Lue keskustelun säännöt.
Milloin ihmiset tajuavat, että syövästä ei parannuta "päättämällä"?
17.03.2022 |
Heli Palsanmäkikin on päättänyt selvitä. Minä kun luulin että se on paljon monimutkaisempaa ja aika lailla kiinni siitä, pureeko lääkitys. Ei syöpä tai muukaan sairaus ole mikään taistelu.
Kommentit (117)
Eräs syöpää sairastava vastasi taistelukehoitukseen:
"Ei tässä mitään taistella. Tämä sairaus joko on, tai se ei ole."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvällä mielellä on mukavampi tietysti viettää sairausaikansa, mutta ei sillä oikeasti ole juuri mitään merkitystä syövän paranemisen kanssa. Syöpä joko paranee hoidoilla tai ei parane, siinä ei tsemppailut auta.
No tottakai ne auttavat, luovuttaako pitäisi? Syöpä on ankara taistelu ja kysyy mielenlujuutta ihan niin kuin sanotaankin. Tätini on selvinnyt oikealla asenteella ja taistelulla jo kahdesta syövästä
Itse olen selvinnyt taisteluitta yhdestä. Otin hoidot vastaan ja elin päivä kerrallaan.
Sinulla kävi hyvä tuuri, suurin osa joutuu taistelemaan syöpäänsä vastaan, Helillä on oikea asenne ja hän on päättänyt taistella
Kerrotko vielä, että miten tämä taistelu tapahtuu ihan käytännössä?
Uskomatonta, mikä asenne tässäkin ketjussa on vakavasti sairaita ihmisiä kohtaan. Ihmisiä, jotka yrittävät ylläpitää toivoa paranemisesta ja jaksaa rankat hoidot ja sairauden tuomat tuskat. Koittakaa ymmärtää, että se ei ole pois keneltäkään muulta sairaalta, sairauteen kuolleelta tai näiden omaisilta. Eikä se ole muiden sairaiden vähättelyä, että ettepä osanneet taistella niin kuin minä aion! Nämä sairaat keskittyvät omaan jaksamiseensa juuri niin kuin heidän kuuluukin. Suosittelen samaa muille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan pakko ajatella positiivisesti. Syöpä on kontrolloimaton juttu jossain mielessä, minusta ihan ymmärrettävää että potilas pyrkii valamaan uskoa itseensä ja läheisiin, auttanee myös jaksamaan raskaat hoidot.
Juuri näin, mutta näillä taistelu- ja tsemppipuheilla lytätään maanrakoon he, joille elämä arpoi kuoleman kortit ja syöpä levisi.
Hekö eivät taistelleet ja tsempanneet tarpeeksi??
Kiitos.
Sen lisäksi, että perheen äiti kuolee syöpään sanotaan lapsille, että se teidän äiti ei vaan halunnut elää tarpeeksi eikä päättänyt jäädä henkiin.
Siltä minusta tuntui, kun 15v iässä seisoin äidin haudalla. Ulkopuolisten mielestä hän ei viitsinyt taistella, vaikka järki sanoi, että loppupelissä eloonjäämistahdolla on pieni merkitys vakavan syövän hoidossa.
Vierailija kirjoitti:
Itsellänikin särähti silmään tuo "päättänyt selvitä". Ei sitä niin vaan päätetä, mutta toisaalta tuossa tilanteessa on varmaan pakko päättäväisesti uskoa paranemiseen tai elämisestä tulisi mahdotonta.
On kyllä totta, ettei se ole kivasti sanottu niiden kannalta jotka eivät selvinneet.
Kyllä ne kuolleet nyt varmasti mielensä pahoittivat..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyhmempikin tietää, miksi tämä ketju aloitettiin juuri eilen. Eikö syöpädiagnoosissa ole jo tarpeeksi kestämistä ilman bessewisseröintiä?
Vierailija kirjoitti:
Minunkin korvaani särähtää tämä, että on päättänyt selvitä syövästä. Se ei vaan ole ihmisen päätettävissä. Voi päättää jaksaa käydä hoidoissa ja pitää toivoa yllä.
Kaikki haluaisivat selviytyä syövästä, mutta aina niin ei käy. Lopussa, kun kaikesta toivosta huolimatta elää saattohoidossa, ei voi puhua häviäjästä. Aika on vain tullut täyteen. Lopussa sitä toivoo, että ihminen pääsee täältä pois.Minä kuljin rinnalla oman äitini saadessa tiedon aivokasvaimesta, johon myös kuoli. Ei siinä positiivisuus auttanut. Kukaan ei voinut aloittaa surutyötä ennen hänen menehtymistään, koska kaikki yrittivät pitää toivoa yllä. Se ei kuitenkaan riittänyt.
Hienoa, että jotkut paranevat, mutta ei se tee heistä päättäväisempiä.
Ihminen saa suhtautua OMAAN, tuoreeseen syöpädiagnoosiinsa niin kuin haluaa. Lopeta tuollainen ylimielinen jeesustelu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä sairaus on hyvin pelottava ja nostaa voimakkaita tunteita esiin.
Me, jotka olemme sairastuneet ja osa selvinnytkin olemme kuitenkin tämän homman asiantuntijoita.
Me tämän omassa kehossamme ja mielessämme joudumme käsittelemään ja tämän kanssa elämään.
Ja p-ru vie jos minua tai jotain toista auttaa selviytymään se että pitää mielialan hyvänä ja positiivisena kaikesta huolimatta, antakaa meidän se tehdä!
Ihmisten omat pelot puhuvat näissäkin postauksissa. Syöpä jo sanana pelottaa ja vakava sairaus se onkin.
Oma asenteeni on, että tänään elän ja aion siitä nauttia. Kun tiedän ettei mikään ole taattua (mutta onko kenenkään kohdalla?) otan kaiken irti tästä päivästä ja hetkestä.
Itse en kaipaa sääliä enkä voivottelua, kaipaan iloisia ihmisiä ja hyviä hetkiä yhdessä lähipiirin ja ystävien seurassa, ihania luontoretkiä keväisessä luonnossa, lintujen tarkkailua. Sekin on ollut valtava ilo kun taas yhden kevään saan kokea. Taatusti tämä kaikki auttaa minua selviytymään ja jaksamaan. Kauheaa jos vaaditaan että istutaan nyt tähän ja itketään ja surraan!
Vierailija kirjoitti:
Tutkimuksissa on kyllä havaittu, että ihmiset, jotka suhtautuvat sairauteensa positiivisesti ja tuollaisella taistelumentaliteetilla myös toipuvat useammin syövästä. Vaikkei paranisikaan, on syöpäsairaan jäljellä olevan elämän laatu varmasti parempaa, jos hän ei vaivu masennuksen kouriin ja luovuta, vaan pystyy pitämään positiivisen vireen yllä.
No linkitäpä tänne ne tutkimukset. Ja pelkät "mummon kummin kaiman naapurin serkku kertoi parantuneensa syövästä juomalla homeopaattista lääkettä" ei kelpaa todisteeksi. Kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta "taistelu" sana pitäisi korvata jollakin muulla sanalla. Tottakai sillä on potilaalle merkitystä miten hoitoihin suhtautuu. Mutta sana taistelu loukkaa varmasti heitä jotka ovat "taistelleet" ja sitten "hävinneet".
Eikä mistään muustakaan taudista paitsi lihavuudesta. Moni muukin tauti vie hautaan vaikka mitä päättäisi miksi syöpä on se olevinaan pahin tauti ja siitä parantuneet taistelijoita ja suuria ja mahtavia ihmisiä. Ne jotka ovat vaikka opetelleet kävelemään uudestaan on taistelijoita. Syövässä tehdä muuta kuin rampataan hoidoissa ja toivotaan parasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuumeesta ainakin paranee tahdonvoimalla. Ehkä sitä ei vain ymmärretä että millä tavoin pystyy vaikuttamaan omaan tervehtymiseensä.
Vierailija kirjoitti:
Tämä sairaus on hyvin pelottava ja nostaa voimakkaita tunteita esiin.
Me, jotka olemme sairastuneet ja osa selvinnytkin olemme kuitenkin tämän homman asiantuntijoita.
Me tämän omassa kehossamme ja mielessämme joudumme käsittelemään ja tämän kanssa elämään.
Ja p-ru vie jos minua tai jotain toista auttaa selviytymään se että pitää mielialan hyvänä ja positiivisena kaikesta huolimatta, antakaa meidän se tehdä!
Ihmisten omat pelot puhuvat näissäkin postauksissa. Syöpä jo sanana pelottaa ja vakava sairaus se onkin.
Oma asenteeni on, että tänään elän ja aion siitä nauttia. Kun tiedän ettei mikään ole taattua (mutta onko kenenkään kohdalla?) otan kaiken irti tästä päivästä ja hetkestä.
Itse en kaipaa sääliä enkä voivottelua, kaipaan iloisia ihmisiä ja hyviä hetkiä yhdessä lähipiirin ja ystävien seurassa, ihania luontoretkiä keväisessä luonnossa, lintujen tarkkailua. Sekin on ollut valtava ilo kun taas yhden kevään saan kokea. Taatusti tämä kaikki auttaa minua selviytymään ja jaksamaan. Kauheaa jos vaaditaan että istutaan nyt tähän ja itketään ja surraan!
Paljon asiaa kirjoitat, mutta en ikinä unohda yhden tukihenkilön puheita kunnitse sairastuin 11 v sitten rintasyöpään.
Hän sanoi, että nyt sitten teet kakkea, mitä olet aina halunnut tehdä.
Hän kuvitteli rohkaisevansa, mutta itse asiassa antoi ymmärtää, että elämää ei ole paljoa jäljellä.
Itkien poistuin paikalta. Tiesin hoitoalan ihmisenä tarkkaan, minkälaatuinen tautini oli ja sen ennusteen. Tuo ihminen jotenkin muka auttavalla kommentillaan sai uskoni horjumaan.
Eri ihmisille on eri tavat avuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan pakko ajatella positiivisesti. Syöpä on kontrolloimaton juttu jossain mielessä, minusta ihan ymmärrettävää että potilas pyrkii valamaan uskoa itseensä ja läheisiin, auttanee myös jaksamaan raskaat hoidot.
Juuri näin, mutta näillä taistelu- ja tsemppipuheilla lytätään maanrakoon he, joille elämä arpoi kuoleman kortit ja syöpä levisi.
Hekö eivät taistelleet ja tsempanneet tarpeeksi??
Onhan se Helilläkin levinnyt jo, kun etäispesäke on löytynyt. Paha enne.
En tiedä tämän sairauden kohdalla, mutta esim rintasyöpä voi ”parantua” vaikka olisi levinnyt kainaloon imusolmukkeisiin. Eikä silti puhuta, että sairastaisi levinnyttä syöpää, se on eri asia ja tarkoittaa luustoon, sisäelimiin tai aivoihin levinnyttä rintasyöpää.
Kyllä, rintasyövän ennuste on usein hyvä. Leviäminen vain osoittaa sen, että kasvain on JO lähettänyt soluja ympäri kehoa, ja niitä pesäkkeitä VOI olla missä vain. Vaikka maksassa. Niin oli äidilläni, kuoli siihen.
Minulla oli kainalossa, mutta kuvausten perusteella ei muualla. Minulle tosin on sanottu, että kaikilla ihmisillä on syöpäsoluja kehossaan, ero on siinä miten kenenkin oma vastustuskyky ne solut hoitelee.
Tuo on totta. Monesti tuli ainakin ennen syöpädiaagnoosi ja leikkaus automaattisesti jos näytteeseen sattui syöpäsoluja. Turhat hoidot veivät huonoon kuntoon.
Onneksi nykyään tutkitaan hyvin ennenkuin aletaan määrittää hoitoja. Siksi yhä useampi paranee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenlaatu vaikuttaa paljon parantumiseen. Fyysinen ja psyykkinen eivät ole erillään toisistaan vaan ne ovat yksi iso kokonaisuus. Jos ajattelee parantuvansa niin todennäköisemmin parantuu.
Heh. Ei mitään faktapohjaa todellisessa maailmassa. Jos saat palohaavan, niin rakkula ei lähde nopeammin vaikka ajattelisi kuinka positiivisesti.
"Ei ei! Positiivinen ajattelu toimii vain näkymättömiin sairauksiin."
"Aivan."
Ihminen on fyysis-psyykkis-sosiaalinen-henegellinen kokonaisuus.
Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Kun 60vuotta naimisissa olleesta parista toinen kuolee, niin kyllä on paljon tapauksia että toimen kuolee melko pian perässä. Ihan kuolinilmoituksia seuraamalla huomaa.
Onneksi hoidot ovat kehittyneet paljon. Äitini meni sappikivileikkaukseen, mutta maksasta löytyikin pahanlaatuinen kasvain. Sappikivet poistettiin ja leikkaushaava ommeltiin umpeen sekä annettiin lähete sädehoitoon, jolla piti saada kasvain kutistumaan. Mutta syöpä on arvaamaton. Leikkauksesta oli kulunut kuutisen viikkoa, kun jo oltiinkin valitsemassa kirstua. Kahden viikon päästä olisi alkanut sädehoito. Tämä tapahtui reilut neljäkymmentä vuotta sitten, jolloin elinsiirtoja ylipäänsä tehtiin vähän ja useimmiten siirrot koskivat munuaisia, eikä silloin ollut kyse syövästä. Myöhemmin alettiin siirtää myös maksoja syöpäpotilaille. Äiti ehti sairastaa niin vähän aikaa, ettei oikein taistelutahtokaan vielä noussut. Kotiin hän sai kuitenkin kuolla.
Minunkin korvaani särähtää tämä, että on päättänyt selvitä syövästä. Se ei vaan ole ihmisen päätettävissä. Voi päättää jaksaa käydä hoidoissa ja pitää toivoa yllä.
Kaikki haluaisivat selviytyä syövästä, mutta aina niin ei käy. Lopussa, kun kaikesta toivosta huolimatta elää saattohoidossa, ei voi puhua häviäjästä. Aika on vain tullut täyteen. Lopussa sitä toivoo, että ihminen pääsee täältä pois.
Minä kuljin rinnalla oman äitini saadessa tiedon aivokasvaimesta, johon myös kuoli. Ei siinä positiivisuus auttanut. Kukaan ei voinut aloittaa surutyötä ennen hänen menehtymistään, koska kaikki yrittivät pitää toivoa yllä. Se ei kuitenkaan riittänyt.
Hienoa, että jotkut paranevat, mutta ei se tee heistä päättäväisempiä.