Mitä halusitte pienenä, mutta ette ikinä saaneet?

Hevonen, koira, kissa, piano. Asuttiin kerrostalossa.  Leikkikassakonettakin toivoin, mutta en saanut sitäkään.

Halusin pelata lätkää, mutta oli liian kallis harrastus. Tiedän että olisin lyönyt läpi väh. Sm-liigaan.

Marakattia en koskaan saanut

Raittiin ja toisen isän olisin halunnut. Isän, jolle vaimo ja lapset ja heidän tarpeensa olisivat olleet ensimmäisenä ennen alkoholia. Turha oli edes haaveilla saavansa omaa polkupyörää tai mitään muutakaan tavaraa. Onneksi oli äiti, joka piti lapset hyvässä ruuassa ja puhtaissa vaatteissa.

Vierailija kirjoitti:

Marakattia en koskaan saanut

:D ihana, mutta toki kamala vääryys

Noin 10 vuotiaana toivoin omaa huonetta koska yllättäin monella kaverilla jo oli sellainen. En saanut.

Olisin halunnut oppia soittamaan jotain instrumenttia, mutta koska lauloin nuotin vierestä, niin siihen aikaan oltiin sitä mieltä, että voi oppia soittamaan, kun on huono laulaja. Kuitenkin kyseessä on kaksi aivan eri taitoa. Ei nuottien lukemiseen tarvita laulutaitoa, ei ainakaan täydellistä sellaista. Nykyään tämä jo onneksi ymmärretään.

Oman talon, hevosen ja apinan niin kuin Peppi Pitkätossu.

Super Nintendo. Aikuisena ostin itselleni sellaisen ja muutaman pelin mutta ei se ollut enään niin upea vehje kuin muksuna. Myin pois vuoden jälkeen.

Paljon eri leluja, sittemmin ostin niitä 80-luvun leluja ebaysta ulkomailta omille lapsilleni = itselleni sikahintaan esim. tietyn barbin hevosen mikä naapurin tytöllä oli. Koiran, senkin hankin itselleni aikuisena.

Normaalit, selväpäiset vanhemmat, jotka olisivat tukeneet ja auttaneet elämän valinnoissa.

Vierailija kirjoitti:

Isän

Samoin.

70 luvun alussa maalla 9/10 oli normi perhe ja molemmat vanhemmat.

Luokalla oli lisäkseni 1 muu yh äidin lapsi.

Hitto miten häpesin sitä ja montaa muuta asiaa. Onneksi olen sellainen persoona ettei minua kiusattu koulussa tämän takia.... ei tosin minkän muunkaan.

Häpeän tunne millon mistäkin on opittu kaava joka on seurannut minua koko elämäni.

Olisin halunnut, että olisi tilattu Aku Ankka lehti. Ei tilattu, vaikka olin intohimoinen lukija. Luin sitten kirjaston kirjoja ihan erkkinään.

Omille lapsille tyrkytin Aku Ankkaa, mutta eivät halunneet.

Majan puuhun. Nyt tekisi mieli teettää maja mökkipihalle parin metrin korkeuteen. T.mummo

Sähköjunarata. No ei sitä saanut kyllä kukaan muukaan.

Verkkariasun.

Halusin pianotunneille, mutta äiti ei vienyt. Opettelin sitten itse soittamista. En kehittynyt kauhean hyväksi.

Kaupasta sacher-leivoksen. Muistan pienenä kun käytiin Elannossa ja siellä oli aina niitä suklaisia leivoksia. Aina niitä katselin ja äiti ei koskaan suostunut ostamaan niitä.

Nukenvaunut. Yksi siskoistani sai kummeiltaan, muttei antanut leikkiä niillä. Toinen sai jopon ja kultakellon kummeiltaan, minä pussin kuivattuja herneitä. Myöhemmin lainasin Vaahteramäen Eemeli-kirjani joposiskolleni, että lukee niitä pojilleen. Repivät ne kaikki, näkyivät syövänkin irti repimiään sivuja. Omalle lapselleni ostin uudet kirjat, ne sentään säilyivät lapsenlapsellekin.

Vierailija kirjoitti:

Legoja. Ainuttakaan palikkaa en saanut, sillä jostain käsittämättömästä periaattesta vanhempani välttelivät Legoja kuin ruttoa. En ikinä saanut niitä lahjaksi mistään enkä saanut niitä ostaa. No, korvasin tuon ja aikuisiällä olen aloittanut legonrakenteluharrastuksen.

Meillä oli neljä Lego-palikkaa. Oltiin köyhiä.

Onneksi lapsille oli mahdollista ostaa niitä. Sai. Itsekin leikkiä.

Nyt on lastenlapsilla valtavasti palikoita. Mahtanevatko arvostaakaan?

Pikkusisko/-veli ja taitoluisteluharrastus.