Oletko miettinyt mitä tekisit jos aamulla heräisit ja kuulisit että vihollisarmeija hyökkää maahasi?
Niin kuin kävi eräässä maassa aivan äskettäin.
Oletko jo ehtinyt miettiä?
Kommentit (57)
Menisin töihin ja alkaisin valmistelemaan työpaikan väestönsuojaa.
Mistä mä sen kuulisin? Olen kuuro nimittäin.
Ihmettelisin miksi en ole maastopuku päällä poikain kanssa odottamassa RK ja NLAW käden ulottuvilla.
Että mitähän víŧ.ŧ.uà puolustusvoimat ovat nyt sekoilleet.
Kävisin tankkaamassa auton, ostaisin kaupasta kaikenlaista, ja tekisin oletettavasti normaalin työpäivän. Niin, ja luultavasti pitäisin lapset kotona.
Supo varmaan ilmoittelee, jos tohon rajan taakse alkaa ilmestyy kalustoo. Tuskin ihan puskista tulee
Vaikea tietää etukäteen miten toimisi. uskon kyllä, että keittäisin ensin ison termoskannun täyteen kahvia.Niin kaun kuin sähkö vielä toimisi. Luulen, että jäisin aika rauhallisena odottelemaan lisätietoja tilanteesta.
Rupeaisin kaivelemaan esiin sitä paristoilla toimivaa radiota siltä varalta, että nettiyhteys katkeaa. Pukeutuisin paremmin kun pyjamaan ja keräisin lähelle tärkeimmät tavarat, hakisin varastokomerosta rinkan ja olisin valmis käskyn käydessä siirtymään sinne minne omat viranomaiset määräävät. Jos onnistuisin niin ottaisin yhteyttä pariin sukulaiseen ja ystävään ja kysyisin, mikä heidän tilanteensa on.
Soittelisin sukulaisille, ehkä myös vanhoille tutuille, selvittäisin kuka lähtee kanssani pakomatkalle ja mihin. Tekisin pari sometiliä ja viestit. Pakkaisin jotain, jos on mihin pakata. Ja eväät kaupasta. Jos kukaan ei suostuisi menisin mököttämään paikalliseen bunkkeriin jos tulee hätä, kunnes pääsisi jonnekin toiselle alueelle. Soittaisin kriisipuhelimeen tai kriisikeskus. Minusta on enemmän hyötyä paikassa jossa on rauhan tila.
Heräisin ja mumisisin: "missä on pesäpallo maila."
Jos hyökkäys ei kohdistuisi ihan lähelle, eikä vaikuttaisi siltä, että hengenvaaraa olisi, niin pakko kai avata läppäri ja alkaa naputella töitä. En varmaan laittais lapsia kouluun.
Auton tankkaisin, valmiina lähtemään maaseudulle "kotikonnuille" turvaan, jos tilanne pahenee.
Varuskunta on tuossa harjun toisella puolella. Kävelisin varuskunnan portille kysymään, tarvitaanko minua ja muita Maatalousnaisia nyt heti, vai ehdinkö pestä kotona ikkunat ennen muonitushommien alkamista.
Edellyttäen siis, että en olisi jo saanut muita ohjeita.
Niitä ajelee tossa audeilla ja BMW autoilla ja molottaa venäjää ....
Vierailija kirjoitti:
Supo varmaan ilmoittelee, jos tohon rajan taakse alkaa ilmestyy kalustoo. Tuskin ihan puskista tulee
Ne ei pysty erottamaan edes vääriä viisumeja oikeista.
Kaikki kunnia Ukrainalle, mutta meikäläiset puolustusvoimat olisivat vähän kaivautuneempia tuossa vaiheessa ja todennäköisesti iso osa reservistä olisi ylimääräisissä kertausharjoituksissa. Jos muistatte, pv ilmoitti valmiustason nostosta 15.2.
Juuri näin kävi alle kuukausi sitten Ukrainassa. Vielä edellisenä päivänä presidentti oli sanonut, ettei hyökkäystä tule.
Myös meidän puolustusvoimamma ja tiedustelupalvelumme ovat pihalla kuin lumiukot.
Käskisin igorin keittämään miullekin kahvia.
T: NuijaMaalta
Sammuttaisin valot ja jatkaisin nukkumista kun töihin ei hyödyttäisi mennä.
Enpä ole moista miettynyt, enkä mieti.
Mikään sota ei ala noin vaan yllättäen näinä aikoina ja sen totaalisen ja sata prosenttisen varma.
Elän edelleen perheeni kanssa rauhallista suomalaista elämää ja odotamme sekä kevättä, kuten pääsiäistä, jolloin matkustamma pohjoiseen appivanhempien luokse talvilomaa viettämään.
Säästimme talvilomamamme nimenomaan pääsiäisen aikaan, että saamme nauttia pohjoisten tuntureiden laskettulusta ja laduista.
Kesälomamme heinäkuussa on myös osittain varattu, sillon ollaan osa mun vanhempien luona kesämökillä tai paremminkin huvilalla, joka sijaitsee lähellä merta. Se tietää kalastusta, veneilyä ja ihania laiskoja lomapäiviä kallioilla maaten.
Elämä jatkuu ja maailma kuohuu ja menee koko ajan eteenpäin, huolimatta tuosta Ukranain sodsasta. Itse työskentelen kansainvälisessä firmassa, ja vaimoni toimii terveydenhuollossa.
En ole ehtinyt miettiä, enkä ehtisi kuulla ennen kuin olisin bussissa työmatkalla. Mitä tekisin? Menisin töihin. Tietysti myös järkyttyisin.