Mitä halusitte pienenä, mutta ette ikinä saaneet?

Oikeaa Barbie-nukkea. Sain ostaa lähikaupasta sellaisen kopion eli kevyen muotinuken, jolla oli ruma rouvakampaus. 

Ihan kaikkea olisi voinut haluta mutta ymmärsin, että lapsen toiveet olisivat olleet täysin turhia. Todella nälkäisenä sain liian usein mennä nukkumaan, eikä selkäsaunakaan oikeudenmukaiselta tuntunut kun olin joutunut jo 6 vuotiaana huolehtimaan pienemmästä, varsin hankalasta pikkusiskostani.

Korvisreikiä en saanut joskus kuusivuotiaana vaikka olisin kovasti halunnut. Yläasteikäisenä tuli uudestaan mieliteko käydä reiät, mutta en tykännyt nappikorviksista ja riippuvia en olisi voinut pitää harrastuksen vuoksi. 

Kampauspää jäi ikuisesti saamatta.

Matkoja. 

Satulan olisin tarvinnut. En saanut ja siis hevosia oli monta. Lainasin naapurista satulaa ja käytin painavaa armeijan satulaa jota en jaksanut edes nostaa ison hevosen selkään. Useimmiten ratsastin ilman satulaa. Kun menin ensimmäiseen työpaikkaan säästin kaikki rahat ja ostin hevosen ja satulan.

Toivoin joululahjaksi hevosta monena jouluna, halusin ratsastaa.

Ikinä en saanut, ja ymmärrän nyt aikuisena, ettei olisi ollut siihen varaa hoitoineen kaikkineen.

Olin jotain 7-vuotias kun Nintendon elektroniikkapelit tuli myyntiin, enkä saanut sellaista. Mutsin virallinen selitys oli että hän ei jaksaisi kuunnella sitä piipitystä, mutta todellinen syy taisi olla hinta, joka vastasi suunnilleen nykypäivän älypuhelinta. Enollani oli Mickey & Donald -peli (se jossa Aku sammuttaa tulipaloa) ja sitä sain sentään pelata. Aikuisiällä ostin sitten samanlaisen jostain huutonetistä ja se on tallessa edelleen.

Myöhemmin jäi Commodore 64 myös nippanappa saamatta. Oli sovittu paljonko pitää koulutodistuksen keskiarvon olla jotta saan kuusnepan, mutta jäi just tavoitteen alle ja sain sitten uuden kasettinauhurin sen sijaan. Ja hyvä niin koska entinen nauhurini oli rikki, ja pari vuotta myöhemmin ostettiinkin sitten ihan ehta PC-kone perheen yhteiseen käyttöön.

Veljen tai siskon, mutta ei.

Isän.

Piano ja oma poni

Kyläkaupan ikkunassa oli ihana pieni leluhaitari, jota en koskaan saanut.

Hinguin joskus kasarin lopussa semmoista pattereilla toimivaa muovirobottia. Ei se varmaan muuta olisi tehnyt kuin kulkenut eteenpäin ja pitänyt jotain piipitystä. :D Vielä joskus aion omistaa robotin.

Vierailija kirjoitti:

Olisin halunnut soittaa pianoa. Olisi tarvittu piano ja soittotunnit. 

Itsellä sama. Ei ollut vanhemmilla varaa.

Isosisko oli koulun keittäjä ja asui koulun yläkerrassa. Kun kyläiltiin siellä, istuin koko ajan alakerran luokassa pimputtamassa pianoa.

Nyt aikuisena kotona on piano miehen peruja, eikä voisi vähempää kiinnostaa. Pyyhin siitä pölyt viikottain.

Halusin ralliajajaksi!

Halusin "rambo"puukon. Se, missä oli ontto kahva, sisällä ongenkoukuista siimaan ym. pientä sälää. En saanut, koska olin tyttö. 

Kaverin olisin halunnut. Tyttökaverin, koska olin tyttö itsekin. Olin aina yksin, enkä osannut hankkia kavereita koulusta enkä mistään. Yksinäisyys jäi päälle, ja jatkuu edelleen vuosikymmenien jälkeen.

Lundia-nukkekodin ja sinne kaikkea hienoa. Isä teki mulle vanerista oman simppelimmän ja leikin sitten sillä :)

Ala-asteella olisin halunnut Menokkaat-tennarit ja kivemman takin kun joillakin muillakin oli. Pärjäsin ilmankin.

Jälkikäteen ajatellen ihan hyvä, että en saanut läheskään kaikkea mitä olisin halunnut. Rahasta oli varmasti välillä tiukkaa, mutta mitään oikeasti tärkeää ei koskaan puuttunut. 

Vierailija kirjoitti:

Parfyymipalatsin My Little Ponyille. Kaverillani oli sellainen ja se oli ihmeellisen ihana! Yllä oli liila parfyymipumppu, mistä suhahteli ihanaa tuoksua kun sitä puristi. Edelleen kirppiksiä kierrellessä vastaavan oloiset pömpelit saa mut valpastumaan :D

Työkaverini kertoi pojastaan, joka kiihkeästi halusi turtles-hahmoja koko lapsuutensa. Ei saanut, koska työkaveri osti mieluummin kehittäviä leluja. Kun poika kasvoi aikuiseksi ja sai ensimmäisen palkkansa, hän osti kaikki aina haluamansa turtlesit. 

Tytöt ei aja polku autolla eli en saanut.