Elämä autottomana?
Tuossa toisaalla joku valitti sitä että autoilu on äärimmäisen kallista, ja niin kai se onkin.
Mutta minua kiinnostaisi tietää että miten te muut autottomat sitten teette elämästänne mielenkiintoista koska ikinä ei pääse kotoaan minnekään ja siellä on aina jumissa. Julkiset ei täällä päin toimi juuri ollenkaan. Ja vaikka autottomana säästyy paljon rahaa, niin olen miettinyt että onko sillä sitten mitään merkitystä jos elämä jää elämättä.
Kommentit (43)
En ikinä alkaisi elämään enää autottomana, taivas avautui kun sain ajokortin ja oman auton kolmekymppisenä. Prismaan matkaa noin 10 km, sinne parkkihalliin pihalta, on tosi kätevää. Kiertelemme sukulaisissa ympäri Suomea, kuka luulee pääsevänsä mihin tahansa kansallispuistoon bussilla tai junalla. En kanna ostoksia, teen mitä menen minne haluan, milloin tahansa. Ain, sain polvilumpiot paskaksi pyöräillessä nuorena, ennen autoa, no eipä mitään, tuli tuosta eläkettä.
Kaupunkialueella pärjää hyvin ilman autoa jonka pitäminen on sitä paitsi kallista eikä tee hyvää ilmastolle. Myöskään ajokorttia en ikinä vaivautunut hankkimaan. Tosin jos viisi vuotta aiemmin olisi tiedetty että tulee tälläinen koronaepidemia niin ehkä asian laita olisi ollut toinen. Onneksi melkein kaikki palvelut on tässä lähellä. Julkista liikennettä olen tarvinnut viime aikoina lähinnä siihen että olen mennyt hammashoitoon jos aika on annettu toiselle puolelle kaupunkia. Myös Helsingin keskustaan pääsen kätevästi metrolla. Toki tämä koronaepidemia on saanut miettimään että pitäisikö hankkia kortti sekä joku autonromu jolla voisi ajella kunnes korona on ohi eikä maskisuositusta enää ole. Ainakaan toistaiseksi en työttömänä kehtaa tuhlata rahaa moiseen.
Autottomat ovat kyllä taitavia listaamaan auton vuotuisia ylläpitokuluja. Mutta kyytiä pummatessaan tarjoutuvat antamaan muutaman vaivaisen euron bensaan, muut ylläpitokulut sopivasti unohtaen..
Suuri osa autottomista on tosiasiassa persaukisia. Ei ne takseilla ajele, hyvä kun rahat riittää bussilippuun ja yhteen halpalentomatkaan vuodessa. Kovia kyytipummareita ne kyllä ovat.