Hoitovapaalla olijat, saatteko ikinä viikonloppuaamuisin nukkua?
Mua on ruvennut v*tuttamaan se, etten ikinä saa nukkua niin pitkään kuin haluan. Viime yönäkin urvahdin jo kymmeneltä ja muksu heräsi puoli kasilta, joten periaatteessa sain kai tarpeeksi unta. Mutta kun lapsi herättää aina jotenkin väärässä unen vaiheessa! Tänä aamunakin jouduin vääntäytymään ylös silmät päässä seisoen enkä millään olisi jaksanut pysytellä hereillä. Mies taas tapansa mukaan veteli sikeitä puoli kymmeneen.
Miten teillä muilla? Onko edes joskus vuorottelua?!
Kommentit (50)
meillä esikoinen 2v8kk ei nuku päiväunia, mutta jos joskus vahingossa nukkuu, niin ei vahingossakaan yhtä aikaa kuopuksen kanssa, ja kun nukkuu, niin nukkuu sitten kolme tuntia, eikä varmasti nukahda ennen 23a.. Joten se " oma aika" on haussa myös täällä.. Tosin nythän se on : )
että lauantai-aamuisin sai vedellä sikeitä se töissäkävijä ja pyhäaamuisin sai nukkua se kotonaolija.
(molemmat piti hoitovapaata vuorollaan)
Nykyisin mies saa nukkua lauantai-aamuisin (töissä 6-14) ja minä sunnuntai-aamuisin (töissä 8-16). Lapset pidetään kerrostalokämpässä hiljaisina laittamalla Aku Ankka-videot pyörimään ennen aamupalaa ja uloslähtöä. Mökillä alakerrassa syödään aamupala ja mitä nyt siinä alakerrassa touhutaankaan, jutellaan, piirrellään, mennään pihalle.
Suosittelen vuorottelua.
Uskomatonta miten naiset antavat miestensä pompottaa ja talloa jalkoihinsa.
mutten haluaisikaan, paljon mukavampi herätä aikaisin ja saada päivästä enemmän irti. Aamupalan jälkeen on ihana köllötellä koko perheen voimin yhdessä sängyssä ja katsella lastenohjelmia. Sunnuntaiaamut on NIIN ihania!
herään yleensä ensin ja touhuan omiani. Lapsi herättää isukin herätessään ja he hoitelevat yhdessä aamutoimet. Loman jälkeen ei aamulla tahtonut äiti kelvata vaipan vaihtoon...
kaikki on sille niin vaikeaa, että väkisten olen itse siinä jo herännyt enkä enää saa nukuttua. Niinpä hoidan homman itse ja olen sitten kiukkuinen koko aamun.
Koska herää aikaisemmin, on aina herännyt (jo ennen perheenlisäystä). Mies nukkuu sitten usein päikkärit, mitä minä taas en tee koskaan.
eikä täyttä viikkoa kumpikaan, joten univelasta ei meillä kärsitty. Nyttemmin nukutaan vuoroaamuina viikonloppuina pitkään, tai sittenvaikka niin, että minä nousen, ja annan miehen vielä nukkua 2-3 tuntia, ja kun mies nousee, niin painelen ottamana aamupäiväunoset : )
Meilläkin on muuten pieni kämppä ja pari lasta, ja jos haluan nukkua päivällä, niin mies lähtee lasten kanssa pihalle.
joskus herään kun lapset möykkäävät.
Mutta mies herää vielä aiemmin, ennen kuutta. Joten mun ei tarvi olla kateellinen kenellekään.
Minä olen synnyttäny ja kantanut ja imttänyt lapset. Olen ollut 3 vuotta täysin sidoksissa lapsiin, ihan ruumiillisestikin. Ollaan yhtä mieltä siitä, että nyt on mun aikani nukkua itseni normaali kuntoon, kun lapset ei ole tissillä ja pärjäävät ilman äitiä.
Täällä se on aina minä joka herää lapsen kanssa aamulla ja mies jää makaamaan sänkyyn. Teen ruoan, vaihdan vaipat, laitan kylpyyn ym. Miten ihmeessä mä oon onnistunut tommosen miehen valitsemaan???
ole selkeinä sellaisina ajatuksia kuin " vuorotellaan" tai " minä teen sinulle jotain kivaa, tee sinä vuorostaan minulle" ... Kyllä meilläkin mies mielellään nukkuisi aamuisin kun on iltavirkku, mutta aika helppoa on perustella aikuiselle miehelle, että vuorotellaan. Mä saan viikolla useimpina aamuina nukkua tunnin pidempään, mutta toisaalta heräilen helpommin yöllä lasten itkuihin ja aamulla miehen hyvin hiljaisiinkin aamutoimiin eli oma uneni on katkonaista.
Viikonloppuisin sitten vuorotellaan sen mukaan mikä ohjelma on muuten. Yleensä ihan sen mukaan, että mikä fiilis on aamulla: jos sanon, että nyt nukuttaisi, niin saan nukkua. Jos lapset sattuvat nukkumaan yli yhdeksän, niin sitten kyllä noustaan köllöttelyn jälkeen koko porukka. Ja mies pitää kyllä huolta, että lapset eivät tule makuuhuoneeseen äitiä herättelemään jos satun sängynpohjalle jäämään...
meillä on kolme lasta välillä 1v-6v ja kaikenlaisia aikoja on tähän matkan varrelle sattunut heräämisten suhteen. välillä mies on herännyt oma-aloitteisesti lasten kanssa ja antanut minun nukkua molempina päivinä ja välillä on taas ihan pokalla naamalla nukkua posottanut itse. tällä hetkellä ollaan aika kivassa kompromississa eli töissä käyvä mies saa nukkua la-aamuisin ja minä nukun su aamuisin.
tosin ei meilläkään miehen vahtiaamuina hommat toimi ihan niinkuin minun aamuinani mutta minun täytyy vain hyväksyä se jos haluan nukkua. useimmiten mies muistaa antaa lapsille aamupalan mutta joskus on jäänyt antamatta. kaikki lapset on vielä klo 10 aikaan kun nousen yöpuvuissa ja useimmiten kuopus on vielä yövaipassaankin ellei ole sitten tullut jo pissat läpi jolloin miehen on ollut pakko vaihtaa.
Saan kyllä muutenkin nukkua riittävästi jos vaan maltan mennä ajoissa nukkumaan.. On se silti kiva ettei tarvitse kenenkään muun takia nousta vaan sitten kun itseä huvittaa. Yleensä mun nukkuvuorolla noustaan molemmat, se on musta mukavaa. Nii periaatteessa toinen la toinen su. jos olen jääny sänkyyn ni mies yleensä tuo tai on ainakin tehny mun aamupalan!
Silloin kun molemmat ollaan töissä, mies hoitaa ainakin aamupalat ja kaikki vaatteiden silitykset. Ihana mies:-)
Mä taas olen viikon epäsäännöllisistä heräämisistä aina niin rätti että mies automatiikalla vie lapset olohuoneeseen ja laittaa lastenohjelmat pyöriin, tekee aamiaisen ja antaa mun nukkua.
Toki jos miestä väsyttäisi niin mä tekisin vastaavat ja antaisin miehen nukkua. Silloin kun mies on väsynyt aamulla sillä on tod. näk. flunssa tai muuten kipeä. Eli harvoin niin on käynyt.
Me jaetaan aamut, eli vuorotellen nukutaan. Kolmannen lapsen jälkeen mies ollut ymmärtäväisimmillään. Ite olen tosi kiukkuinen ilman unta. Eli sunkin pitää saada nukkua univelkaa pois. Anna miehesi lukea vaikka näitä vastauksia, joita sait. Vähän pistää ajattelemaan. Saavutetusta edusta on näet vaikea luopua, hänkin varmaan väsynyt.
miehethän yleisesti ovat aika mukavuudenhaluisia, itsekin monet sen tunnustavat. Sinun pitää VAATIA oikeutesi, niin naiset ovat ennenkin pärjänneet. Äidin hyvinvointi on perheellekin parasta eli autat lastasi ja miestäsi, kun autat itseäsi.
3v ei nuku päikkäreitä ja 2v vain muutaman kerran viikossa. Tästä syystä nukkuvat pitkät yöunet ja aamulla aina pitkään. Ovat aina nukkuneet aamuisin pitkään ja tiedän, että on todella harvinaista. Mutta aamusta iltaan meillä painetaan sitten tauotta eikä lepohetkiä juurikaan ole. Joskus olisi kiva iltapäivällä hetki hengähtää..:)