Exä on sielunkumppanini.

Ymmärrän tuskasi. En uskalla edes ajatella niitä pareja, jotka ovat olleet yhdessä 50 vuotta ja sitten toinen tahtookin erota.

Oletko varma, ettei välillenne voi enää syntyä uutta kipinää? Kuulostaa kadehdittavalta.

Mulla on mieheni kanssa suunnilleen tuollainen suhde ja eipä mua nyt haittaakaan olla yhdessä, vaikka intohimon liekki ei niin mieletön olekaan. Mulle tärkeämpää on se, ettei mua hylättä, kun huudan. Mulla on lähes aina jokin kriiseily päällä, niin ikävää kuin se onkin. Eli en voisi todella elää arkea kenenkään muun kanssa. 

Toki omat kämpät ja elämät vois ollakin sitten sukkia enemmän jaloissa pyörittävien tapausten kanssa, mutta kun oon mennyt tekemään lapsiakin, niin eipähän tästä nyt mennä enää sukkia pyörittelemään. Toisaalta tosiaan osaan arvostaa läheisyyttämme.

Itsekin epäilin noin, kunnes löysin nykyisen aviomieheni.

Mullakin oli varma tunne sielunkumppanuudesta lähes 10v. Sitten mies vaihtoi minut kylmästi uuteen.

Joko höyryt laimentui?

Jokaiselle ajanjaksolle on oikea ihminen. Löydät kyllä vielä uuden.

Kuulostaa tosiaan kadehdittavalta, että voit olla exäsi kanssa noin hyvissä ja asiallisissa väleissä. Lapsien takia toivoisin itselleni samaa.

Ystävyys, kunnioitus, kepeys, niistä on hyvä suhde ja varsinkin lasten onnellinen koti tehty. Olisitte perheenä parasta lapsille. Intohimo on katoavaista, ja välillä taas pulpahtelee esiin. Miettisin tarkkaan...

Mulla sama asia. Exäni, jonka tapasin 32-vuotiaana ja jonka kanssa oli myrskyinen suhde, on todellinen sielunkumppanini. Hän on nykyäänkin paras ystäväni, ja soittelemme monta kertaa viikossa. Suhteeseen en hänen kanssaan koskaan enää kuitenkaan halua, minä en kestäisi miehen vakavia mielenterveysongelmia ja alkoholismia arjessani.

Mutta se yhteys tämän miehen kanssa on jotain todella kummallista, lähes yliluonnollista hipovaa. Vaikken älyllisesti usko menneisiin elämiin, minusta tuntuu että olemme tunteneet toisemme "aina", jo ennen tätä elämää. Vaistoamme matkan päästäkin jos toisella on joku ahdistus tai hätä, ja tiedämme myös sen että toinen vaistoaa sen. Olemme kaksi äärimmäisen intuitiivista ihmistä, ja hän on ainoa sentyyppinen mies jonka kanssa olen koskaan seurustellut. 

Itse valitsin tuon miehen jälkeen olla yksin loppuikäni. Minä tiedän että hän olisi minulle ainoa jonka haluan, ja kun en voi saada, valitsin vanhapiikuuden. Nyt olen 41-vuotias ja olen oikein tyytyväinen valintaani. Minulla ei ole koskaan ollut vahvaa halua saada perhettä, lähinnä nuorenakin oli niin että jos nyt joku sopiva mies löytyy niin sitten mietitään sitä, mutta jos ei löydy, niin no hätä.

[quote author="Vierailija" time="04.09.2015 klo 09:05"]

Mulla sama asia. Exäni, jonka tapasin 32-vuotiaana ja jonka kanssa oli myrskyinen suhde, on todellinen sielunkumppanini. Hän on nykyäänkin paras ystäväni, ja soittelemme monta kertaa viikossa. Suhteeseen en hänen kanssaan koskaan enää kuitenkaan halua, minä en kestäisi miehen vakavia mielenterveysongelmia ja alkoholismia arjessani.

Mutta se yhteys tämän miehen kanssa on jotain todella kummallista, lähes yliluonnollista hipovaa. Vaikken älyllisesti usko menneisiin elämiin, minusta tuntuu että olemme tunteneet toisemme "aina", jo ennen tätä elämää. Vaistoamme matkan päästäkin jos toisella on joku ahdistus tai hätä, ja tiedämme myös sen että toinen vaistoaa sen. Olemme kaksi äärimmäisen intuitiivista ihmistä, ja hän on ainoa sentyyppinen mies jonka kanssa olen koskaan seurustellut. 

Itse valitsin tuon miehen jälkeen olla yksin loppuikäni. Minä tiedän että hän olisi minulle ainoa jonka haluan, ja kun en voi saada, valitsin vanhapiikuuden. Nyt olen 41-vuotias ja olen oikein tyytyväinen valintaani. Minulla ei ole koskaan ollut vahvaa halua saada perhettä, lähinnä nuorenakin oli niin että jos nyt joku sopiva mies löytyy niin sitten mietitään sitä, mutta jos ei löydy, niin no hätä.

[/quote]

Mitä sinä haluat ja mitä et halua?

M39

[quote author="Vierailija" time="04.09.2015 klo 09:14"]

[quote author="Vierailija" time="04.09.2015 klo 09:05"]

Mulla sama asia. Exäni, jonka tapasin 32-vuotiaana ja jonka kanssa oli myrskyinen suhde, on todellinen sielunkumppanini. Hän on nykyäänkin paras ystäväni, ja soittelemme monta kertaa viikossa. Suhteeseen en hänen kanssaan koskaan enää kuitenkaan halua, minä en kestäisi miehen vakavia mielenterveysongelmia ja alkoholismia arjessani.

Mutta se yhteys tämän miehen kanssa on jotain todella kummallista, lähes yliluonnollista hipovaa. Vaikken älyllisesti usko menneisiin elämiin, minusta tuntuu että olemme tunteneet toisemme "aina", jo ennen tätä elämää. Vaistoamme matkan päästäkin jos toisella on joku ahdistus tai hätä, ja tiedämme myös sen että toinen vaistoaa sen. Olemme kaksi äärimmäisen intuitiivista ihmistä, ja hän on ainoa sentyyppinen mies jonka kanssa olen koskaan seurustellut. 

Itse valitsin tuon miehen jälkeen olla yksin loppuikäni. Minä tiedän että hän olisi minulle ainoa jonka haluan, ja kun en voi saada, valitsin vanhapiikuuden. Nyt olen 41-vuotias ja olen oikein tyytyväinen valintaani. Minulla ei ole koskaan ollut vahvaa halua saada perhettä, lähinnä nuorenakin oli niin että jos nyt joku sopiva mies löytyy niin sitten mietitään sitä, mutta jos ei löydy, niin no hätä.

[/quote]

Mitä sinä haluat ja mitä et halua?

M39

[/quote]

Sanoin ehkä vähän huonosti. Tarkoitin jotain sellaista, että hänen syvin sisin olemuksensa on sellainen jota rakastan, ja ainoa jota voin rakastaa tässä maailmassa. Mutta kun asiat on niin kuin on, varsinkin ne vakavat mielenterveysongelmat joihin ei lääkitys juurikaan ole auttanut, niin ymmärrän että sellaisena kuin mies käytännössä on, en häntä halua parisuhteeseen. Eli minä haluan olla yksineläjä, ja pitää tämän sielunkumppanini ystävänä pelkästään.

Mies haluaisi kyllä välillä varsin voimakkaastikin kanssani parisuhteeseen, mutta minä en vaan kestä sitä sekoilua, tiedän jo kokemuksesta. Paranoidi skitsofrenia ja bipolaarinen mielialahäiriö ei ole kovin hauska yhdistelmä arjessa.

[quote author="Vierailija" time="03.09.2015 klo 21:14"]

Aloimme seurustella minun ollessa 19-vuotias ja kaikkiaan olimme yhdessä "vain" neljä vuotta. Nyt erosta on aikaa kaksi vuotta. Pääsin opiskelemaan ja muutin synnyinkaupungistani pois, jonne exä jäi. Välimatka teki tehtävänsä, suhteemme huononi ja päätimme yhteistuumin erota. Olemme kuitenkin olleet jatkuvasti hyvissä väleissä ja pitäneet yhteyttä aina silloin tällöin.

Tänään taas kahden kuukauden tauon jälkeen exä soitti minulle. Tuntui, kuin olisimme soitelleet vasta eilen edellisen kerran. Niin hyvin juttu luisti. Kämppikseni tuli kotiin kesken puhelun ja kuuli osan keskustelustamme. Puhelun päätyttyä hän tuumasi: "ai soittelit taas siskosi kanssa". Ihmttelin hänen epäilyään ja hän sanoi, että arveli kyseessä olleen siskoni, sillä tuolla tavalla pystyy puhumaan vain ihmisen kanssa, jonka on tuntenut koko ikänsä ja on todella sinut toisen seurassa.

En ole tuntenut kenenkään kanssa samanlaista yhteyttä kuin exäni. Toinen arvaa puolestakin lauseesta, mitä aion sanoa, juttu luistaa mutkitta pitkänkin tauon jälkeen eikä hiljaisia hetkiä tule ollenkaan. Eromme tapahtui syystä, enkä kaipaile exääni takaisin. Kuitenkin tulin puhelun jälkeen hyvin surulliseksi, sillä en ole koskaan kokenut kenenkään kanssa sellaista sielujen sympatiaa, jota koen edelleen exäni kanssa. Epäilen, voinko ikinä löytää yhtä "täydellistä" ihmistä. Välillä voi huutaa pää punaisena toiselle, mutta silti tietää, että toinen ei ikinä tule hylkäämään. Romanttista rakkautta välillämme ei ole ollut enää aikoihin. Vaikka uskon väliemme olevan aina hyvät, pelkään silti, että toinen löytää uuden ja välimme viilenevät, niinkuin varmaan tuleekin käymään jossain vaiheessa.

Anteeksi epämääräisestä tilityksestä. Pakko oli vain purkaa jonnekin ajatuksia. Mielessä vain pyörii: "I can't live with or without you".

[/quote]

Sielunkumppani ei ole välttämättä se ihminen jonka kanssa sinun tulee elää elämäsi, vaan se, joka kertoo  minkälaisen ihmisen kanssa sinun tulisi elää.

Sielunkumppanin ei tosiaan tarvitse olla mikään puoliso. Sielunkumppani voi  olla ystävä, äiti, veli, sisar... Sielunkumppanuus jonkun miehen kanssa ei siis tarkoita että on tarkoitettu että näistä ihmisistä tulee välttämättä pariskuntaa. Voi olla etteivät he sovi arjessa edes yhtään yhteen keskenään. Mutta jos kyseessä todella on syvä sielunkumppanuus, niin sitten he tulevat aina olemaan jollain tasolla yhteydessä.

Hmm... Kai Ap tiedät, että sielunkumppani ei yleensä ole elämänkumppani? Sielunkumppani on ihminen, jonka kanssa kaikki vaan natsaa yhteen, mutta teiden on tarkoitus erota jossain vaiheessa. Sielunkumppaneita voi olla monia elämän aikana. He tuntuvat tutuilta, ja tunteet ovat suuria teidän välillänne. Sielunkumppani kasvattaa sinua ihmisenä, saa ottamaan uuden suunnan elämässäsi, tai muuttaa jotain parempaan suuntaan, ja jatkaa sitten matkaa yksin. Elämänkumppaneita onkin sitten vain se yksi, ja hänen kanssaan on selvää alusta asti, että hän tulee olemaan se elämänkumppani. Suosittelen siis etsimään sitä elämänkumppania, älä takerru siihen sielunkumppaniin.

Tulet vielä pettämään tulevaa aviomiestäsi tuon "exäsi" kanssa.

[quote author="Vierailija" time="04.09.2015 klo 09:27"]

Hmm... Kai Ap tiedät, että sielunkumppani ei yleensä ole elämänkumppani? Sielunkumppani on ihminen, jonka kanssa kaikki vaan natsaa yhteen, mutta teiden on tarkoitus erota jossain vaiheessa. Sielunkumppaneita voi olla monia elämän aikana. He tuntuvat tutuilta, ja tunteet ovat suuria teidän välillänne. Sielunkumppani kasvattaa sinua ihmisenä, saa ottamaan uuden suunnan elämässäsi, tai muuttaa jotain parempaan suuntaan, ja jatkaa sitten matkaa yksin. Elämänkumppaneita onkin sitten vain se yksi, ja hänen kanssaan on selvää alusta asti, että hän tulee olemaan se elämänkumppani. Suosittelen siis etsimään sitä elämänkumppania, älä takerru siihen sielunkumppaniin.

[/quote]

Ei kannata tuolla tavalla luokitella ihmisiä ja hylätä tai hyväksyä kumppaneiksi noilla kriteerein. Kyllä sielunkumppani voi olla myös elämänkumppani, mutta sielunkumppanuus ei automaattisesti tarkoita että sopisi elämänkumppaniksi. Silloin kuitenkin kun sattuu niin että löytää sielunkumppanin joka on myös parisuhteeseen itselle sopivaa sukupuolta ja jonka pinnallisempikin luonne sopii riittävän hyvin yhteen että voidaan elää ja asua yhdessä, nämä suhteet on yleensä mielettömän hienoja. 

Elämänkumppanista itse ajattelen, että se on taas se jonka itse valitsee, että tähän ihmiseen sitoudun. Läheskään kaikille ihmisille ei tule koskaan vastaan sellaista, josta tulisi tunne että tämä on nyt minun elämänkumppanini. Silti hekin voivat saada onnellisen parisuhteen, kun vaan etsivät itselleen kumppaniksi riittävän sopivan ihmisen ja opettelevat elämään hänen kanssaan. Rakkaus ja yhteys voivat kasvaa ihmisten välille myös hitaasti.