Mitä halusitte pienenä, mutta ette ikinä saaneet?

Nukenvaunut, legoja ja barbie, nämä toiveita 1960-luvulla

Keinuhevosen.

Olisin halunnut miespuolisen nuken, eli edes yhdelle lemppari Barbielleni Kenin. Sen sijaan sain joka joulu vain lisää barbeja, barbeja, barbeja. Tai jotain vastaavia halppis nukkeja. Likkoja täynnä oli mun barbikartano. Onneksi sentään sain pyydettäessäni barbin koiran ja myöhemmin vielä toisenkin. Se oli parasta ikinä. Liekö sattumaa, että aikuisena hankin hyvin saman näköiset koirat? Enkä miestä ollenkaan =D

Mitäs ette hommanneet sitä Keniä mulle =D

Oma huone

Putkikassi

Eletroniikkapeli

Nukketalo

Mikroskooppi

Mm. näitä toivoin, en saanut.

Oman huoneen, äidille puolison, siskon tai veljen. 

Minä en saanut mitään. Äiti oli kovin pettynyt kolmannesta tytöstä. Vieläkin muistan, miten hän ystävälleen kertoi tykkäävänsä pojista enemmän.

Terveisin se kolmas tyttö

Liitutaulun ja viininpunaisen n vajaa 20 cm hakasijaltaan kumipallon, millaiset koulussa oli. En tietystikkään

Saanut. Se oli 50- luvulla.

Kaksoissiskon :)

Baby born- nukkea toivoin 90- luvulla monena vuonna synttäri- tai joululahjaksi. Isoveljeä toivoin joskus ehkä 80-90- lukujen taitteessa.

Ilman nukkeakin on tullu toimeen ja isoveljen sijaan mulla on maailman loistavin pikkuveli

Nainen, 1985

Omaa huonetta en saanut.

Pianotunteja toivoin, en päässyt.

En saanut aloittaa ratsastusta, koska se oli liian kallista. Pari vuotta myöhemmin siskoni aloitti saman harrastuksen ilman pulmia.

Vierailija kirjoitti:

Pianotunteja toivoin, en päässyt.

Mäkin.

Mutta sain sitten kuitekin soittokoneen, jolla harjoittelin ja jotain opinkin

Halusin myös Barbietalon, en saanut.Mutta sain sinne sopivia tavaroita ja rakensimme siskoni kanssa ehkä hienoimman barbiekodin ikinä meidän isoon kirjahyllyyn. 

tässä valossa sain aika paljonkin.

Turvallisen kodin, väkivallattoman ympäristön, jossa kasvaa. No en saanut.

Oman huoneen. Jaoin huoneen koko lapsuuteni kolmen sisarukseni kanssa. Teini-iässä varsinkin joku oma rauha olisi ollut tarpeen. Mielestäni vanhempani olisivat voineet tehdä edes jotain järjestelyjä, jotta olot olisivat olleet siedettävät, mutta ei.

Myöhemmin vain hävettää kinutut lahjat jotka olleet kyllä turhan kova investointi siinä hetkessä?

Että isäni olisi viihtynyt kanssani. Hän kysyi viikonloppuisin veljeltäni, halusiko tämä esim Korkeasaareen vai Linnanmäelle. Sitten he lähtivät. Kotona oli monta albumia valokuvia näiltä retkiltä, minun kuvia siellä oli ehkä 3 kpl. Äiti kärsi masennuksesta ja oli hyvin pienituloinen. Hän oli vain kotona.

Allergian.

60-luvulla balettitossut. En saanut mutta värkkäsin itse jumppatossuista, joihin tungin pehmustetta kärkiin ja sidoin naruilla jalkoihin.

Vierailija kirjoitti:

Sen että olisin ollut toivottu lapsi jota vanhemmat ja isosisarukset olivat rakastaneet mutta niin ei tapahtunut koska koko lapsuuteni sain tietää olevani ei-toivottu ä pä rä jonka olisi pitänyt tajuta kuolla jo syntyessään (synnyin alle 2 kilon keskosena 1980-luvun alussa ja jouduin olemaan melko pitkään keskolassa ennen kotiin pääsyä), vihattu, halveksitty, joka suhteessa huono, ihmisenä täysin ala-arvoinen ihmisarvoa vailla oleva epäkelpo yksilö josta ei koskaan tulisi mitään hyvää ja jota aina pilkattiin, lyötiin, kaltoinkohdeltiin ja muutenkin kohdeltiin todella huonosti. Kun sitten 8-vuotiaana jouduin sairaalaan monen viikon ajaksi niin vanhemmat ja sisarukset (minua 11-20 vuotta vanhempia) eivät käyneet kertaakaan katsomassa minua ja sairaalasta jouduin lastenkotiin missä elin täysi-ikäisyyteen asti. Nyt olen elänyt heistä erossa jo yli 30 vuotta eivätkä he ole pitäneet minuun tänä aikana mitään huomiota enkä minä edes tiedä että ovatko he vielä elossa.

Olen niin pahoillani. 😔 Tuntuu omat lapsuuden pienet toiveet aika mitättömiltä tämän luettuani.