Yö meni vähillä unilla. Pitääkö tässä oikeasti erota vain omien aavistusten takia?!
En jaksaisi enää tätä miettimistä ja epäilyjä. Mies on ollut erilainen monellakin tapaa jo pidemmän aikaa. Eilen oli taas sellainen päivä kun viihtyi salilla neljä tuntia ja siihen matkat päälle. Tuli kotiin kun muut olivat jo nukkumaan menneet. Väittää että jää tuttujen kanssa juttelemaan sinne ja siksi reissut venyy. Ei myönnä tietenkään mitään pettämisiä tms. Kun olen olen yrittänyt asioista keskustella niin ei ole kiinnostusta, olen vähän kuin ilmaa. Olemme olleet yhdessä reilusti yli 20 vuotta enkä ole joutunut ennen näin inhottavia ajatuksia pyörittelemääm päässäni. Että en luota enää toisen sanaan, oikein missään asioissa. Tunne on outo ja vieras enkä pärjää enää kauaa näin. Eroavatko ihmiset vain omien aavistusten vuoksi, tuskin nyt sentäs? Miten luottamuksen saisi takaisin ja miksi sen olen menettänyt?
Kommentit (827)
Kahdenkymmenen vuoden jälkeen vaistosi kertoo kyllä. Varmistu asiasta (vaikka käyt katsomassa, onko ihan oikeasti salilla).
Naisilla ilmenee tuota hullua mustasukkaisuutta aina. Joku naisten aivoissa on pahasti vialla.
Ikävä kyllä aavistukset osuvat usein oikeaan. Jos siis et ole mustasukkaista tyyppiä. Itse tiesin ihan käytöksen perusteella ystävän miehestä, ettei ole puhtaat jauhot pussissa, mutta ystävä ei halunnut uskoa sitä ennen kuin mies halusi erota ja ilmoitti sivusuhteesta.
Sekin on joku suojamekanismi, ettei halua tietää. Jos mies ei ole kiinnostunut keskustelemaan ja selittelemään, niin hirveästi ei ole tehtävissä. Tosi pahalta tuntuu tuollainen, ettei pitkän suhteen jälkeen pysty kertomaan asiasta, että on tavannut toisen, vaan sitten tulee eroilmoitus vain yksipuolisesti. Ehkä olet katsonut liian paljon asioita sormien läpi niin kuin nytkin, etkä huomannut, että avioliittonne on on huonossa jamassa ja ollut jo pitkään. Sekin on yleistä niin naisilla kuin miehilläkin.
Sivusuhteita harrastelevat miehet valehtelevat ja kieroilevat ja koettavat olla kotona hyväntuulisia, mutta eroa rakastumisen takia pohtivat ottavat etäisyyttä eivätkä enää välitä puhua mitään.
Hae tukea itsellesi kavereilta ja ammattilaiselta.
Minun miehellä on ollut erikoisia vaihtelevia kausia elämässään. Ajattelin, joskus kun hän muuttui käytökseltään erilaiseksi, että hänellä on salasuhde tai suunnittelee eroa. Epäilen, että voisi olla jotain kaksisuuntaisen mielialahäiriön tyylistä. Kuvio toistuu samanlaisena sykleissä. Ollaan siis oltu parisuhteessa lähes 30-vuotta. Rasittavaa ja kuluttavaa on ollut. Tuntuisi ihanalta olla parisuhteessa vakaan ihmisen kanssa....
Tuli vaan tällainen ajatus mieleen.
Vierailija kirjoitti:
En ole tutkinut puhelinta, läppäriä taikka mitään hänen juttujaan. Mielessä on kyllä käynyt. Sekin että joku lähtisi katsomaan onko oikeasti siellä salilla vaiko ei. Mutta se kaikki olisi jollain muotoa väärin. En halua olla luulosairas kyttääjä. Vaikka siihen suuntaan tässä ollaan hyvää vauhtia menossa! Kun ei ole ns. todisteita eikä toinen mitään myönnä niin asia taitaa jäädä minun korvien väliin. Aloitan tänään uudestaan keskustelun ja katson johtaisiko se mihinkään. ap
Puhelimen ja tietokoneen katsominen on väärin. Mutta mitä väärää siinä on, että kävisit tsekkaamassa, onko auto salilla. Voi olla, että tarvitset jotain kättä pidempää, jotta mies suostuu puhumaan.
Ovatko treenivaatteet hikiset pyyhe märkä? Laita treenikenkään kivi tai Lego. Jos se on siellä vielä salilla käynnin jälkeen, niin...
Sekin tässä ketuttaa kun ei ikinä tiedä sen suunnitelmista mitään. Ne vaihtuu hetkessä. Voi olla tunnin poissa taikka viisi eikä ilmottele erikseen. Saattaa sanoa ovesta lähtiessä että menee myöhään mutta sitten ei menekään jne. Lapsi kun kysyy että missä iskä on ja monelta tulee, en voi vastata oikein mitään kun en Tiedä! Tämä on ihan älytöntä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Mun miehellä oli kassissa kuiva puhdas pyyhe, vaikka oli treenannut salilla ja käynyt siellä suihkussa.
Kaverille kävi sillä lailla, että laittoi miehen harrastusvälineiden mukaan "yllätyksen", jonka oletti miehen tietenkin huomaavan, kun harrastuksessaan käytti tiettyjä pakattuja tavaroita, vaan ei ollut mies huomannut, kun ei ollut koko harrastekassia edes avannut...
Erohan siitä lopulta tuli monimutkaisen pettämiskuvion kautta. Pienet muutokset on usein niitä parhaita vihjeitä, jos tulevat esiin yllättäen eivätkä sovi normaaliin kuvioon!
Ehkä se vaan kokee sut ahdistavana ja istuu vaikka kirjastossa tai kavereillaan, salin lisäksi
Jos miehelläsi on "viidenkympinvillitys"?
Silloin voi kaikki muuttua hetkessä.
Vierailija kirjoitti:
Sekin tässä ketuttaa kun ei ikinä tiedä sen suunnitelmista mitään. Ne vaihtuu hetkessä. Voi olla tunnin poissa taikka viisi eikä ilmottele erikseen. Saattaa sanoa ovesta lähtiessä että menee myöhään mutta sitten ei menekään jne. Lapsi kun kysyy että missä iskä on ja monelta tulee, en voi vastata oikein mitään kun en Tiedä! Tämä on ihan älytöntä.
ap
Ei välitä ollenkaan, jos pettäminen käy ilmi eikä viitsi siksi enää huomioida muita, koska on päättänyt lähteä. Naisen reaktio ei ole vielä varma tai voihan se tietysti mieskin olla, johon on rakastunut.
En kyllä kovin korkealle tuolla tavalla käyttäytyviä arvosta. Selkärangatonta touhua. Vaikka suhteessa olisi ongelmia, niin ei tuolla tavalla käyttäydytä pitkäaikaista puolisoa ja lapsia kohtaan. Hyi.
Jos käy säännöllisesti 4 tuntia kerrallaan salilla, niin luulisi että lihaksia tulee ovista ja ikkunoista. Onko ulkomuodossa ollut muutosta?
Eroa. Mutta siksi, että tuo sun vainoharhaisuus on rasittavaa. En minäkään suostuisi keskustelemaan tuollaisen kanssa, kun olisin kertaalleen selittänyt asian.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se vaan kokee sut ahdistavana ja istuu vaikka kirjastossa tai kavereillaan, salin lisäksi
Tämähän se olisi. Perhe-elämä tökkii jollain tasolla ja haluaa viettää aikaansa muualla... "poissa silmistä, poissa mielestä"
Menet seuraavalla kerralla mukaan, jos mies vetää raivarit, potkaiset sen saman tien mäkeen ovesta.
Vierailija kirjoitti:
Varsin omituista että parisuhteessa saa petkuttaa ja valehdella mutta puhelimen tai läppärin tsekkaaminen on monen mielestä väärin. Jos mies ei halua keskustella niin ihan oma vika, silloin kyllä ap ei tarvitse olla mikään marttyyri ja kunnioittaa miehen yksityisyyttä kun mies selkeästi harjoittaa henkistä väkivaltaa ja kenties pettää. Se että vaikenee ja ei suostu puhumaan on täysin epäkunnioittavaa käytöstä. Miten voi jatkaa suhdetta jos toinen osapuoli ei suostu puhumaan? Luottamus luo turvallisuutta ja miehen tehtävä on juuri luoda naiselle turvallisuuden tunteen.
Mustasukkaisten hullujen oikeutus laittomuuksille. EI! Toisen omaan ei kajota ilman lupaa. Piste.
Ainahan vainoharhainen halutessaan syyn keksii
Jossain lehdessä oli muinoin juttu salapoliisista, joka teki pettämisen käräytyskeikkoja. Jos mies epäili naistaan pettämisestä, 90% olikin vain miehen mustasukkaisuutta. Jos taas nainen epäili miestään, niin mies petti jotain 99% tapauksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se vaan kokee sut ahdistavana ja istuu vaikka kirjastossa tai kavereillaan, salin lisäksi
Tämähän se olisi. Perhe-elämä tökkii jollain tasolla ja haluaa viettää aikaansa muualla... "poissa silmistä, poissa mielestä"
Mä kans luulen näin. Tämä on nimittäin aika yleistä. Yleensä molemmat tarvitsee etäisyyttä ja hengähdystaukoa, eli kunhan sitä on sitten molemmille tarjolla, jos molemmat sitä kaipaavat.
Vierailija kirjoitti:
Jossain lehdessä oli muinoin juttu salapoliisista, joka teki pettämisen käräytyskeikkoja. Jos mies epäili naistaan pettämisestä, 90% olikin vain miehen mustasukkaisuutta. Jos taas nainen epäili miestään, niin mies petti jotain 99% tapauksista.
🤣🤣 Tais olla av-sanomat...
Älkää viitsikö nyt
Mun miehellä oli kassissa kuiva puhdas pyyhe, vaikka oli treenannut salilla ja käynyt siellä suihkussa.