Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Millainen omaisen täytyy olla, jotta kykenee taistelemaan sairaalakoneistoa vastaan?
17.03.2022 |
Jos potilas haluaa elää ja omaiset haluavat potilaan selviävän kotiutuskuntoon tai ainakin elävän pidempään, millä keinoilla hoitoa voidaan jatkaa? Miten se täytyy perustella lääkäreille? Tiedän tapauksen, jossa potilas kuoli muutamassa päivässä heti, kun hoito ja nesteytys lopetettiin. Vointi oli kohtalainen sitä ennen.
Pitääkö tuollaisessa tapauksessa potilas siirtää yksityissairaalaan? Voisiko potilas olla kotihoidossa? Pitääkö hankkia hyvä asianajaja, jonka kanssa ainoastaan kommunikoi asioista lääkärin ja hoitohenkilökunnan kanssa?
P.S. Miksi aiheesta ei saa keskustella paria minuuttia pidempään? Joku ketjunpoistelija voisi perustella syyn siihen.
Kommentit (66)
Eikä se kotona kuoleminen ole mikään itseisarvo. Sekin siirtymä voi viimeisiä hetkiä viettävälle olla tarpeetonta kärsimystä.
Syntymä ja kuolema ovat jo vuosikymmeniä sitten siirtynyt sairaalaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minulla on ikävä kokemus ihan perhepiiristä.
Lähisukulaiseni, joka on lääkäri, eikä ollut kovin hyvissä väleissä isäni kanssa, oli sitä mieltä, että isä kuolee aivoverenkiertohäiriöstään max vuoden sisällä, että valtimot on niin huonot ja olisi sijoittanut hånet kroonikko-osastolle rauhoittavien kera.
No, kuntoutettiin isä kotona ja kotiterapialla ja välillä viikon intervallihoitoa, että äiti pääsi lepäämään (tosin intervallienkin jälkeen isä aina meni huonommaksi ja sitten taas toipui).
Isä oppi puhumaan uudestaan ja kåvelemään ja hoiteli osakkeitaankin sanelemalla ja nautiskeli pihalla kesäpäivistä. Ja kuoli 7 vuoden päästä "kuolemantuomiostaan" ihan eri vaivaan 86v, viimeiseen asti asiallisesti hoidettuna.
En tiedä miten olisin voinut elää syyllisyyden kanssa, jos olisimme antaneet "koneistolle" periksi. Kohdalle sattui onneksi ammattitaitoisia ja humaaneja lääkäreitä, mutta näitä lähisukulaiseni kaltaisia on myös aivan liikaa.
Tämän tyyppiseen ratkaisuun olisin itsekin ollut valmis, jos läheiseni olisi selvinnyt ne pari ratkaisevaa päivää vielä elossa ja alkanut toipua hieman. Olisin voinut ottaa vaikka virkavapaata töistä ja läheinen olisi voinut ainakin omasta puolestani muuttaa vaikka luokseni (tilaa olisi ollut).
Ap
Ikävä tilanne. Siinä vaiheessa, kun omaisesti hoidossa tehtiin päätös palliatiiviseen tai saattohoitoon siirtymisestä, oliko sairaalassa hoitava lääkäri tietoinen, että omaisesi olisi halunnut palliatiivisen/saattohoidon järjestyvän muualla kuin sairaalassa ja että sinä olisit ollut valmis ottamaan hänet luoksesi? Tällaiset asiat kun pitäisi olla tiedossa jo hoitosuunnitelmaa tehtäessä eikä vasta potilaan kuoleman jälkeen. Oletus kun on, että jos potilas ja/tai omaiset eivät muuta ilmaise, palliatiivinen/saattohoito hoidetaan sairaalassa. Jos ilmaisee, potilas voidaan siirtää kotisaattohoitoon.
Ei ollut tällaisesta puhetta, eikä tietääkseni sitä päätöstä tehty. Jos minulta olisi kysytty ja olisi ollut mahdollisuus päästää potilas kotihoitoon, olisin sen saanut järjestymään. Itse tosin uskoin edelliseen iltaan saakka, että potilas selviää ja että tilanne olisi menossa parempaan päin.
Ap
Päätös palliatiivisen hoidon tai saattohoidon aloittamisesta tehdään aina ihan kirjallisesti potilastietojärjestelmään. Joko yhdessä potilaan itsensä ja/tai tämän omaisten kanssa. Jos potilas itse on kykenevä päättämään tällaisesta asiasta, tehdään potilaan kanssa. Potilas itse päättää, haluaako hän mukaan omaiset vai ei. Jos taas potilas ei ole enää oikeustoimikelpoinen, päätös tehdään yhdessä omaisen kanssa. Yleensä sen, joka on merkitty potilaan edunvalvojaksi. Tällaista hoitoa ei koskaan aloiteta potilaan tietämättä, ellei potilas erikseen ole kertonut, että ei halua tietää. Sulta ei ole ehkä kysytty siksi, että päätös on tehty yhdessä potilaan kanssa eikä hän ole katsonut tarpeelliseksi, että te omaiset olisitte mukana tekemässä tätä päätöstä. Milloin tällainen päätös on tehty, selviää kylä potilasasiakirjoista.
Pääsääntöisesti palliatiivisesta hoidosta ja saattohoidosta keskustellaan potilaan itsensä kanssa. Ihan samoin kuin keskustellaan DNR-päätöksestäkin (Do Not Resuscitate eli ei enää elvytetä). Vain sellaisessa tapauksessa, ettei potilas itse ole kykenevä esimerkiksi muistisairauden tai alaikäisyyden vuoksi tällaista päätöstä tekemään, asiaa kysytään omaisilta. Lähtökohta on, että potilas itse kertoo niille omaisilleen, joille haluaa kertoa, että tällainen päätös on tehty. Tai ei kerro kenellekään, jos ei halua. Ei esimerkiksi halua huolestuttaa omaisiaan. Mun äidilleni tehtiin pari vuotta sitten DNR-päätös ja koska hänen muistisairautensa ei ole vielä tehnyt hänestä oikeustoimikelvotonta, lääkäri ole ensin keskustellut asiasta hänen kanssaan ja kysynyt äidiltäni, saako hän keskustella asiasta myös minun kanssani. Äiti oli antanut luvan, joten lääkäri soitti mulle ja kertoi, että tällaisen päätöksen olivat yhdessä äitini kanssa tehneet. Mulla ei edes kysytty, onko ok vai ei, koska lain mukaan äitini oli ihan pätevä päättämään asiasta itse.
Meillä - siis sinulla ja minulla - ei ole tietoa, millaisen keskustelun lääkäri kävi omaisesi kanssa. Kotisaattohoitoon ei yleensä siirretä, jos potilas asuu yksin. Jos omaisesi asui yksin, on mahdollista, ettei hän tuon keskustelun aikana tuonut esille, että hänellä on omainen (eli sinä), joka voisi ottaa hänet luokseen kotisaattohoitoon. Ja sen vuoksi kotisaattohoitoa ei ole ryhdytty edes järjestämään eikä siitä sen vuoksi sen enempää edes puhuttu. Mutta riippuen siitä, minkä "tason" omainen olet, voit hyvin kysyä sairaalasta, milloin tuo päätös palliatiivisesta hoidosta tai saattohoidosta on tehty. "Tasolla" tarkoitan, että oletko tämän potilaan lapsi, sisko, vanhempi, serkku vai mikä on sukulaisuussuhteesi. Oletan, että et kuitenkaan ole aviopuoliso, joka noin yleensä on se omainen, jonka kanssa potilasta koskevista asioista voidaan puhua.
Täytyy koettaa selvittää, oliko tuollainen lupa olemassa. Ainakin potilaan vielä eläessä en saanut ajatukselle vahvistusta. Se itse hoitokin oli sellaista, että eipä siinä kovin nopeasti olisi ehtinyt elvyttää, kun potilaalla ei ollut mitään seuranta-antureitakaan käytössä. Hoitajat ja lääkärit kävivät vain tarkistamassa voinnin kierroillaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minulla on ikävä kokemus ihan perhepiiristä.
Lähisukulaiseni, joka on lääkäri, eikä ollut kovin hyvissä väleissä isäni kanssa, oli sitä mieltä, että isä kuolee aivoverenkiertohäiriöstään max vuoden sisällä, että valtimot on niin huonot ja olisi sijoittanut hånet kroonikko-osastolle rauhoittavien kera.
No, kuntoutettiin isä kotona ja kotiterapialla ja välillä viikon intervallihoitoa, että äiti pääsi lepäämään (tosin intervallienkin jälkeen isä aina meni huonommaksi ja sitten taas toipui).
Isä oppi puhumaan uudestaan ja kåvelemään ja hoiteli osakkeitaankin sanelemalla ja nautiskeli pihalla kesäpäivistä. Ja kuoli 7 vuoden päästä "kuolemantuomiostaan" ihan eri vaivaan 86v, viimeiseen asti asiallisesti hoidettuna.
En tiedä miten olisin voinut elää syyllisyyden kanssa, jos olisimme antaneet "koneistolle" periksi. Kohdalle sattui onneksi ammattitaitoisia ja humaaneja lääkäreitä, mutta näitä lähisukulaiseni kaltaisia on myös aivan liikaa.
Tämän tyyppiseen ratkaisuun olisin itsekin ollut valmis, jos läheiseni olisi selvinnyt ne pari ratkaisevaa päivää vielä elossa ja alkanut toipua hieman. Olisin voinut ottaa vaikka virkavapaata töistä ja läheinen olisi voinut ainakin omasta puolestani muuttaa vaikka luokseni (tilaa olisi ollut).
Ap
Ikävä tilanne. Siinä vaiheessa, kun omaisesti hoidossa tehtiin päätös palliatiiviseen tai saattohoitoon siirtymisestä, oliko sairaalassa hoitava lääkäri tietoinen, että omaisesi olisi halunnut palliatiivisen/saattohoidon järjestyvän muualla kuin sairaalassa ja että sinä olisit ollut valmis ottamaan hänet luoksesi? Tällaiset asiat kun pitäisi olla tiedossa jo hoitosuunnitelmaa tehtäessä eikä vasta potilaan kuoleman jälkeen. Oletus kun on, että jos potilas ja/tai omaiset eivät muuta ilmaise, palliatiivinen/saattohoito hoidetaan sairaalassa. Jos ilmaisee, potilas voidaan siirtää kotisaattohoitoon.
Ei ollut tällaisesta puhetta, eikä tietääkseni sitä päätöstä tehty. Jos minulta olisi kysytty ja olisi ollut mahdollisuus päästää potilas kotihoitoon, olisin sen saanut järjestymään. Itse tosin uskoin edelliseen iltaan saakka, että potilas selviää ja että tilanne olisi menossa parempaan päin.
Ap
Päätös palliatiivisen hoidon tai saattohoidon aloittamisesta tehdään aina ihan kirjallisesti potilastietojärjestelmään. Joko yhdessä potilaan itsensä ja/tai tämän omaisten kanssa. Jos potilas itse on kykenevä päättämään tällaisesta asiasta, tehdään potilaan kanssa. Potilas itse päättää, haluaako hän mukaan omaiset vai ei. Jos taas potilas ei ole enää oikeustoimikelpoinen, päätös tehdään yhdessä omaisen kanssa. Yleensä sen, joka on merkitty potilaan edunvalvojaksi. Tällaista hoitoa ei koskaan aloiteta potilaan tietämättä, ellei potilas erikseen ole kertonut, että ei halua tietää. Sulta ei ole ehkä kysytty siksi, että päätös on tehty yhdessä potilaan kanssa eikä hän ole katsonut tarpeelliseksi, että te omaiset olisitte mukana tekemässä tätä päätöstä. Milloin tällainen päätös on tehty, selviää kylä potilasasiakirjoista.
Pääsääntöisesti palliatiivisesta hoidosta ja saattohoidosta keskustellaan potilaan itsensä kanssa. Ihan samoin kuin keskustellaan DNR-päätöksestäkin (Do Not Resuscitate eli ei enää elvytetä). Vain sellaisessa tapauksessa, ettei potilas itse ole kykenevä esimerkiksi muistisairauden tai alaikäisyyden vuoksi tällaista päätöstä tekemään, asiaa kysytään omaisilta. Lähtökohta on, että potilas itse kertoo niille omaisilleen, joille haluaa kertoa, että tällainen päätös on tehty. Tai ei kerro kenellekään, jos ei halua. Ei esimerkiksi halua huolestuttaa omaisiaan. Mun äidilleni tehtiin pari vuotta sitten DNR-päätös ja koska hänen muistisairautensa ei ole vielä tehnyt hänestä oikeustoimikelvotonta, lääkäri ole ensin keskustellut asiasta hänen kanssaan ja kysynyt äidiltäni, saako hän keskustella asiasta myös minun kanssani. Äiti oli antanut luvan, joten lääkäri soitti mulle ja kertoi, että tällaisen päätöksen olivat yhdessä äitini kanssa tehneet. Mulla ei edes kysytty, onko ok vai ei, koska lain mukaan äitini oli ihan pätevä päättämään asiasta itse.
Meillä - siis sinulla ja minulla - ei ole tietoa, millaisen keskustelun lääkäri kävi omaisesi kanssa. Kotisaattohoitoon ei yleensä siirretä, jos potilas asuu yksin. Jos omaisesi asui yksin, on mahdollista, ettei hän tuon keskustelun aikana tuonut esille, että hänellä on omainen (eli sinä), joka voisi ottaa hänet luokseen kotisaattohoitoon. Ja sen vuoksi kotisaattohoitoa ei ole ryhdytty edes järjestämään eikä siitä sen vuoksi sen enempää edes puhuttu. Mutta riippuen siitä, minkä "tason" omainen olet, voit hyvin kysyä sairaalasta, milloin tuo päätös palliatiivisesta hoidosta tai saattohoidosta on tehty. "Tasolla" tarkoitan, että oletko tämän potilaan lapsi, sisko, vanhempi, serkku vai mikä on sukulaisuussuhteesi. Oletan, että et kuitenkaan ole aviopuoliso, joka noin yleensä on se omainen, jonka kanssa potilasta koskevista asioista voidaan puhua.
Täytyy koettaa selvittää, oliko tuollainen lupa olemassa. Ainakin potilaan vielä eläessä en saanut ajatukselle vahvistusta. Se itse hoitokin oli sellaista, että eipä siinä kovin nopeasti olisi ehtinyt elvyttää, kun potilaalla ei ollut mitään seuranta-antureitakaan käytössä. Hoitajat ja lääkärit kävivät vain tarkistamassa voinnin kierroillaan.
Ap
Täsmennän vielä, että viimekädessä lääkäri tekee tämän päätöksen. Mutta lain mukaan se on tehtävä yhteisymmärryksessä potilaan kanssa. Ei siis niin, että lääkäri ilmoittaa asiasta vain hoitajille eikä potilaalla ole hajuakaan, että sellainen on tehty eikä miksi sellainen on tehty. Nämä päätökset edellyttävät, että lääkäri keskustelee asiasta potilaan kanssa ja että potilas ymmärtää, miksi tällainen päätös tehdään. Ymmärtää, että ne muut hoidot (kemoterapiat, leikkaukset jne) eivät enää auta. Lähes aina potilaan ymmärrettyä asian potilas myös hyväksyy lääkärin päätöksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minulla on ikävä kokemus ihan perhepiiristä.
Lähisukulaiseni, joka on lääkäri, eikä ollut kovin hyvissä väleissä isäni kanssa, oli sitä mieltä, että isä kuolee aivoverenkiertohäiriöstään max vuoden sisällä, että valtimot on niin huonot ja olisi sijoittanut hånet kroonikko-osastolle rauhoittavien kera.
No, kuntoutettiin isä kotona ja kotiterapialla ja välillä viikon intervallihoitoa, että äiti pääsi lepäämään (tosin intervallienkin jälkeen isä aina meni huonommaksi ja sitten taas toipui).
Isä oppi puhumaan uudestaan ja kåvelemään ja hoiteli osakkeitaankin sanelemalla ja nautiskeli pihalla kesäpäivistä. Ja kuoli 7 vuoden päästä "kuolemantuomiostaan" ihan eri vaivaan 86v, viimeiseen asti asiallisesti hoidettuna.
En tiedä miten olisin voinut elää syyllisyyden kanssa, jos olisimme antaneet "koneistolle" periksi. Kohdalle sattui onneksi ammattitaitoisia ja humaaneja lääkäreitä, mutta näitä lähisukulaiseni kaltaisia on myös aivan liikaa.
Tämän tyyppiseen ratkaisuun olisin itsekin ollut valmis, jos läheiseni olisi selvinnyt ne pari ratkaisevaa päivää vielä elossa ja alkanut toipua hieman. Olisin voinut ottaa vaikka virkavapaata töistä ja läheinen olisi voinut ainakin omasta puolestani muuttaa vaikka luokseni (tilaa olisi ollut).
Ap
Ikävä tilanne. Siinä vaiheessa, kun omaisesti hoidossa tehtiin päätös palliatiiviseen tai saattohoitoon siirtymisestä, oliko sairaalassa hoitava lääkäri tietoinen, että omaisesi olisi halunnut palliatiivisen/saattohoidon järjestyvän muualla kuin sairaalassa ja että sinä olisit ollut valmis ottamaan hänet luoksesi? Tällaiset asiat kun pitäisi olla tiedossa jo hoitosuunnitelmaa tehtäessä eikä vasta potilaan kuoleman jälkeen. Oletus kun on, että jos potilas ja/tai omaiset eivät muuta ilmaise, palliatiivinen/saattohoito hoidetaan sairaalassa. Jos ilmaisee, potilas voidaan siirtää kotisaattohoitoon.
Ei ollut tällaisesta puhetta, eikä tietääkseni sitä päätöstä tehty. Jos minulta olisi kysytty ja olisi ollut mahdollisuus päästää potilas kotihoitoon, olisin sen saanut järjestymään. Itse tosin uskoin edelliseen iltaan saakka, että potilas selviää ja että tilanne olisi menossa parempaan päin.
Ap
Päätös palliatiivisen hoidon tai saattohoidon aloittamisesta tehdään aina ihan kirjallisesti potilastietojärjestelmään. Joko yhdessä potilaan itsensä ja/tai tämän omaisten kanssa. Jos potilas itse on kykenevä päättämään tällaisesta asiasta, tehdään potilaan kanssa. Potilas itse päättää, haluaako hän mukaan omaiset vai ei. Jos taas potilas ei ole enää oikeustoimikelpoinen, päätös tehdään yhdessä omaisen kanssa. Yleensä sen, joka on merkitty potilaan edunvalvojaksi. Tällaista hoitoa ei koskaan aloiteta potilaan tietämättä, ellei potilas erikseen ole kertonut, että ei halua tietää. Sulta ei ole ehkä kysytty siksi, että päätös on tehty yhdessä potilaan kanssa eikä hän ole katsonut tarpeelliseksi, että te omaiset olisitte mukana tekemässä tätä päätöstä. Milloin tällainen päätös on tehty, selviää kylä potilasasiakirjoista.
Pääsääntöisesti palliatiivisesta hoidosta ja saattohoidosta keskustellaan potilaan itsensä kanssa. Ihan samoin kuin keskustellaan DNR-päätöksestäkin (Do Not Resuscitate eli ei enää elvytetä). Vain sellaisessa tapauksessa, ettei potilas itse ole kykenevä esimerkiksi muistisairauden tai alaikäisyyden vuoksi tällaista päätöstä tekemään, asiaa kysytään omaisilta. Lähtökohta on, että potilas itse kertoo niille omaisilleen, joille haluaa kertoa, että tällainen päätös on tehty. Tai ei kerro kenellekään, jos ei halua. Ei esimerkiksi halua huolestuttaa omaisiaan. Mun äidilleni tehtiin pari vuotta sitten DNR-päätös ja koska hänen muistisairautensa ei ole vielä tehnyt hänestä oikeustoimikelvotonta, lääkäri ole ensin keskustellut asiasta hänen kanssaan ja kysynyt äidiltäni, saako hän keskustella asiasta myös minun kanssani. Äiti oli antanut luvan, joten lääkäri soitti mulle ja kertoi, että tällaisen päätöksen olivat yhdessä äitini kanssa tehneet. Mulla ei edes kysytty, onko ok vai ei, koska lain mukaan äitini oli ihan pätevä päättämään asiasta itse.
Meillä - siis sinulla ja minulla - ei ole tietoa, millaisen keskustelun lääkäri kävi omaisesi kanssa. Kotisaattohoitoon ei yleensä siirretä, jos potilas asuu yksin. Jos omaisesi asui yksin, on mahdollista, ettei hän tuon keskustelun aikana tuonut esille, että hänellä on omainen (eli sinä), joka voisi ottaa hänet luokseen kotisaattohoitoon. Ja sen vuoksi kotisaattohoitoa ei ole ryhdytty edes järjestämään eikä siitä sen vuoksi sen enempää edes puhuttu. Mutta riippuen siitä, minkä "tason" omainen olet, voit hyvin kysyä sairaalasta, milloin tuo päätös palliatiivisesta hoidosta tai saattohoidosta on tehty. "Tasolla" tarkoitan, että oletko tämän potilaan lapsi, sisko, vanhempi, serkku vai mikä on sukulaisuussuhteesi. Oletan, että et kuitenkaan ole aviopuoliso, joka noin yleensä on se omainen, jonka kanssa potilasta koskevista asioista voidaan puhua.
Täytyy koettaa selvittää, oliko tuollainen lupa olemassa. Ainakin potilaan vielä eläessä en saanut ajatukselle vahvistusta. Se itse hoitokin oli sellaista, että eipä siinä kovin nopeasti olisi ehtinyt elvyttää, kun potilaalla ei ollut mitään seuranta-antureitakaan käytössä. Hoitajat ja lääkärit kävivät vain tarkistamassa voinnin kierroillaan.
Ap
Täsmennän vielä, että viimekädessä lääkäri tekee tämän päätöksen. Mutta lain mukaan se on tehtävä yhteisymmärryksessä potilaan kanssa. Ei siis niin, että lääkäri ilmoittaa asiasta vain hoitajille eikä potilaalla ole hajuakaan, että sellainen on tehty eikä miksi sellainen on tehty. Nämä päätökset edellyttävät, että lääkäri keskustelee asiasta potilaan kanssa ja että potilas ymmärtää, miksi tällainen päätös tehdään. Ymmärtää, että ne muut hoidot (kemoterapiat, leikkaukset jne) eivät enää auta. Lähes aina potilaan ymmärrettyä asian potilas myös hyväksyy lääkärin päätöksen.
Entäpä, jos potilas ei ole enää kommunikointikykyinen aiheutuen osin siitä kipulääkecocktailistaan? Puhutaanko silloin omaisten ja läheisten kanssa tai vastataanko kysyttäessä siitä, voidaanko vielä elvyttää, nesteyttää ja antaa ravintoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minulla on ikävä kokemus ihan perhepiiristä.
Lähisukulaiseni, joka on lääkäri, eikä ollut kovin hyvissä väleissä isäni kanssa, oli sitä mieltä, että isä kuolee aivoverenkiertohäiriöstään max vuoden sisällä, että valtimot on niin huonot ja olisi sijoittanut hånet kroonikko-osastolle rauhoittavien kera.
No, kuntoutettiin isä kotona ja kotiterapialla ja välillä viikon intervallihoitoa, että äiti pääsi lepäämään (tosin intervallienkin jälkeen isä aina meni huonommaksi ja sitten taas toipui).
Isä oppi puhumaan uudestaan ja kåvelemään ja hoiteli osakkeitaankin sanelemalla ja nautiskeli pihalla kesäpäivistä. Ja kuoli 7 vuoden päästä "kuolemantuomiostaan" ihan eri vaivaan 86v, viimeiseen asti asiallisesti hoidettuna.
En tiedä miten olisin voinut elää syyllisyyden kanssa, jos olisimme antaneet "koneistolle" periksi. Kohdalle sattui onneksi ammattitaitoisia ja humaaneja lääkäreitä, mutta näitä lähisukulaiseni kaltaisia on myös aivan liikaa.
Tämän tyyppiseen ratkaisuun olisin itsekin ollut valmis, jos läheiseni olisi selvinnyt ne pari ratkaisevaa päivää vielä elossa ja alkanut toipua hieman. Olisin voinut ottaa vaikka virkavapaata töistä ja läheinen olisi voinut ainakin omasta puolestani muuttaa vaikka luokseni (tilaa olisi ollut).
Ap
Ikävä tilanne. Siinä vaiheessa, kun omaisesti hoidossa tehtiin päätös palliatiiviseen tai saattohoitoon siirtymisestä, oliko sairaalassa hoitava lääkäri tietoinen, että omaisesi olisi halunnut palliatiivisen/saattohoidon järjestyvän muualla kuin sairaalassa ja että sinä olisit ollut valmis ottamaan hänet luoksesi? Tällaiset asiat kun pitäisi olla tiedossa jo hoitosuunnitelmaa tehtäessä eikä vasta potilaan kuoleman jälkeen. Oletus kun on, että jos potilas ja/tai omaiset eivät muuta ilmaise, palliatiivinen/saattohoito hoidetaan sairaalassa. Jos ilmaisee, potilas voidaan siirtää kotisaattohoitoon.
Ei ollut tällaisesta puhetta, eikä tietääkseni sitä päätöstä tehty. Jos minulta olisi kysytty ja olisi ollut mahdollisuus päästää potilas kotihoitoon, olisin sen saanut järjestymään. Itse tosin uskoin edelliseen iltaan saakka, että potilas selviää ja että tilanne olisi menossa parempaan päin.
Ap
Päätös palliatiivisen hoidon tai saattohoidon aloittamisesta tehdään aina ihan kirjallisesti potilastietojärjestelmään. Joko yhdessä potilaan itsensä ja/tai tämän omaisten kanssa. Jos potilas itse on kykenevä päättämään tällaisesta asiasta, tehdään potilaan kanssa. Potilas itse päättää, haluaako hän mukaan omaiset vai ei. Jos taas potilas ei ole enää oikeustoimikelpoinen, päätös tehdään yhdessä omaisen kanssa. Yleensä sen, joka on merkitty potilaan edunvalvojaksi. Tällaista hoitoa ei koskaan aloiteta potilaan tietämättä, ellei potilas erikseen ole kertonut, että ei halua tietää. Sulta ei ole ehkä kysytty siksi, että päätös on tehty yhdessä potilaan kanssa eikä hän ole katsonut tarpeelliseksi, että te omaiset olisitte mukana tekemässä tätä päätöstä. Milloin tällainen päätös on tehty, selviää kylä potilasasiakirjoista.
Pääsääntöisesti palliatiivisesta hoidosta ja saattohoidosta keskustellaan potilaan itsensä kanssa. Ihan samoin kuin keskustellaan DNR-päätöksestäkin (Do Not Resuscitate eli ei enää elvytetä). Vain sellaisessa tapauksessa, ettei potilas itse ole kykenevä esimerkiksi muistisairauden tai alaikäisyyden vuoksi tällaista päätöstä tekemään, asiaa kysytään omaisilta. Lähtökohta on, että potilas itse kertoo niille omaisilleen, joille haluaa kertoa, että tällainen päätös on tehty. Tai ei kerro kenellekään, jos ei halua. Ei esimerkiksi halua huolestuttaa omaisiaan. Mun äidilleni tehtiin pari vuotta sitten DNR-päätös ja koska hänen muistisairautensa ei ole vielä tehnyt hänestä oikeustoimikelvotonta, lääkäri ole ensin keskustellut asiasta hänen kanssaan ja kysynyt äidiltäni, saako hän keskustella asiasta myös minun kanssani. Äiti oli antanut luvan, joten lääkäri soitti mulle ja kertoi, että tällaisen päätöksen olivat yhdessä äitini kanssa tehneet. Mulla ei edes kysytty, onko ok vai ei, koska lain mukaan äitini oli ihan pätevä päättämään asiasta itse.
Meillä - siis sinulla ja minulla - ei ole tietoa, millaisen keskustelun lääkäri kävi omaisesi kanssa. Kotisaattohoitoon ei yleensä siirretä, jos potilas asuu yksin. Jos omaisesi asui yksin, on mahdollista, ettei hän tuon keskustelun aikana tuonut esille, että hänellä on omainen (eli sinä), joka voisi ottaa hänet luokseen kotisaattohoitoon. Ja sen vuoksi kotisaattohoitoa ei ole ryhdytty edes järjestämään eikä siitä sen vuoksi sen enempää edes puhuttu. Mutta riippuen siitä, minkä "tason" omainen olet, voit hyvin kysyä sairaalasta, milloin tuo päätös palliatiivisesta hoidosta tai saattohoidosta on tehty. "Tasolla" tarkoitan, että oletko tämän potilaan lapsi, sisko, vanhempi, serkku vai mikä on sukulaisuussuhteesi. Oletan, että et kuitenkaan ole aviopuoliso, joka noin yleensä on se omainen, jonka kanssa potilasta koskevista asioista voidaan puhua.
Täytyy koettaa selvittää, oliko tuollainen lupa olemassa. Ainakin potilaan vielä eläessä en saanut ajatukselle vahvistusta. Se itse hoitokin oli sellaista, että eipä siinä kovin nopeasti olisi ehtinyt elvyttää, kun potilaalla ei ollut mitään seuranta-antureitakaan käytössä. Hoitajat ja lääkärit kävivät vain tarkistamassa voinnin kierroillaan.
Ap
Täsmennän vielä, että viimekädessä lääkäri tekee tämän päätöksen. Mutta lain mukaan se on tehtävä yhteisymmärryksessä potilaan kanssa. Ei siis niin, että lääkäri ilmoittaa asiasta vain hoitajille eikä potilaalla ole hajuakaan, että sellainen on tehty eikä miksi sellainen on tehty. Nämä päätökset edellyttävät, että lääkäri keskustelee asiasta potilaan kanssa ja että potilas ymmärtää, miksi tällainen päätös tehdään. Ymmärtää, että ne muut hoidot (kemoterapiat, leikkaukset jne) eivät enää auta. Lähes aina potilaan ymmärrettyä asian potilas myös hyväksyy lääkärin päätöksen.
Entäpä, jos potilas ei ole enää kommunikointikykyinen aiheutuen osin siitä kipulääkecocktailistaan? Puhutaanko silloin omaisten ja läheisten kanssa tai vastataanko kysyttäessä siitä, voidaanko vielä elvyttää, nesteyttää ja antaa ravintoa?
Kyllä, silloin lähiomainen tai muu edunvalvojaksi nimetty henkilö edustaa potilasta tuossa keskustelussa. Eli lääkäri käy keskustelun lähiomaisen/edunvalvojan kanssa. Kommunikointikyvyksi kuitenkin riittää, että potilas pystyy ilmaisemaan elein kyllä- ja ei-vastauksensa sekä ymmärtää hänelle kerrotut asiat. Tällöin potilaalta voidaan kysyä, ymmärsikö hän asian ja jos esim nyökkää, asia on silloin ok. Ja noin muutenkin, jos potilas on siinä kunnossa, ettei hän itse enää kykene kysymään mitään eikä kertomaan mitään, lähiomainen voi kysyä hoitavalta lääkäriltä, vieläkö potilasta on tarkoitus elvyttää, nesteyttää tai antaa ravintoa.
Alue: Aihe vapaa
Päätös palliatiivisen hoidon tai saattohoidon aloittamisesta tehdään aina ihan kirjallisesti potilastietojärjestelmään. Joko yhdessä potilaan itsensä ja/tai tämän omaisten kanssa. Jos potilas itse on kykenevä päättämään tällaisesta asiasta, tehdään potilaan kanssa. Potilas itse päättää, haluaako hän mukaan omaiset vai ei. Jos taas potilas ei ole enää oikeustoimikelpoinen, päätös tehdään yhdessä omaisen kanssa. Yleensä sen, joka on merkitty potilaan edunvalvojaksi. Tällaista hoitoa ei koskaan aloiteta potilaan tietämättä, ellei potilas erikseen ole kertonut, että ei halua tietää. Sulta ei ole ehkä kysytty siksi, että päätös on tehty yhdessä potilaan kanssa eikä hän ole katsonut tarpeelliseksi, että te omaiset olisitte mukana tekemässä tätä päätöstä. Milloin tällainen päätös on tehty, selviää kylä potilasasiakirjoista.
Pääsääntöisesti palliatiivisesta hoidosta ja saattohoidosta keskustellaan potilaan itsensä kanssa. Ihan samoin kuin keskustellaan DNR-päätöksestäkin (Do Not Resuscitate eli ei enää elvytetä). Vain sellaisessa tapauksessa, ettei potilas itse ole kykenevä esimerkiksi muistisairauden tai alaikäisyyden vuoksi tällaista päätöstä tekemään, asiaa kysytään omaisilta. Lähtökohta on, että potilas itse kertoo niille omaisilleen, joille haluaa kertoa, että tällainen päätös on tehty. Tai ei kerro kenellekään, jos ei halua. Ei esimerkiksi halua huolestuttaa omaisiaan. Mun äidilleni tehtiin pari vuotta sitten DNR-päätös ja koska hänen muistisairautensa ei ole vielä tehnyt hänestä oikeustoimikelvotonta, lääkäri ole ensin keskustellut asiasta hänen kanssaan ja kysynyt äidiltäni, saako hän keskustella asiasta myös minun kanssani. Äiti oli antanut luvan, joten lääkäri soitti mulle ja kertoi, että tällaisen päätöksen olivat yhdessä äitini kanssa tehneet. Mulla ei edes kysytty, onko ok vai ei, koska lain mukaan äitini oli ihan pätevä päättämään asiasta itse.
Meillä - siis sinulla ja minulla - ei ole tietoa, millaisen keskustelun lääkäri kävi omaisesi kanssa. Kotisaattohoitoon ei yleensä siirretä, jos potilas asuu yksin. Jos omaisesi asui yksin, on mahdollista, ettei hän tuon keskustelun aikana tuonut esille, että hänellä on omainen (eli sinä), joka voisi ottaa hänet luokseen kotisaattohoitoon. Ja sen vuoksi kotisaattohoitoa ei ole ryhdytty edes järjestämään eikä siitä sen vuoksi sen enempää edes puhuttu. Mutta riippuen siitä, minkä "tason" omainen olet, voit hyvin kysyä sairaalasta, milloin tuo päätös palliatiivisesta hoidosta tai saattohoidosta on tehty. "Tasolla" tarkoitan, että oletko tämän potilaan lapsi, sisko, vanhempi, serkku vai mikä on sukulaisuussuhteesi. Oletan, että et kuitenkaan ole aviopuoliso, joka noin yleensä on se omainen, jonka kanssa potilasta koskevista asioista voidaan puhua.