Avaudut, toinen alkaa heti "neuvoa"

Luettuani koko ketjun tulin tulokseen, että oikeasti pitää miettiä, kenelle kertoo ja mitä. Älkää kertoko ongelmistanne neuvoja antaville, jos ette tarvitse neuvoja. Samoin jos haluaa neuvoja, älkää kertoko ongelmastanne ainakaan sellaiselle, jolla ei ole hajuakaan koko asiasta tai jolla on jo valmiiksi niin erilainen tilanne (esimerkiksi taloudellinen tilanne), ettei todennäköisesti hänen neuvonsa toimi teidän tilanteessanne. 

Itse olen ehdottomasti tyyppiä Ratkaisija.

En juuri koskaan ole saanut päätöksiini tukea keneltäkään, en vanhemmiltanikaan.

Eivät he ilkeyttään olleet neuvomatta, vaan tietämättömyyttään; eivät vaan osanneet tai uskaltaneet neuvoa.

Siksi, näin arvelen, minusta tulikin tällainen toisten Neuvoja ja Asioiden Ratkaisija, koska minun on pitänyt aina pärjätä itse, päättää itse.

Neuvon ja ratkon pitkälti myös työkseni - ja kyllä, usein ihan pyytämättä jakelen ohjeita ja ihmeellistä neuvokkuuttani myös perheelleni ja kavereilleni. Varmaan se on usein ärsyttävääkin.

Mutta toisaalta, usein ystäväni ja jotkut ihan vaan kaveritkin soittavat mulle hädän tullen, että auta, mitä mä teen?

No, minäpä sitten kerron hyvät ja huonot vaihtoehdot - jotta tässä ne nyt olis, tee päätös.

Kannustan joka tapauksessa laittamaan asiat ainakin liikkelle, vaikkei lopullista päätöstä pystyisi heti tekemään.

Olen sen suhteen uskovainen, että pienenkin päämäärän asettaminen ja suunnitelma sinne pääsemiseksi on ainoa keino tulla tyytyväisemmäksi. Suunnitelma voi sitten muuttua reissulla miten paljon tahansa, mutta pitkällistä jahkaamista ja vatvomista en vaan ymmärrä ollenkaan.

Salainen toiveeni: kunpa joku neuvoisi joskus minuakin.

Vierailija kirjoitti:

Luettuani koko ketjun tulin tulokseen, että oikeasti pitää miettiä, kenelle kertoo ja mitä. Älkää kertoko ongelmistanne neuvoja antaville, jos ette tarvitse neuvoja. Samoin jos haluaa neuvoja, älkää kertoko ongelmastanne ainakaan sellaiselle, jolla ei ole hajuakaan koko asiasta tai jolla on jo valmiiksi niin erilainen tilanne (esimerkiksi taloudellinen tilanne), ettei todennäköisesti hänen neuvonsa toimi teidän tilanteessanne. 

Juuri näin. Usein se kuvio vain menee niin, että päätyy sellaisten ihmisten seuraan, jotka tuntuvat tutuilta. Jos on tottunut siihen, ettei tule kuulluksi, monesti sitä kaavaa toistaa yhä uudestaan hakien tarvitsemaansa ihmisiltä, joilta sitä vihoviimeisenä saa. Tähän kun herää, on se paras kaikkien kannalta. Voi itse alkaa etsiä ihmisiä, jotka kykenevät (ja haluavat, tietenkin) vastata tarpeisiin eikä enää ärsytä heitä, jotka eivät pysty/halua.

Voihan sitä neuvoa, jos tietää aivan täsmälleen, mitä toinen haluaa ja miksi, ja jos tietää varmasti, miten hän saa haluamansa. Usein niin ei tietenkään ole. Esim. ihmissuhdeongelmissa on helppo erehtyä kummastakin.

Vierailija kirjoitti:

Voihan sitä neuvoa, jos tietää aivan täsmälleen, mitä toinen haluaa ja miksi, ja jos tietää varmasti, miten hän saa haluamansa. Usein niin ei tietenkään ole. Esim. ihmissuhdeongelmissa on helppo erehtyä kummastakin.

Ihmissuhdeongelmissa kannattaakin puhua sille, joka on ongelman toinen osapuoli. 

Vierailija kirjoitti:

Voihan sitä neuvoa, jos tietää aivan täsmälleen, mitä toinen haluaa ja miksi, ja jos tietää varmasti, miten hän saa haluamansa. Usein niin ei tietenkään ole. Esim. ihmissuhdeongelmissa on helppo erehtyä kummastakin.

Ap puhui nimeomaan neuvomisesta, ei edes asian ratkaisemisesta. Jos jätetään laskuista pois ihmisen suru, joka vie ja tarvitsee kenties loputtomasti kuuntelemista, niin eikö ihan totta saa tai sovi edes ehdottaa kenellekään mitään? Että ootko koskaan miettinyt, että voisit…ootko kertaakaan yrittänyt…? jne.

Eli edes ehdotella keinoja päästä eroon siitä, että jankuttaa niitä rasittavia asioitaan viikosta ja jopa vuodesta toiseen.

Ei kuulkaa hemmetti, näin kai se on: mitään ei todellakaan saa enää sanoa.

Mikä hiton silkkitehtadas näitä erikoisherkkiä oikein sylkee?

Ap, kerro mitä ajatuksia tämä keskustelu on herättänyt sinussa?

Mielestäni ongelma on siinä, että useimpiin tilanteisiin ei ole yhtä ainoaa, universaalisti oikeaa tapaa ratkaista ongelma. Mikä sun kohdalla toimi, ei minulla välttämättä toimi koska olemme ihmisinä erilaisia. Tosi usein neuvo on vaan, että tee kuten minä.

Riippuu tapauksesta, että annanko neuvoja vai kuuntelenko. Nykyisin, jos kyseessä on sarja-avautuja, joka pyörittää samoja ongelmia vuodesta toiseen ilman, että olisi valmis tekemään mitään korjatakseen asioita, neuvon hankkimaan terapeutin ja otan etäisyyttä. Jotkut ihmiset ovat energiasyöppöjä ja oksentavat pahan olonsa muiden päälle. Eivät kaipaa pelkästään "kuuntelevaa korvaa", vaan roskakoria, jolta imeä kaikki elämän energia.

Ja muuten, ainakin kolme näistä oksentaja-ihmisistä on nykyään psykoterapiassa ja voivat paremmin, joten koen onnistuneeni ystävänä. Suhteemme on muuttunut terapeutti-hoidettavasuhteesta terveeksi ystävyydeksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voihan sitä neuvoa, jos tietää aivan täsmälleen, mitä toinen haluaa ja miksi, ja jos tietää varmasti, miten hän saa haluamansa. Usein niin ei tietenkään ole. Esim. ihmissuhdeongelmissa on helppo erehtyä kummastakin.

Ap puhui nimeomaan neuvomisesta, ei edes asian ratkaisemisesta. Jos jätetään laskuista pois ihmisen suru, joka vie ja tarvitsee kenties loputtomasti kuuntelemista, niin eikö ihan totta saa tai sovi edes ehdottaa kenellekään mitään? Että ootko koskaan miettinyt, että voisit…ootko kertaakaan yrittänyt…? jne.

Eli edes ehdotella keinoja päästä eroon siitä, että jankuttaa niitä rasittavia asioitaan viikosta ja jopa vuodesta toiseen.

Ei kuulkaa hemmetti, näin kai se on: mitään ei todellakaan saa enää sanoa.

Mikä hiton silkkitehtadas näitä erikoisherkkiä oikein sylkee?

Neuvominen nyt on aika vahva sana, mutta ei kai ap sitä tarkoittanut, ettei saa koskaan missään tilanteessa ehdottaa mitään. Kyllä minusta joissain tapauksissa voi varovasti ehdottaa, että entäs jos tekisit näin, mitä siitä seuraisi... Kai tässä oli kyse enemmän siitä, että jotkut tyrkyttävät väkisin mielipiteitään ja pahimmassa tapauksessa eivät ole saaneet koko asiasta kunnollista kuvaa ennen kuin jo alkavat neuvoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen käynyt joskus aikoinaan YTHS:n psykologilla puhumassa asioistani, ja se vasta rasittavaa oli, kun tyyppi kuunteli vain pää kallellaan ja teki sellaisia pieniä myötätuntoisia äännähdyksiä väliin. Olisin halunnut mielipiteen häneltä, mutta eihän sitä voi, sehän olisi ollut epäammattimaista. Mitä minä nyökyttelyllä ja hönkäilyllä teen? Lopetin ne käynnit, kun ei syntynyt dialogia.

Tuntui varmasti kurjalta puhua psykologille joka ei tuntunut tarjoavan keskusteluun oikein mitään.

Olen käynyt vain kerran psykologilla (te-toimiston ammatinvalintapsykologi) ja mulla kävi paljon parempi tuuri kuin sinulla. Tämä psykologi teki koko ajan muistiinpanoja (lyijärillä paperille, jotta pystyi olemaan koko ajan kasvot mua kohti!), kysyi tarkentavia kysymyksiä siitä mitä olin sanonut, varmisti välillä että oli ymmärtänyt mun pointin oikein, ja sitten kysyi sellaisia kysymyksiä, että aloin pohtia omaa tilannettani eri tavoin kuin ennen. Ja hän kysyi mitä tarvitsisin, jotta tietyt asiat muuttuisivat helpommaksi, mitä kukaan ei ollut kysynyt koskaan ennen. Missään vaiheessa musta ei tuntunut siltä, että se psykologi haastatteli mua jonkun listan mukaan, vaan siltä että se keskustelu oli "uniikki" ja jonkun toisen asiakkaan kanssa se olisi edennyt ihan eri tavalla.

Halusin tuoda tämän kokemuksen esiin esimerkiksi siitä mitä muutakin keskustelussa voi tehdä kuin istua tuppisuuna tai neuvoa mitä toisen pitää tehdä.

Kaikilla ei kuitenkaan ole psykologin koulutusta ja ne, joilla on, ei yleensä tykkää tehdä vapaa-ajallaankin töitä ja vieläpä ilmaiseksi. 

Normaalit keskustelutaidot. Ei niihin välttämättä psykologin koulutusta tarvita.

Ajatustenlukua odottavat ihmiset on minusta rasittavia. Jos et halua neuvoja, niin sano se muuallakin kuin tällä palstalla.

Mutta kannattaa muistaa, että jos torjuu toisen luontaisen kommunikointitavan jotenkin vääränä, niin epäilen oletteko niinkään hyviä ystäviä ja kannattaako kommunikaatiota jatkaa.

Jos joku ei halua kuulla neuvoani asiassa, jossa olen asiantuntija, niin hänhän siinä häviää.

Ja varsinkin nuoret ihmiset häviää todella paljon, kun eivät kuuntele vanhusten neuvoja.

Ja mitä sitten jos brassailen pikkuisen tiedoillani, ei se ole sen kummempi juttu kuin brassailu tunneälykkyydellään.

Vierailija kirjoitti:

Kallistun tuon Juntunenne ”minunkin mummoni oli”- osastoon aika vahvasti, mutta siihen on itselläni - ja kaltaisillani uskoakseni ainakin seuraava syy:

Tiedon puute.

Kun aiheesta ei ole laajempaa tietoa ja käsitystä, alkaa puhelias puhumaan omista kokemuksistaan.

Vaikka tuo maaseudun autioituminen; miten keskustella aiheesta yhteiskunnallisesti, jos todellista tietoa ei ole?

Yhteiskunnallinen keskustelu vaatii faktatietoa ja kykyä yhdistellä muita laajempia kokonaisuuksia. Ihminen ei välttämättä ole lainkaan tyhmä, vaikkei faktatietoa olisikaan, mutta tietämätön hän on ja voi siksi vaikuttaa ”vain kokemustietoineen” typerältä. Olen aika vahvasti tuollainen, mikä tietysti hirvittää.

Monissa piireissä aikuisen oletetaan pystyvän yhteiskunnalliseen keskusteluun, mutta toisissa porukoissa taas kukaan ei siihen kykene > siellä taas tällainen kaltaiseni kokemusasiantuntija, jolla on suht hyvät puheenlahjat, voi vaikuttaa ainakin alkuun hyvinkin fiksulta ja vasta myöhemmin paljastuu miten onttoa hölinää se itseasiassa onkaan.

Mutta miksi siis neuvoo, eikä kuuntele:

1. Toisen jahkaaminen on ”ikuista” ja niin kerrassaan rasittavaa ja typerää, että kuuntelija yrittää laittaa sille stopin ehdottamalla ulospääsyä. Eli ratkaisemalla tai muulla konkreettisella. Mullekin on sanottu, että ”miksi yrität aina ratkaista, kun muut ystäväni vaan kuuntelevat”. Tämä siis naisen suusta, joka 4 vuoden ajan soitti mulle lähes joka päivä ja valitti juoposta poikaystävästään. Lopulta teki tämän kanssa lapsen ja valitusvirsi vaan vahvistui, tottakai. Olen useamman kerran siivonnut meidän koko asunnon kuunnellessani ystäväni valitusta. Mutta yritykseni ratkoa tilannetta millään tavoin saivat hänet aina loukkaantumaan.

Kyllä sun olisi pitänyt laittaa tuollaiselle ihmiselle tiukat rajat heti alusta alkaen, sanoa vaikka selvästi että sulle saa soittaa vain kerran kahdessa viikossa ja puhelu saa kestää enintään 30 min. Niin itse aina toimin eikä tuollaisia ongelmia ole ollut. Sun ei pidä olla noin tossukka!

Vierailija kirjoitti:

Ajatustenlukua odottavat ihmiset on minusta rasittavia. Jos et halua neuvoja, niin sano se muuallakin kuin tällä palstalla.

Mutta kannattaa muistaa, että jos torjuu toisen luontaisen kommunikointitavan jotenkin vääränä, niin epäilen oletteko niinkään hyviä ystäviä ja kannattaako kommunikaatiota jatkaa.

Jos joku ei halua kuulla neuvoani asiassa, jossa olen asiantuntija, niin hänhän siinä häviää.

Ja varsinkin nuoret ihmiset häviää todella paljon, kun eivät kuuntele vanhusten neuvoja.

Ja mitä sitten jos brassailen pikkuisen tiedoillani, ei se ole sen kummempi juttu kuin brassailu tunneälykkyydellään.

Vaan onko se kommunikointitapa luontainen vai opittu?

Tässä onkin jo lukemattomia syitä siihen, etten ole kenellekään enää aikoihin kertonut mitään "syvällistä " itsestäni. Pidetään asiat kevyinä ja hassuina, niin on hyvä mieli. Eli aina menee hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Ajatustenlukua odottavat ihmiset on minusta rasittavia. Jos et halua neuvoja, niin sano se muuallakin kuin tällä palstalla.

Mutta kannattaa muistaa, että jos torjuu toisen luontaisen kommunikointitavan jotenkin vääränä, niin epäilen oletteko niinkään hyviä ystäviä ja kannattaako kommunikaatiota jatkaa.

Jos joku ei halua kuulla neuvoani asiassa, jossa olen asiantuntija, niin hänhän siinä häviää.

Ja varsinkin nuoret ihmiset häviää todella paljon, kun eivät kuuntele vanhusten neuvoja.

Ja mitä sitten jos brassailen pikkuisen tiedoillani, ei se ole sen kummempi juttu kuin brassailu tunneälykkyydellään.

Vastaatko aina kaikkiin asioihin neuvomalla kun sinulta ei kysytä mitään?

Tässä pätee ihan sama asia, jos avutuja ei kysy mitään vaan haluaa vaan kuuntelijan niin ei ole mikään pakko alkaa myöskään neuvomaan, sen kysymyksen erottaa esimerkiksi yksinkertaisesti sillä, että avautuja kysyy "mitä minun pitäisi tehdä" tai jonkun vastaavan kysymyksen tai voit itse kysyä haluatko, että kerron mielipiteeni, jos on epäselvää tarvitseeko toinen neuvoja, ei sinun ole mikään pakko alkaa niitä neuvoja samantien suoltamaan.

Kun pidät itseäsi sellaisena joka omaa tietoa niin lisää itsellesi vielä tieto siitä, että joskus ihminen haluaa vain puhua jollekin eikä välttämättä tarvitse neuvoja eli tarvitsee kuuntelijan, ihminen voi olla itsekseen pyöritellyt päässään asioitaan eikä ole löytänyt vastauksia ja sillä toiselle puhumisella hän voi saada omaa stressiään vähennettyä ja löytää sen vastauksen, se on pieni vaiva vain kuunnella.

Kaikki ei tarvitse avautumista eivätkä tarvitse myöskään kuuntelijaa, mutta ihmiset ei ole samanlaisia, toiset tarvitsee sellaisen ja toki osa heistä tarvitsee myös neuvoja.

Minä olen tällainen. En jaksa ruikutusta ilman, että on sikomidtakaan ratkaista asiaa. Autan mielelläni miettimään ratkaisuja, mutta en jaksa kuunnella ruikutusta ruikutuksen vuoksi. En minäkään avaudu asioistani ellen kaipaa jonkun toisen mielipidettä asiaan.

Vierailija kirjoitti:

Kauheeta, onko tosiaan noin monia täysin epäempaattisia ylimielisiä besserwissertyyppejä?

Voit antaa neuvoja jos niitä erityisesti pyydetään.

Jollet halua vain kuunnella, niin sano suoraan ja vaihda vaikka puheenaihetta.

Todella törkeää ja yksisilmäistä väittää näitä neuvoja tarjoavia ihmisiä epäempaattisiksi, ihan kategorisesti.

Tuleeko pieneen mieleesi, että monet "neuvojat" ovat tosi empaattisia ihmisia, jotka kokevat toisen ongelmasta suurta myötäahdistusta, ja sitä mukaa tarvetta välittömästi auttaa, parhaan kykynsä mukaan. Yrittävät sitten neuvoa. Monilla näistä ei ole koskaan edes itsellä ollut mahdollisuutta tulla kuunnelluksi tunteistaan, saada myötätuntoa muilta.

Vinkkini ruikuttajille on, että antakaa näiden ihmisten sitten olla, jos ei neuvot mielytä. Tai kertokaa suoraan, että haluatte nyt vaan valittaa, mutta eitte kuunnella mitään mielipiteitä tai neuvoja.

Toista ihmistä ei kuitenkaan pitäisi tuomita hänen halustaan auttaa. Ihmiset ovat erilaisia motiiveiltaan, temperamenteiltaan, kokemustaustoiltaan. Jos näitä ratkaisijaihmisiä ei olisi, meillä tuskin olisi avustusjärjestöjä, lääkäreitä, sairaanhoitajia, sosiaalityöntekijöitä, opettajia. Tietysti ymmärrän senkin, että kun itsellä menee huonosti, niin se pää tuppaa sujahtamaan sinne omaan per---seen, mutta siis, suhteellisuudentajua. Ja armoa.

Jos minä sanon jollekkin ulkona tapaamalleni tutulle vaikka säästä, että "onpa kauhea sade",

niin en tosiaan kaipaa vastaukseksi litaniaa hyvistä sateenvarjoista tai mistä saa hinta-laatu suhteeltaan mahtavia sadetakkeja.

Jos ei kykene tavalliseen turinointiin ilman "superjärkevää maailmanparannusta" niin kannattaiskohan opetella jonkinlaista rennompaa asennetta elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen. Itseni. Mutta olen opetellut olemaan neuvomatta. Olen erittäin ratkaisukeskeinen luonteeltani ja sen vuoksi aiemmin oletin, että muutkin ihmiset haluaisivat saada ongelmansa ratkaistua. Iän myötä kuitenkin olen huomannut, että jotkut ihmiset tosiaan haluavat vain puhua ongelmistaan. 

Tämä juuri. Toiset luulevat että haluavat apuja ja neuvoja vaikka oikeasti haluavat että joku vain kuuntelee.

Avautuja voisi ihan hyvin sanoa suoraan ettei kaipaa neuvoja, vaan kuunteleminen riittää. Neuvojakin pääsee silloin vähemmällä kun hänen ei tarvitse ratkaista avautujan ongelmaa, vaan ymmärtäväinen ilme riittää. 

Puhukaa avoimemmin, avautujat, kertokaa mitä haluatte! On ihan ymmärrettävä oletus, että avautuja haluaisi neuvoja.

t. toinen joka yrittää olla neuvomatta

Olen aina ihmetellyt teitä oma-aloitteisia neuvojia. Miten voitte kuvitella olevanne asiantuntijoita jonkun toisen ihmisen elämässä? Ettehän kuitenkaan voi tietää kaikkia asioihin vaikuttavia seikkoja.