Miten joku jaksaa lapsiperhe-elämää?

[quote author="Vierailija" time="27.08.2015 klo 19:08"]Samaa miettinyt, minäkin 32v "ämmä". Käyn koulussa ja töissä ohessa. En todellakaan jaksaisi jotain mukulaa vielä siinä vaatimassa omaa osuuttaan. Introverttina luonteena tulisin hulluksi siitä, etten saisi olla koskaan yksin.
[/quote] siihen tottuu :) rakkauden vuoksi sen kyllä kestää, ja on niitä hiljaisiakin hetkiä -opiskeleva 2 äiti

[quote author="Vierailija" time="27.08.2015 klo 23:07"]

[quote author="Vierailija" time="27.08.2015 klo 22:28"][quote author="Vierailija" time="27.08.2015 klo 20:53"][quote author="Vierailija" time="27.08.2015 klo 20:34"] Oispa surullista käydä kaupassa ja ostaa vain itselleen [/quote]Outoa, että joku saa ästäkin tehtyä ongelman. Minusta olisi surullista, jos joutuisin piikomaan perheenäitinä vastoin tahtoani. Sitten saisi minuakin jo sääliä. [/quote] Saa ostaa karkkia tai ison jätskikipon yms herkkua ja saa syödä ihan kaiken yksin! Ei tarvitse jakaa kenenkään kanssa. ;-) [/quote]niin, saa olla lapsi aina, ihkuu.......mäkin saan tosta kicksit

[/quote]

Mutta mieti sitä jäätelöpuikkoa perseessä. Kukaan ei näe ja ei tarvitse peitellä. Voi ihan vapaasti dippailla jäätelöä perseeseen ja suuhun. Perhe menisi sekaisin siinä tilanteessa ja lapset lähtisivät pois huostaan.

Suurin virhe on kuvitella, että teet lapsesi itseäsi varten ja oman elämäsi pysyväksi palikaksi. Kyllä ne lapset vaan kasvaa ihan samanlaisiksi kuin me nyt, ja elävät omaa elämäänsä, jossa perhe on vain perhe. Ja niin sen kuuluukin mennä.

Itseasiassa jo aika aikaisessa vaiheessa lapsenahan tuo alkaa, että lapsella on oma tahto, tunteet, ajatukset, kaverit, koulu/pk, siis oma elämä. Toki vanhemmilla on iso rooli siinä, mutta ei sitä äidin ja lapsen symbioosivaihetta kuitenkaan kovin kauaa kestä. Lapsen saanti pitäisi ajatella niin, että annat siinä ihmiselle mahdollisuuden elää ja kokea elämän samalla tavalla kuin itsekin olet sen elänyt, mutta silti hän ihan itse elää sen. Sinä vain yrität tehdä ne mahdollisimman hyvät rakennuspalikat siihen ja olla tukena matkan varrella. Loppujen lopuksi sinä elät sinun elämää, lapsi elää omaansa (siis kokemusmaailmallisesti), ja ette tule ikinä täysin jakamaan samaa elämää. Kyllä ne kaikki maailman koliikit, uhmat, murrosiät, aikuisuuden kriisit ym. tuntuu 100x pahemmalta, jos elät illuusiossa että se lapsi on syntynyt maailmaan sinua varten. Ja sitähän oletusta yksikään vanhempi ei ääneen sano, mutta monet juurikin elävät siinä harhaluulossa, että lapsesi on osa omaa itseä.

[quote author="Vierailija" time="28.08.2015 klo 08:11"]

Suurin virhe on kuvitella, että teet lapsesi itseäsi varten ja oman elämäsi pysyväksi palikaksi. Kyllä ne lapset vaan kasvaa ihan samanlaisiksi kuin me nyt, ja elävät omaa elämäänsä, jossa perhe on vain perhe. Ja niin sen kuuluukin mennä.

Itseasiassa jo aika aikaisessa vaiheessa lapsenahan tuo alkaa, että lapsella on oma tahto, tunteet, ajatukset, kaverit, koulu/pk, siis oma elämä. Toki vanhemmilla on iso rooli siinä, mutta ei sitä äidin ja lapsen symbioosivaihetta kuitenkaan kovin kauaa kestä. Lapsen saanti pitäisi ajatella niin, että annat siinä ihmiselle mahdollisuuden elää ja kokea elämän samalla tavalla kuin itsekin olet sen elänyt, mutta silti hän ihan itse elää sen. Sinä vain yrität tehdä ne mahdollisimman hyvät rakennuspalikat siihen ja olla tukena matkan varrella. Loppujen lopuksi sinä elät sinun elämää, lapsi elää omaansa (siis kokemusmaailmallisesti), ja ette tule ikinä täysin jakamaan samaa elämää. Kyllä ne kaikki maailman koliikit, uhmat, murrosiät, aikuisuuden kriisit ym. tuntuu 100x pahemmalta, jos elät illuusiossa että se lapsi on syntynyt maailmaan sinua varten. Ja sitähän oletusta yksikään vanhempi ei ääneen sano, mutta monet juurikin elävät siinä harhaluulossa, että lapsesi on osa omaa itseä.

[/quote]

Ei minua lapsen aikuisiän ongelmissa (mahdollisissa) se ahdista, että lapsi on osa itseäni, vaan se ajatus, että minä olen aiheuttanut ne ongelmat. Koska en jaksa uskoa mitään muuta tapaa lapseni joutua ongelmiin, kuin se, että antamani tuki ja henkiset eväät ovat niin riittämättömiä, ettei lapsi saa kavereita, osaa olla oma itsensä, luota itseensä jne jolloin elämässä ei voi hyvin tai ei pärjää. 

Lapsuuden kitinät ahdistivat lähinnä siksi, että enhän mä voi hyvin, jos lapseni ei ole tyytyväinen. 

Itse koen (mielestäni huonon äidin lapsena), että aika moni nimenomaan huono vanhempi ei kestä lapsen mitä-juttua-milloinkin, eli voi itse huonosti kun lapsi on lapsi, oma erillinen itsensä kitinöineen. Eli hyssyttelyn ym tarkoitus EI ole saada lapsen olo paremmaksi, vaan vanhemman oma olo paremmaksi sitä kautta, että kun lapsi ei enää kitise, niin vanhempi luulee, että kaikki on hyvin ja voi itse hyvin. 

Sitten murrosiässä ja kun lapsi on aikuinen ihmetellään, että miksi sillä on niin paha olla. No, siksi, kun lapsesta ei koskaan oikeasti välitetty, vaan välitettiin vain siitä omasta olosta, jonka pilaajana lapsi ei saanut olla. Tällöin vanhempi on aiheuttanut lapsen ongelmat, koska lapsi on tottunut, ettei hän ole arvokas, vaan lähinnä riesa, jos ei ole tyytyväinen ja toimi kuten odotetaan.

[quote author="Vierailija" time="27.08.2015 klo 18:24"]

Miks jälkikasvun pitäis muka valita heidän vanhempiensa mielestä "oikean" alan kun eihän niiden vanhemmat kuitenkaan elä lastensa elämää? T: 21-vuotias nuori mies/poika

[/quote]

Vanhempien liki kahden vuosikymmenen satsaus lapseen menee hukkaan, jos lapsi valitsee väärän alan. Vanhemmat kokevat epäonnistuneensa elämässä. Vanhempien ystävät, joiden lapset valitsivat oikean uran, alkavat hyljeksimään, Rotari tapaamisissa ei kehtaa käydä, naapurit ilkkuvat. Elämäntehtävässään epäonnistuneita vanhempia odottaa katkera ja yksinäinen vanhuus. Siinä vain päivät pitkät syytellään toisiaan, kumman syytä se on, että pojasta tuki tuollainen surkimus ja että kumman suvusta nuo luuserigeenit tulee. Pientä lohtua saa kun miettii, miten pojan saa rajattua perintöoikeudettomaksi tai edes hävitettyä omaisuuden ennen kuolemaansa.

Niin että kyllä kuule on lapsella iso vastuu siitä, että valitsee oikean alan, valmistuu ennätysajassa kurssin priimuksena ja luo komean uran sillä oikealla alalla.

Jos valitsit väärin, niin vielä ehdit korjaamaan virheesi kun olet noinkin nuori. Tee vanhempasi onnellisiksi ja toteuta heidän toiveensa.

[quote author="Vierailija" time="27.08.2015 klo 18:10"]

Suurin osa perhe-elämän asioista on varsin negatiivisia. Lapset kiukuttelee, vittuilee, räkii, potkii, märisee. Teinit aiheuttavat hirveää huolta ja vihaa vanhemmilleen protestoimalla, kännäämällä, tupakoimalla ja hillumalla kaupungilla yömyöhään. Aikuiset lapset tuottavat useimmiten pettymyksen vanhemmileen valitsemalla heidän mielestään väärän alan, lapsenlapset saattavat jäädä tekemättä tai jos niitä sitten tulee, tyrkätään ne mummolaan hoitoon. Lapsista ei seuraa mitään muuta kuin järkyttävää huolta ja väsymistä. Olen varmaan kylmä ihminen, koska en ole koskaan ymmärtänyt vanhempien rakkautta. Arvostan kyllä vanhempia, jotka kestävät kaiken tuon paskan ja silti jaksavat rakastaa jälkikasvuaan. Minusta ei tuohon olisi. 

Nyt on muutenkin karmea lama, joten kuka viitsii varsinkaan tähän nykyiseen paskaan maailmaan uusia kärsijöitä puskea?

[/quote]

En todellakaan ymmärrä, mistä puhut. Itse olen jaksanut kasvattaa lapseni fiksuiksi pieniksi ihmisiksi, joiden kanssa arkea on mukava elää. Lapseni tuottavat minulle iloa ja olen heistä ylpeä joka ikinen päivä. Toki haasteita ja murheita tulee eteen, mutta sehän kuuluu elämään. Ongelmat selvitetään yksi kerrallaan, ei se sitä rakkautta vähennä pätkääkään, päinvastoin. Ihan sydämestäni sanon, että lapseni ovat parasta elämässäni.

[quote author="Vierailija" time="28.08.2015 klo 08:51"]

[quote author="Vierailija" time="27.08.2015 klo 18:10"]

Suurin osa perhe-elämän asioista on varsin negatiivisia. Lapset kiukuttelee, vittuilee, räkii, potkii, märisee. Teinit aiheuttavat hirveää huolta ja vihaa vanhemmilleen protestoimalla, kännäämällä, tupakoimalla ja hillumalla kaupungilla yömyöhään. Aikuiset lapset tuottavat useimmiten pettymyksen vanhemmileen valitsemalla heidän mielestään väärän alan, lapsenlapset saattavat jäädä tekemättä tai jos niitä sitten tulee, tyrkätään ne mummolaan hoitoon. Lapsista ei seuraa mitään muuta kuin järkyttävää huolta ja väsymistä. Olen varmaan kylmä ihminen, koska en ole koskaan ymmärtänyt vanhempien rakkautta. Arvostan kyllä vanhempia, jotka kestävät kaiken tuon paskan ja silti jaksavat rakastaa jälkikasvuaan. Minusta ei tuohon olisi. 

Nyt on muutenkin karmea lama, joten kuka viitsii varsinkaan tähän nykyiseen paskaan maailmaan uusia kärsijöitä puskea?

[/quote]

En todellakaan ymmärrä, mistä puhut. Itse olen jaksanut kasvattaa lapseni fiksuiksi pieniksi ihmisiksi, joiden kanssa arkea on mukava elää. Lapseni tuottavat minulle iloa ja olen heistä ylpeä joka ikinen päivä. Toki haasteita ja murheita tulee eteen, mutta sehän kuuluu elämään. Ongelmat selvitetään yksi kerrallaan, ei se sitä rakkautta vähennä pätkääkään, päinvastoin. Ihan sydämestäni sanon, että lapseni ovat parasta elämässäni.

[/quote]

Tuskin sinunkaan lapsesi nyt mitään erityisiä ovat, kun eivät ole ainakaan sinulta oppineet erilaisten perhetilanteiden ja elämien ymmärtämistä.

Itse en näe asiaa ihan noin. Siksi :)

Ohan se raskasta aikaa kun lapset on pieniä, mutta täytyy muistaa että myös me itse vanhenemme ja joskus ne lapset on aikuisia ja muuttaa pois kotoa. Sitten on myös aikaa itselle. Ja itse ainakin odotan saavani lapsenlapsia ja jos sitten joskus olen vanhainkodissa niin olishan se ihan kiva että joku kävisi sieläkin kattomassa.

[quote author="Vierailija" time="28.08.2015 klo 09:02"]Ohan se raskasta aikaa kun lapset on pieniä, mutta täytyy muistaa että myös me itse vanhenemme ja joskus ne lapset on aikuisia ja muuttaa pois kotoa. Sitten on myös aikaa itselle. Ja itse ainakin odotan saavani lapsenlapsia ja jos sitten joskus olen vanhainkodissa niin olishan se ihan kiva että joku kävisi sieläkin kattomassa.
[/quote]

Pidä kuule itsestäsi huolta niin ei vanhainkodissa tarvitse istua. Treenaa jo nyt.

[quote author="Vierailija" time="28.08.2015 klo 08:59"][quote author="Vierailija" time="28.08.2015 klo 08:51"]

[quote author="Vierailija" time="27.08.2015 klo 18:10"]

Suurin osa perhe-elämän asioista on varsin negatiivisia. Lapset kiukuttelee, vittuilee, räkii, potkii, märisee. Teinit aiheuttavat hirveää huolta ja vihaa vanhemmilleen protestoimalla, kännäämällä, tupakoimalla ja hillumalla kaupungilla yömyöhään. Aikuiset lapset tuottavat useimmiten pettymyksen vanhemmileen valitsemalla heidän mielestään väärän alan, lapsenlapset saattavat jäädä tekemättä tai jos niitä sitten tulee, tyrkätään ne mummolaan hoitoon. Lapsista ei seuraa mitään muuta kuin järkyttävää huolta ja väsymistä. Olen varmaan kylmä ihminen, koska en ole koskaan ymmärtänyt vanhempien rakkautta. Arvostan kyllä vanhempia, jotka kestävät kaiken tuon paskan ja silti jaksavat rakastaa jälkikasvuaan. Minusta ei tuohon olisi. 

Nyt on muutenkin karmea lama, joten kuka viitsii varsinkaan tähän nykyiseen paskaan maailmaan uusia kärsijöitä puskea?

[/quote]

En todellakaan ymmärrä, mistä puhut. Itse olen jaksanut kasvattaa lapseni fiksuiksi pieniksi ihmisiksi, joiden kanssa arkea on mukava elää. Lapseni tuottavat minulle iloa ja olen heistä ylpeä joka ikinen päivä. Toki haasteita ja murheita tulee eteen, mutta sehän kuuluu elämään. Ongelmat selvitetään yksi kerrallaan, ei se sitä rakkautta vähennä pätkääkään, päinvastoin. Ihan sydämestäni sanon, että lapseni ovat parasta elämässäni.

[/quote]

Tuskin sinunkaan lapsesi nyt mitään erityisiä ovat, kun eivät ole ainakaan sinulta oppineet erilaisten perhetilanteiden ja elämien ymmärtämistä.
[/quote]

Eihän velatkaan ymmärrä, miten joku voi kestää lapsiperhe-elämää. Koko ketjun olette jankanneet siitä.

[quote author="Vierailija" time="27.08.2015 klo 19:08"]Samaa miettinyt, minäkin 32v "ämmä". Käyn koulussa ja töissä ohessa. En todellakaan jaksaisi jotain mukulaa vielä siinä vaatimassa omaa osuuttaan. Introverttina luonteena tulisin hulluksi siitä, etten saisi olla koskaan yksin.
[/quote]

Minäkin olen luonteeltani introvertti mutta perheellinen ja yksinäistä aikaa ole todellakaan juuri koskaan. Eikä ahdista yhtään, yllättävää kyllä. Ihminen on yllättävän sopeutuvainen olento. Tee sinä vain kuten tahdot ja pointsit siitä mutta tarkoitan vain että varmasti sinäkin sopeutuisit hyvin perhe-elämään jos muuten haluaisit sen perheen perustaa.

[quote author="Vierailija" time="27.08.2015 klo 18:20"]

[quote author="Vierailija" time="27.08.2015 klo 18:19"]Noin mäkin ajattelin joskus 15 vuotta sitten. Nyt olen 14- ja 12-vuotiaitten äiti ja täytyy sanoa, että enemmin ovat positiivista kuin negatiivistä lapset tuoneet elämääni. Mun lapset ovat olleet aika helppoja jo vauvoina. [/quote] Mä olin kans helppo vauvana, olin myös kiltti lapsi. Mutta suurimman pettymyksen tuotin vanhemmilleni aikuisena. Syy klassinen: väärä ala. Valmistaudu sinäkin siihen.

[/quote]

Vanhempien pettymyshän johtui vain heistä itsestään, ei sinusta. He eivät tajunneet että eivät omista sinua eivätkä kunnioittaneet sinua ihmisenä, eivätkä halunneet hyväksyä eivätkä ymmärtää valintojasi.

Pahoitteluni siitä että satuit saamaan huonot vanhemmat.

Mä jaksan, mutta en koe tätä kuvailemasi laiseksi. Mulla on yksi lapsi joka on ihana persoona, hän on minulle niin rakas että en itsekään käsitä sitä. Lisääkin lapsia haluaisin, mutta meille ei suoda. Ehkä siksi tämä tuntuukin niin arvokkaalta, kun on kokemus siitä tuskasta, että epäilee ettei voi lasta koskaan saada, ja on myös pieni tuska siitä että enempää ei saa. 

Mutta siis, mun lapsi on ihana persoona, tietysti erilaisia päiviä on. Lapsi ei täytä ihan koko aikaani eikä maailmaani vaan siellä on muutakin. Kouluikä vasta tulossa, mietityttää mitä uusia tuulia sitten tulee. Huolta lapsista on aina, jos ei muuta niin häviävät luonnonvarat, saasteet, sodat, rattijuopot. 

Mutta jos lapsiperhe-elämä ei houkuttele, niin ehdottomasti: älä tee lapsia. 

[quote author="Vierailija" time="28.08.2015 klo 08:59"]

[quote author="Vierailija" time="28.08.2015 klo 08:51"]

[quote author="Vierailija" time="27.08.2015 klo 18:10"]

Suurin osa perhe-elämän asioista on varsin negatiivisia. Lapset kiukuttelee, vittuilee, räkii, potkii, märisee. Teinit aiheuttavat hirveää huolta ja vihaa vanhemmilleen protestoimalla, kännäämällä, tupakoimalla ja hillumalla kaupungilla yömyöhään. Aikuiset lapset tuottavat useimmiten pettymyksen vanhemmileen valitsemalla heidän mielestään väärän alan, lapsenlapset saattavat jäädä tekemättä tai jos niitä sitten tulee, tyrkätään ne mummolaan hoitoon. Lapsista ei seuraa mitään muuta kuin järkyttävää huolta ja väsymistä. Olen varmaan kylmä ihminen, koska en ole koskaan ymmärtänyt vanhempien rakkautta. Arvostan kyllä vanhempia, jotka kestävät kaiken tuon paskan ja silti jaksavat rakastaa jälkikasvuaan. Minusta ei tuohon olisi. 

Nyt on muutenkin karmea lama, joten kuka viitsii varsinkaan tähän nykyiseen paskaan maailmaan uusia kärsijöitä puskea?

[/quote]

En todellakaan ymmärrä, mistä puhut. Itse olen jaksanut kasvattaa lapseni fiksuiksi pieniksi ihmisiksi, joiden kanssa arkea on mukava elää. Lapseni tuottavat minulle iloa ja olen heistä ylpeä joka ikinen päivä. Toki haasteita ja murheita tulee eteen, mutta sehän kuuluu elämään. Ongelmat selvitetään yksi kerrallaan, ei se sitä rakkautta vähennä pätkääkään, päinvastoin. Ihan sydämestäni sanon, että lapseni ovat parasta elämässäni.

[/quote]

Tuskin sinunkaan lapsesi nyt mitään erityisiä ovat, kun eivät ole ainakaan sinulta oppineet erilaisten perhetilanteiden ja elämien ymmärtämistä.

[/quote]

Viitsitkö vähän tarkentaa, että mitenkä päädyit tuollaiseen päätelmään?

[quote author="Vierailija" time="28.08.2015 klo 09:02"]

Ohan se raskasta aikaa kun lapset on pieniä, mutta täytyy muistaa että myös me itse vanhenemme ja joskus ne lapset on aikuisia ja muuttaa pois kotoa. Sitten on myös aikaa itselle. Ja itse ainakin odotan saavani lapsenlapsia ja jos sitten joskus olen vanhainkodissa niin olishan se ihan kiva että joku kävisi sieläkin kattomassa.

[/quote]

Raskas aika ei kestä ikuisesti, ja siitä 15-20 vuoden uurastuksesta on sitten palkintona että EHKÄ joku käy JOSKUS vanhainkodissa katsomassa JOS sinne itse joutuu. Kuulostaa todella houkuttelevalta diililtä, not :D! Sama kuin perustelisi 15 vuoden vankilatuomiota sillä että ei se nyt ikuisesti kestä, ja sieltä voi löytää uusia kavereita! Eiku vankilaan vaan, siihen tottuu kyllä ja joku päivä vielä on vapaa.

[quote author="Vierailija" time="28.08.2015 klo 06:04"][quote author="Vierailija" time="27.08.2015 klo 23:07"]

[quote author="Vierailija" time="27.08.2015 klo 22:28"][quote author="Vierailija" time="27.08.2015 klo 20:53"][quote author="Vierailija" time="27.08.2015 klo 20:34"] Oispa surullista käydä kaupassa ja ostaa vain itselleen [/quote]Outoa, että joku saa ästäkin tehtyä ongelman. Minusta olisi surullista, jos joutuisin piikomaan perheenäitinä vastoin tahtoani. Sitten saisi minuakin jo sääliä. [/quote] Saa ostaa karkkia tai ison jätskikipon yms herkkua ja saa syödä ihan kaiken yksin! Ei tarvitse jakaa kenenkään kanssa. ;-) [/quote]niin, saa olla lapsi aina, ihkuu.......mäkin saan tosta kicksit

[/quote]

Mutta mieti sitä jäätelöpuikkoa perseessä. Kukaan ei näe ja ei tarvitse peitellä. Voi ihan vapaasti dippailla jäätelöä perseeseen ja suuhun. Perhe menisi sekaisin siinä tilanteessa ja lapset lähtisivät pois huostaan.
[/quote]Mielenterveys näyttää ainakin olevan koetuksella lapsettomilla;) Äitinä mun ei tarvi dippailla jäätelöpuikkoa perseeseen vaan teen muita järkevämpiä asioita.Millaisia muita fiksuja harrastuksia teillä lapsettomilla on? Tai no-en ehkä halua kuullakaan!

Mun mielestä lapsiasia on juttu, mitä jokaisen pitäisi miettiä tarkkaan. Etenkin meidän, jotka asumme (toistaiseksi ainakin) hyvinvointivaltioissa. Onko oma henkinen kapasiteetti riittävä? Oletko käsitellyt omat ongelmasi, issukkasi, koetko olevasi henkisesti suhteellisen vakaa? Oletko saanut tarpeeksi rakkautta, läheisyyttä kumppaniltasi? Koska huomaan niin monen tekevän lapsia esimerkiksi:

a) Yksinäisyyden pelkoon ("kuka mua sitten hoitaa vanhana kun oon raihnainen?" Ei välttämättä edes sun lapsi vaikka kuinka yrittäisit kasvattaa hänestä tasapainoista)

b) Pelastan parisuhteen ("kyllähän me riidellään x kanssa aika usein, mutta lapsi pelastaa tilanteen". yeah right. Jos asianne eivät ole kunnossa ennen lasta, eivät ole taatusti myöskään lapsen syntymän jälkeen).

c) Biologinen kello. ("saatan katua, jos en nyt tee tätä lasta". Pelko ja epävarmuus on harvinaisen huono syy tehdä lasta.)

d) Ulkopuoliset paineet. ("kaikki kyselee milloin teen lapsen". Joo, ihan sama mitä se oma mamma haluaisi sinun tekevän, sun elämä, sun päätös. Todennäköisesti tulet olemaan katkera äiti. Nimim. ison perheen lapsi, jossa näin kävi..)

Ja onhan näitä syitä lukemattomia lisää. Onnea heille, jotka haluavat lapsia, ja ajattelevat sen olevan ihana lisä oma elämään ja halu jakaa maailmaa oman jälkeläisen kanssa. 

T. Se 32v. ämmä

[quote author="Vierailija" time="28.08.2015 klo 09:23"]

[quote author="Vierailija" time="28.08.2015 klo 08:59"][quote author="Vierailija" time="28.08.2015 klo 08:51"] [quote author="Vierailija" time="27.08.2015 klo 18:10"] Suurin osa perhe-elämän asioista on varsin negatiivisia. Lapset kiukuttelee, vittuilee, räkii, potkii, märisee. Teinit aiheuttavat hirveää huolta ja vihaa vanhemmilleen protestoimalla, kännäämällä, tupakoimalla ja hillumalla kaupungilla yömyöhään. Aikuiset lapset tuottavat useimmiten pettymyksen vanhemmileen valitsemalla heidän mielestään väärän alan, lapsenlapset saattavat jäädä tekemättä tai jos niitä sitten tulee, tyrkätään ne mummolaan hoitoon. Lapsista ei seuraa mitään muuta kuin järkyttävää huolta ja väsymistä. Olen varmaan kylmä ihminen, koska en ole koskaan ymmärtänyt vanhempien rakkautta. Arvostan kyllä vanhempia, jotka kestävät kaiken tuon paskan ja silti jaksavat rakastaa jälkikasvuaan. Minusta ei tuohon olisi.  Nyt on muutenkin karmea lama, joten kuka viitsii varsinkaan tähän nykyiseen paskaan maailmaan uusia kärsijöitä puskea?   [/quote] En todellakaan ymmärrä, mistä puhut. Itse olen jaksanut kasvattaa lapseni fiksuiksi pieniksi ihmisiksi, joiden kanssa arkea on mukava elää. Lapseni tuottavat minulle iloa ja olen heistä ylpeä joka ikinen päivä. Toki haasteita ja murheita tulee eteen, mutta sehän kuuluu elämään. Ongelmat selvitetään yksi kerrallaan, ei se sitä rakkautta vähennä pätkääkään, päinvastoin. Ihan sydämestäni sanon, että lapseni ovat parasta elämässäni.   [/quote] Tuskin sinunkaan lapsesi nyt mitään erityisiä ovat, kun eivät ole ainakaan sinulta oppineet erilaisten perhetilanteiden ja elämien ymmärtämistä. [/quote] Eihän velatkaan ymmärrä, miten joku voi kestää lapsiperhe-elämää. Koko ketjun olette jankanneet siitä.

[/quote]

Tuokin ei-ymmärtäjä olisi voinut lukea lainaamastaan kirjoituksesta lauseen: "Arvostan kyllä vanhempia, jotka kestävät kaiken tuon paskan ja silti jaksavat rakastaa jälkikasvuaan. Minusta ei tuohon olisi." Eli ei nyt ihan noinkaan kuin väitit. 

Ja minulla on lapsia, enkä silti tajua, kuka siitä nauttii. 

Minulla on lapsia. Mutta eipä siinä kaikki, työskentelen lisäksi lasten parissa, ja saan heistä päivittäin iloa ja virtaa.