Äidin yksinäisyys

Koita parantaa välejä vanhempiisi. Hanki uusi kumppani. On erilaisia tukiperheitä. Joku opiskelijatyttö lapsenvahdiksi ja varatuksi. Tsemppiä!!

Varatueksi siis

Pidä enemmän yhteyttä ystäviin. Lapset tykkäsivät varmasti leikkiä keskenään. Myös ystäväsi voi hakea tarvittaessa lapsen hoidosta.

Jos tuo nykyinen järjestelmä on liian raskasta niin isälle enemmän päiviä hoitaa, koska hän saa siihen apua.

Onko sulla sisaruksia? Siis sellaisia, jotka voisit kutsua viettämään joulua ja muita juhlapyhiä kanssasi? Tai muita sukulaisia? Uusia vanhempia on mahdotonta saada aikuisiällä. 

Ei kaikilla ole edes isovanhempia jotka ois elossa, kummallista että ihmiset aina luulee että isovanhemmat hoitaa...

En tarvitse lasten hoitoapua, tarkoitin enemmän henkistä tukea tai sellaista, että tietäisin että tarvittaessa olisi joku kenelle soittaa. Lapsilla on miehen puolelta välittävät ja mukavat isovanhemmat ja se ehkä korostuu. Minulla ei ole sisaruksia, sukulaisia kyllä, mutta en tunne heitä juurikaan. Olen pitänyt yllä yhteyttä omiin vanhempiini ja tukenut heidän isovanhemmuuttaan, mutta jos mummo lyö 5-vuotiasta kun hän ei suostu nukkumaan niin jokainen varmasti ymmärtää, että jotain ongelmaa siellä on. Asia on hirveän vaikea selittää, mutta koen suurta yksinäisyyttä ja häpeää asiasta.

Olen aktiivinen ja olen aktiivinen lasten harrastuksissa ja kaverisuhteista. Koen, että annan turvallisen kodin ja olen laittanut lapset aina etusijalle. Joskus vaan toivoisin arjessa, että joku näkisi sen kaiken ja tsemppaisi niinä päivinä kun tuntuu vaikealta.

Voisitko jutella exäsi mukavien vanhempien kanssa ja yrittää sopia, että he voivat olla lasten kanssa tekemisissä myös sinun viikoillasi? Eihän sen tarvitse mennä niin, että he eivät tapaa lapsenlapsiaan, kun he ovat äidillään.

Vierailija kirjoitti:

En tarvitse lasten hoitoapua, tarkoitin enemmän henkistä tukea tai sellaista, että tietäisin että tarvittaessa olisi joku kenelle soittaa. Lapsilla on miehen puolelta välittävät ja mukavat isovanhemmat ja se ehkä korostuu. Minulla ei ole sisaruksia, sukulaisia kyllä, mutta en tunne heitä juurikaan. Olen pitänyt yllä yhteyttä omiin vanhempiini ja tukenut heidän isovanhemmuuttaan, mutta jos mummo lyö 5-vuotiasta kun hän ei suostu nukkumaan niin jokainen varmasti ymmärtää, että jotain ongelmaa siellä on. Asia on hirveän vaikea selittää, mutta koen suurta yksinäisyyttä ja häpeää asiasta.

Olen aktiivinen ja olen aktiivinen lasten harrastuksissa ja kaverisuhteista. Koen, että annan turvallisen kodin ja olen laittanut lapset aina etusijalle. Joskus vaan toivoisin arjessa, että joku näkisi sen kaiken ja tsemppaisi niinä päivinä kun tuntuu vaikealta.

Etkö siis voi soittaa ystävillesi? Kerroit, että ystävilläsi on omat perheet ja sen vuoksi ymmärrän, että he eivät vietä joulujaan ja muita juhlapyhiään sinun ja lastesi kanssa, mutta kai heiltä kuitenkin voi saada henkistä tukea ja heille voi soittaa? Eihän ystävän oma perhe tällaista estä? Tai ei ainakaan  mulla koskaan perheeni ole estänyt mua olemasta henkisenä tukena ystävilleni. 

Oletan, että sen "tuen" on syytä olla vähintään 30cm...lepotilassa.

Täytyy ottaa tämä enemmän asiakseni. Olen sellaisessa työssä, että olen kuuntelijana ihmisille sen 8-10h päivässä. Riippuen onko lapset minulla vai eivät. Olen myös aina ollut ystäville se kuunteleva, kun en ole aikaisemmin varsinaista tukea tarvinut. On todella vaikeaa vaihtaa tätä roolia nyt kun olen huomannut, että olisin itse avun tarpeessa.

Ja kyllä, täytyy puhua ex-miehelleni asiasta. On vaan äärimmäisen vaikea sanoa, että tarvitsen apua ja myös se, kun ei ole itsellä niitä vanhempia kehen tukeutua niin se hävettää.

Kiitos kaikille vastauksista. Täytyy kerätä nyt rohkeutta ja enemmän puhua asioistani. Se vaan tuntuu vaikealta, kun on tottunut pärjäämään yksin.

Vierailija kirjoitti:

Koita parantaa välejä vanhempiisi. Hanki uusi kumppani. On erilaisia tukiperheitä. Joku opiskelijatyttö lapsenvahdiksi ja varatuksi. Tsemppiä!!

Parantaa välejä lapsen isovanhempiin, kun toinen isovanhempi on jo lyönyt lasta. Ei hyvää päivää. 

Vierailija kirjoitti:

En tarvitse lasten hoitoapua, tarkoitin enemmän henkistä tukea tai sellaista, että tietäisin että tarvittaessa olisi joku kenelle soittaa. Lapsilla on miehen puolelta välittävät ja mukavat isovanhemmat ja se ehkä korostuu. Minulla ei ole sisaruksia, sukulaisia kyllä, mutta en tunne heitä juurikaan. Olen pitänyt yllä yhteyttä omiin vanhempiini ja tukenut heidän isovanhemmuuttaan, mutta jos mummo lyö 5-vuotiasta kun hän ei suostu nukkumaan niin jokainen varmasti ymmärtää, että jotain ongelmaa siellä on. Asia on hirveän vaikea selittää, mutta koen suurta yksinäisyyttä ja häpeää asiasta.

Olen aktiivinen ja olen aktiivinen lasten harrastuksissa ja kaverisuhteista. Koen, että annan turvallisen kodin ja olen laittanut lapset aina etusijalle. Joskus vaan toivoisin arjessa, että joku näkisi sen kaiken ja tsemppaisi niinä päivinä kun tuntuu vaikealta.

Ymmärrän huoltasi. Itsellä oli samanlaista, kun lapseni olivat alaikäisiä. Mietin aina mihin he joutuvat, jos minulle tapahtuu jotakin odottamatonta. Kun vanhin täytti 18, olin helpottunut. Siitä lähtien hän pystyisi itse vaikuttamaan asioihinsa. Kaikkien lasten vanhemmilla ei tosiaan ole tukijoukkoja elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Koita parantaa välejä vanhempiisi. Hanki uusi kumppani. On erilaisia tukiperheitä. Joku opiskelijatyttö lapsenvahdiksi ja varatuksi. Tsemppiä!!

Joo ei! Lyövä mummo tarvitsee ihan tasan lataamokeikan!

MEne johonkin perhekerhoon tai johonkin. Perusta vaikka Facebookkiin ryhmä, jossa etsitään muita samassa tilanteessa olevia? Sitten postaat siitä puskaradioon ja johonkin paikallisiin lapsiryhmiin. Ei tossa ole mitään hävettävää, voit kääntää tuon tilanteen voitoksi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tarvitse lasten hoitoapua, tarkoitin enemmän henkistä tukea tai sellaista, että tietäisin että tarvittaessa olisi joku kenelle soittaa. Lapsilla on miehen puolelta välittävät ja mukavat isovanhemmat ja se ehkä korostuu. Minulla ei ole sisaruksia, sukulaisia kyllä, mutta en tunne heitä juurikaan. Olen pitänyt yllä yhteyttä omiin vanhempiini ja tukenut heidän isovanhemmuuttaan, mutta jos mummo lyö 5-vuotiasta kun hän ei suostu nukkumaan niin jokainen varmasti ymmärtää, että jotain ongelmaa siellä on. Asia on hirveän vaikea selittää, mutta koen suurta yksinäisyyttä ja häpeää asiasta.

Olen aktiivinen ja olen aktiivinen lasten harrastuksissa ja kaverisuhteista. Koen, että annan turvallisen kodin ja olen laittanut lapset aina etusijalle. Joskus vaan toivoisin arjessa, että joku näkisi sen kaiken ja tsemppaisi niinä päivinä kun tuntuu vaikealta.

Etkö siis voi soittaa ystävillesi? Kerroit, että ystävilläsi on omat perheet ja sen vuoksi ymmärrän, että he eivät vietä joulujaan ja muita juhlapyhiään sinun ja lastesi kanssa, mutta kai heiltä kuitenkin voi saada henkistä tukea ja heille voi soittaa? Eihän ystävän oma perhe tällaista estä? Tai ei ainakaan  mulla koskaan perheeni ole estänyt mua olemasta henkisenä tukena ystävilleni. 

Entisenä yh-äitinä minun täytyy ikävä kyllä todeta, että jos vähänkin vihjaisee mahdollisesta avun tarpeesta tai mainitsee omat huolet, niin "ystävälle" tulee yhtäkkiä kauhea kiire omiin juttuihinsa ja keskustelu loppuu nopeasti. Aivan oma lukunsa ovat sitten ystävät, jotka röyhkeästi pyytävät yh-äitiä hoitamaan heidänkin lapsiaan illalla työpäivän jäkeen, kun yh:n pitäisi silloin hoitaa omaa kotia, pestä pyykkiä ja viettää aikaa omien lastensa kanssa.

Etkö löydä kavereita koulusta? Tai jos olet työelämässä niin sieltä?

Ymmärrän hyvin tilanteesi ja tunteesi. Itselläni on yksi alakouluikäinen lapsi ja sukulaiset asuvat satojen kilometrien päässä, jopa toisella puolella maata. Työ on vaativaa ja paineista, jossa joudun kantamaan paljon vastuuta taloudellisesti ja muiden työstä, lisäksi työmatkoja enemmän tai vähemmän. Lapsikin kokee, että elämämme on yksinäistä, ja niinhän se onkin. Korona ja lasten kasvaminen tappoi vähäisetkin suhteet kaveriperheisiin ja täällä ihmiset on erilaisista syistä niin sisäänpäin lämpiäviä, että vaikea on ollut muutenkin luoda aitoja ja vastavuoroista yhteyksiä. Suoraan sanottuna koen, että tässä vaiheessa on hyvin vaikea korjata näitä asioita, ja yritän pitää elämäni niin hyvänä kuin suinkin näillä korteilla. Toivon että lapsi muuttaa muualle Suomeen opiskelemaan isompaan kaupunkiin, niin voin sitten lähteä itsekin täältä. Jos ei muutakaan, niin en toki halua ainoaa lastani jättää eri kaupunkiin ilman mitään sukulaisia, vaikka aikuistuukin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tarvitse lasten hoitoapua, tarkoitin enemmän henkistä tukea tai sellaista, että tietäisin että tarvittaessa olisi joku kenelle soittaa. Lapsilla on miehen puolelta välittävät ja mukavat isovanhemmat ja se ehkä korostuu. Minulla ei ole sisaruksia, sukulaisia kyllä, mutta en tunne heitä juurikaan. Olen pitänyt yllä yhteyttä omiin vanhempiini ja tukenut heidän isovanhemmuuttaan, mutta jos mummo lyö 5-vuotiasta kun hän ei suostu nukkumaan niin jokainen varmasti ymmärtää, että jotain ongelmaa siellä on. Asia on hirveän vaikea selittää, mutta koen suurta yksinäisyyttä ja häpeää asiasta.

Olen aktiivinen ja olen aktiivinen lasten harrastuksissa ja kaverisuhteista. Koen, että annan turvallisen kodin ja olen laittanut lapset aina etusijalle. Joskus vaan toivoisin arjessa, että joku näkisi sen kaiken ja tsemppaisi niinä päivinä kun tuntuu vaikealta.

Etkö siis voi soittaa ystävillesi? Kerroit, että ystävilläsi on omat perheet ja sen vuoksi ymmärrän, että he eivät vietä joulujaan ja muita juhlapyhiään sinun ja lastesi kanssa, mutta kai heiltä kuitenkin voi saada henkistä tukea ja heille voi soittaa? Eihän ystävän oma perhe tällaista estä? Tai ei ainakaan  mulla koskaan perheeni ole estänyt mua olemasta henkisenä tukena ystävilleni. 

Entisenä yh-äitinä minun täytyy ikävä kyllä todeta, että jos vähänkin vihjaisee mahdollisesta avun tarpeesta tai mainitsee omat huolet, niin "ystävälle" tulee yhtäkkiä kauhea kiire omiin juttuihinsa ja keskustelu loppuu nopeasti. Aivan oma lukunsa ovat sitten ystävät, jotka röyhkeästi pyytävät yh-äitiä hoitamaan heidänkin lapsiaan illalla työpäivän jäkeen, kun yh:n pitäisi silloin hoitaa omaa kotia, pestä pyykkiä ja viettää aikaa omien lastensa kanssa.

Ja sä kutsut näitä ystäviksesi?

Facebookissa on ryhmiä, äiti kaveri ryhmiä paikkakunnittain sieltä voi etsiä juttu seuraa ja vertaistukea jaksamiseen. Saisit sinä omaa aikaa kun yksin olet. Myös yksinhuoltaja ryhmä ja yksinodottajat löytyy yh tukea odottamista ja synnyttäneisiin kellä lapsia.

Tai.. Mitä jos ostaisit mannerhemilta yksityisen lastenhoitajan pariksi päiväksi 4h ja 4h ja saisit omaa aikaa?

Lähtekää lasten kanssa teatteriin tai leffaan saatte yhteistä ja sä samalla omaa aikaa.