Lue keskustelun säännöt.
Parisuhde "sielunkumppanin" kanssa, puhdasta autuutta?
24.08.2015 |
En ole koskaan ollut suhteessa, joka olisi alkanut välittömästä sielunkumppanuuden tunteesta. Kävelet huoneeseen, huomaat sen yhden ihmisen, olette puhuessa heti samalla aaltopituudella, niinkuin olisit kadonneen veljen kohdannut. Tietenkin fyysinen viehätysvoimakin on pelissä. Tuollainen on upea tunne, mutta jos päätyy suhteeseen kuinka pitkälle se on kantanut? Tuhlaanko aikaani jos haaveilen moisesta?
Kommentit (54)
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 00:04"][quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 23:57"]
Sielunkumppanini on monella tapaa kaksoiskappaleeni, joten mietin että toimisiko se parisuhteessa, koska emme voisi täydentää toisiamme? Vetovoimaa on, mutta unohtuisiko muu maailma ja loppuisiko oma henkinen kehitys? Onko parempi, että parisuhteessa toinen haastaa ja potkii eteenpäin kuin myötäelää ja ymmärtää kaiken? Olenko hullu, jos päästän tämän menemään?
[/quote]
On suurta huijausta väittää, että vastakohdat muka täydentäisivät toisiaan. Ei vastakohdista ja erilaisuuksista tule muuta kuin riitaa. Tietysti on mukavampaa elää sellaisen ihmisen kanssa, joka ymmärtää sua selittelemättä, keskustelee samalla tavalla, on kiinnostunut samoista asioista. Ei tarvitse missään tilanteessa vääntää rautalangasta tai tuskastua kun toinen ajattelee ja toimii ihan päinvastaisesti kuin itse. Miten siihen voisi kyllästyä, että vierellä on rakastetun lisäksi paras ystävä?
[/quote] Kyllä se sielunkumppani voi olla myös vastakohta itseen, hyvinkin erilainen. Ei ne pois sulje toisiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sielunkumppaneilla on juuri harmonisia ja onnellisia suhteita. Kaikki karmalliset suhteet eivät ole helppoja, päinvastoin.. Ihan vain järkiperusteilla, vieraiden joukosta en kuitenkaan ikinä kumppania valitsisi, kyllä taustalla pitää olla joku sielujen yhdessä sovittu tarkoitus. Oli se sitten kehittyminen ihmisenä tai onnellisena yhdessä eläminen.
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 00:04"]
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 23:57"]
Sielunkumppanini on monella tapaa kaksoiskappaleeni, joten mietin että toimisiko se parisuhteessa, koska emme voisi täydentää toisiamme? Vetovoimaa on, mutta unohtuisiko muu maailma ja loppuisiko oma henkinen kehitys? Onko parempi, että parisuhteessa toinen haastaa ja potkii eteenpäin kuin myötäelää ja ymmärtää kaiken? Olenko hullu, jos päästän tämän menemään?
[/quote]
On suurta huijausta väittää, että vastakohdat muka täydentäisivät toisiaan. Ei vastakohdista ja erilaisuuksista tule muuta kuin riitaa. Tietysti on mukavampaa elää sellaisen ihmisen kanssa, joka ymmärtää sua selittelemättä, keskustelee samalla tavalla, on kiinnostunut samoista asioista. Ei tarvitse missään tilanteessa vääntää rautalangasta tai tuskastua kun toinen ajattelee ja toimii ihan päinvastaisesti kuin itse. Miten siihen voisi kyllästyä, että vierellä on rakastetun lisäksi paras ystävä?
[/quote]
En nyt lähtisi ihan noin sanomaan, että vastakohdista tai erilaisuuksista ei tule kuin riitaa. Jos näin on, niin ehkä itse ei vaan jaksa niitä erilaisuuksia, niitä on liikaa tai ne ovat vääränlaisia. Minulle on ainakin tehnyt hyvää se, että mies on ihan erilainen joissain asioissa. Arvostan ja ymmärrän tätä erilaisuutta ja hän myös minua. Yhdessä keskustelemme asioista ja pystymme sparraamaan toisiamme eteenpäin. Toki täytyy olla riittävästi samankaltaisuuttakin, että se yhteinen sävel löytyy. Eli jos ihmiset ovat ihan toistensa vastakohdat, niin voi olla vaikeaa löytää sitä yhteistä arkea. Mutta en minä ainakaan haluaisi olla naimisissa kopioni kanssa. MUTTA ns."sielunkumppanuutta" tunnen minäkin - erilaisuuksistamme huolimatta. Ei sielunkumppani ole minusta toisen kopio vaan joku jonka kanssa asiat istuvat yksiin hyvin, joka ymmärtää, arvostaa ja rakastaa.
Toistakymmentä vuotta yhdessä ja yhtä ihanaa edelleen kuin alussa. Tiesin sen heti ensimmäisenä iltana, tässä hän on.
Minulla ei kyllä ollut tuollaista kokemusta. Puolison häkellyttävä samankaltaisuus paljastui vasta vähitellen. Tosin kumpikin meistä on varovaista, hitaasti lämpenevää sorttia eikä usko mihinkään salamarakastumisiin, joten tuo sopii ihan kuvaa. Ja joo, mukavasti menee vielä vuosia myöhemminkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 00:04"][quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 23:57"]
Sielunkumppanini on monella tapaa kaksoiskappaleeni, joten mietin että toimisiko se parisuhteessa, koska emme voisi täydentää toisiamme? Vetovoimaa on, mutta unohtuisiko muu maailma ja loppuisiko oma henkinen kehitys? Onko parempi, että parisuhteessa toinen haastaa ja potkii eteenpäin kuin myötäelää ja ymmärtää kaiken? Olenko hullu, jos päästän tämän menemään?
[/quote]
On suurta huijausta väittää, että vastakohdat muka täydentäisivät toisiaan. Ei vastakohdista ja erilaisuuksista tule muuta kuin riitaa. Tietysti on mukavampaa elää sellaisen ihmisen kanssa, joka ymmärtää sua selittelemättä, keskustelee samalla tavalla, on kiinnostunut samoista asioista. Ei tarvitse missään tilanteessa vääntää rautalangasta tai tuskastua kun toinen ajattelee ja toimii ihan päinvastaisesti kuin itse. Miten siihen voisi kyllästyä, että vierellä on rakastetun lisäksi paras ystävä?
[/quote]
Siihen kuluu älyttömän suuri määrä energiaa kun toiselle yrittää kertoa jotain eikä hän kuuntele tai ymmärrä tai ymmärtää toisin. Joka asiasta vääntämistä että pointti menee perille. Ja sitten se ei mennyt edes. Ja arvot ovat täysin erilaiset. Sekun on päivittäistä ja jatkuvaa niin arvostus kärsii molemminpuoleisesti.
Nyt on helppoa kun on mies joka ymmärtää mitä puhun. Ei tarvitse kuin kertoa. Se tuntui jo alussa uskomattomalta.
En ole kohdannut tällaista kuvailemaasi sielunkumppania. Exä herätti heti huomion ja minä hänen, joten siltä osin synkkasi. Koko maailma "pysähtyi" kun kohtasimme ja musiikki soi. Oli kuitenkin alkoholiin menevä ja rikkinäinen ihminen, joten suhde ei toiminut yhtään henkisellä tasolla.
Nykyisen kanssa jutut synkkas henkisellä tasolla mainiosta, vaikkei muuten ollut huomiota herättävä henkilö. Viimeinkin ihminen, joka ymmärsi minua ja minä häntä. Tätä kutsun silti enemmän sielunkumppanuudeksi ja ekaa juttua vain feromonien aiheuttamaksi sekoiluksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huoh... En ole koskaan kokenut sielunkumpaanuutta kenenkään kanssa, vaikka sellaisesta olen haaveillut. Minulla ei ole edes sisaruksia, niin kukaan ei muistuta minua. Maailmassa ei ole yhtään ihmistä, joka ymmärtäisi minua hyvin, ja joka olisi tuntenut lapsesta/nuoresta asti. Minulla ei ole myöskään naispuolista sielunkumppania tai ketään, jota voisin edes kutsua hyväksi ystäväksi :( Olen jo yli 30-v. niin alan pikku hiljaa luovuttaa sielunkumppanin löytymisen suhteen. Elämä on todella yksinäistä.
Olen niin tyttömäisen naisellinen, etten usko kellään miehellä olevan saman kaltaisia kiinnostuksen kohteita kuin minulla. Onneksi nykyinen mieheni ei katso urheilua ja hän tykkää korkeakulttuurista. Emme vain pysty puhumaan mistään, koska hän ei kykene puhumaan esim. tunteista tai ihmissuhteista. Liian moni keskustelu johtaa vain riitaan.
Miten te sielunkumppanit onnistuitte löytämään toisenne? Muistuttaako mies jollain tapaa isääsi? En tuntenut omaa isääni, niin olen miettinyt, olenko sen takia niin pihalla siitä, millainen mies minulle olisi hyvä.
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 00:41"]
Miten te sielunkumppanit onnistuitte löytämään toisenne? Muistuttaako mies jollain tapaa isääsi? En tuntenut omaa isääni, niin olen miettinyt, olenko sen takia niin pihalla siitä, millainen mies minulle olisi hyvä.
[/quote]Miksi suuntaat kysymyksesi vain naisille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se varmaaan toimii tosi hyvin tai sitten ei toimi ollenkaan. Luulisin että toimii hyvin.
Tämän minäkin haluaisin tietää.
t.Ei-sielunkumppanin kanssa asustava
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kohta 9 vuotta yhdessä ja edelleen rakastuneita. Minä ainakin vielä palavasti ja uskon, että mieskin. Meidän tarina alkoi juuri noin kuin kuvasit.
Yhdessä 18 vuotta hyvin onnellisina. Ei ole riitoja, puhutaan kaikesta, tehdään suurin osa asioista yhdessä. En voisi mitenkään olla onnellisempi.
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 23:57"]
Sielunkumppanini on monella tapaa kaksoiskappaleeni, joten mietin että toimisiko se parisuhteessa, koska emme voisi täydentää toisiamme? Vetovoimaa on, mutta unohtuisiko muu maailma ja loppuisiko oma henkinen kehitys? Onko parempi, että parisuhteessa toinen haastaa ja potkii eteenpäin kuin myötäelää ja ymmärtää kaiken? Olenko hullu, jos päästän tämän menemään?
[/quote]
On suurta huijausta väittää, että vastakohdat muka täydentäisivät toisiaan. Ei vastakohdista ja erilaisuuksista tule muuta kuin riitaa. Tietysti on mukavampaa elää sellaisen ihmisen kanssa, joka ymmärtää sua selittelemättä, keskustelee samalla tavalla, on kiinnostunut samoista asioista. Ei tarvitse missään tilanteessa vääntää rautalangasta tai tuskastua kun toinen ajattelee ja toimii ihan päinvastaisesti kuin itse. Miten siihen voisi kyllästyä, että vierellä on rakastetun lisäksi paras ystävä?