Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Millainen omaisen täytyy olla, jotta kykenee taistelemaan sairaalakoneistoa vastaan?
17.03.2022 |
Jos potilas haluaa elää ja omaiset haluavat potilaan selviävän kotiutuskuntoon tai ainakin elävän pidempään, millä keinoilla hoitoa voidaan jatkaa? Miten se täytyy perustella lääkäreille? Tiedän tapauksen, jossa potilas kuoli muutamassa päivässä heti, kun hoito ja nesteytys lopetettiin. Vointi oli kohtalainen sitä ennen.
Pitääkö tuollaisessa tapauksessa potilas siirtää yksityissairaalaan? Voisiko potilas olla kotihoidossa? Pitääkö hankkia hyvä asianajaja, jonka kanssa ainoastaan kommunikoi asioista lääkärin ja hoitohenkilökunnan kanssa?
P.S. Miksi aiheesta ei saa keskustella paria minuuttia pidempään? Joku ketjunpoistelija voisi perustella syyn siihen.
Kommentit (66)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et hoitanut omaistasi itse, kun osaat sen homman lääkäreitä ja sairaanhoitajia paremmin?
Olisin hoitanutkin, jos olisin tajunnut asian ajoissa. Luulin vilpittömästi, että potilas oli jo paranemassa. Loppuvaiheessa tarvitsi sellaisia laitteistoja, joita on vaikeaa saada kotiin tai käyttää ilman hoitajan taitoja. Ehkä olisin niistäkin selvinnyt, jos ne olisi saanut tilapäisesti kotiin lainaan ja olisi perehdytetty niiden käytössä. Hoitaja olisi voinut käydä kotikäynnillä vaikka 1 krt / pvä.
Ap
Eli hän on saanut aktiivista hoitoa, mitä ei voi kotona toteuttaa. Ja sinä väität, että häntä ei ole hoidettu.
Saattohoitoa ja oireita lievittävää, muttei parantavaa hoitoa. Se on ongelma.
Ap
Mikä on mielestäsi parantava hoito, jos hän on kuitenkin kuolemansairas?
Tilanne vaikutti minustakin pahalta, mutta uskon, että hän olisi voinut saada vielä paljon jatkoaikaa elämälleen ja olisi jopa parantunut.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No minulla on ikävä kokemus ihan perhepiiristä.
Lähisukulaiseni, joka on lääkäri, eikä ollut kovin hyvissä väleissä isäni kanssa, oli sitä mieltä, että isä kuolee aivoverenkiertohäiriöstään max vuoden sisällä, että valtimot on niin huonot ja olisi sijoittanut hånet kroonikko-osastolle rauhoittavien kera.
No, kuntoutettiin isä kotona ja kotiterapialla ja välillä viikon intervallihoitoa, että äiti pääsi lepäämään (tosin intervallienkin jälkeen isä aina meni huonommaksi ja sitten taas toipui).
Isä oppi puhumaan uudestaan ja kåvelemään ja hoiteli osakkeitaankin sanelemalla ja nautiskeli pihalla kesäpäivistä. Ja kuoli 7 vuoden päästä "kuolemantuomiostaan" ihan eri vaivaan 86v, viimeiseen asti asiallisesti hoidettuna.
En tiedä miten olisin voinut elää syyllisyyden kanssa, jos olisimme antaneet "koneistolle" periksi. Kohdalle sattui onneksi ammattitaitoisia ja humaaneja lääkäreitä, mutta näitä lähisukulaiseni kaltaisia on myös aivan liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omaiseni nesteytys ja hoito lopetettiin , eli päivän . Olin yllättynyt että oli niin huonossa kunnossa , onneksi pääsi kivuistaan . Toivoa paranemisesta ei ollut , miksi pitkittää kärsimyksiä keinotekoisesti , ei ihmisen arvoista elämää .
Oma omaiseni olisi elänyt todennäköisesti vielä kuukausia, jopa vuosia. Hänellä ei ollut merkittäviä kipuja ja oli oma itsensä niin kauan, kun kykeni puhumaan (n. 1,5 vrk ennen kuolemaansa vielä). Hyvä ja kaunis elämä heitettiin tahallisesti hukkaan aivan liian pian. Se on väärin. Oma elämäni särkyi palasiksi samalla.
Ap
Eli tässä asiassa on kyse SINUSTA ja SINUN elämästäsi. Miten SINÄ nyt joudut kärsimään. Ei ollenkaan sen kuolleen.
Kuollut olisi halunnut vielä elää. Olisi halunnut parantua ja saada vielä monia elinvuosia lisää.
Ap
Ei kuitenkaan pelkkä haluaminen tarkoita, että se on mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et hoitanut omaistasi itse, kun osaat sen homman lääkäreitä ja sairaanhoitajia paremmin?
Olisin hoitanutkin, jos olisin tajunnut asian ajoissa. Luulin vilpittömästi, että potilas oli jo paranemassa. Loppuvaiheessa tarvitsi sellaisia laitteistoja, joita on vaikeaa saada kotiin tai käyttää ilman hoitajan taitoja. Ehkä olisin niistäkin selvinnyt, jos ne olisi saanut tilapäisesti kotiin lainaan ja olisi perehdytetty niiden käytössä. Hoitaja olisi voinut käydä kotikäynnillä vaikka 1 krt / pvä.
Ap
Eli hän on saanut aktiivista hoitoa, mitä ei voi kotona toteuttaa. Ja sinä väität, että häntä ei ole hoidettu.
Saattohoitoa ja oireita lievittävää, muttei parantavaa hoitoa. Se on ongelma.
Ap
Hänellä on ollut joku syy miksi parantava hoito ei ole ollut mahdollista tai se olisi vain lisännyt kärsimystä, mutta ei auttanut.
Se on vaikea hyväksyä, että kaikkia ei hoideta aktiivisesti vaivoja ja kuluja säästämättä viimeiseen hengenvetoon asti, vaan siihen ihan oikeasti on kriteerit, keille mitäkin hoitoa annetaan. Lääkäri tekee tämän päätöksen, ei koskaan omainen.
Minua kiinnostaisi ne oikeat syyt. Haluaisin tietää syyt. Onko kyseessä jokin pinnallinen seikka kenties? Ikä, sosioekonomiset syyt, jopa henkilökemiat tms. Mielestäni aivan kaikkia tulisi kohdella samanarvoisesti. Paikassa ei ollut ainakaan tilanahtautta tai ruuhkaa missään nimessä.
Ap
Osanottoni ap läheisesi poismenosta. Se on suuri suru ja vaikea käsittää. jos voit niin tutustu läheisesi sairauskertomukseen ja keskustele tarkasti hoitaneen lääkärin kanssa mitä siinä tapahtui ja mihin läheisesi kuoli. Ymmärtääkseni kukaan ei kuole parissa päivässä nestehukkaan. Nesteytys ja aktiiviset hoitotoimenpiteet voidaan lopettaa vasta siinä vaiheessa, kun elimistön toiminta on jo vakavasti luhistunut, eikä toivoa tervehtymisestä ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omaiseni nesteytys ja hoito lopetettiin , eli päivän . Olin yllättynyt että oli niin huonossa kunnossa , onneksi pääsi kivuistaan . Toivoa paranemisesta ei ollut , miksi pitkittää kärsimyksiä keinotekoisesti , ei ihmisen arvoista elämää .
Oma omaiseni olisi elänyt todennäköisesti vielä kuukausia, jopa vuosia. Hänellä ei ollut merkittäviä kipuja ja oli oma itsensä niin kauan, kun kykeni puhumaan (n. 1,5 vrk ennen kuolemaansa vielä). Hyvä ja kaunis elämä heitettiin tahallisesti hukkaan aivan liian pian. Se on väärin. Oma elämäni särkyi palasiksi samalla.
Ap
Miten todistat oikeaksi väitteesi, että olisi elänyt vielä vuosia?
Vastaavan sairauden kanssa keskimääräinen elinikä on useita vuosia.
Ap
Keskimääräinen elinikä ei kerro mitään sinun omaisesi tilanteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et hoitanut omaistasi itse, kun osaat sen homman lääkäreitä ja sairaanhoitajia paremmin?
Olisin hoitanutkin, jos olisin tajunnut asian ajoissa. Luulin vilpittömästi, että potilas oli jo paranemassa. Loppuvaiheessa tarvitsi sellaisia laitteistoja, joita on vaikeaa saada kotiin tai käyttää ilman hoitajan taitoja. Ehkä olisin niistäkin selvinnyt, jos ne olisi saanut tilapäisesti kotiin lainaan ja olisi perehdytetty niiden käytössä. Hoitaja olisi voinut käydä kotikäynnillä vaikka 1 krt / pvä.
Ap
Eli hän on saanut aktiivista hoitoa, mitä ei voi kotona toteuttaa. Ja sinä väität, että häntä ei ole hoidettu.
Saattohoitoa ja oireita lievittävää, muttei parantavaa hoitoa. Se on ongelma.
Ap
Mikä on mielestäsi parantava hoito, jos hän on kuitenkin kuolemansairas?
Tilanne vaikutti minustakin pahalta, mutta uskon, että hän olisi voinut saada vielä paljon jatkoaikaa elämälleen ja olisi jopa parantunut.
Ap
En ole tuo, jolle vastasit, mutta jos potilas itse tai hänen omaisensa eivät usko potilasta hoitavaa lääkäriä, kannattaa potilaan käydä parilla muullakin saman erikoisalan lääkärillä. Mutta joskus ikävä kyllä on niin, ettei parantavaa hoitoa ole olemassakaan. Tarkoitan, että esimerkiksi jos syöpä on jo levinnyt moniin sisäelimiin, ei niitä kaikkia sisäelimiä voi edes osittain poistaa, vaan potilas kuolisi sitten sen vuoksi, että yrittettiin hoitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et hoitanut omaistasi itse, kun osaat sen homman lääkäreitä ja sairaanhoitajia paremmin?
Olisin hoitanutkin, jos olisin tajunnut asian ajoissa. Luulin vilpittömästi, että potilas oli jo paranemassa. Loppuvaiheessa tarvitsi sellaisia laitteistoja, joita on vaikeaa saada kotiin tai käyttää ilman hoitajan taitoja. Ehkä olisin niistäkin selvinnyt, jos ne olisi saanut tilapäisesti kotiin lainaan ja olisi perehdytetty niiden käytössä. Hoitaja olisi voinut käydä kotikäynnillä vaikka 1 krt / pvä.
Ap
Eli hän on saanut aktiivista hoitoa, mitä ei voi kotona toteuttaa. Ja sinä väität, että häntä ei ole hoidettu.
Saattohoitoa ja oireita lievittävää, muttei parantavaa hoitoa. Se on ongelma.
Ap
Hänellä on ollut joku syy miksi parantava hoito ei ole ollut mahdollista tai se olisi vain lisännyt kärsimystä, mutta ei auttanut.
Se on vaikea hyväksyä, että kaikkia ei hoideta aktiivisesti vaivoja ja kuluja säästämättä viimeiseen hengenvetoon asti, vaan siihen ihan oikeasti on kriteerit, keille mitäkin hoitoa annetaan. Lääkäri tekee tämän päätöksen, ei koskaan omainen.
Minua kiinnostaisi ne oikeat syyt. Haluaisin tietää syyt. Onko kyseessä jokin pinnallinen seikka kenties? Ikä, sosioekonomiset syyt, jopa henkilökemiat tms. Mielestäni aivan kaikkia tulisi kohdella samanarvoisesti. Paikassa ei ollut ainakaan tilanahtautta tai ruuhkaa missään nimessä.
Ap
Kyllä sinä saat kysyä hoidosta, kun se kerran mietityttää. Ja sinulle vastataan joko kirjallisesti tai keskustellaan kanssasi.
Ap:n läheisen tapaukseen en ota kantaa, mutta kyllä hoitovirheitä tapahtuu. Siinä yhdessä poistetussa ketjussa (mitä helkuttia varten??!!) joku totesi hoitovirheistä tyyliin että koska tahallaan ei tehdä virheitä hoidossa, niin ei hoitovirheitä ole tai ne on todella harvinaisia. Olisin halunnut siihen vastata, mutta en ehtinyt, että olen kyllä vahvasti eri mieltä. Hoitovirheitä toki ei varmaankaan tehdä tahallaan (ainakaan usein), vaan huolimattomuuttaan, kiireen ja välinpitämättömyyden (= ei kuunnella tai uskota potilasta tai hänen läheisiään, diagnoosi on päätetty ennalta sh:n kirjauksien perusteella jne.) takia niitä tapahtuu. Ja paljon. Mutta ihmiset ei valita. Heillä ei ole voimia tai jaksamista vakavan sairauden tai läheisen kuoleman takia, ja suurin osa ajattelee että mitä hyötyä siitä valituksen tekemisestä on. Eihän siitä useinkaan ole enää hyötyä sille vahingosta kärsineelle, mutta jos kaikki virheestä kärsineet tekisivät valituksia, niin niiden todellinen määrä paljastuisi ja asialle olisi pakko tehdä jotain. Kollegiaaliisuuden avulla ei voitaisi enää selittää tapauksia, kun niiden todellinen määrä näkyisi tilastoissa. Sen verran olen nähnyt touhua niin perus- kuin erikoissairaanhoidossa, että tiedän asian olevan näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No minulla on ikävä kokemus ihan perhepiiristä.
Lähisukulaiseni, joka on lääkäri, eikä ollut kovin hyvissä väleissä isäni kanssa, oli sitä mieltä, että isä kuolee aivoverenkiertohäiriöstään max vuoden sisällä, että valtimot on niin huonot ja olisi sijoittanut hånet kroonikko-osastolle rauhoittavien kera.
No, kuntoutettiin isä kotona ja kotiterapialla ja välillä viikon intervallihoitoa, että äiti pääsi lepäämään (tosin intervallienkin jälkeen isä aina meni huonommaksi ja sitten taas toipui).
Isä oppi puhumaan uudestaan ja kåvelemään ja hoiteli osakkeitaankin sanelemalla ja nautiskeli pihalla kesäpäivistä. Ja kuoli 7 vuoden päästä "kuolemantuomiostaan" ihan eri vaivaan 86v, viimeiseen asti asiallisesti hoidettuna.
En tiedä miten olisin voinut elää syyllisyyden kanssa, jos olisimme antaneet "koneistolle" periksi. Kohdalle sattui onneksi ammattitaitoisia ja humaaneja lääkäreitä, mutta näitä lähisukulaiseni kaltaisia on myös aivan liikaa.
Tämän tyyppiseen ratkaisuun olisin itsekin ollut valmis, jos läheiseni olisi selvinnyt ne pari ratkaisevaa päivää vielä elossa ja alkanut toipua hieman. Olisin voinut ottaa vaikka virkavapaata töistä ja läheinen olisi voinut ainakin omasta puolestani muuttaa vaikka luokseni (tilaa olisi ollut).
Ap
Eivät he tietyn pisteen jälkeen tee enää kaikkeaan, vaan jouduttavat kuolemaa. Esim. muistisairaita vanhuksia ei esim. ruokita kunnolla.[/quote]
Ruokkiminen lopetetaan siinä vaiheessa kun ihminen ei enää kykene syömään mitään. Ei ravintoa vaan lopeteta muuten vaan kun ei huvita antaa sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et hoitanut omaistasi itse, kun osaat sen homman lääkäreitä ja sairaanhoitajia paremmin?
Olisin hoitanutkin, jos olisin tajunnut asian ajoissa. Luulin vilpittömästi, että potilas oli jo paranemassa. Loppuvaiheessa tarvitsi sellaisia laitteistoja, joita on vaikeaa saada kotiin tai käyttää ilman hoitajan taitoja. Ehkä olisin niistäkin selvinnyt, jos ne olisi saanut tilapäisesti kotiin lainaan ja olisi perehdytetty niiden käytössä. Hoitaja olisi voinut käydä kotikäynnillä vaikka 1 krt / pvä.
Ap
Eli hän on saanut aktiivista hoitoa, mitä ei voi kotona toteuttaa. Ja sinä väität, että häntä ei ole hoidettu.
Saattohoitoa ja oireita lievittävää, muttei parantavaa hoitoa. Se on ongelma.
Ap
Hänellä on ollut joku syy miksi parantava hoito ei ole ollut mahdollista tai se olisi vain lisännyt kärsimystä, mutta ei auttanut.
Se on vaikea hyväksyä, että kaikkia ei hoideta aktiivisesti vaivoja ja kuluja säästämättä viimeiseen hengenvetoon asti, vaan siihen ihan oikeasti on kriteerit, keille mitäkin hoitoa annetaan. Lääkäri tekee tämän päätöksen, ei koskaan omainen.
Minua kiinnostaisi ne oikeat syyt. Haluaisin tietää syyt. Onko kyseessä jokin pinnallinen seikka kenties? Ikä, sosioekonomiset syyt, jopa henkilökemiat tms. Mielestäni aivan kaikkia tulisi kohdella samanarvoisesti. Paikassa ei ollut ainakaan tilanahtautta tai ruuhkaa missään nimessä.
Ap
Ne syyt sun pitää kysyä hoitavalta lääkäriltä. 100% varmuudella ne syyt eivät olleet sosioekonomisia vaan liittyivät potilaan terveydentilaan. Me ei tiedetä hänen terveystietojaan täällä palstalla.
Kuten täällä jo mainittiinkin, voit pyytää selvitystä. Mutta et niin kuin kirjoitit otsikkoon, että ”taistelu hoitokoneistoa vastaan”. Vaan rauhoitut ja kysyt ASIALLISESTI. Näin sinulle myös vastataan asiallisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eivät he tietyn pisteen jälkeen tee enää kaikkeaan, vaan jouduttavat kuolemaa. Esim. muistisairaita vanhuksia ei esim. ruokita kunnolla.
Ruokkiminen lopetetaan siinä vaiheessa kun ihminen ei enää kykene syömään mitään. Ei ravintoa vaan lopeteta muuten vaan kun ei huvita antaa sitä.
Kun potilas "kuntoutetaan" seisovilta jaloiltaan ensin sänkyyn ja vaippoihin niin onhan se inhottavaa hommaa niitä vaippoja vaihdella, kun ei anna ruokaa eikä juomaa pysyy vaippa puhtaana ja ongelma poistuu ruumishuoneen kautta hautuumaalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minulla on ikävä kokemus ihan perhepiiristä.
Lähisukulaiseni, joka on lääkäri, eikä ollut kovin hyvissä väleissä isäni kanssa, oli sitä mieltä, että isä kuolee aivoverenkiertohäiriöstään max vuoden sisällä, että valtimot on niin huonot ja olisi sijoittanut hånet kroonikko-osastolle rauhoittavien kera.
No, kuntoutettiin isä kotona ja kotiterapialla ja välillä viikon intervallihoitoa, että äiti pääsi lepäämään (tosin intervallienkin jälkeen isä aina meni huonommaksi ja sitten taas toipui).
Isä oppi puhumaan uudestaan ja kåvelemään ja hoiteli osakkeitaankin sanelemalla ja nautiskeli pihalla kesäpäivistä. Ja kuoli 7 vuoden päästä "kuolemantuomiostaan" ihan eri vaivaan 86v, viimeiseen asti asiallisesti hoidettuna.
En tiedä miten olisin voinut elää syyllisyyden kanssa, jos olisimme antaneet "koneistolle" periksi. Kohdalle sattui onneksi ammattitaitoisia ja humaaneja lääkäreitä, mutta näitä lähisukulaiseni kaltaisia on myös aivan liikaa.
Tämän tyyppiseen ratkaisuun olisin itsekin ollut valmis, jos läheiseni olisi selvinnyt ne pari ratkaisevaa päivää vielä elossa ja alkanut toipua hieman. Olisin voinut ottaa vaikka virkavapaata töistä ja läheinen olisi voinut ainakin omasta puolestani muuttaa vaikka luokseni (tilaa olisi ollut).
Ap
Olen pahoillani puolestasi.
Voin vain rukoilla hyviä lääkäreitä kaikissa vastaavassa tilanteessa oleville. Ja itse täytyy todella olla valmis esim jäämään töistä pois kotihoitoa varten.
T. Tuon kuntoutetun "kuolemaantuomitun" isän tytär
' Ei ravintoa vaan lopeteta muuten vaan kun ei huvita antaa sitä.'
Itse olen sivullinen, mutta kävin katsomassa erästä tuttavaa, ja olen sitä mieltä, että hän sai liian vähän ravintoa, koska oli liian hidas syömään. Hoitajalla oli aikaa syöttää max 10 minuuttia. Siinä ajassa olisi pitänyt kuuma keitto lusikoida suuhun.
Jossakin vaiheessa tuntui, hän sai syödäkseen vain kun itse olin käymässä eli pari kertaa viikossa. Silloin söi kyllä halukkaasti. (Koetin sanoa hoitajille, mutta heillä oli käsitys, että tuttavani syö itse, mikä ei todellakaan pitänyt paikkaansa.)
Tuttavani kuoli tässä hoitopaikassa 7 viikon kuluessa. Oman näkemykseni mukaan lähinnä nälkään ja aliravitsemukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minulla on ikävä kokemus ihan perhepiiristä.
Lähisukulaiseni, joka on lääkäri, eikä ollut kovin hyvissä väleissä isäni kanssa, oli sitä mieltä, että isä kuolee aivoverenkiertohäiriöstään max vuoden sisällä, että valtimot on niin huonot ja olisi sijoittanut hånet kroonikko-osastolle rauhoittavien kera.
No, kuntoutettiin isä kotona ja kotiterapialla ja välillä viikon intervallihoitoa, että äiti pääsi lepäämään (tosin intervallienkin jälkeen isä aina meni huonommaksi ja sitten taas toipui).
Isä oppi puhumaan uudestaan ja kåvelemään ja hoiteli osakkeitaankin sanelemalla ja nautiskeli pihalla kesäpäivistä. Ja kuoli 7 vuoden päästä "kuolemantuomiostaan" ihan eri vaivaan 86v, viimeiseen asti asiallisesti hoidettuna.
En tiedä miten olisin voinut elää syyllisyyden kanssa, jos olisimme antaneet "koneistolle" periksi. Kohdalle sattui onneksi ammattitaitoisia ja humaaneja lääkäreitä, mutta näitä lähisukulaiseni kaltaisia on myös aivan liikaa.
Tämän tyyppiseen ratkaisuun olisin itsekin ollut valmis, jos läheiseni olisi selvinnyt ne pari ratkaisevaa päivää vielä elossa ja alkanut toipua hieman. Olisin voinut ottaa vaikka virkavapaata töistä ja läheinen olisi voinut ainakin omasta puolestani muuttaa vaikka luokseni (tilaa olisi ollut).
Ap
Ikävä tilanne. Siinä vaiheessa, kun omaisesti hoidossa tehtiin päätös palliatiiviseen tai saattohoitoon siirtymisestä, oliko sairaalassa hoitava lääkäri tietoinen, että omaisesi olisi halunnut palliatiivisen/saattohoidon järjestyvän muualla kuin sairaalassa ja että sinä olisit ollut valmis ottamaan hänet luoksesi? Tällaiset asiat kun pitäisi olla tiedossa jo hoitosuunnitelmaa tehtäessä eikä vasta potilaan kuoleman jälkeen. Oletus kun on, että jos potilas ja/tai omaiset eivät muuta ilmaise, palliatiivinen/saattohoito hoidetaan sairaalassa. Jos ilmaisee, potilas voidaan siirtää kotisaattohoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minulla on ikävä kokemus ihan perhepiiristä.
Lähisukulaiseni, joka on lääkäri, eikä ollut kovin hyvissä väleissä isäni kanssa, oli sitä mieltä, että isä kuolee aivoverenkiertohäiriöstään max vuoden sisällä, että valtimot on niin huonot ja olisi sijoittanut hånet kroonikko-osastolle rauhoittavien kera.
No, kuntoutettiin isä kotona ja kotiterapialla ja välillä viikon intervallihoitoa, että äiti pääsi lepäämään (tosin intervallienkin jälkeen isä aina meni huonommaksi ja sitten taas toipui).
Isä oppi puhumaan uudestaan ja kåvelemään ja hoiteli osakkeitaankin sanelemalla ja nautiskeli pihalla kesäpäivistä. Ja kuoli 7 vuoden päästä "kuolemantuomiostaan" ihan eri vaivaan 86v, viimeiseen asti asiallisesti hoidettuna.
En tiedä miten olisin voinut elää syyllisyyden kanssa, jos olisimme antaneet "koneistolle" periksi. Kohdalle sattui onneksi ammattitaitoisia ja humaaneja lääkäreitä, mutta näitä lähisukulaiseni kaltaisia on myös aivan liikaa.
Tämän tyyppiseen ratkaisuun olisin itsekin ollut valmis, jos läheiseni olisi selvinnyt ne pari ratkaisevaa päivää vielä elossa ja alkanut toipua hieman. Olisin voinut ottaa vaikka virkavapaata töistä ja läheinen olisi voinut ainakin omasta puolestani muuttaa vaikka luokseni (tilaa olisi ollut).
Ap
Ikävä tilanne. Siinä vaiheessa, kun omaisesti hoidossa tehtiin päätös palliatiiviseen tai saattohoitoon siirtymisestä, oliko sairaalassa hoitava lääkäri tietoinen, että omaisesi olisi halunnut palliatiivisen/saattohoidon järjestyvän muualla kuin sairaalassa ja että sinä olisit ollut valmis ottamaan hänet luoksesi? Tällaiset asiat kun pitäisi olla tiedossa jo hoitosuunnitelmaa tehtäessä eikä vasta potilaan kuoleman jälkeen. Oletus kun on, että jos potilas ja/tai omaiset eivät muuta ilmaise, palliatiivinen/saattohoito hoidetaan sairaalassa. Jos ilmaisee, potilas voidaan siirtää kotisaattohoitoon.
Ei ollut tällaisesta puhetta, eikä tietääkseni sitä päätöstä tehty. Jos minulta olisi kysytty ja olisi ollut mahdollisuus päästää potilas kotihoitoon, olisin sen saanut järjestymään. Itse tosin uskoin edelliseen iltaan saakka, että potilas selviää ja että tilanne olisi menossa parempaan päin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei, Avaatko tilannetta vähän enemmän?
En valitettavasti voi yksilöidä tarkemmin. Haluan keskustella anonyymisti.
Ap
Neuvoisin ottamaan yhteyttä omaistasi hoitaneen sairaalan potilasasiamieheen. Sellainen on jokaisessa sairaalassa.
Alue: Aihe vapaa
Hänellä on ollut joku syy miksi parantava hoito ei ole ollut mahdollista tai se olisi vain lisännyt kärsimystä, mutta ei auttanut.
Se on vaikea hyväksyä, että kaikkia ei hoideta aktiivisesti vaivoja ja kuluja säästämättä viimeiseen hengenvetoon asti, vaan siihen ihan oikeasti on kriteerit, keille mitäkin hoitoa annetaan. Lääkäri tekee tämän päätöksen, ei koskaan omainen.