Lue keskustelun säännöt.
Jatkuvasti raivoava naapurin äiti
Nimimerkki Nimimerkki
15.03.2022 |
Naapurissa asuu äiti, joka huutaa perheelleen päivittäin. Perheessä kaksi poikaa, pikkukoululainen ja teini-ikäinen, jälkikasvun isästä ei havaintoa. Äidillä tuntuu keittävän pahasti kiinni ihan pienistäkin asioista (tiedän. koska sisältö kuuluu meille asti): märistä kengistä kun aamulla pitäisi lähteä kouluun, märästä pyyhkeestä väärässä paikassa, vahingossa liikaa käytetystä hiusgeelistä tai vaikka sen paljastumisesta, että isomman pojan kaveri oli erehtynyt istumaan olohuoneessa sijaitsevalle äidin sängylle. Märistä kengistä kantautui meidän naapureidenkin iloksi puoli kahdeksan aikaan arkiaamuna äidin kommenttina mm. niin kovaa kuin ihmisestä lähtee -huuto VOI V****. Mitä tilanteessa voi ja kannattaa tehdä? Tämän äidin raivoaminen on jatkunut pitkään. Omassa elämässä on ihan oikeitakin, isoja ongelmia enkä silti raivoa perheenjäsenilleni. Päinvastoin, pidetään entistä tiukemmin yhtä, jotta selviydytään. Tiedän siis, että kaikilla on vaikeita kausia, mutta välillä äidin raivoaminen on niin järkyttävää, että en voi olla miettimättä sen pitkäaikaisia vaikutuksia lapsiin. Naapurin toimimaton perhe-elämä myös valuu meidän perheemme elämään ja rikkoo kotirauhaamme. Mitä tilanteessa voi tehdä? En oman tilanteeni takia jaksa lähteä puimaan asiaa jossain ovensuussa, ties mitä siitä sitten seuraisi. Ei ole yhtään ylimääräistä energiaa nyt käyttää muuhun kuin oman perheen selviytymiseen omasta vakavasta, itsestä riippumattomasta tilanteesta. En vain jaksaisi kuunnella tuota jatkuvaa huutamista.
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee ilmoitus lastensuojeluun, heti.
Huutamisesta? Et voi olla tosissasi, ei ihme että oikeat apua tarvitsevat lapset eivät saa apua, jos jokaisesta asiasta tehdään lasuja 🤦🏼♀️
Kannattaa miettiä asioita vähän pidemmälle.
Huudatko lapsellesi/lapsillesi päivittäin raivon vallassa? Kannattaa miettiä asiaa turvattomien lasten näkökulmasta. Jatkuvasti huutava äiti ei ole normaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lastensuojeluilmoitus ehdottomasti. Jatkuva huutaminen lapselle on väkivaltaa ja traumatisoi lasta. Kyllä, ajoittain voi hermo mennä myös vanhemmaltakin mutta jos kaiket päivät kuuluu raivoava vanhemman huuto naapuriin asti, siihen pitää puuttua.
Huutaminen on henkistä väkivaltaa ja tuhoaa lapsen mielenterveyden. Tiedän, koska olin tuo lapsi. Vanhempana olen astetta parempi, mutta yhtälailla huutava vanhempi. Erotuksena omaani, pyydän anteeksi ja meillä on myös paljon hyviä hetkiä ja keskusteluja lasten kanssa. Niitä enimmäkseen, mutta jokaisesta riidasta, jossa korostan ääntäni tunnen häpeää ja syyllisyyttä.
Ap:lle esittäisin kysymyksen. Mistä päättelet, ettei heilläkin ole juuri niitä _oikeita ongelmia_, jotka kuormittavat? Näet ja kuulet vain sen jäävuoren huipun, märät kengät. Taustalla voi olla vaikka mitä. Ennen lasua ottaisin yhteyttä isännöitsijään tai laittaisin lyhyen, asiallisen ja anonyymin kirjeen metelistä.
Vierailija kirjoitti:
Lastensuojeluilmoitus ehdottomasti. Jatkuva huutaminen lapselle on väkivaltaa ja traumatisoi lasta. Kyllä, ajoittain voi hermo mennä myös vanhemmaltakin mutta jos kaiket päivät kuuluu raivoava vanhemman huuto naapuriin asti, siihen pitää puuttua.
Varmaan. Mutta eihän lastensuojelussa ole mitään resursseja tämmöiseen... ehkä ohjaavat äidin terveyskeskukseen keskustelemaan omasta jaksamisesta, joka voi toki auttaa tai sit ei.
Laita lappu että lopeta huutaminen tai seuraavaksi tulee lasu. Voihan olla, että huutamisen lisäksi tapahtuu muutakin väkivaltaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma isäni oli tuollainen. Ei se nyt joka päivä huutanut, mutta todella usein, kun olimme sisarusteni kanssa pieniä. Jos esim. leikittiin liian äänekkäästi, tuotiin kuraa sisälle, puhuttiin liikaa tai haarukka putosi vahingossa lattialle ruokapöydässä, alkoi huutaminen ja haukkuminen ihan suoraan, ilman mitään ennakkovaroitusta. Sen seurauksena meistä kasvoi neuroottisia ja hermostuneita aikuisia. Eli kyllä se jatkuva huutaminenkin on väkivaltaa ja todellakin lasun paikka.
Oma äitini oli samanlainen pikkuasioista huutaja. Purki meihin lapsiin turhautumistaan avioliiton ongelmiin. Nykyään välit äidin kanssa on etäiset ja muodolliset, nähdään ehkä muutaman kerran vuodessa. Otin aikuistuttuani etäisyyttä ihan suosiolla, koska kyllähän tuollainen jatkuva turhasta huutaminen ja sättiminen jättää jäljet.
Oikeasti haaveilin lapsena huostaanotosta, kun näin että monella kaverilla ihan erilaiset kotiolot ja hyvät välit vanhempiin. Mutta koska ulospäin kaikki näytti "normaalilta", ei kukaan ikinä puuttunut. Molemmat sisarukset meistä kärsineet mt-ongelmista myöhemmin ja elämä mennyt vähemmän menestyksekkäästi. Eli joo, kyllähän tuosta kannattaa lasu tehdä, jospa äiti ja lapset saisivat jotain apua ongelmiinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisiko Oululainen raivotar ? Kuulostaa niin tutulle.
Isä kun tuo tai hakee viikonlopuksi, niin julmetuinen huuto ja haukkuminen kuuluu rivari asunnosta.
Äiti saattaa toniä isän portailta alas, kun isä haluaisi vielä sanoa lapsille heipat.
Vierailija kirjoitti:
Niin meillä oli kanssa huutaja äiti naapurissa. Voi että mua säälitti ja jotenkin hävetti kun huusi niille lapsille. Ja ne huudon syyt olivat suht pieniä eli vaikka roskista ei oltu viety. Huusi tai lähinnä kirkui ja rääkyi pahoja asioita lapsille ja haukkui vammaisiksi yms. Nykyään huutaa eläimille kun lapset häipyneet ties minne.
Ammatiltaan tämä äiti on joku koulukuraattori. Päätinkin silloin, että jos mun lapset tarvitsevat kuraattorin palveluksia niin tälle tädille eivät ainakaan mene.
Kummasti nuo jotenkin erityisopettajat ja sellaiset kohtelee omia lapsiaan rankasti kuten 1 sellainen huutaa ja läpsii lastaan vapaa ajalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun läheinen on aggressiivinen välillä raivokkaasti huutava ja uhkaava Isä lapsilleen. Ymmärrän että pinna tiukalla. Mutta monesti ajattelen etteivät ansaitsisi noita lapsiaan. Vanhemmat lapset jo aika arkoja, toisaalta oireilevat aggressiolla hekin. Ja jos joku huomauttaa heille, saa vihat päälleen hänkin. Äärimmäisen surullista seurata. 😢
Vierailija kirjoitti:
Oma isäni oli tuollainen. Ei se nyt joka päivä huutanut, mutta todella usein, kun olimme sisarusteni kanssa pieniä. Jos esim. leikittiin liian äänekkäästi, tuotiin kuraa sisälle, puhuttiin liikaa tai haarukka putosi vahingossa lattialle ruokapöydässä, alkoi huutaminen ja haukkuminen ihan suoraan, ilman mitään ennakkovaroitusta. Sen seurauksena meistä kasvoi neuroottisia ja hermostuneita aikuisia. Eli kyllä se jatkuva huutaminenkin on väkivaltaa ja todellakin lasun paikka.
Kuulostaa tutulta. Läheinen ystävän mies tuota sarjaa.
Lapsia tehdään ja oletetaan että ovat jotain mallinukkeja. On merkkivaatteet jo vauvana!!! Mutta ei kovin kummoiset käsitykset mitä vanhemmuus pitää sisällään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikuisuus kaukana kirjoitti:
Olisiko Oululainen raivotar ? Kuulostaa niin tutulle.
Isä kun tuo tai hakee viikonlopuksi, niin julmetuinen huuto ja haukkuminen kuuluu rivari asunnosta.
Äiti saattaa toniä isän portailta alas, kun isä haluaisi vielä sanoa lapsille heipat.
Myöhässä mutta kuulostaa niin mun naapurilta, tosin kerrostalossa eteläisessä Oulussa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä vähän saman tyyppinen tilanne: naapurin rouva raivoaa ja huutaa äänekkäästi ala-asteikäisille lapsilleen. Milloin on ollut ulko-ovi liian pitkään auki, milloin lelut liian levällään tms.
Osansa raivosta on varmasti saanut myös puoliso: mies-parka liikuskelee pihalla lannistuneen näköisenä harmaana haamuna, ei puhu, välttelee katsekontaktia. Lapset hädin tuskin tervehtivät ja juoksevat pikavauhtia ohi jos samaan aikaan satutaan pihalle. Ainoastaan perheen äiti käyskentelee ulkona korostetun hyvässä ryhdissä kuin maailman omistaja.Itsellä kun on ollut elämässä valitettavasti niitä ihan ”oikeitakin” ongelmia (kuolemaa ja vakavia sairauksia), niin lähinnä huvittaa että joillakin on motivaatiota raivota tuolla mittakaavalla täysin mitättömille asioille. Surettaa naapurin lasten ja mykkänä haamuna liikkuvan naapurin miehen puolesta, mutta minkäs teet.
Mistä sä tiedät, mitä ongelmia tällä äidillä on? Mä olin tuollainen huutaja äitini aggressiivisen syövän loppuvaiheessa kun hoitelin hänen asioitaan ja äiti kaatoi kuolemanpelkoaan minun niskaan. Syöpä tuhosi kai aivotkin, lopulta äiti puhui miten mun lasten pitää ku0lla ja miten sen voi järjestää, siis ihan jotain sairaita mafiajuttuja. Isä sanoi itsensä irti koko hoidosta, mutta soitteli mulle öisinkin ja itki ahdistustaan tilanteesta. Sen lisäksi mulla oli kolme pientä lasta, en saanut nukkua, en saanut apua mieheltä enkä appivanhemmilta, olin täysin piipussa. Onneksi heräsin jossain kohdassa ja hakeuduin terapiaan. Huudon syy ei ollut märkä pyyhe vaan se, että olin täysin loppu, enkä halunnut enää elää, eikä kukaan auttanut. Se on muuten metka tunne kun tajuaa, ettei kukaan auta vaikka näkee hirveän hätäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikai se lapsen vika ole jos jollain syöpä tai muuten vaikeaa. Onko niin vaikea hakea itselleen apua jos niin vaikea elämä että jopa lapsille ei voi olla raivoamatta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä vähän saman tyyppinen tilanne: naapurin rouva raivoaa ja huutaa äänekkäästi ala-asteikäisille lapsilleen. Milloin on ollut ulko-ovi liian pitkään auki, milloin lelut liian levällään tms.
Osansa raivosta on varmasti saanut myös puoliso: mies-parka liikuskelee pihalla lannistuneen näköisenä harmaana haamuna, ei puhu, välttelee katsekontaktia. Lapset hädin tuskin tervehtivät ja juoksevat pikavauhtia ohi jos samaan aikaan satutaan pihalle. Ainoastaan perheen äiti käyskentelee ulkona korostetun hyvässä ryhdissä kuin maailman omistaja.Itsellä kun on ollut elämässä valitettavasti niitä ihan ”oikeitakin” ongelmia (kuolemaa ja vakavia sairauksia), niin lähinnä huvittaa että joillakin on motivaatiota raivota tuolla mittakaavalla täysin mitättömille asioille. Surettaa naapurin lasten ja mykkänä haamuna liikkuvan naapurin miehen puolesta, mutta minkäs teet.
Mistä sä tiedät, mitä ongelmia tällä äidillä on? Mä olin tuollainen huutaja äitini aggressiivisen syövän loppuvaiheessa kun hoitelin hänen asioitaan ja äiti kaatoi kuolemanpelkoaan minun niskaan. Syöpä tuhosi kai aivotkin, lopulta äiti puhui miten mun lasten pitää ku0lla ja miten sen voi järjestää, siis ihan jotain sairaita mafiajuttuja. Isä sanoi itsensä irti koko hoidosta, mutta soitteli mulle öisinkin ja itki ahdistustaan tilanteesta. Sen lisäksi mulla oli kolme pientä lasta, en saanut nukkua, en saanut apua mieheltä enkä appivanhemmilta, olin täysin piipussa. Onneksi heräsin jossain kohdassa ja hakeuduin terapiaan. Huudon syy ei ollut märkä pyyhe vaan se, että olin täysin loppu, enkä halunnut enää elää, eikä kukaan auttanut. Se on muuten metka tunne kun tajuaa, ettei kukaan auta vaikka näkee hirveän hätäsi.
On se varmaan ollut metka tunne lapsillesikin huomata, että se jonka pitäisi olla turvallinen aikuinen vain riehuu ja raivoaa eikä lopeta vaikka näkee hirveän hätäsi.
Yli väsynyt, tee lasu jos saisi apua kotiin, toiset ovat ihan yksin lasten kanssa, kun ei ole mitään tukiverkostoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä vähän saman tyyppinen tilanne: naapurin rouva raivoaa ja huutaa äänekkäästi ala-asteikäisille lapsilleen. Milloin on ollut ulko-ovi liian pitkään auki, milloin lelut liian levällään tms.
Osansa raivosta on varmasti saanut myös puoliso: mies-parka liikuskelee pihalla lannistuneen näköisenä harmaana haamuna, ei puhu, välttelee katsekontaktia. Lapset hädin tuskin tervehtivät ja juoksevat pikavauhtia ohi jos samaan aikaan satutaan pihalle. Ainoastaan perheen äiti käyskentelee ulkona korostetun hyvässä ryhdissä kuin maailman omistaja.Itsellä kun on ollut elämässä valitettavasti niitä ihan ”oikeitakin” ongelmia (kuolemaa ja vakavia sairauksia), niin lähinnä huvittaa että joillakin on motivaatiota raivota tuolla mittakaavalla täysin mitättömille asioille. Surettaa naapurin lasten ja mykkänä haamuna liikkuvan naapurin miehen puolesta, mutta minkäs teet.
Mistä sä tiedät, mitä ongelmia tällä äidillä on? Mä olin tuollainen huutaja äitini aggressiivisen syövän loppuvaiheessa kun hoitelin hänen asioitaan ja äiti kaatoi kuolemanpelkoaan minun niskaan. Syöpä tuhosi kai aivotkin, lopulta äiti puhui miten mun lasten pitää ku0lla ja miten sen voi järjestää, siis ihan jotain sairaita mafiajuttuja. Isä sanoi itsensä irti koko hoidosta, mutta soitteli mulle öisinkin ja itki ahdistustaan tilanteesta. Sen lisäksi mulla oli kolme pientä lasta, en saanut nukkua, en saanut apua mieheltä enkä appivanhemmilta, olin täysin piipussa. Onneksi heräsin jossain kohdassa ja hakeuduin terapiaan. Huudon syy ei ollut märkä pyyhe vaan se, että olin täysin loppu, enkä halunnut enää elää, eikä kukaan auttanut. Se on muuten metka tunne kun tajuaa, ettei kukaan auta vaikka näkee hirveän hätäsi.
On se varmaan ollut metka tunne lapsillesikin huomata, että se jonka pitäisi olla turvallinen aikuinen vain riehuu ja raivoaa eikä lopeta vaikka näkee hirveän hätäsi.
Ei äiti näin tahallaan toimi, on vaan tilanteessa jossa ei löydä muita keinoja, hän tarvitsee apua.
Vierailija kirjoitti:
Eikai se lapsen vika ole jos jollain syöpä tai muuten vaikeaa. Onko niin vaikea hakea itselleen apua jos niin vaikea elämä että jopa lapsille ei voi olla raivoamatta?
Todella moni pelkää lastensuojelua, ihmiset pelottelee sillä paljon toisiaan, "vie sun lapset, ikinä älä sieltä mitään pyydä". Pitäisi tuoda enemmän esiin julkisesti että lastensuojelu ei ole hirviö ja apua kannattaa hakea, vaikka siitä voikin tulla lasu...
No tässäpä sinulle vähän pidemmälle mietitty asia: olen jo kuusikymppinen, mutta huutavan isän "hellässä" huomassa kasvanut. Ja huuto ja kiroaminen alkoi ihan pikkuseikoista. Jos ei sellaista ollut tarjolla, se tehtiin vaikka väkisin.
Tänä päivänäkin, jos joku tulee huutamaan minulle, on kaksi vaihtoehtoa miten käy. Jos olen tehnyt ison mokan, toimintakykyni valuu nollaan. Jos tiedän tehneeni kaiken oikein, tai minua kohdellaan epäreilusti, sisälläni nousee sellainen raivo, että huutaja saattaa olla todellisessa vaarassa, asiasta riippuen.
En myöskään siedä yhtään todistaa tilannetta, jossa vanhempi raivoaa lapselleen. Puutun kyllä.