Nainen, pelkäätkö liikkua yksin?
Pelkäätkö nykyään liikkua yksin, kun on tullut ilmi niin paljon raiskauksia ja raiskausyrityksiä?
Mä pelkään ihan jumalattomasti vaikka asunkin todella rauhallisella alueella, jossa en ole tainnut edes nähdä yhtään tummaihoista. Nykyään aina kun liikun jossain ulkona, pälyilen ympärilleni ja ajattelen, että jossain joku vainoaa. Olen jo suunnitellut mitä teen jos joku hyökkää ja olen yrittänyt etsiä maasta mahdollisimman teräväkärkisiä ja isoja kiviä, joilla voi lyödä hyökkääjää :/ En olisi kuvitellut, että Suomessa joutuu tällä tavalla pelkäämään.
Onneksi koiran kanssa ulkoillessa ei tarvitse pelätä, tuskin noi hullut raiskaajat kuitenkaan ekana hyökkää koiranomistajan kimppuun jos on yhtään itsesuojeluvaistoa.
Kommentit (85)
En pelkää. Olen pitkä ja harteikas ja kävelenkin aggressiivisesti. Viimeistään kirveellä veistetty naama kulmikkaine leukaperineen pistää hyökkääjän miettimään pari kertaa pitäisikö (tai epäröimään sukupuoltani).
Asun suhteellisen pienessä kaupungissa mutta silti pelottaa liikkua yöllä yksin esim. baarista tullessa. Onneksi nykyään ei enää pahemmin tarvitse koska on yleensä poikaystävä mukana. Tässä lähistöllä sattui vähän aikaa sitten raiskausyritys reitillä, jota kuljen lähes päivittäin ja tämä lisäsi pelkoa yksinliikkumista kohtaan. En lähde koiran kanssa lenkille kovin myöhään illalla enkä esimerkiksi koskaan iltaisin kävellessäni kuuntele musiikkia. Pelkään raiskatuksi tulemista enemmän kuin kuolemaa, joten mielummin tapan kuin tulen raiskatuksi ja vaikka kärsin siitä sitten tuomioni jos niikseen tulee. En pidä raiskaajia ihmisinä enkä edes eläimen arvoisena, raiskaajan henki ei paina minun vaakakupissani mitään.
Pelkääm. Asun Knummella ja vietän iltoja Helsingissä.
En pelkää enkä ole koskaan pelännyt. Asunu espoos koko ikäni ja paljon liikkunut yömyöhään yksin keskustassa tai Helsingissä tai joskus koirien kanssa mennyt yölenkille.
Ei ole tarvinnut pelätä. Toki pimeällä pyrin liikkumaan silti järkevästi - en mene yksin pimeään kaupunkimetsään/puskiin, liikun reippaasti enkä jää haahuilemaan minnelie. Ja olen tarkkaavainen siitä mitä ympärillä tapahtuu, en liiku laput silmillä. Mutta ikinä en ole havainnut mitään mitä olisi pitänyt pelätä.
En ole kyllä koskaan ymmärtänyt sitä, miten toisten kokemuksia voi alapeukuttaa. Varsinkaan kun kyse on esim. ahdistelusta tms. Ihan normaalia pelätä sellaisten kokemusten jälkeen.
[quote author="Vierailija" time="28.08.2015 klo 03:33"]Suomen lain mukaan sä tosiaan saisit siitä syytteet, on tää vaan niin hullua.. Ap
[/quote]
Onhan se hullua, mutta jos ei ole todistajia ja toinen kuolee sinun yhteen puukonheilautukseen, etkä sinä ehdi saada naarmua kummempaa, niin millä todistat itsesi puolesta?
En ole koskaan pelännyt enkä pelkää vieläkään. Ovatko seksuaalirikokset oikeasti lisääntyneet? Ulkomaalaisten tekemistä raiskauksista vain kohkataan persujen toimesta ihan koko ajan, vaikka puole on puolillaan valkoisia, suomalaisia, keski-ikäisiä raiskaajia.
Enemmän mua pimeällä pelottaisi jos vastaan tulisi persuäijä kuin maahanmuuttaja.
[quote author="Vierailija" time="28.08.2015 klo 03:24"]
[quote author="Vierailija" time="28.08.2015 klo 03:19"]
[quote author="Vierailija" time="28.08.2015 klo 03:10"]Tämä ketju pitäisi ilmiantaa. Syynä on maahanmuuttajiin kohdistuva väkivallan uhka. Jos joku raiskaa, ei häntä tappaa saa. Itsepuolustus pitää suhteuttaa tekijän voimatasoon. [/quote] Höpö höpö. Ei tässä kukaan ole ketään tappamassa, vaan keskustellaan mikä on sallittua itsepuolustusta jos tuollainen tilanne tulisi vastaan. Ap
[/quote]
Puskaraiskaajia vastaan puolustautumisessa on myös selvästi rasistinen motiivi, koska suomalainen mies raiskaa useammin lähisuhteessa vanhan tutun, ehkä puolisonsa.
[/quote]
Ja se ei tietenkään ole yhtään rasisitista että nämä puskaraiskaajat valikoivat uhreikseen valkoisia suomalaisnaisia?
[quote author="Vierailija" time="28.08.2015 klo 15:41"][quote author="Vierailija" time="28.08.2015 klo 03:10"]Tämä ketju pitäisi ilmiantaa. Syynä on maahanmuuttajiin kohdistuva väkivallan uhka. Jos joku raiskaa, ei häntä tappaa saa. Itsepuolustus pitää suhteuttaa tekijän voimatasoon.
[/quote]
Kaulavaltimo neekeriltä auki.
[/quote]
Mutta kantasuomalaista raiskajaa silittelet päähän?
Kyllä, pelkään oman turvallisuuteni puolesta.
Suomessa rikoksista saatavat rangaistukset ovat niin lieviä, ettei niissä ole enää tarpeeksi pelotevaikutusta ehkäisemään rikoksia. Vankilat ovat lomahotellin maineessa ja vankeusajalta saa rahaa.
Esim. raiskausrikokset ja pahoinpitelyt ovat selvässä kasvussa jo niiden uutisoinnin määrästä päätellen.
Kyllä pelkään. Poissa on lintukoto.
En pelkää. Asun Helsingin keskustassa ja liikun missä ja milloin haluan. Kerran on käyty kiinni Kiasman takana, oli vain yksi kundi ja pääsin helposti irti. Mulla on vahva luottamus omaan fysiikkaan.
Muakin on ruvennut pelottamaan. En mä ole koskaan aiemmin miettinyt näin paljoa että uskallanko kulkee yksin pimeällä. Ei ole käynyt mielessäkään vaikka oon sellaiselta alueelta kotoisin missä vois olla vähä enempi varuillaan.
Mutta nytten on tullut jotenkin turvattomampi olo. En tiedä johtuuko se joko lisääntyneestä uutisoinnista tai luenko enemmän uutisia nykyään ja iskee silmään nuo raiskausjutut... vai siitä että iän myötä ei oo enää niin naiivi.
Mutta mä pelkään kyllä ihan suomalaisia juoppojakin ja varsinkin narkkareita...
Mulla ois kyllä vähän luottavaisempi olo jos tuomiot raiskauksista yms olisi vähän kovemmat. Ja se että ei tulis niitä paljous alennuksia tuomioihin.....
Mun mielestä ois ihan ok, jos Suomi sijoittais vankeja vaikka Venäjälle. Siellä ois oikeempi meininki ja Suomikin säästäisi kun ei tarvii ylläpitää raiskaajia tms hotellitasoisissa vankiloissa.
Vois pistää pystyyn jonkun mielenosoituksen noista tuomioista....
En pelkää. Johtuu ehkäpä ulkonäöstä. Eilen kuulin kahdelta humalaiselta näyttäväni harvinaisen pirulliselta. No pakeneminen olisi vaikeaa korkeissa koroissa sekä platformeissa.
En pelkää, mutta kyllä joskus jännittää. Mutta ei näiden viimeaikaisten juttujen takia mitenkään erityisesti, lähinnä aina siitä asti kun on alkanut myöhään iltaisin/öisin pimeällä liikkumaan. Koskaan ei ole kyllä kukaan käyttäytynyt uhkaavasti tai häirinnyt kotimatkaa (olen liikkunut kahdessa keskisuuressa kaupungissa). Yleensä lisäksi pyöräilen kesät talvet, ei ehdi pelätä.
Jos tuntuu turvattomalta, otan avaimet "nyrkkiraudaksi" taskuun. Jollain itsepuolustuskurssilla joskus sanottiin, että niillä kun takaa hyökkäävään tökkää niin ei tule syytettä, sanoo vaan että sattuivat olemaan kädessä kun kotiin olin matkalla. Tiedä sitten onko totta tai olisiko niistä oikeasti hyötyä tositilanteessa.
En pelkää. Liikun paljon yksin ja ihan mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Oma asuinalue tosi rauhallinen, mutta liikun kyllä yksin öisin kaupungillakin jos tarvis.
Olen aina pelännyt kulkea yksin pimeään aikaan, etenkin hiljaisemmissa paikoissa.
Pimeällä kyllä, jos liikun kellonaikaan, jolloin muita ihmisiä on liikkeellä hyvin vähän. Pelkäsin jo nuorempanakin ja monesti myöhään kotiin tullessa puhuin olevinaan puhelimeen kävellessäni. Koskaan tämä pelko ei ole liittynyt ihmisen syntyperäisyyteen tms. Vaan siihen, että niitä hörhöjä liikkuu oli ihminen suomalainen tai ei.
Asuessani jokunen vuosi sitten Tukholmassa en pelännyt koskaan, vaikka kuljin välillä töistä metrolla ja bussilla keskustan halki klo 22 jälkeen kotiin. Nyt, kaikkien näiden uusimpien kuvioiden jälkeen täällä Suomessa, en edes kuvittele liikkuvani ulkona ja kulkevani yksin julkisissa kulkuvälineissä Helsingissä noihin aikoihin, jos ei ole ihan pakko (esim. palatessa matkalta tms).