Meillä on suvussa 2 sukupolvea sitten ollut palvelija talossa

Tuolloin 1960-70-luvulla oli paljon ei niin hyvin kouluttautuneita tyttöjä maaseudulta, jotka muuttivat etelään suurempiin kaupunkeihin ja työmarkkinoille pääsyn ensimmäinen porras oli usein lastenhoitajaksi tuleminen. 

Usein tytöt tulivat vaikka perheen kesämökkipaikkakunilta tai jonkin sukulaisten kautta maalta. Eli vanhemmat päästivät tytön kaupunkiin, koska tunsivat edes välikäsien kautta perheen jonne tytöt menivät ja ainakin tyttö asui perheessä eikä joutunut suoraan "hunningolle". 

Siinä 1970-luvun kuluessa monet sitten huomasivat että työmarkkinat alkoivat vetää, ja pääsivät töihin paremmalla palkalla tehtaisiin tai myyjiksi. Sen jälkeen olikin enää vaikeaa saada lastenhoitajia kotiin.

Itse olin sitten teini-ikäisenä 1970-luvun lopulla tilapäisesti hoitamassa naapurin lapsia ja kerran hoidin pikkuserkkujani n. 6 kuukauden ajan, kun eivät löytäneet enää kunnollista lastenhoitajaa.

Meillä on nytkin.

Vierailija kirjoitti:

Silloin, joskus 40- ja 50-luvulla ei ollut juuri mitään koneita. Pyykit pestiin pyykkilaudalla ja astiat tiskattiin käsin. Joka viikko vietiin matot ulos ja pestiin lattiat. Lapsilla käytettiin sideharsovaippoja, jotka pestiin käsin ja keitettiin padassa. Lapset hoidettiin kotona. Kaikki oli alkeellista ja kodinhoitoon tarvittiin apulaista. Ei sille piialle paljoa maksettu, kun asui perheessä ja sai ruuan sieltä.

Oikeastiko? 50-luvulla ainakin maalla oli jo pulsaattoripesukone, astianpesukoneet toki tuli myöhemmin. Me palaamme tuollaiseen alkeelliseen elämään muutamassa vuodessa, koska energia on äärettömän kallista.

Moni ei tunnu tietävän, mikä on kotiapulainen. Ei sellaisia ollut enää 70- ja 80-luvulla.

Meilläkin oli kotiapulainen. Se oli melko tavallista maalaistaloissa. Päivähoitoa ei ollut ja äitini oli töissä kodin ulkopuolella. Mä olen syntynyt 1973.

Meillä oli kotiapulainen, kun olin alle 4 v. Olen syntynyt 1968.

Meillä oli 1960-luvun puolivälissä täysipäiväinen kotiapulainen.

Molemmat vanhempani ovat kasvaneet maalla ja talossa oli piika ja renki. Töitä oli paljon, ei niitä kaikkia yksin kerinnyt tehdä.

Äitini kävi emäntäkoulun 1960-luvulla ja oli lastenhoitajana / kodinhoitajana varakkaassa perheessä. Siis piikana.

Jostain luin, että asumisen ja ruuan lisäksi piika sai todella vähän palkkaa, noin 300 € kuussa kuuden päivän viikkotyöstä.

Nykyään on kaikkia koneita, niin yksin onnistuu pyörittämään lapsiperhearkea. Aikaisemmin esim. harsovaipat pestiin käsin. Siinä sitä puuhaa riitti.

Vierailija kirjoitti:

Moni ei tunnu tietävän, mikä on kotiapulainen. Ei sellaisia ollut enää 70- ja 80-luvulla.

Kyllä oli 80-luvulla vielä, hän asui perheessä omassa huoneessaan. Oli koko elämänsä töissä siinä perheessä nuoresta tytöstä lähtien. Vasta jälkikäteen aikuisena olen miettinyt, millaista hänen elämänsä oikein olikaan. Perheen aikuiset puhuivatkin hänelle aina kolmannessa persoonassa. X menee ja tekee y, ei mee ja tee sinutellen. Heräsi ennen heitä tekemään aamupalan ja meni iltatoimien jälkeen viimeisenä nukkumaan. Ei voisi kuvitella enää nykyään sellaista.

Suomi-elokuvien mukaan monilapsissa perheissä oli piika. Oli pakko olla. Ei esim. kolmesta lapsesta yksi nainen yksin selvinnyt. Pyykin pesu vei tuhottomasti aikaa.

No, kyllä meidän perheessä oli kotiapulainen vielä avain   1960-luvulla.

 Molemmat vanhempani olivat koulutettuja ihmisiä, ja usein pitkään duuneissaan töissä, mitä erilaisimmasta syistä johtuen..

Isäni  toimi liike-elämässä, eli tietyn firman toimitusjohtaja.  Äitini oli yliopiston lehtori, mutta teki työnsä ohessa väitöskirjaa.

Jo tuolloin olivat työpaikkakohtisia.  Äitini oli oikestieteen maisteri, ja suoritti noina aikoina harjoittelua notaarikisi ja myös käräjäoikeuden tuomariksi.

Kotiapulainen huolehti meistä aamusta, myöhäiseen yöhön saakka, eli siihen hetkeen kun jompi kumpi vanhemmista tuli kotiin.

Kotiapulainen myös meidän omistammassa asunossa, seinän takana, juuti siksi hänelle oli helppoa tehdä ylimääräistä työtä, työajan jälkeenkin,  toki korvausta korvausta vastaan.

Tietyn osan lapsuudesta ja kouluajoista muistan niin,  että tämä kotiapulanen täti,  huolehti meistä molemmista lapsist viimeisen päälle tarkkaan.

Jäi tuosta varaäidistä tosi hyvät muistot.

Joten tämä nykyinen, ihmisten urakeskeinen elämäntapa ei sinänsä ole mitään uutta.

Jo tuolloin molemmat vanhemmat paiskivat töitä rankasti,  saadekseen, jälkeläisilleen eli lapsilleen niin hyvän ja taloudellisti helpomman tulevaisuuden, kuin mitä heillä itsellään  oli ollut,  yliopisto opintoja aloittaessaaan.   Ja lomilla ja vapaa-aikoina kävimme koko perhe yhteillä matkoills yhdessä,  Kotimaa ja Pohoismaat tulivst tutusiksi automakoilla.

Tutuiksi tulivat myös kulttuutin kohde Kreikka ja oopperan Italia ja muutkin Europaan maat.

Näin jälkikäteen jo  itse ikääntyvänä ihmisenä, olen suuresti kiitolllinen sille, perheemme kotityöntekijälle, joka opasti ja kasvatti ja huolehti meistä, niinä aikoins kun vanhemmat tekivät uraa.

Vanhemiani kunnioitin ja välitin heistä, heidän elämänsä loppuun saakka,

Heidän   onnekseen he olivat  omalla tavallaan onnistuneet kasvattavamaan, älykkäät, menysteneet ja hyvät veronmaksajat tähän yheikuntaan.

Juuri sen ikäluokan joka ikäluokan, joka mahdollisti tämän nykyisen hyvinvointi yhteiekunnan

Kannattaa huomata se, että tätä nykyistä tukien yhteiskuntaa ei olisi edes olemassa, elleivät tietyisessä ammateissa toimivat työntekijät olisi sen puolesta taistelleet aikoinaan.

Siis myös työnantajat.

Mun mummilla on oli aina kotiapulaisia siihen asti kun lapset lähtivät opiskelemaan 50-luvun lopulla. Eikä mun isovanhemmat edes olleet erityisen varakkaita tai hienoa väkeä. Alempaa keskiluokkaa sanotaan. 

Ei tuohon aikaan vähänkään itseään parempana väkenä pitävät kotirouvat tehneet mitään raskaita töitä. Joko talossa asui kotiapulainen tai sitten kävi useamman kerran viikossa muualla asuva apulainen auttamassa. Ihan tavallista. 

Mun äidillä oli (kuten yllä kerroin) lastenhoitajia (jotka tekivät hieman kotitöitä) ja myös erikseen siivoja 70-luvulla. Hän oli valtion virkamies, töissä koko päivän, ei hänellä ollut aikaa tuollaiseen. Useimmiten siivoja kävi pari kertaa viikossa siivoamassa ja kun äiti tuli kotin töistä, oli lastenhoitaja tehnyt ruoan valmiiksi. Äiti saattoi pestä pyykkiä ja silittää illalla. Isä silitti omat paitansa ja tiskata. Minäkin jouduin tiskaamaan heti varhaisteininä.

Sitten kun vanhemmat erosivat, asuimme kolmestaan eli äiti, minä ja nuorempi sisarukseni pienessä kerrostaloasunnossa kaupungissa. Sitten olimme jo niin isoja että äidin tullessa töistä, minä olin käynyt kaupassa, ehkä laittanut iltapalaa (ainakin perunat kiehumaan) ja pikkuveli oli imuroinut. Äiti laittoi ehkä ruokaa, ehkä ripusti mun koneeseen laittamat pyykit kuivumaan. Meistä lapsista jompikumpi tiskasi. 

Mun äiti vietti paljon vapaa-aikaa. Hän kävi jumpissa, pelasi tennistä ja opiskeli kieliä työväenopistossa sekä tapasi ystäviään ja juhli sekä matkusteli ulkomaille.

Varmaan meidän äiti ihmettelisi (jos elossa olisi) kuinka nykynaiset valittavat kotitöistä ja lastenhoidosta. 

Taitaa olla niin että tuolloin oli vielä köyhiä ja kouluttamattomia naisia, joita voitiin halvalla palkata eli hyväksikäyttää. Vähän paremmin toimeentulevat naiset tekivät uraa ja viettivät vapaa-aikaa, eivät todellakaan nääntyneet iltaisin kotitöissä.

Nyt näyttää naisten kuorma 

Useimpien ei-työläissukujen isovanhemmat olivat talonpoikia, ja heillä oli piikoja ja renkejä, joskus myös mäkitupalainen.

Kaupunkien porvareilla oli kotiapulaisia, mutta tosiaan harvalla suomalaisella on porvari-isovanhemmat. Suomi oli niin täysin agraariyhteiskunta vielä toisen maailmansodan loputtuakin. 1960-luvulla taas palvelijat alkoivat harvinaistumaan.

Minä olen syntynyt 1982, ja minulla ja pikkuveljelläni oli lastenhoitaja kotona kolmen vuoden ajan. Hän oli nuori, alle parikymppinen nainen aloittaessaan, ja hänestä tuli meille tosi tärkeä. Ei tuolloinkaan vielä ollut itsestään selvää, että lapset pääsevät päiväkotiin.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on nytkin.

Niin meilläkin. Olen syntynyt kasarilla ja meillä oli kodinhoitaja, koska molemmat vanhemmat oli reissuhommissa ja samaa on jatkettu mekin. Onpa ihmeellistä.

Meillä käy Wolt-lähetti silloin tällöin ovella, tämähän on tietynlaista perinteen jatkoa. Alipalkattu rahvas tekee ikävät työt, kuten ruuan kuljetuksen räntäsateessa.

Suvussani oli kaksi sukupolvea sitten sotavanki talossa tekemässä työtä. Vähän kuin orja, paitsi että sitä kohdeltiin turhankin hyvin ja ruokittiin kuten palkattuja työntekijöitä, renkejä sun muita.

Kotiapulaiset asuivat perheen luona. Se on eri asia kuin kodinhoitajat, jotka oli kaupunkien työntekijöitä. Kotiapulaiset oli usein maalta muuttaneita nuoria tyttöjä.

Ennen oli asuntopula ja alivuokralaisetkin yleisiä. Oli ihan tavallista, että pienissäkin asunnoissa asui siis muitakin kuin oman perheen jäseniä.

Vierailija kirjoitti:

No, kyllä meidän perheessä oli kotiapulainen vielä avain   1960-luvulla.

 Molemmat vanhempani olivat koulutettuja ihmisiä, ja usein pitkään duuneissaan töissä, mitä erilaisimmasta syistä johtuen..

Isäni  toimi liike-elämässä, eli tietyn firman toimitusjohtaja.  Äitini oli yliopiston lehtori, mutta teki työnsä ohessa väitöskirjaa.

Jo tuolloin olivat työpaikkakohtisia.  Äitini oli oikestieteen maisteri, ja suoritti noina aikoina harjoittelua notaarikisi ja myös käräjäoikeuden tuomariksi.

Kotiapulainen huolehti meistä aamusta, myöhäiseen yöhön saakka, eli siihen hetkeen kun jompi kumpi vanhemmista tuli kotiin.

Kotiapulainen myös meidän omistammassa asunossa, seinän takana, juuti siksi hänelle oli helppoa tehdä ylimääräistä työtä, työajan jälkeenkin,  toki korvausta korvausta vastaan.

Tietyn osan lapsuudesta ja kouluajoista muistan niin,  että tämä kotiapulanen täti,  huolehti meistä molemmista lapsist viimeisen päälle tarkkaan.

Jäi tuosta varaäidistä tosi hyvät muistot.

Joten tämä nykyinen, ihmisten urakeskeinen elämäntapa ei sinänsä ole mitään uutta.

Jo tuolloin molemmat vanhemmat paiskivat töitä rankasti,  saadekseen, jälkeläisilleen eli lapsilleen niin hyvän ja taloudellisti helpomman tulevaisuuden, kuin mitä heillä itsellään  oli ollut,  yliopisto opintoja aloittaessaaan.   Ja lomilla ja vapaa-aikoina kävimme koko perhe yhteillä matkoills yhdessä,  Kotimaa ja Pohoismaat tulivst tutusiksi automakoilla.

Tutuiksi tulivat myös kulttuutin kohde Kreikka ja oopperan Italia ja muutkin Europaan maat.

Näin jälkikäteen jo  itse ikääntyvänä ihmisenä, olen suuresti kiitolllinen sille, perheemme kotityöntekijälle, joka opasti ja kasvatti ja huolehti meistä, niinä aikoins kun vanhemmat tekivät uraa.

Vanhemiani kunnioitin ja välitin heistä, heidän elämänsä loppuun saakka,

Heidän   onnekseen he olivat  omalla tavallaan onnistuneet kasvattavamaan, älykkäät, menysteneet ja hyvät veronmaksajat tähän yheikuntaan.

Juuri sen ikäluokan joka ikäluokan, joka mahdollisti tämän nykyisen hyvinvointi yhteiekunnan

Kannattaa huomata se, että tätä nykyistä tukien yhteiskuntaa ei olisi edes olemassa, elleivät tietyisessä ammateissa toimivat työntekijät olisi sen puolesta taistelleet aikoinaan.

Siis myös työnantajat.

Moikka, moikka vaan senori.

Sun kommentisi  on täyttä faktaa, mutta ilmeisesti oot kirjoittanut sen saunan jälkeen, sekä usean joko konjakin  tai viskilasien jälkeen, sillä kommentsi vilisee kirjoitusvirheitä.

Mutta eipä mitään, ydin tuli selväksi.   OLen itse myös 1960 luvun nuori ja muista nuo ajat erittäi  hyvin.

Silloin ei ollut kunnallisia päiväkoteja,  eli siis jos oli perheitä, joiss molemmat vanhemmat kävivät töissä oli pakko palkata kotiapulainen huolehtiman lapisista.

Noihin aikoihin oli paljon ns, kotirouvis ja perheen äitejä, jotka itse kasvittavivat ja huolehtivat perheen lapsista kouluikään asti.

Senkin jälkeen pitkään äidit huolehtivat pitkään, että koulu alkoi sujua ja lapsella on oli aina koulun jälkeen, läheinen ja turvallinen ihminene odottamassa häntä kotona,siis perheenäiti.

Aivan toisin on nyt, koulusta tullessa, useimpia lapsia ja nuoria odottaa tyhjä koti, jossa aamupaln ateria ja asitiat ovat edelleen keittiön pöydållä.

Näin maailma muuttuu... eikä siitä voi yksin syyllistää lapsia ja nuoria.

Elämä on täynnä valintoja,  myös arvovalintoja,

Kuten vaikkapa sitä, työaikojen joustoissa, perheen vanhempien mahdollisuudesta tehdä osa-aikatyötä  jne.

Semmosta ja tämmöstä elämä näinä aikoina on.

- vanhempain vapaaalla oleva. Mies.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, kyllä meidän perheessä oli kotiapulainen vielä avain   1960-luvulla.

 Molemmat vanhempani olivat koulutettuja ihmisiä, ja usein pitkään duuneissaan töissä, mitä erilaisimmasta syistä johtuen..

Isäni  toimi liike-elämässä, eli tietyn firman toimitusjohtaja.  Äitini oli yliopiston lehtori, mutta teki työnsä ohessa väitöskirjaa.

Jo tuolloin olivat työpaikkakohtisia.  Äitini oli oikestieteen maisteri, ja suoritti noina aikoina harjoittelua notaarikisi ja myös käräjäoikeuden tuomariksi.

Kotiapulainen huolehti meistä aamusta, myöhäiseen yöhön saakka, eli siihen hetkeen kun jompi kumpi vanhemmista tuli kotiin.

Kotiapulainen myös meidän omistammassa asunossa, seinän takana, juuti siksi hänelle oli helppoa tehdä ylimääräistä työtä, työajan jälkeenkin,  toki korvausta korvausta vastaan.

Tietyn osan lapsuudesta ja kouluajoista muistan niin,  että tämä kotiapulanen täti,  huolehti meistä molemmista lapsist viimeisen päälle tarkkaan.

Jäi tuosta varaäidistä tosi hyvät muistot.

Joten tämä nykyinen, ihmisten urakeskeinen elämäntapa ei sinänsä ole mitään uutta.

Jo tuolloin molemmat vanhemmat paiskivat töitä rankasti,  saadekseen, jälkeläisilleen eli lapsilleen niin hyvän ja taloudellisti helpomman tulevaisuuden, kuin mitä heillä itsellään  oli ollut,  yliopisto opintoja aloittaessaaan.   Ja lomilla ja vapaa-aikoina kävimme koko perhe yhteillä matkoills yhdessä,  Kotimaa ja Pohoismaat tulivst tutusiksi automakoilla.

Tutuiksi tulivat myös kulttuutin kohde Kreikka ja oopperan Italia ja muutkin Europaan maat.

Näin jälkikäteen jo  itse ikääntyvänä ihmisenä, olen suuresti kiitolllinen sille, perheemme kotityöntekijälle, joka opasti ja kasvatti ja huolehti meistä, niinä aikoins kun vanhemmat tekivät uraa.

Vanhemiani kunnioitin ja välitin heistä, heidän elämänsä loppuun saakka,

Heidän   onnekseen he olivat  omalla tavallaan onnistuneet kasvattavamaan, älykkäät, menysteneet ja hyvät veronmaksajat tähän yheikuntaan.

Juuri sen ikäluokan joka ikäluokan, joka mahdollisti tämän nykyisen hyvinvointi yhteiekunnan

Kannattaa huomata se, että tätä nykyistä tukien yhteiskuntaa ei olisi edes olemassa, elleivät tietyisessä ammateissa toimivat työntekijät olisi sen puolesta taistelleet aikoinaan.

Siis myös työnantajat.

Moikka, moikka vaan senori.

Sun kommentisi  on täyttä faktaa, mutta ilmeisesti oot kirjoittanut sen saunan jälkeen, sekä usean joko konjakin  tai viskilasien jälkeen, sillä kommentsi vilisee kirjoitusvirheitä.

Mutta eipä mitään, ydin tuli selväksi.   OLen itse myös 1960 luvun nuori ja muista nuo ajat erittäi  hyvin.

Silloin ei ollut kunnallisia päiväkoteja,  eli siis jos oli perheitä, joiss molemmat vanhemmat kävivät töissä oli pakko palkata kotiapulainen huolehtiman lapisista.

Noihin aikoihin oli paljon ns, kotirouvis ja perheen äitejä, jotka itse kasvittavivat ja huolehtivat perheen lapsista kouluikään asti.

Senkin jälkeen pitkään äidit huolehtivat pitkään, että koulu alkoi sujua ja lapsella on oli aina koulun jälkeen, läheinen ja turvallinen ihminene odottamassa häntä kotona,siis perheenäiti.

Aivan toisin on nyt, koulusta tullessa, useimpia lapsia ja nuoria odottaa tyhjä koti, jossa aamupaln ateria ja asitiat ovat edelleen keittiön pöydållä.

Näin maailma muuttuu... eikä siitä voi yksin syyllistää lapsia ja nuoria.

Elämä on täynnä valintoja,  myös arvovalintoja,

Kuten vaikkapa sitä, työaikojen joustoissa, perheen vanhempien mahdollisuudesta tehdä osa-aikatyötä  jne.

Semmosta ja tämmöstä elämä näinä aikoina on.

- vanhempain vapaaalla oleva. Mies.

Olet kyllä väärässä. Kotiäitiys ei ikinä ole ollut tavallista. Maalla työt oli kotona ja lapsia hoiti kuka ehti, usein joku muu kuin äiti.

Kun Suomi kaupungistui, äidit meni töihin. Kunnalliseen päivähoitoon pääsi harva. Kotiapulaisia otettiin hoitamaan lapsia ja kun kodin nurkkiin ei enää saanut halvalla maalaistyttöjä majailemaan, etsittiin perhepäivähoitajia. Ei ne äidit ehtineet olla lasten kanssa sen enempää kuin nykyään.