En tiedä mitä mies haluaa minusta
Olen seurustellut kolme vuotta miehen kanssa kaukosuhteessa (välimatkaa 200km).
Olen puhunut, että muuttaisin samalle paikkakunnalle, kun valmistun talvella opiskeluista. Mies on asiasta myös tyytyväinen, mutta ei halua asua saman katon alla, koska hänellä on joka toinen viikonloppu lapset hoidossa.
Olen myös seurustelumme aikana tullut ehkäisystä huolimatta raskaaksi, ja tehnyt keskeytyksen miehen toiveen mukaan.
Hän on sanonut, että ei enään halua lapsia, ja minun keskeytyksen jälkeen meni sterilisaatioon.
Tuntuu pahalta, kun tuntuu että mies ei halua sellaista suhdetta mitä minä toivon.
Olemme joka toinen viikonloppu yhdessä, ja mies sanoo, että haluaa olla loppuelämän yhdessä minun kanssani, mutta tämä tuntuu minusta väärältä.
Kommentit (258)
Olet kolme vuotta "tuhlannut" nuoruutta mieheen, joka kohtelee sua kamalasti. Lopeta jo! En yhtään ihmettele, että olet surullinen
Tsemppiä AP!
Itselleen voi antaa muutaman päivän aikaa itkeä asiaa ihan kunnolla, antaa kaiken patoutuneen tulla ulos ja märehtiä eroa. Mutta sitten kannattaa jo pyrkiä eteenpäin. Aikaa se tulee taatusti viemään. Erokeskustelu miehen kanssa voi auttaa, mikäli sellaiseen pystyy. Asioiden loppuun saattaminen ja sitten kylmän viileä välien katkaisu.
Pidä vaan mielessä, että nyt sä olet vapaa tekemään mitä tahdot ja menemään minne tahdot. Paras tilanne juuri valmistuneelle/valmistuvalle.
Erosin miehestä kanssa, ja kun luin tämän ketjun niin mulle tuli syvempi viha miehiä kohtaan :D Ap, hetken se kirpaisee, mutta löydät paljon paljon paremman miehen :)
Mieti Ap voitko todella rakastaa ja kunnioittaa loppuelämän miestä joka painosti sinut aborttiin ja joka ei halua nähdä sinua tai jakaa elämäänsä kanssasi. Suoraan sanottuna mitä nopeammin pääset siitä eroon, sitä parempi. Ja toista kertaa älä ala katselemaan tuollaista! Jos rakastaa, ei kohtele toista näin. Keskity todellisiin tekoihin.
Ei tietenkään voi kunnioittaa, mies on täys sika. Kunhan Ap sen vielä tajuaa
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 22:54"]Ei tietenkään voi kunnioittaa, mies on täys sika. Kunhan Ap sen vielä tajuaa
[/quote]
Kun elää keskellä tuollaista kamalaa suhdetta, sokeutuu sille miten kieroksi kaikki onkaan mennyt ja tekee asioita omia arvojaan vastaan. Itseäni autti vaikeassa erossa todella miettiä niitä suhteen todellisia tapahtumia sen haavekuvan sijaan jonka olin luonut miehestä, suhteesta ja yhteisestä tulevaisuudesta. Terveisin toinen saman kokenut.
Ja nyt se on niin huolissaan mun hyvinvoinnista ja sanoo kaikki ne asiat mitä haluan kuulla! Esim. Lupaa tehdä sitä ja tätä.
Mä en kestä, kun tiedän että se on valetta.
Ainiin, sanoin niistä vaatteista ja muista tavaroista mitä mulla on, niin se sanoi että ei anna, koska haluan erota.
Ei mua muuten harmittaisi yhtään, mutta siellä on laadukkaita ja ihania vaatteita mitkä ovat mulle tosi tärkeitä...mutta kai se tässä nyt on se pienin ongelma :D
Nyt vähän stoppia ennenkun alat leimamaan miestä narsistiks kaikille tutuille ja tuntemattomille..
Mies tuskin mikää narsisti on. On tehnyt väärin, kyllä, mutta kuinka paljon tässä on nyt oman pään sisässä tapahtunutta lietsontaa?
Epälookinen käytös ei tee kenestäkään mielenvikaista. Itse olet painostukseen suostunut. Oletko sinäkin siis sairas mieleltäsi?
[quote author="Vierailija" time="28.08.2015 klo 10:01"]
Nyt vähän stoppia ennenkun alat leimamaan miestä narsistiks kaikille tutuille ja tuntemattomille.. Mies tuskin mikää narsisti on. On tehnyt väärin, kyllä, mutta kuinka paljon tässä on nyt oman pään sisässä tapahtunutta lietsontaa? Epälookinen käytös ei tee kenestäkään mielenvikaista. Itse olet painostukseen suostunut. Oletko sinäkin siis sairas mieleltäsi?
[/quote]
Tämä on nyt ihan epäolennaista. Mies on käyttäytynyt huonosti ja itsekkäästi ja kumppania tuhoavasti, ihan sama onko sellaiselle olemassa lääketieteessä diagnoosi. Vaihtoon
Ihan turha miettiä mitä ketkä vaan ihmiset nyt mietii miehestä, tai onko ap:llä oikeus puhua miehestä omalle tukijoukolleen ihan niin kuin haluaa. Eroon kuuluu tuossa vaiheessa tuntea vihaa, että saa voimaa irtautua. Parin vuoden päästä kun on turvassa, voi olla armelias ja sanoa että ehkä se ei ollut narsisti, ihan vaan kusipää m****u.
[quote author="Vierailija" time="27.08.2015 klo 21:47"]
Ja nyt se on niin huolissaan mun hyvinvoinnista ja sanoo kaikki ne asiat mitä haluan kuulla! Esim. Lupaa tehdä sitä ja tätä. Mä en kestä, kun tiedän että se on valetta. Ainiin, sanoin niistä vaatteista ja muista tavaroista mitä mulla on, niin se sanoi että ei anna, koska haluan erota. Ei mua muuten harmittaisi yhtään, mutta siellä on laadukkaita ja ihania vaatteita mitkä ovat mulle tosi tärkeitä...mutta kai se tässä nyt on se pienin ongelma :D
[/quote]
Mun exä myös heittäytyi niiin ihanaksi kun tajusi että oikeasti menettää otteen minuun. Pari kuukautta pommitti kehuilla, lahjoilla ja rakkauden osoituksilla. Ainoa mitä sai aikaan, oli että mietin mikä ihme minussa oli vikana aiemmin, kun ei noita voinut tehdä suhteen aikana? Ei mitään tietenkään, olin itse ihan samanlainen. Hänessä se vika oli.
Hyvä ap! Pidä pintasi. Viesti vain tekstareilla, eikä kannata tavata häntä ollenkaan, ja antaa tilaisuutta yrittää valehdella sinulle taas suut ja silmät täyteen. Mistä tietää että hän valehtelee? Siitä että hän avaa suunsa...
"Epäilemättä mies on toiminut vastuuttomasti ja todella ajattelemattomasit ja itsekkäästi. Ap on todennut miehen lupaavan paljon, tekevän vähän. Silti ajattelen, että on kohtuutonta vetää narsismikortti esiin. Se on diagnoosi. Täällä ei kukaan voi diagnoosia tehdä."
Mikä ihmeen narsistikortti? Jokaisessa meissä on joitakin narsistisia piirteitä, toisella vähemmän ja toisella enemmän, mutta silti voidaan elää tasavertaista ja onnellista parisuhdetta.
Ap. kertomuksen mukaan miehellä on narsistisia piirteitä niin paljon jolloin jo voidaan puhua narsistista, jolloin parisuhde on mahdoton tai ainakin tasavertainen, niin kuin ap. on sen itsekkin huomannut. Todella huolestuttavia ovat ap. syyllistäminen ja miehen vaatimukset.
Sitäpaitsi narsistin diagnoiminen on lähes mahdotonta, sillä vain harva narsisti tuntee olevansa edes terapian tai hoidon tarpeessa ja he osaavat puhua toisen osapuolen ympäri, vaikka olisi kymmenien vuosien ammatillinen kokemus.
Miten Ap olet jaksellut :) ? Minä laitoin Tinderiin profiilin, on mukava tutustua uusiin ihmisiin!
Ei haluaisi asua kanssasi eikä halua lapsia. Mitä hän haluaa? No vakipanon ilman sitoutumista. Hanki itsellesi joku joka rakastaa sinua oikeasti.
Huhhuh. Ap, mä olen sä, onneksi vielä lievemmässä mittakaavassa. Olen ollut itseäni pari vuotta vanhemman miehen kanssa nyt n. 10kk, kummallakaan ei onneksi ole lapsia eikä kariutuneita avioliittoja takana. Mies ei halua viedä tätä seuraavalle tasolle, haluaa olla kanssani, nukkua, jutella, olla lähekkäin ja viettää aikaa yhdessä, mutta ei mitään vakavampaa. Molemmat toisistamme kuitenkin tykätään, minä siinä määrin että vakavampi seurustelu olisi jo kaivattua. Sydäntäni raastaa jo näiden muutaman kuukauden jälkeen se, että tämä ei vakavammaksi muutu nyt eikä ensi kuussa, en voi edes kuvitella miltä se sinusta tuntuu monen vuoden jälkeen, varmasti alitajunnassasi tiedät, että mikään ei muutu ja joudut joko tyytymään asemaasi tai lähtemään suhteesta. Olen itse sinua nuorempi ja lohduttaudun ajatuksella "olen nuori, kerkeän vielä löytämään sen oikean", mutta tosiasia on se, että en löydä ketään niin kauan kun roikun tässä suhteessa, jolla ei ole tulevaisuutta. Etkä löydä sinäkään.
En aio jeesustella ja käskeä lähtemään suhteesta, en tee niin itsekään. Halusin vaan tsempata, kyllä asiat jotenkin lutviutuu, ehkä ei tuon miehen kanssa, mutta jonkun toisen. Kuuntele sydäntäsi.
Lohdutukseksi: olet ainoa, joka alustuksesi jälkeen väittää, ettei tiedä, mitä mies haluaa sinusta. Me muut kyllä tiedämme.
tl;dr
Mies on asunut yhdessä exän kanssa, mutta sinulle sanoo jotain noin moukkamaista!