Minkä kokoinen haluaisit olla jos voisit muuttaa itsesi taikaiskusta?
Vai etkö muuttaisi ollenkaan? Itse haluaisin tällä hetkellä olla tosi siro ja pieni, sellainen ihan hento vaalea nainen. Keijukainen. Oikeasti olen aika tavis 165 cm/60 kg nainen, vaalea olen ja ihan nätti mutta olisi ihanaa olla sellainen kevyt keijukainen:)
Kommentit (53)
Isot naiset ei ymmärrä miltä tuntuu kun on pienikokoinen. Olen ollut sitä koko elämäni verrattuna ikätovereihin. Jo koulussa jouduin aina vaikeuksiin kokoni takia. Isot jyräsi enimmäkseen tahtomattaan. Odotin lapsena koko ajan että kasvaisin vielä mutta pituutta ei tullut ja laiha olin vaikka söin paljon.
Huomaan usein varsinkin ulkomailla kun isot naiset katsovat nenän vartta pitkin. He alkavat kateellisina töniä ja puhua minun yli kaverilleen. Moni iso nainen on vaikkapa puffetissa ottanut ruokaa minun yli. Ajattelin että seuraavaksi otan ruokaa ison naisen haarojen välistä.
Ulkomailla on myös turvattomampaa yksin matkustaessa jos ei ole riittävää massaa.
Isot naiset saa parempia työpaikkoja kuin pienet, pätee myös miehiin. Auktoriteetti on isoilla paprempi kuin pikku naisella.
Haluaisin todellakin olla iso enkä pieni.
[quote author="Vierailija" time="05.09.2015 klo 11:17"]Isot naiset ei ymmärrä miltä tuntuu kun on pienikokoinen. Olen ollut sitä koko elämäni verrattuna ikätovereihin. Jo koulussa jouduin aina vaikeuksiin kokoni takia. Isot jyräsi enimmäkseen tahtomattaan. Odotin lapsena koko ajan että kasvaisin vielä mutta pituutta ei tullut ja laiha olin vaikka söin paljon.
Huomaan usein varsinkin ulkomailla kun isot naiset katsovat nenän vartta pitkin. He alkavat kateellisina töniä ja puhua minun yli kaverilleen. Moni iso nainen on vaikkapa puffetissa ottanut ruokaa minun yli. Ajattelin että seuraavaksi otan ruokaa ison naisen haarojen välistä.
Ulkomailla on myös turvattomampaa yksin matkustaessa jos ei ole riittävää massaa.
Isot naiset saa parempia työpaikkoja kuin pienet, pätee myös miehiin. Auktoriteetti on isoilla paprempi kuin pikku naisella.
Haluaisin todellakin olla iso enkä pieni.
[/quote]
En ole kyllä huomannut mitään noista. Ainoastaan konserteissa vituttaa, kun jaikkien kyynärpäät osuvat koko ajan päähän.
T. 157 cm
163cm (eli sama kuin nyt). 58kg (ei todellakaan sama kuin nyt..) Tosin tähän tavoitteeseen ois mahdollista päästä kovalla työllä,taikaisku olis vaan näppärämpi :D
Mä voisin haluta muutaman kilon vyötäröltä ja perseestä pois, mutta muuten olen ihan tyytyväinen.
[quote author="Vierailija" time="04.09.2015 klo 21:41"]
Vai etkö muuttaisi ollenkaan? Itse haluaisin tällä hetkellä olla tosi siro ja pieni, sellainen ihan hento vaalea nainen. Keijukainen. Oikeasti olen aika tavis 165 cm/60 kg nainen, vaalea olen ja ihan nätti mutta olisi ihanaa olla sellainen kevyt keijukainen:)
[/quote]
Haluaisin olla ainakin 170,tai 175cm cm pitkä,vaikka en mikään superlyhyt olekaan,kaupa ja muut on selvästi suunniteltu pitkiä ihmisiä ajatellen :D Ja jalan koko voisi olla sirompi,nykyinen 40 ei tunnu naiselliselta.Mitään tiettyä ihannepainoa en osaa sanoa,mutta tiimalasivartalo olisi ihana.
Oon nyt 159/66. Ja olisin mielelläni 6 kiloa kevyempi. Sitten ei olis mitään moittimista. :)
Haluaisin mahtua alavartalonkin osalta koon 36 vaatteisiin. Yläkroppa on sitä kokoa mutta pehva niin leveä ja jalat lyhyet, etten näytä mielestäni sopusuhtaiselta.
Haluaisin olla 170/55, siro ja hoikka.
Nyt olen 168 cm ja noin 73 kg :(
Pituus voisi olla tämä sama eli 168 cm, mutta paino vaikka 58 kg. Vartaloni on urheilullinen, mutta nyt toki liikaa läskiä...laihdutus kovasti menossa parhaillaan.
Haluaisin olla viitisen senttiä lyhyempi ja kymmenisen kiloa hoikempi ja näyttää pari vuotta nuoremmalta. Oon nyt 161cm, 52kg ja 18v ja ahdistaa kun vanhenen.
Mä haluaisin olla 165/60, kiinteä kroppa mutta ei mikään liian lihaksikas. Tissit saisi olla isot ja pyöreät, täydelliset siis, ja peppu ihana pehmoinen ja pyöreä. Omat kasvoni ottaisin mielelläni. T: 170/101