Lue keskustelun säännöt.
Milloin ihmiset tajuavat, että syövästä ei parannuta "päättämällä"?
17.03.2022 |
Heli Palsanmäkikin on päättänyt selvitä. Minä kun luulin että se on paljon monimutkaisempaa ja aika lailla kiinni siitä, pureeko lääkitys. Ei syöpä tai muukaan sairaus ole mikään taistelu.
Kommentit (117)
Vierailija kirjoitti:
Harvapa se diagnoosin kuultuaan, "päättää" että no kuolenpa tähän syöpääni nyt.
Itse asiassa lähiomaiseni sanoi diagnoosin saatuaan: "Tämä on minun loppuni". Hän sai kaikki hoidot, mutta tiesi kuolevansa kuitenkin.
Kuinka moni tänne kirjoittava on a) itse syöpäpotilas b) tuntee syöpäpotilaan. Ovat niin omituisia nämä näkemykset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensiksikin on erilaisia syöpiä. Osalla on huono maine ja tiedetään, että ennuste on huono. Pahimpiin kuuluvat mm haimasyöpä, pienisoluinen keuhkosyöpä ja munasarjasyöpä.
Kun syöpä löydetään, varsinkin nuo niin syöpä on jo edennyt liian pitkälle ja lähettänyt etäpesäkkeitä.
Onneksi nykyään parantuu monista syövistä. Rintasyöpäkin onnistutaan parantamaan usein jos on löytynyt siinä vaiheessa, ettei vielä ole levinnyt.
Samoin miehillä eturauhassyöpä, joka joillakin etenee niin hitaasti, että ehtii kuolla muuhun kuin syöpään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvällä mielellä on mukavampi tietysti viettää sairausaikansa, mutta ei sillä oikeasti ole juuri mitään merkitystä syövän paranemisen kanssa. Syöpä joko paranee hoidoilla tai ei parane, siinä ei tsemppailut auta.
No tottakai ne auttavat, luovuttaako pitäisi? Syöpä on ankara taistelu ja kysyy mielenlujuutta ihan niin kuin sanotaankin. Tätini on selvinnyt oikealla asenteella ja taistelulla jo kahdesta syövästä
No, sehän on hyvä, mutta me muut syöpään sairastuneet emme ole sinun tätejäsi, ja meillä on jokaisella oma tapamme selviytyä tästä sairaudesta. Piru vieköön kaikki nämä taistelua, mielenlujuutta ja positiivisuutta toitottavat!
Mieli ei vaikuta kehoon tippaakaan PISTE. Se on mun mielipide ja mää oon semmonen että sanon suoraan niinku asiat on PISTE.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkimuksissa on kyllä havaittu, että ihmiset, jotka suhtautuvat sairauteensa positiivisesti ja tuollaisella taistelumentaliteetilla myös toipuvat useammin syövästä. Vaikkei paranisikaan, on syöpäsairaan jäljellä olevan elämän laatu varmasti parempaa, jos hän ei vaivu masennuksen kouriin ja luovuta, vaan pystyy pitämään positiivisen vireen yllä.
Suu kiinni, sydämetön syyllistäjä. Tajuatko, miltä tuollainen puhe kuulostaa niiden korviin, jotka ovat saaneet diagnoosin ja ovat siitä parhaillaankin surullisia (ja ymmärrettävästi ja aiheesta)? Tökerö olet.
Mieti miten inhottavasti itse käyttäydyt. Suu kiinni? Mikä sinä olet täällä kertomaan mitä muut saavat olla mieltä. Syöpädiagnoosin saanut käy varmaan maan ja taivaan väliltä kaikki mahdolliset tunnetilat läpi, kuten Helikin "itki ja nauroi". On varmasti aivan yhtä surullinen kuin kaikki muutkin sairastuneet.
Ymmärrys ei sinullakaan riitä kertomaan, että tuo nainen on sokissa vieläkin, ja mieli järkkynyt ja sekaisin. En ikinä usko, että syöpäpotilaat tuosta loukkaantuvat, vaan ymmärtävät mitä Helikin käy läpi. Tuossa vaiheessa voi jopa sanoakin jotain utopistista.
Taistelulla voidaan tarkoittaa sitä, että elämänasenne on toiveikas, ja "päättää" selvitä niin, että jaksaa käydä koko homman läpi. Kyllä jokainen tietää, että syöpää ei nitistetä millään omalla päätöksellä, vaan lääkehoitohan on se ensimmäinen, mistä pitää lähteä, ja tietenkin kasvi poistetaan jos mahdollista.
On tämä nyt prseestä, kun ei sairas ihminen saa omaa mielipidettään kertoa, vaan joku veemäinen av-mamma määrää miten saat tuntea ja mitä sanoa. Ja itse ei ole melko varmasti syöpää edes kokenut.
Mutta aina vaan pitää pahaa puhua, aina vaan, jopa syöpään sairastuneesta. Kun ei mikään ole hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen sairastanut syövän, vielä vajaan vuoden olen seurannassa ja jos kaikki menee hyvin, loppuvuodesta minut katsotaan parantuneeksi. On siis omakohtaista kokemusta.
En ole taistellut. En ole päättänyt voittaa. Olen ollut matkustaja hoitopolulla, mennyt sinne minne on määrätty milloinkin, ja kulkenut läpi leikkauksen ja sädehoitojen. En ole konkreettisesti tehnyt itse muuta kuin ottanut lääkkeet ja mennyt hoitoon kun sellaisen aika on ollut. En edes tiedä miten olisin "taistellut".
Voihan se olla että se on käyttänyt nimenomaan noita sanoja "päättänyt selvitä" ja ei kukaan syöpäsairaalle kehtaa sanoa, että tuota noin....
Monet ihmiset uskoo nykyään ajatuksen voimaan ja sen nurja puoli on tavallaan victim blaming silloin, jos asiat menee päin helkkaria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvällä mielellä on mukavampi tietysti viettää sairausaikansa, mutta ei sillä oikeasti ole juuri mitään merkitystä syövän paranemisen kanssa. Syöpä joko paranee hoidoilla tai ei parane, siinä ei tsemppailut auta.
No tottakai ne auttavat, luovuttaako pitäisi? Syöpä on ankara taistelu ja kysyy mielenlujuutta ihan niin kuin sanotaankin. Tätini on selvinnyt oikealla asenteella ja taistelulla jo kahdesta syövästä
No, sehän on hyvä, mutta me muut syöpään sairastuneet emme ole sinun tätejäsi, ja meillä on jokaisella oma tapamme selviytyä tästä sairaudesta. Piru vieköön kaikki nämä taistelua, mielenlujuutta ja positiivisuutta toitottavat!
Sanot "Meillä on jokaisella oma tapamme selviytyä tästä sairaudesta" mutta perään tulee "Piru vieköön kaikki nämä taistelua mielenlujuutta ja positiivisuutta toitottavat" ?? Eikös heillä sitten kuitenkaan saa olla omaa tapaansa selviytyä?
Olen ollut avopalvelussa töissä, ja avustanut syöpää sairastavia heidän kodeissaan. Suurin osa oli positiivisia ja "taistelivat", ja jotkut itkivät ja raivosivat ja jopa tiuskivat minulle ihan turhasta. Se kuuluu asiaan. Eli jokainen omalla tavallaan, Helikin. Kaikkea hyvää sinulle.
Mua ärsyttää tuo asia myös. Kuulee sanottavan että joku selvisi syövästä lujan taistelutahtonsa ansiosta jne.
Ystäväni kuoli syöpään vuonna 2007, hän oli 19-vuotias. Hänkö ei sitten muka taistellut tarpeeksi? Oliko hänellä asenneongelma? Varmaan, joidenkin mielestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi Helin piti tehdä sairaudestaan julkisen?
Sitä minäkin ihmettelen. Mutta kun on tottunut julkisuuteen, niin kai sitä sitten tulee kerrottua kaikki asiat, ne murheellisetkin.
Koska Heli ei ole tulevissa jaksoissa syöpähoitojen takia.
Hän kertoo etukäteen, niin välttyy turhilta kyselyiltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen sairastanut syövän, vielä vajaan vuoden olen seurannassa ja jos kaikki menee hyvin, loppuvuodesta minut katsotaan parantuneeksi. On siis omakohtaista kokemusta.
En ole taistellut. En ole päättänyt voittaa. Olen ollut matkustaja hoitopolulla, mennyt sinne minne on määrätty milloinkin, ja kulkenut läpi leikkauksen ja sädehoitojen. En ole konkreettisesti tehnyt itse muuta kuin ottanut lääkkeet ja mennyt hoitoon kun sellaisen aika on ollut. En edes tiedä miten olisin "taistellut".
Kovan olet kokenut. Mutta selviytynyt tänne asti kuitenkin. Minun mielestäni olet eräänlainen taistelija.
Kaikissa sairauksissa on tärkeää sairastuneen elämänasenne, eli ei pidä luovuttaa. Ihmiskehon hormonit vaikuttavat paljonkin paranemiseen.
Meille opetettiin sairaanhoitajaopinnoissa mm että ihmisen mieli vaikuttaa jopa puolet paranemiseen ja tämä missä tahansa sairaudessa, jota hoidetaan lääkkeillä. Esim antibioottikuurikaan ei vaikuta 100% jos ei usko vaikutukseen.
Aikoinaan tuttuni ja kollegani sairastui rintasyöpään. Hyvin iloinen ja ulospäinsuuntaunut nainen. Hänen lääkärinsä oli todennut, että voitat paljon tuolla asenteella ja ehkä koko taudin. Silloin oli hoitomuodot eri luokkaa kuin nykyään, mutta hän eli 10 vuotta taudin toteamisen jälkeen. Jos oltaisiin nykyhoitojen varassa, hän olisi todennäköisesti parantunut pysyvästi.
Joten ei saa luovuttaa jos syöpä tulee kohdalle. Toivoa on ja pitää olla. Tiedän tosi paljon syövästä selviytyneitä ja kiitos niistä nykyiselle lääketieteelle ja potilaille, jotka eivät luovuttaneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meinaatko, ettei sillä ole muka mitään vaikutusta paranemisen suhteen onko henkisesti luovuttanut vai taisteluhaluinen.
Vain sillä on vaikutus minkälaisen syövän sattuu saamaan. Se on helppo hehkuttaa vaikka somessa kuinka on selättänyt rintasyövän olemalla positiivinen ja halulla selviytyä sairaudesta. Kun fakta on se, että hänen syöpänsä nyt sattui olevan sellaista laatua, johon lääketieteelliset hoidot tepsivät. Kaikilla ei käy niin hyvä tuuri vaikka kuinka yrittäisivät tsempata ja ajatella positiivisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi Helin piti tehdä sairaudestaan julkisen?
Sitä minäkin ihmettelen. Mutta kun on tottunut julkisuuteen, niin kai sitä sitten tulee kerrottua kaikki asiat, ne murheellisetkin.
Ehkä parempi noin, kuin katsella itseään seiskan sivuilta menossa sytostaattihoitoihin. Joku vetää siitäkin jokusen tonnin. Mutta ehkä ei nyt kannata kun on julkaistu. Naurettavaa ja häpeällistä enää napsia kuvia sairaasta Helistä sairaalan käytävillä.
Vierailija kirjoitti:
Se on itsensä tsemppaamista!
Kyllä nyt jokainen tietää että syöpää ei paranneta päättäväisyydellä.
Sen viisainta niinkin, että toivon parasta ja luotan lääketieteeseen ja siihen, että lääkärit ja hoitajat tekevät parhaansa. Noudatan kaikessa heidän neuvojaan.
Vierailija kirjoitti:
Kaikissa sairauksissa on tärkeää sairastuneen elämänasenne, eli ei pidä luovuttaa. Ihmiskehon hormonit vaikuttavat paljonkin paranemiseen.
Meille opetettiin sairaanhoitajaopinnoissa mm että ihmisen mieli vaikuttaa jopa puolet paranemiseen ja tämä missä tahansa sairaudessa, jota hoidetaan lääkkeillä. Esim antibioottikuurikaan ei vaikuta 100% jos ei usko vaikutukseen.
Aikoinaan tuttuni ja kollegani sairastui rintasyöpään. Hyvin iloinen ja ulospäinsuuntaunut nainen. Hänen lääkärinsä oli todennut, että voitat paljon tuolla asenteella ja ehkä koko taudin. Silloin oli hoitomuodot eri luokkaa kuin nykyään, mutta hän eli 10 vuotta taudin toteamisen jälkeen. Jos oltaisiin nykyhoitojen varassa, hän olisi todennäköisesti parantunut pysyvästi.
Joten ei saa luovuttaa jos syöpä tulee kohdalle. Toivoa on ja pitää olla. Tiedän tosi paljon syövästä selviytyneitä ja kiitos niistä nykyiselle lääketieteelle ja potilaille, jotka eivät luovuttaneet.
Mitä käytännössä tarkoittaa tuo että ei saa luovuttaa? Sitäkö että kieltäytyy hoidosta? Esimerkiksi sytostaattikuureista luopuminen on ymmärrettävää silloin jos ennuste on huono ja sytoilla saisi pari kuukautta lisäaikaa mutta haittavaikutuksista kärsiminen ei olisi sen arvoista.
Mutta todella harvassa taitavat olla ne jotka kieltäytyvät syöpähoidoista (luovuttavat?) heti alkuunsa tai tilanteessa jossa hoidoista on hyötyä.
Vierailija kirjoitti:
Olen sairastanut syövän, vielä vajaan vuoden olen seurannassa ja jos kaikki menee hyvin, loppuvuodesta minut katsotaan parantuneeksi. On siis omakohtaista kokemusta.
En ole taistellut. En ole päättänyt voittaa. Olen ollut matkustaja hoitopolulla, mennyt sinne minne on määrätty milloinkin, ja kulkenut läpi leikkauksen ja sädehoitojen. En ole konkreettisesti tehnyt itse muuta kuin ottanut lääkkeet ja mennyt hoitoon kun sellaisen aika on ollut. En edes tiedä miten olisin "taistellut".
Minusta on hyvin ja kuvaavasti sanottu tuo 'matkustaja hoitopolulla'. Näin koen itsekin oman tieni. Minulla vain tuo matka alussa. Suuri leikkaus tehtiin pari kuukautta sitten ja lääkehoito jatkuu. Hyvää matkaa sinulle edelleen!
No haloo! Pakkohan se on ajatella positiivisesti, mikäli meinaa edes jollain tapaa viettää mielekästä elämää sairaudesta huolimatta.
Kun saat tiedon, että sairastat syöpää, laatua mitä tahansa missä tahansa elimistössäsi, niin muistapa tämä.