilannetta, että eroamme ja kuitenkin joudun olemaan joka päivä miehen kanssa tekemisissä tapaamissopimuksista huolimatta, koska väkisin tulee lasten luo. Silloin en pääse miehestä eroon ja kuitenkin taloudellinen tilanteeni kärsii nykyisestä (muutto lasten kanssa omakotitalosta kerrostaloon, auton vaihto halvempaan, lomamatkojen lopettaminen jne koska minulla ei ole kovin suuret tulot). Sanoin kyllä miehelle, että voit soittaa lapsille heidän omiin kännyköihin minun hoitovuoroillani, mutta en halua että hän tulee luokseni hakemaan heitä kun on minun hoitovuoro. Enhän minäkään olisi menossa hakemaan lapsia luokseni miehen hoitovuorolla!!! Miehen mielestä minä olin se hankala osapuoli. Ei hän, joka ei olisi ollut valmis noudattamaan tapaamissopimusta.

Mitenkö ratkaisin tilanteen. Jäin miehen kanssa avioliittoon, en hakenut eroa. Mies pyysi (ja jopa uhkaili) että en hae eroa. Paska ratkaisu minun kannaltani, mutta lasten kannalta hyvä. Nyt kumpikin saa olla joka päivä lasten kanssa, ja taloudellinen tilanne on hyvä. Ei tarvitse muuttaa ja elämässä on varaa luksukseenkin kun miehen tulot ovat koko perheen vapaassa käytössä (voidaan matkustella jne).

En ole parisuhteessa onnellinen, mutta olen ajatellut tämän niin, että voin hakea eroa myöhemminkin. Mies ei riitele nykyään kanssani ja kohtelee ihan hyvin, mutta luottamus ja kunnioitus on menetetty. Ja kaipa se rakkauskin on mennyt. En olisi IKINÄ uskonut, että minä joudun tällaiseen elämäntilanteeseen. Ei kai kukaan tällaista odota osakseen!

Halusin siis sanoa, että joskus näitä asioita täytyy miettiä kokonaisuuden kannalta. Lapset voivat meillä nyt hyvin kun saavat olla joka päivä molempien vanhempiensa kanssa ja asua omass kodissaan. Lasten ei tarvitse kuunnelle tapaamisista riiteleviä vanhempia eikä heidän tarvitse sukkuloida eri kotien välillä. Ja itse saan olla lasten kanssa joka päivä eikä tarvitse ikävöidä heitä etäpäivinä. Tämän rinnalla minusta on pieni hinta se, että paska mies asuu samassa asunnossa kanssani, kun kuitenkin nykyään se ei haku minua ja riitele. Meillä on itse asiassa hyvin rauhallista, ehkä liiankin tasaista. En jaksa itsekään riidellä, kunhan arki luistaa. Minun aikani on sitten myöhemmin.

Mutta jos mies jossain vaiheessa alkaa olemaan vaaraksi minulle ja lapsille (väkivaltaa, alkoholismia, huumeita) niin sitten otan eron.

AP:lle sanoisin, että onko sinulla mahdollisuutta viettää lomilla enemmän aikaa lapsen kanssa? Ja sitten jos saisi arki-illoillekin tapaamisia?
[/quote]
Valoja päälle nyt!

Totta kai lapset tajuavat, ettei kaikki ole hyvin.
Parempi erota, oikeasti.

Olen pitkään miettinyt aloitusta, jossa ihmettelen, miksi etävanhemmat (usein isät) ovat niin huonoja vanhempia. Toki pohjaan tämän vain omaan kokemukseen - en siis oman perheeni vaan ystävä- ja tuttavapiirini kokemuksiin.

Ihan aina tapellaan rahasta. Kun se lähi ostaa niillä minkkiturkkeja ja viettää upeita viikonloppuja matkoilla. Eivät lapst tarvitse kännykkää, viikkorahaa, uusia vaatteita, urheiluvälineitä, harrastuksia polkupyörää, luistimista ja suksista nyt puhumattakaan. Ja jos tarvitsevat niin tottahan sen lähin ne pitää kustantaa ihan vain siitä ilosta että saa pitää niitä lapsia aina luonaan.

Toisaalta vingutaan lasten tapaamisista. Nähdään 1-2 kertaa kuussa ja ihmetellään kun se lähi on myrkyttänyt lasten mielet eivätkä ne halua tulla eivätkä koe etää läheiseksi. Mitään vikaahan ei tietenkään voi olla siinä, että ylipäätään näkevät vanhempaansa harvoin eikä vanhempi ole arjessa mukana, ei lohduta, hoida sairaana tai kuuntele ongelmia. Missään nimessä ei voi nähdä enemmän. "Minähän en sille lähille tarjoa vapaa-aikaa."

Tunnen yhden lähi-isän ja hänen toimintansa koko prosessin aikana (joka oli hankala ja aikaavieväja kalliskin) kertoi selvästi isän rakkaudesta. Hän vaati alusta asti viikko-viikko-systeemin ja sai sen vaikka asiasta taisteltiin. Hän suostui mukisematta maksamaan elatusmaksuja vaikka lapset olivat yhtä paljon kummankin luona ja vaikka äiti ei koskaan ostanut lapsille edes vaatteita. Hän totesi heti, että vaikka tietää, että äiti käyttää ne rahat alkoholiin, niin vielä kamalampaa olisi, että käyttäisi kaikki omansa eivätkä lapset saisi ruokaa. Lopullta muutaman vuoden taistelun jälkeen sai lähivanhemmuuden kun pystyi todistamaan äidin kelvottomaksi ja oman toimintansa kaiken aikaa yhteistyökykyiseksi ja lastensa parasta ajattelevaksi.

Minulta ei riitä ymmärrystä näille lähiä syyllistäville vaikka oma toiminta on kaikkea muuta kuin lapsille parasta. AIna voi taistella paremmat tapaamisehdot, voi puhua ja keskustella, käydä  lastenvalvojalla ja vaatia enemmän tapaamisia ja viedä lopulta asia oikeuteen jos mitään ei tapahdu. Mutta tilanteessa, jossa lapset eivät edes viihdy luonasi, ollaan luisuttu jo siihen etämukavuusalueeseen, jossa lapset vain kyläilevät, eivät asu luonasi ja se on täysin oma vikasi.

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 14:37"]

Kyllä usein törmää näihin itsekkäisiinkin lähivanhempiin, jotka yrittävät estää etävanhemman ja lapsen tapaamisia. Raha kelpaa kyllä.

[/quote]

Minä taas törmään niihin etävanhempiin joita ei lasten näkeminen kiinnosta ja rahatkin tulevat vain koska ulosottomies ne ottaa.

Pointti = miten tämä asia liittyy tähän mitenkään???

Idiootti!