Välipalat ja aamupala aikuisena, onko tarpeellista?
Miten moni kokee, että ei tarvitse välipaloja? Entä syöttekö aamupalaa?
Olen jo vuosia syönyt niin, että päivän aikana tulee syötyä 2-3 ateriaa. Syön lounasta, päivällistä ja joskus jos tarvitsee, niin iltapalan. Aamupalaa ja välipaloja en syö ollenkaan. Olen virkeä, aktiivinen, en ahmi aterioilla ja olen kaikin puolin terve.
Omassa nuoruudessani vaan aina toitotettiin, että täytyy syödä 2-3h välein pieniä aterioita. Ja jotenkin sitä aamupalaa myös aina korostettiin, että miten se on päivän tärkein ateria. Jäänkö nyt jostain paitsi, tai pilaanko oman terveyteni kun en syö aamupalaa tai välipaloja? Olen jotenkin sitä mieltä, että eikö ihmisen kannattaisi kuunnella omaa kehoaan näissä ruokailu-asioissa ja tehdä niin kuin itsestä parhaalta tuntuu. Itselle tuntuisi jotenkin ihan turhalta syödä pari kertaa päivässä joku hedelmä, vihannes, jugurtti tai leipä. Saan kaiken tarvitsemani niistä muutamasta ateriasta jotka päivän aikana nautin.
Kommentit (300)
Minä en syö aamupalaa ja välipaloja, mutta ne jotka syövät, saavat jatkaa syömistä ihan minun puolestani. En viitsi miettiä asiaa sen enempää.
Vierailija kirjoitti:
Minä en syö aamupalaa ja välipaloja, mutta ne jotka syövät, saavat jatkaa syömistä ihan minun puolestani. En viitsi miettiä asiaa sen enempää.
Tottakai saavat syödä. Ei ollut ollenkaan tarkoitukseni sanoa, etteikö joku niitä saisi syödä. Mietin vain omaa ruokailuani, että voisiko olla jokin hyöty mistä jään paitsi, kun en syö esim. välipaloja. Että onko oma tapani syödä aivan yhtä "hyvä" kuin sellainen yleisesti suositeltu välipala/aamupala -rytmi.
-ap
Jokainen voi toimia niin kuin hyvälle tuntuu.
Minä olen nuoruudesta asti syönyt kolme ateriaa, aamiainen n.klo 8, lounas n.klo13, päivällinen n.klo 19. Töistä tultua syön hedelmän ja juon kupin kahvia.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen nuoruudesta asti syönyt kolme ateriaa, aamiainen n.klo 8, lounas n.klo13, päivällinen n.klo 19. Töistä tultua syön hedelmän ja juon kupin kahvia.
Eli syöt välipalan.
Kai sinä itse tunnet nahoissasi, sopii tuollainen syöminen sinulle. Olen tavannut terveinä vanhaksi eläneitä ihmisiä, jotka ovat syöneet aamulla ja päivällä erikoisen vähän tai eivät ollenkaan. Toisaalta, olen tavannut myös ihmisiä, jotka ovat olleet henkihieverissä jo keski-ikäisinä, koska ovat syöneet päivän pääaterian vain illalla.
Riippuen omasta aktiivisuudesta välipaloilla oma roolinsa. Kivempi mennä treeneihin, jos on energiaa ja ei nälkä kurni vatsassa. Toisaalta välipala puolustaa paikkaansa, jos ilman sitä syö sitten aterialla yllinkyllin enemmän kuin normiateria+välipala olisi.
Haastavaksi tilanteen monella tekee päivien vaihteleva kulutus. Tänään 1-2 tuntia liikuntaa ja huomenna ei mitään ylimääräistä. Syömisiä pitäisi enemmän vaihdella sen mukaan mitä olet tehnyt tai tekemässä.
Vierailija kirjoitti:
Minä en syö aamupalaa ja välipaloja, mutta ne jotka syövät, saavat jatkaa syömistä ihan minun puolestani. En viitsi miettiä asiaa sen enempää.
Minä taas syön aamupalan ja joskus välipalan, ja ne, jotka ei ät syö ja pärjäävät harvemmalla syömisellä, saavat jatkaa noin syömistä minun puolestani.
Mitäpä sitä toisten syömisiin tai syömättömyyksiin puuttumaan.
Minä puolestani syön aamiaisen sekä päivällä yhden aterian. Illalla vielä hedelmää tai vastaavaa. Sopii parhaiten minulle ja muiden tapa ruokailla on heidän asiansa.
En syö aamupalaa enkä lounasta. Ensimmäisen kerran nälkä on klo 14-16 välillä eli syön kun tulen töistä. Ja iltapalan vielö illalla. Jos syön kesken päivän meinaan nukahtaa ja työnteko takkuaa. Kannattaa kuunnella omaa kroppaa, se kertoo koska on nälkä. Ilman nälkää en syö turhaan.
Kuten täällä on jo sanottu, niin omasta rytmistä ja fiiliksistä kiinni. Jos olet normaalipainoinen ja koet jaksavasi hyvin nykyisillä ruokailulla, niin turha alkaa muuttamaan mitään. Itse syön yleensä kolme ateriaa päivässä - aamupala, lounas ja illallinen. Välipaloja en koe tarvitsevani.
Ei ole tarpeellista, etenkään istumatyössä. Saatan vetäistä välipalan jos energiat tuntuu vähäiseltä, mutta ei ole mitään tarvetta säännöllisille välipaloille. Aamiaista en yleensä syö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en syö aamupalaa ja välipaloja, mutta ne jotka syövät, saavat jatkaa syömistä ihan minun puolestani. En viitsi miettiä asiaa sen enempää.
Tottakai saavat syödä. Ei ollut ollenkaan tarkoitukseni sanoa, etteikö joku niitä saisi syödä. Mietin vain omaa ruokailuani, että voisiko olla jokin hyöty mistä jään paitsi, kun en syö esim. välipaloja. Että onko oma tapani syödä aivan yhtä "hyvä" kuin sellainen yleisesti suositeltu välipala/aamupala -rytmi.
-ap
Et jää mistään paitsi, jos et syö aamupalaa ja välipaloja. Sun tapasi on jopa terveempi kuin tuo suositeltu napostelusyöminen. Jatka ihmeessä syömistäsi siten kuin itselläsi parhaalta tuntuu.
Lause: "Aamiainen on päivän tärkein ateria" on alunperin murotehtaan mainoslause eikä sillä ole totuuden kanssa mitään tekemistä.
Mä en ymmärrä välipaloja. Syö 2-3 kertaa päivässä kunnon ateria. Ei tee jatkuva napostelu elimistölle eikä hampaillekaan hyvää.
Minä syön koska muuten on nälkä.
Ihmeen vähän ihmiset syövät. Vai syöttekö te niillä päivän kahdella aterialla 1000 kcal/ateria? Vai oletteko pienikokoisia?
Minä syön aamulla n. 500 kcal, lounaalla n. 700 kcal, illallisella n. 700 kcal, ja joskus iltapäivällä vielä 200 kcal välipalaa, jos on pitkät ateriavälit tai raskaampaa liikuntaa. Olen normaalipainoinen perusatleettinen 170 cm, litteä vatsa ja hyvä lihaserottuvuus naiseksi.
Olen virkeämpi, kaikinpuolin ok, kunhan syön rehelliseen nälnään. Kyllä kroppa tietää, mitä ja millon tarvitsee. Ravintosuositukset on herrain kotkotuksia. Keho on viidaampi.
Kyllä mä ne tarvitsen, muuten syön illalla liikaa tai alkaa tehdä mieli jotain hiilarihöttöä.
Itsekin syön vain lounaan, päivällisen ja iltapalan. Istumatyössä kalorikulutus ei ole kovinkaan suuri eli ihan tavallisella kasvispainotteisella kotiruoalla ne tulee helposti tällä kolmen aterian rytmillä täyteen. Puoliso sitten taas liikkuu enemmän ja syö muuten samaa ruokaa kuin minä, mutta lisäksi aamiaisen ja pari välipalaa. Normaalipainon keskialueella olemme molemmat.
Ihmisten rytmi on erilainen.
Minä tarvitsen vähintään 4 tunnin välein jotain, muuten alan tutisemaan kun verensokerit on niin alhaalla. Mieheni tarvitsee 1-2 ateriaa päivässä.