KULTAISET 60-LUKULAISET: Vkolle-40
Huomenta kultaiset kaverit !
Täällä sitä ollaan väsynneenä .. Plaah- Veto täysin poissa. Mitenköhän saisi itseensä hieman tuollaista aamu pirteyttä ja voimaa ? Sellainen tunne että voisi istualleen tai seisaalleen nukahtaa. No kait sekin kuuluu osana tähän tilaan ..
Sain viimeviikolla jo tietää, että se solujen jakautumattomuus ei tarkoita mitään vaarallista, se kuulemma vain on niin, että aina ne solut eivät sikiöillä jakaudu ja joudutaan tekemään uusia kokeita. Eli sen puolesta asia ihan kunnossa, mutta tämä vastausten odottaminen on kauheaa.
Sonjaemmalla ihan kivasti vaivoja, oisko mahdollista, että johtuisi jo raskaudesta ? Ihanaa tällä viikolla saamme tietää onko siellä masussa asukki .. Paljon säteitä sille suunnalle ja toivotaan, että kaikki olisi hyvin ja menisikin hyvin tällä kertaa.
vm69:stä tuli siis kummitäti, miten ristiäiset menivät ? Ristiäiset on mukavia, meilläkin on kahdet edessäpäin. Tässä kuussa on ns. nimenantojuhlat ja marraskuussa on sitten ihan kirkko ristiäiset.
Missäs te toiset olette - Pietu mitä kuuluu ? Toivottavasti vuoto on loppunut tai loppumaan päin ja pääsette asiassa eteenpäin. Voimia sinne sinulle !!!
Nyt aamunaskareisiin ja ip:llä palailen ehkä kirjaamaan lisää ..
t. emmi rv-15+1
Kommentit (86)
Sonjaemma ONNEA ONNEA ja ONNEA !!!! Olette ansainneet tämän plussan eddottomasti ja kuten vm:lle niin samoin teillekin tarrasukkia ja vauvaliimaa PALJON, että kaikki sujuisi hyvin.
Nyt vain odotuksen vaihde päälle, älä turhaan murehdi (helppo sanoa) kaikki menee aivan varmasti hyvin, etene päivä kerrallaan. Tuo kuvotus ainakin tietää hyvää ... Onkos teidän LA:t kesäkuussa, sonjaemma ja vm ?? Voi jos kaikilla menisi hyvin niin ensi vuonna on sitten hurja määrä syntymässä meidän 60-lukulaisten vauvoja.
t. emmi
Ihanat uutiset jatkuu.... paljon onnea sonjaemma sinulle, olette ansainneet tämän onnen ja nyt varmasti teillä molemmilla, vm ja sonjaemma kaikki menee hyvin loppuun saakka, siihen uskotaan ja luotetaan.
Trattikselle pahoittelut ikävästä vieraasta. Eiköhän trattis tehdä yhteinen sotasuunnitelma vierasta vastaan seuraavaan kiertoon?
Nyt kahville...
-pietu-
Mahtavaa sonjaemma, kerrassaan huippuhienoa!! Ihan mielettömästi onnea ja suojelusenkeleitä matkaan!!
Trattikselle pahoittelut tuhrusta!
LA on mulla muistaakseni 13.6.
Kiitos kaikille teille onnitteluista. Olette niin ihania!
Ei tässä voi kuin toivoa parasta. Miten mä osaan nauttia ja ottaa rennosti, kun km oli viimeksi niinkin myöhäisessä vaiheessa. Pitänee kai muistaa omat neuvoni muille odottajille. Ja kun asiat menee kuitenkin niinkuin ovat mennäkseen. Elän terveellisesti, muuta en kai voi tehdä. Ja sonjaemmahan varasi meille ykkösluokan liput perille asti..
On tämä ihmeellistä...
Mun kirjoitus hävisi avaruuteen!!!!
Upeeta lukea, että täällä 60-lukulaisissa on upea plussa-aalto menossa.
Itsellä menossa kp 18/32-36 ja vieläkin ovista testaillaan ja sitten alkaa ne luget kolme kertaa päivässä 10 viikkoa eteenpäin tai kunnes vuoto alkaa.
En muista enää mitä piti sanoman, kun äskeinen teksti leijailee jossain!!
Tarrasukkia vauvaliimalla kaikille plussanneille!
Ja piinailijoille dbdbdbddbbdbdb!
Paljon enkeleitä suojaamaan ja vierelläsi kulkemaan, tarrasukkia vaaviliimaa ja ihan kaikkea hyvää koko odotusajallesi samoinkuin tietty
vm.llekkin jota jo aamusella onnittelinkin..
Trattis ja Pietu !! Te hyppäätte seuraavalla asemalla (heinäkuu ) plussajunan kyytiin me pidetään siellä ne 1-lkn paikat varauksessa teille !!
Ja sitten omaa (.) joopa joo, eilen olin siellä tervarissa ja kun poskiontelontulehduksen lisäksi valitin niitä alavatsakipuja niin lekuri laitto kun laittokin minut sairaalan naistentautien päivystykseen...
kun tulehdusarvotkin koholla..noh sinne sitten suoraan tervarista autolla kurvasin.
Päivystyksessä ei ollut gyne vaan erikoistuva sairaalalääkäri joka ultrasi, otti tulehdusnäytteitä, pissakokeen ym mutta ei nähnyt kohdussa muuta kuin mahdollisesti ruskuaispussin ja viikot menkkojen mukaan éilen tasn 6 mutta ultratessa 5+ ??? noh soitti päivystävälle gynelle joka määräs veritestinä raskaushormoniarvon...
Tulosta piti odottaa 2 tuntia jona aikana kävin kotona hakemassa murut tarhasta ja tekemässä sapuskaa ja sitten isukin kanssa takas sairaalalle.
Siellä sitten taas puolitoista tuntia odoteltiin ja lääkäri ultrasi mutta eipä mitään uutta tietoa tullut, hcg-arvo jotain 3000 ja viikot 5+ jotain...
Määräsi torstaiksi uuden hcg-arvon jotta nähdään miten se käyttäytyy ja jatkot suunnitellaan sen mukaan...
noh huomenna iltapäivällä sen sitten näkee missä mennään...
Mitä tuon hsg-arvon pitäis olla ei mitään hajua??
Nyt pitää ruveta ihmettelee missä eskarit viipyy, olis neitien pitänyt olla jo kotosalla??
Vielä kerran isot onnitteluhalaukset SonjaEmmalle ja Vm69.lle !!!!
Isotikru
Löytyihän täältä tämä ihana viesti :o) Hurjasti onnea raskauteen, toivottavasti kaikki menee tällä kertaa hienosti. Tulehan jakamaan tuntojasi meidän kanssa tuonne yahoo-groupsin kultainen kuuskytluku- puolelle, teti on siellä ainoa vielä raskaana oleva (tosin toivoa on jo uusintakierrokselle lähtijöistä...).
Onnea myös muille plussanneille ja tosiaan odotuspuolelta siirryimme aikoinaan suljettuun yahoogroupsiin, jossa keskustelu käy vilkkaana. Innokkaat kirjoittelijat ovat tervetulleita, taustailijoita sinne ei haluta.
Tinka + Aarni 3kk
Sonjaemma ja vm!!!!!!!!! Ihanaa! Paljon onnea ja onni myötä!
Isotikru; hcg-arvosta en osaa sanoa (ulkomuistista) muuta kuin että se 3000 vastaa 5+ viikkoja niin kuin sinulle oli sanottu. Se, mikä on ratkaisevaa, on se mikä se uusi arvo on ja miten arvo on kehittynyt. Hcg:n pitäisi tuplaantua noin joka toinen päivä. Arvo sinänsä on ihmis- ja jopa raskauskohtainen, suuntaa antavia arvoja tietysti löytyy taulukoista.
Jaahas, vuosikas huutaa.
Kiitos onnitteluista, olette ihan ihquja!
Ja tinkakin, moooi!!! Kiitos kutsusta yahooseen, katsotaan myöhmmin, nyt kun on tuo palstailuaika muutenkin vähän tiukilla.
Kuten vm69lläkin, täälläkin on melko myöhäinen km vielä hyvin muistissa, joten varovasti tässä mentävä ja eleltävä päivä kerrallaan.
Laskin muuten tuolla vauvalehden laskurilla, teoreettinen la olisi myö 13.6. Mullahan ei tuo virallinen menkkojen alku sano mitään kun sumuilla ajettiin hormonit alas ja sumuttelin hieman pidempään jotta työmatkan takia saatiin hoito ajoitettua sopivasti. Joten laskin hedelmöityspäivästä 14 vrk taaksepäin, ja sain siitä sitten " laskennallisen" menkkojen alkamispäivän 28 pv kierrolla. Mutta eihän tässä osaa ja uskalla vielä niin pitkälle ajatella...
Päivällä kävin lounaalla ja oli vähän etova olo, ei oikein maistunut ruokakaan. Mutta pakkohan se on syödä ja kollegojen edessä ei voi valitella kun ei maistu.
Trattikselle pahoittelut tuhruttelusta, oletkos muuten vielä käyttänyt niitä lugeja? Tuo tuhruttelu kai voi olla myös oire keltarauhasvajeesta?
En nyt sitten tiedä sen aamuisen verikokeen tulosta. Toivottavasti ei heti mennyt toivo tähän hommaan. Pyysin että jos soittavat ja jättävät viestin vastaajaan koska olen palavereissa melkein koko iltapäivän mutta eivät soittaneet. Heti iski pelko että onkohan matalat arvot¿ Täytyy soittaa sinne klinikalle heti aamulla.
Ja plussasin tänään jipiiiii la ois vauvalehden laskurin mukaan 11.6 jos kaikki hyvin menee
++++säteitä kaikille muillekin
Sonjaemma, anteeksi kun kaivelen vanhoja, ja jos et halua vastata niin ei haittaa. Mutta kun kerroit, että sinullakin on myöhäinen km, niin heti heräsi kysymyksiä mielessä. En varmaan ole ollut vielä silloin linjoilla kun sinulla on olet sen kokenut. Haluatko kertoa minulle, millä viikolla se oli, ja löytyikö siihen mitään syytä? Anteeksi tosiaan tämä suorasukaisuuteni, mutta kun itse olen omastani niin puhunut, haluan aina kysellä muiltakin.
Se on kumma kun luvataan soittaa, mutta ei sitten soitetakaan. Toisessa päässä kun taatusti odotetaan tietoa. Toivottavasti saat nyt heti aamusta tiedon, ettei tervitse koko päivää hermoilla.
Jännää, sama la meillä. Kunpa päästäisiin perille molemmat. Ja kaikki muutkin odottajat tietenkin.
Onnittelut plussasta Sonjaemma !
JA tietysti meille kaikille kultaisille paljon plussa säteitä ja niille joilla onni on jo potkaissut niin voikaahan hyvin !
Käyn palstalla lukemassa, mutta en ole itse viitsinyt paljon kirjoitella. Omat hoidot jatkuu vasta joulukuussa.
Terveisin, mami
totta kai saa kysyä. Km todettiin np-ultrassa rv 13, oli kuollut ilmeisesti noin viikkoa aiemmin. En osannut epäillä mitään, ei ollut vuotoa ei mitään vaan iloisesti mentiin miehen kanssa np-ultraan yhdessä ja siellä sitten makasin ultrattavana ja kätilö ei enää löytänyt sydänääniä. Rv 11 olin vielä käynyt klinikalla ultrassa ja silloin kaikki oli vielä hyvin, piti olla enää minimaaliset km-prosentin...
Soitin aamulla klinikalle ja hcg oli 106 eilen, on viitearvojen välissä, minusta tuo vaan kuulosti niin alhaiselta. Jotenkin tänä aamuna taas masensi ja ei oikein osaa iloita kun pelkää...
Sylintäydeltä kaikille plussanneille!! Teitähän olikin oikein roppakaupalla. Itsellä oli positiivinen lh-testi tänä aamuna. Iltapäivästä sitten inssiin. On vaan niin hankalaa, kun simpat pitää toimittaa 2-3 tuntia ennen klinikalle ja mies joutuu hoitamaan homman työpaikan vessassa. Toivottavasti onnistuu. Muuten ei minkäänlaisia odotuksia inssin onnistumisen suhteen. Olen täysin varma, että vika on jossain muualla eikä inssi meille apua tuo. Kokeillaan nyt kuitenkin. Eilinen työkeikka meni hyvin ja raskas taakka on sen puolesta pois sydämeltä.
Sonjaemma: kiitos vastauksestasi. Meillä km vkolla 20+5, minäkin olin ollut edellisellä viikolla rakennultrassa ja kaikki näytiti olevan hyvin. Ihan ilman ennakko-oireita vedet vaan meni. Mutta, tuo on taaksejäänyttä elämää, tällä kertaa loppuun asti kunnialla.
Minä en tiedä noista hcg arvoista mitään. Mutta jos on sanottu olevan viitearvojen välissä, niin silloinhan se on ok! Älä turhaan huolestu!! Tiedän kyllä tuon tunteen, itseäkin pelottaa niin, ettei oikein osaa vielä yhtään iloita. Toiselle on niin helppa antaaa neuvoja, mutta itse en osaa niitä noudattaa.
Ja Senniina: Nyt positiivisuutta kehiin!!! Kyllähän se nyt vaan onnistuu. Sinun viestit on muuten mahtavia, vaikka ne ovatkin joskus masis-sävytteisiä, niin aina siellä on rivien välissä joku iloinen huumorikommentti. Niinkuin nyt tuo " työpaikan vessa" ... Toivottavasti miehellesi ei tule häiriötekijöitä...
Nyt mun on pakko saada ruokaa, ihan tulee jo paha olo!!
Päivänjatkoa kaikille!!!
Ja onnea uudelle plussanneelle (vilmat?)
Toivotaan että tärppää heti tästä kerrasta ja pääset sinäkin hyppäämään meidän junaan seuraavaan vaunuun....
Kävin aamusta sairaalalla verikokeessa ja iltapäivästä pitää soittaa siitä Hcg-arvosta.sen pitäis olla tänään puolet isompi kuin toissapäivänä ja silloinhan se oli n.3000
Katselin aamulla noita aikaisempia äitiyskortteja ja huomasin että kaikissa aiemmissa on raskaus menkoista ultran mukaan - 5 vrk ja se kyllä täsmää kun keskimnäärin kierto olis se 33 vrk. Tekayn laskurin mukaan huoimenna pitäis ultrassa näkyä jo jotain ??? Aion pyytää uuden ultralähetteen jos ne eivät sitä sieltä pölilta muuten tarjoa !!
Piristin itseäni ja sain ostettua niillä k-kauppojen keräilytarroilla ihan ekan mariskoolin (mustikansinisen ) ja seuraavaksi ostan sen tumman
lilan ??
Kuvotus on taas tänään seuralaiseni ja jopa rinnat jotka eivät ole olleet arat moneen päivään tuntuvat taas aroilta vai kuvittelenkohan mä nää oireet taas ??
Nyt menen tekemään hetkeks jotain järkevää vaikka tyhjentämään astiskonetta !!
Ilmoittelen taas iltapäivällä mitä polilta sanottiin....
Isotikru
Onnea plussanneille !!!
Sonjaemma sanoivatko sieltä klinikalta mitään veriarvoista ? Jos eivät sanonneet niin sittenhän kaikki on hyvin. Ole vain huoleti ja anna päivien kulua. Milloinka testaavat hcg:n uudestaan ? Luin tuon sinun km-tapauksen taas uudestaan ja tuli ihan kyynel silmään, koska ajattelin tilannetta miten innoissaan tulevat vanhemmat menevät ultraan, ja yhtäkkiä kaikki otetaankin pois-se on varmasti kamalaakin kamalampi tunne. Tavallaan sama tilanne oli meilläkin, vaikkak vauva oli elinvoimainen ja liikkuvainen, mutta, kun arvot menivätkin ohi norm. arvojen niin kyllä siinä se odotuksen ilo ja onni otettiin pois-edelleenkään en osaa nauttia odotuksesta, kun vastauksia odotellaan, ja ei tiedetä mitä tuleman pitää. Anyway tsemppiä meille kaikille ja onnea odotukseen.
Pietu kyseli noista ' limoista' itse en ole huomannut vastaavaa, ainakaan vielä, mutta kuukautiskierron pituudessa selvä ero vaikkapa viidenvuoden takaiseen kiertoon. Silloin pituus oli aina 28vrk-mutta nythän se oli normaalisti sen 24-25 vrk:tta, mitä nyt joitakin poikkeuksia esiintyi.
Senniinalle tupla peukutukset tämänpäiväiseen. Toivottavasti ' mies' olisi saanut saaliiksi hyviä ja sitkeitä yksilöitä ja toimenpidekin onnistuisi ja loppuhan on sitten siitä naisen omasta toiminnasta kiinni. No onnea matkaan, ja käy kertoilemassa miten meni. Hyvä oli kuulla etei eilinenkään ihan kauhea kokemus ollut, vaikkakin aivan varmasti kurja tuollainen oikeudenkäynti.
Trattikselle pahoittelut tuhrusta :-( Mikä on muuten vointi ja mieliala ?
(.) omanapa ei erityistä. Nyt kaksi viikkoa istukkabiopsiasta ja hermorauniona odottelen vastauksia. Mutta niitähän voi joutua odottelemaan todella kauan .. Voi räkä, miksi tässäkin piti käydä näin !!! Ruokahalu on muuten palautunut kohtalaisen normaaliksi, ja vointi muuten hyvä. Mutta nyt parina viimeisenä iltana on vaivannut pieni kuvotus, mutta sekin menee ohi, kunhan syö.
Nyt moikka ja palataan taas t. emmi rv-15+4
Toivottavasti hcg-arvot on nousseet tänään, mutta eikös tuo 3000- ole muuten ihan norm. arvo viikoille 5+ (?)
Kertoile millaisia tuloksia sait tänään .. t. emmi
Kylmät väreet tuo ilmoituksesi sai aikaan !!! Olen onnellinen puolestasi/nne !!! Nyt vain tarrasukkia ja vauvaliimaa matkaan, että kaikki sujuisi odotusten mukaisesti. Vielä kerran ' onnea'
Nyt vain ootellaan sonjaemman uutisia !!! Kunnon peukutuksen sillekin suunnalle...
Itse kävin eilen illalla vielä ostelemassa mammavaatteita, ostin housut/farkut sellaiset mukavat, takin/siis normaali takki mutta iso, että mahdun sisälle, muutaman puseron ja aivan ihanan punaisen neuleen sellaisen mikä laskeutuu polvien alapuolelle. Nyt vain toivon, että kaikki on pikkuisella hyvin, ettei tule itku pitkästä ilosta. Tilasinkin mammavaatteita, eli tulossa on vielä yhdet isommat sammarit ja muutama pusero, puserot on kyllä sellaisia, että niitä voi pitää vaikka ei olisi raskaanakaan. Vauvalle en ole hankkinut mitään, kun en uskalla .. Mielesäni olen jo ostanut vaikka mitä.
Täällä vointi mukava. Eilinen oli raskas päivä, mutta ihanaa oli tulla kotiin, kun mies oli laittanut ruokaa ja sai hieman niskahierontaakin siihen päälle .. Mulla oli yksi elämäni kauheimmista päänsäryistä eilen :-( Jouduin ottamaan 2 panadolia, mutta eihän ne mitään auta ..
Kaikille kaikkea hyvää tähän päivään. Senniinalle peukutuksia, että kaikki menee hyvin !!! t. emmi rv-15+3