WT-perheen lapsi yliopistossa

Opiskelijoiden taustat vaihtelee paljon eri tieteenalojen välillä. Itse opiskelin tietojenkäsittelytiedettä, ja siellä suurin osa oli ihan normaaleja alemman keskiluokan lapsia. Itse erotuin "wt-lapsena" kyllä jonkin verran heistäkin, esim. olin ainoita jotka joutui käymään ympäri vuoden töissä jne. Mutta kyllä siihen sopeutuu, meillä ei onneksi kukaan syrjinyt tai oikeastaan ollut edes kiinnostunut toisten taustoista. En muista että kertaakaan olisi puhuttu sen kummemmin toisten lapsuudenperheen asioista. Paljon varmaan vaikutti toki se, että opiskelukaverit oli kaikki miehiä. 

Toisaalta joillakin etenkin humanistialoilla on varmaan jo häpeäkin olla "rikas porvari". Niillä tunnutaan ihannoivan köyhyyttä ja muutenkin meno on melko vasemmistopainotteista. 

Ap:lle suosittelisin ihan tosissani esim. käytöksen kultaisen kirjan lukemista :D. Siitä oli mulle hyötyä, kun lapsuuden kotona ei esim. kertaakaan (oikeasti, ei kertaakaan) käyty ravintolassa, tai opetettu syömään haarukalla ja veitsellä. Paljon voi onneksi opetella aikuisena, vaikkei ne "sivistyneet tavat" välttämättä ikinä tule ihan samalla lailla selkärangasta kuin niillä, joille ne on opetettu jo lapsena.

Nämä on kuitenkin kaikki ns. ulkokultaista asiaa - itse koin ehdottomasti suurimpana puutteena sen, ettei lapsuudenperheessäni arvosteta koulutusta vaan päinvastoin se on halveksunnan aihe. Opiskeluistani ei esim. kysytty vuosien aikana kertaakaan, ei kuunneltu jos halusin kertoa eikä tuettu edes maksamalla junamatkaa että olisin käynyt kotipaikkakunnalla. Molemmat vanhemmat on sitä mieltä että kaikki koulutetut on itserakkaita, mitään osaamattomia köyhiä vihaavia porvareita, ja nykyään kuulun sitten itsekin tähän luokkaan heidän silmissään :(.

Ihanaa kun joku linkkas tuon Järvisen kirjan, munkin on pitänyt se lukea. Kiitos!
Olen itse suuresta suvusta jossa vain muutama yo ja maistereita lisäkseni yksi serkku. Sisaruksia minulla ei ole. Kotona maisteriudestani ollaan ylpeitä mutta tarvittavaa tukea en ole opintoihini saanut. Heti jos oli pienikin motivaatio-ongelma, äitini sanoi että ehkä sun kannattais vaan mennä töihin.
Nyt olen yli 30-vuotias tuplamaisteri ja hyvässä työpaikassa. Joskus kismittää, etten saanut riittävän hyvää itsetuntoa ja kannustusta suhteessa koulumenestykseeni. Valinnat opinnoista tehdään aika nuorena ja silloin olisi pitänyt jonkun saada mut uskomaan, että minusta on yliopistoon. Olis jääneet turhat amis ja amk -keikat heittämättä. Onneksi löysin miehen joka on opinnoiden suhteen yhtä kunnianhimoinen vaikka samankaltainen tausta kuin minulla.

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 15:31"]

Täällä kohtalontoveri. Äiti teiniäiti, isä lähti, isosisko ja isoveli kumpikin koulunsa lukion jälkeen kesken jättäneitä työttömiä/pätkätöissä hanttihommissa. Sisko on lukion jälkeen aloittanut jo viisi koulua ja keskeyttänyt puolen vuoden jälkeen kaikki. Mä oon ainoa joka opiskelee, ei käytä liikaa alkoholia tai polta ja jolla on joku tavoite elämälleen ja mulle kotona ilkutaan, että neiti akateeminen ja sitä ollaan niin korkeatasoista opiskelijaa nyt. Äiti tuntuu olevan ylpeä, mutta sisarukset vittuilee minkä ehtii.

[/quote] Surullista, että pitää olla niin kateellinen omalle sisarukselle ettei osata olla kannustavia ja iloisia toisen puolesta. Älä välitä moisesta alentuvasta käytöksestä. Kulje rohkeasti omia polkujasi! Kyllä he vielä huomaavat miten nolosti käyttäytyvät.

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 15:32"]Kuulostaa provolta jo ihan sen takia, että tässä aloituksessa tehdään av-palstalta jo vanhastaan tuttuja yleistyksiä siitä, millaisia nämä "akateemiset" ovat. Mistähän ihmeestä nekin on kaivettu. Ja että ihan opiskelijaporukassakun suurin osa olisi muka tällaista ihme yläluokkaa - voin kertoa, että suurin osa siitä on ihan av-palstan omaa kuvitelmaa.
-
t. Yo-opiskelija, vaikeasti päästävä ala, molemmat vanhemmat töissä yliopistolla, isä professorina
[/quote]

Ihan mielenkiinnosta, alapeukuttaneet, mistä olette eri mieltä? Saa toki alapeukuttaa, mutta alkoi kiinnostamaan.

Olen ollut väliinputoaja koko elämäni ajan, pikkuvanha jo pienestä pitäen. Minulle on opetettu että koulu ei valmista oikeaan elämään ja vähälläkin pärjää. Se on kuulemma sitä sydämensivistystä. Vasta aikuisiällä hoksasin että minulla on potentiaalia muuhunkin. 

Opiskelen Oulussa, ja täytyy sanoa että täälläkin lähtökohtien ero on kuin yöllä ja päivällä. Tulemme siis loistavasti juttuun, mutta olen niin kateellinen siitä kannustuksesta mitä he saavat. Eron huomaa myös siinä että he tuntevat perheensä historian hyvin, heidän nimennsä kulkevat suvussa jne. Meillä minun ja sisarteni nimet ovat mallia Piia, Tiia ja Miia koska ne nyt vaan oli kivoja, eikä kukaan sukulaisistani tiedä mitään perheemme historiasta. "Pappa oli merillä" ja siinä se. Esimerkiksi heillä ei ole mitään tietoa sukumme toimista sisällissodan aikaan, koska kukapa nyt vanhoja haluaa kaivella.

Ja tuo viini - meidän perheessä sitä juodaan vaan kun muuta ei ole. Mulle oli niin ihme ensimmäisissä sitseissä kun ihmiset joi siellä viiniä! En ollut ainoa, eikä kukaan ollut loppuillasta vailla niitä minun pohjia kun kaikki muut loppuivat. Juhlissa muutenkin keskustelu on pääosassa, perheen juhlissa lähinnä haukutaan ja arvostellaan muita sukulaisia.

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 15:47"][quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 15:31"]

Täällä kohtalontoveri. Äiti teiniäiti, isä lähti, isosisko ja isoveli kumpikin koulunsa lukion jälkeen kesken jättäneitä työttömiä/pätkätöissä hanttihommissa. Sisko on lukion jälkeen aloittanut jo viisi koulua ja keskeyttänyt puolen vuoden jälkeen kaikki. Mä oon ainoa joka opiskelee, ei käytä liikaa alkoholia tai polta ja jolla on joku tavoite elämälleen ja mulle kotona ilkutaan, että neiti akateeminen ja sitä ollaan niin korkeatasoista opiskelijaa nyt. Äiti tuntuu olevan ylpeä, mutta sisarukset vittuilee minkä ehtii.

[/quote] Surullista, että pitää olla niin kateellinen omalle sisarukselle ettei osata olla kannustavia ja iloisia toisen puolesta. Älä välitä moisesta alentuvasta käytöksestä. Kulje rohkeasti omia polkujasi! Kyllä he vielä huomaavat miten nolosti käyttäytyvät.
[/quote]
Koetan olla välittämättä. Kiitos. :)
-19

Olen kohtalotoveri. Hankin yhden kaverin jolla samanlainen tausta ja siihen se jäi. Ei tarvinnut rapujuhlista keskustella.

Tiedän kyllä tunteen. Tunsin itsekin aikanani voimakasta kuulumattomuuden tunnetta yliopistossa. Olen itse lähtöisin alaluokkaisesta perheestä, pieneltä paikkakunnalta kunnan rivitalosta. Äitini oli laitoshuoltaja ja isäni alkoholisti.

Opiskelukaverini olivat pääsääntöisesti hyvistä suomenruotsalaisista perheistä. Opiskeluaikoina rapujuhlat rantahuvilalla tulivat tutuiksi. Nykyisin olen keskiluokkaistunut ja tunnen nykyisin kuulumattomuutta lapsuuteni ihmisiin ja vanhempiini.

Taitaa tosiaan nuo rapujuhlat yms. liittyä pikemminkin suomenruotsalaisten ja suomalaisten väliseen luokkaeroon, kuin akateemisen ja ei-akateemisen. Tietysti siinä on päällekkäisyyttä niin, että iso osa suomenruotsalaisesta yläluokasta menee myös yliopistoon, mutta muuten ilmiö rajoittuukin rannikkoseudulle. On niitä muuallakin yliopistoja.

Täälläkin kohtalotoveri. Vanhempani ovat melko köyhiä duunareita, toinen siskoni ei ole käynyt peruskoulun jälkeen mitään koulua ja toinen on käynyt lukion, mutta jätti siihen ja hankki perheen. Rakastan perhettäni eivätkä he ole mielestäni tyhmiä, mutta tyytyvät kaikessa kauhean "vähään" eivätkä ole yhtään kiinnostuneita opiskelusta, matkustelusta, "sivistyneemmästä" keskustelusta yms. asioista. Sitten taas kun menen yliopistolle, huomaan että en ole samaa porukkaa kuin akateemisista perheistä tulleet ja tunnen itseni ulkopuoliseksi ja "juntiksi", vaikka muut ovatkin pääosin mukavia ihmisiä. Onneksi minulla on kuitenkin avomieheni ja perheen/yliopiston ulkopuolisia ystäviä, jotka ovat kanssani samalla aaltopituudella ja jakavat samanlaisia kokemuksia.

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 14:05"]

Et ole ensimmäinen vastaavassa tilanteessa oleva. Neuvoisin sinua muodostamaan oman elämän omien ystävien kanssa. Asutko opiskelija-asunnossa? Keskity asioihin, joita haluat tehdä nyt ja tulevaisuudessa. Opiskeluaikoina tapaa eniten samanhenkisiä ja samoista asioista pitäviä ystäviä. Olisin itse toivonut, että joku olisi aikoinaan neuvonut, että opiskelija-aikoina luodaan verkostoja, joista on hyötyä ja huvia loppuelämän, niin ammatillisesti kuin yksityiselämässäkin.

Ei ole mitenkään liian myöhäistä opetella vaikka etikettiä, ruoanlaittoa, eri alojen kulttuuria tai sivistää itseään muutenkin kuin omalta alalta. Älä unohda kielitaitoa. Taustasi on, mikä on, ja hyväksy, että sieltä ei tukea tule, mutta he ovat lähimmäisiäsi ja toivottavasti ajattelevat parastasi.

[/quote]

Juuri näin! Mutta ne omat piirit kannattaa hankkia yhteisten kiinnostusten kuten yo:n harrastuskerhojen kautta, sillä et tule koskaan täysin pääsemään sisälle siihen rapujuhlaskeneen. Siis pelkkä biletys ei kannata.

Minulla sama tarina.Yksinhuoltajaäidin tytär kaupungin vuokraslummista.Maisteriksi valmistuin,en opiskeluaikana huomannut mitään suuria eroja muihin.Paitsi toki muilla oli matkoja ja vaihtarivuosia.Mieheni eri yhteiskuntaluokasta ja anoppi piikittelee kyllä kun huomaa etten kristallilaseihin ja isoihin juhliin ole tottunut.En hänen mukaansa osaa pukeutua oikein

Kuulostaa tosi kummalliselta tuollainen aloittajan kuvailema tilanne, kun ainakaan Tampereen yliopistossa, missä itse opiskelen, on kyllä ihan tavallisia pulliaisia mitä erilaisemmista taustoista suurin osa. En ole opiskeluaikanani koskaan törmännyt tällaiseen elitismi-ilmiöön.

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 15:32"]

Kuulostaa provolta jo ihan sen takia, että tässä aloituksessa tehdään av-palstalta jo vanhastaan tuttuja yleistyksiä siitä, millaisia nämä "akateemiset" ovat. Mistähän ihmeestä nekin on kaivettu. Ja että ihan opiskelijaporukassakun suurin osa olisi muka tällaista ihme yläluokkaa - voin kertoa, että suurin osa siitä on ihan av-palstan omaa kuvitelmaa. - t. Yo-opiskelija, vaikeasti päästävä ala, molemmat vanhemmat töissä yliopistolla, isä professorina

[/quote]

Kun (jos) aikuistut kunnolla, opit itsekin tunnistamaan niitä asioita, joiden vuoksi sinun on ollut helpompi uida sisään akateemiseen maailmaan.

Muistatko esim. minkä ikäinen olit, kun tiesit, mitä tarkoittaa professori ja mitä professori käytännössä tekee?

Huonostippa ovat mukulansa kasvattaneet. Luulisi tuollaisien vanhempien ymmärtävän, etteivät kasvata mukulastaan tavallista porvariaa palvelevaa lammasta, jonka ainoa tarkoitus on kasvattaa suurpääoman valtaa kunnes oma käyttöikä menee umpeen.

En itse miellä olevani WT-perheestä, mutta perheemme oli todella köyhä minun ollessani lapsi. Vasta vanhemmiten olen tajunnut, millainen kupla se lapsuuden ympäristö ja arvomaailma oli. Se on jättänyt minuun pysyvät jäljet. Se on vaikuttanut myös terveyteeni ja vaikeuksiini saada koulutani vastaavia töitä.

Opiskelukavereistani ehkä aika harvalla on kuitenkaan merenrantahuvilaa ja perintömetsiä. Silti olen sitä mieltä, että ihmisillä on täysin erilaiset mahdollisuudet päästä opiskelemaan lähtökohdistaan riippuen. Kyse ei ole konkreettisista mahdollisuuksista vaan kaikesta siitä, joka vuosien mittaan ohjaa ihmisen tietylle uralle. Lahjakkuus auttaa, mutta se ei yksin riitä.

Mitä opiskelet, jos muiden puheenaiheet on noin pappa betalar-osastoa?

Olen ex-teiniäiti (jos 18 v lasketaan). Tyttäreni on yliopistossa, mutten ole duunarina täysin ulkona näsitäkään asioista. Elämänpiiriimme on aina kuulunut kaikenlaisia ihmisiä.

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 18:07"]

Täälläkin kohtalotoveri. Vanhempani ovat melko köyhiä duunareita, toinen siskoni ei ole käynyt peruskoulun jälkeen mitään koulua ja toinen on käynyt lukion, mutta jätti siihen ja hankki perheen. Rakastan perhettäni eivätkä he ole mielestäni tyhmiä, mutta tyytyvät kaikessa kauhean "vähään" eivätkä ole yhtään kiinnostuneita opiskelusta, matkustelusta, "sivistyneemmästä" keskustelusta yms. asioista. Sitten taas kun menen yliopistolle, huomaan että en ole samaa porukkaa kuin akateemisista perheistä tulleet ja tunnen itseni ulkopuoliseksi ja "juntiksi", vaikka muut ovatkin pääosin mukavia ihmisiä. Onneksi minulla on kuitenkin avomieheni ja perheen/yliopiston ulkopuolisia ystäviä, jotka ovat kanssani samalla aaltopituudella ja jakavat samanlaisia kokemuksia.

[/quote]On rikkautta tuntea ihmisiä monista taustoista. Turha jumahtaa johonkin ryhmään. Viimeistään työelämässä huomaa elämän moninaisuuden. Ura-ja koulutusputki on ihanne ja harhaa.

Mun näkökulmasta outoa. Olen opiskellut ja tehnyt töitä ja niin tekivät opiskelukaverinikin, ainakin lähimmät tuttuni. Vanhempani opiskelivat kun olin lapsi ja kävivät töissä. Isä enemmän mutta äitikin kävi.
Kyllä yliopistolla on kaikenlaisia ihmisiä. Olen melkein varma että muutama muukin on hiljaa taustastaan luullen että on jotenkin huonompi.
Mäkin olen köyhästä perheestä mutta mitä väliä. Olen oppinut arvostamaan opiskelua, työntekoa ja taustaani. Tsemppiä sinulle!

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 18:10"]

Minulla sama tarina.Yksinhuoltajaäidin tytär kaupungin vuokraslummista.Maisteriksi valmistuin,en opiskeluaikana huomannut mitään suuria eroja muihin.Paitsi toki muilla oli matkoja ja vaihtarivuosia.Mieheni eri yhteiskuntaluokasta ja anoppi piikittelee kyllä kun huomaa etten kristallilaseihin ja isoihin juhliin ole tottunut.En hänen mukaansa osaa pukeutua oikein

[/quote]

OT, mutta vaikea uskoa sinun suorittaneen yliopistotutkintoa, kun et tiedä, että pilkun ja pisteen jälkeen tulee välilyönti. Johan tuollainen seminaaritöissä ja opinnäytteissä korjataan. Ja ihan viimeksi sitten tulee piste (tai huutomerkki tai kysymysmerkki, tilanteesta riippuen). Ei lausetta jätetä tuolla tavoin roikkumaan ilmaan.