Muita, jotka eivät oikein usko terapiaan?

Siis jos on vuosien vakavaa traumaa takana niin ei kukaan ystävä voi tai halua sellaista kuunnella, eikä pysty siinä auttaa. Terapiassa on tarkoitus kertoa hävettävät ja vaikeat asiat luottaen, että ne otetaan vastaan ilman, että toinen järkyttyy kamalasti ja vaihtaa hämmennyksessään puheenaiheen vaikka koiraansa.

Esim isoon suruun terapia tuskin auttaa.

Toki jotain pikku ongelmia voi poistaa.

Jos henkilö sanoo olevansa ruma tai lihava, niin siihen voi antaa ratkaisukeskeistä terapiaa

Täytyy ensin löytää se hyvä terapeutti. Niitä ei istukaan joka puussa.

Ajattelin ennen kuin ap. Nyt vain toivon että pääsisin terapeutin puheille, mutta eipä ole pahemmin tarjontaa minun kukkarollani :)

Olen tuntenut kaksi terapeuttia, toisen lähemmin ja toiseen olin vasta tutustumassa. Siis ihan vapaalla, en missään terapiasuhteessa. Toinen, jonka tunsin lähemmin oli ja on varmaan vieläkin omaa ääntään rakastava känni-idiootti ja toinen, no outo. Uskon kyllä terapiaan, mutta mistä ihmeestä löytää sen itselle parhaiten sopivan kun ei se mitään halpaa homma ole?

Sama kun lukee itse psykologian kirjojaj ja terapoi itseään, avuksi toki liikuntaa mahdollisuuksien mukaan, ravinto, uni ym. En todellakaan usko, että joku itse todennäköisesti hyväosainen, hyväpalkkainen lässyttäjä auttaisi pätkääkään mm. ikiköyhyyteeni ja lasuudesta alkaneeseen loppuiän sairauteeni tai yksinäisyyteenkään. Toki olisi esim. sen tunnin viikossa maksettu kuuntelija. 

Jos syystä tai yleensä useammastakin jää elämän ulkopuolelle jo lapsesta asti nii nei  se terapeutti kykene sulle taikomaan elämää keski-ikäisenäkään, eikä sitä voi tietty odottaakaan. Mutta rahakkaiden oman napansa kaivelua enimmäkseen mielestäni. Traumaterapiaa kai vaikeaa saada kunnollista/ollenkaan ja ainakaan, jos ei ole tällainen rahakas itse.

Kävin periaattessa ihan mukavalla terapeutilla (psykologi) kaksi vuotta. Jäi kuitenkin ärsyttämään henkilön vihjaileva puhetyyli. Vielä 10 vuotta terapian jälkeenkään minulle ei ole auennut, mitä hän tarkoitti ja miksi ei voinut selkeästi sanoa, mitä tarkoittaa.

Kyllä se auttaa ainakin sellaista ihmistä, jolla on itsereflektio kykyä. Jos menee jo valmiiksi asenteella että terapia on p*skaa niin tuskinpa se terapia auttaa. Terapian lisäksi ihmisen täytyy myös olla muutenkin aktiivinen sen masennuksensa hoidossa, koittaa pitää ruokavalio kunnossa, harrastaa liikuntaa jne.

Muistan ku oli paha olla, itsetuhoisuutta jne ja sain lääkärin kautta jotain psykologin tapaamisia. Oikein innolla ootin että nyt päästään purkamaan ja syventyyn omaan oloon, mutta vtut. Sehän olikin vain "mitä kuuluu" keskusteluja, ihmissuhteiden puimista ja ihan sivuraiteilla hengailua. Samoihin aikoihin löysin kannabiksen, ja siittähän tulikin yks pääpuheenaiheista kun menin mainitseen siittä. Tavallaan tarvi valita, lopetanko polttelun vai jatkanko tuota. Ja kun tuosta ei ollut mitään hyötyjä puolessa vuodessa, toisin kuin kannabiksesta, valitsin sen. Ei oo pätkääkään kaduttanut, oon sen avulla oppinu itsestäni, ajattelutavastani, maailmasta ja suhtautumisen muokkaamisesta. Itsetuhoisuus on muutaman vuoden jälkeen poissa, enkä laskis itseäni enää millään tapaa masentuneeks vaan voin paremmin kuin koskaan. Terapiasta ei jääny oikein muuta käteen kuin vain kokemus siellä käymisestä.

Ei se juttelu paranna, mutta jos saa juttelun kautta uusia oivalluksia ja vinkkejä missä voi parantaa, ja toimii sen mukaisesti, niin silloin se auttaa. On kuitenkin tapauksia jossa näin ei käy, niin silloin se juttelu on aikalailla yhtä tyhjän kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se auttaa ainakin sellaista ihmistä, jolla on itsereflektio kykyä. Jos menee jo valmiiksi asenteella että terapia on p*skaa niin tuskinpa se terapia auttaa. Terapian lisäksi ihmisen täytyy myös olla muutenkin aktiivinen sen masennuksensa hoidossa, koittaa pitää ruokavalio kunnossa, harrastaa liikuntaa jne.

Kaikki eivät mene terapiaan masennuksen takia. On esimerkiksi traumataustaisia ihmisiä, jotka eivät ole masentuneita, mutta joiden päivittäistä elämää suuresti haittaa ne asiat joita heille on lapsuudessa tehty esim 15 vuoden ajan.

Osaavaa terapeuttia ei löydy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se auttaa ainakin sellaista ihmistä, jolla on itsereflektio kykyä. Jos menee jo valmiiksi asenteella että terapia on p*skaa niin tuskinpa se terapia auttaa. Terapian lisäksi ihmisen täytyy myös olla muutenkin aktiivinen sen masennuksensa hoidossa, koittaa pitää ruokavalio kunnossa, harrastaa liikuntaa jne.

Kaikki eivät mene terapiaan masennuksen takia. On esimerkiksi traumataustaisia ihmisiä, jotka eivät ole masentuneita, mutta joiden päivittäistä elämää suuresti haittaa ne asiat joita heille on lapsuudessa tehty esim 15 vuoden ajan.

Osaavaa terapeuttia ei löydy.

Masentuneet työssäkäyvät ovat kaikkein helpoin elitistiryhmä terapeuteille. He, jotka todella terapiaa tarvitsisivat, eivät sitä tässä maassa saa.

Minäkin ajattelin, ettei terapia voi minua auttaa ennen kuin se alkoi. Jo sinne hakeutuminen oli vaivalloinen prosessi, jossa sain ammattiauttajilta (sairaanhoitajat, toimintaterapeutti, sosiaalityöntekijä, lääkärit) paljon väärää tietoa avun sijaan. Mutta nyt 2v terapian jälkeen toivo tuntuu palanneen elämääni takaisin ensimmäistä kertaa sitten varhaislapsuuden. En pystyisi kenenkään läheiseni kanssa käymään samanlaisia keskusteluja, vaikka mitään (muiden silmiin) kovin mullistavaa ei olekaan tapahtunut. Terapeutti ei myöskään vastaavasti ole minun ystäväni vaan alansa rautainen ammattilainen.

Siiis terapia hyöty perustuu varmastiikin siihen että voidaan nähdä selkeitä seikkoja jotka vaikka haittaavat/jarruttavat vääränlaisella asennoitumisella, vääristyneiillä mielikuvilla ja vääränalaisilla ajatusmalleilla ihmiistä jolla selkeästi on kykynä taipumus ajatella kuitenkin rationaalien loogisesti mutta on kuitenkin jollain tavalla myös omassa rationaalisuuudessaan vaurioitunut. Esiim vammaisuuus ajattelussa tarkoittaaa sekavaa ajattelua jossa terapisasta ei ole hyötyä koska ajattelu on niiin sekavaa tttä sitä ei voiida terapioiilla välttämättä korjata tai siihen ei voi vaikuttaaaa.

Vierailija kirjoitti:

Siiis terapia hyöty perustuu varmastiikin siihen että voidaan nähdä selkeitä seikkoja jotka vaikka haittaavat/jarruttavat vääränlaisella asennoitumisella, vääristyneiillä mielikuvilla ja vääränalaisilla ajatusmalleilla ihmiistä jolla selkeästi on kykynä taipumus ajatella kuitenkin rationaalien loogisesti mutta on kuitenkin jollain tavalla myös omassa rationaalisuuudessaan vaurioitunut. Esiim vammaisuuus ajattelussa tarkoittaaa sekavaa ajattelua jossa terapisasta ei ole hyötyä koska ajattelu on niiin sekavaa tttä sitä ei voiida terapioiilla välttämättä korjata tai siihen ei voi vaikuttaaaa.

Siinä vaaditaaan ihmiseltä kyky ajatellla "normaaalisti" jotta pienillä liikkeeillä siitä terapiasta voii olla hyötyä että sitä ajattelun kulkua pienilllä muuttuvilla palikoilla muutetaaan toiseen suuuntaan ja alkaa suhtautua esiim todlelisuuuteen toiiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siiis terapia hyöty perustuu varmastiikin siihen että voidaan nähdä selkeitä seikkoja jotka vaikka haittaavat/jarruttavat vääränlaisella asennoitumisella, vääristyneiillä mielikuvilla ja vääränalaisilla ajatusmalleilla ihmiistä jolla selkeästi on kykynä taipumus ajatella kuitenkin rationaalien loogisesti mutta on kuitenkin jollain tavalla myös omassa rationaalisuuudessaan vaurioitunut. Esiim vammaisuuus ajattelussa tarkoittaaa sekavaa ajattelua jossa terapisasta ei ole hyötyä koska ajattelu on niiin sekavaa tttä sitä ei voiida terapioiilla välttämättä korjata tai siihen ei voi vaikuttaaaa.

Siinä vaaditaaan ihmiseltä kyky ajatellla "normaaalisti" jotta pienillä liikkeeillä siitä terapiasta voii olla hyötyä että sitä ajattelun kulkua pienilllä muuttuvilla palikoilla muutetaaan toiseen suuuntaan ja alkaa suhtautua esiim todlelisuuuteen toiiin.

Esiim meillä taiteiilijoilla niiin meillä on vieelä laaajempi kyky nähhdä todellisuuutta ja ajatteluuun ei voi vaikutttaaa.

On asioita joista en ikinä pystyisi  puhumaan ystävilleni tai lähipiirilleni, ja asioita joilta en kaipaa heidän tunnepitoisia reaktioitaan. Eikä heidän kuulukaan sellaisia asioita kantaa mukanaan. Minustakin yritti joku kaveri joskus tehdä likasankoa omille raskaille ongelmilleen joita ei halunnut eikä aikonut millään tavalla ratkoa, vetää minut mukaan vain. Niihin ulkopuolinen näkökulma ja asioista täysin irrallinen puolueeton kuuntelija on ainut toimiva, jolta saa perspektiiviä omaan vääristyneeseen ajatusmalliin ja reaktioihin.

Ei minula mitään terapiaa vastaan ole, mutta tiedän ettei kaikki terapeutit ole riittävän ammattitaitoisia, syystä tai toisesta. Persoona vaikuttaa miten suhtautuu ja tekee työnsä

Vierailija kirjoitti:

Psykologia ylipäänsäkin alana on tieteellisesti vähän kyseenalaisella pohjalla. Miten joku vieras ihminen voi ymmärtää toisen mielenliikkeiden loputtomia koukeroita, jos niitä ei ymmärrä itsekään.

Luulen että terapian hyöty tulee lähinnä siitä, että kokee saavansa tukea ja että joku kuuntelee jorinoitasi ja saadaan jopa keskustelua aikaiseksi, koska vastapuolella on taloudellinen intressi oikeasti keskittyä asiaan.

Monella menee iloisesti sekaisin psykologi ja psykiatri. Sitten pitäisi vielä ymmärtää erilaisia psykoterapiasuuntauksia - on uuden aallon kognitiivista, dialektista, ratkaisukeskeistä ja psykodynaamista jne. On taide-, musiikki-, ja tanssiterapiaa. Kannattaa ottaa selvää jos terapia kiinnostaa ja pohtia, mistä voisi olla itselle paras hyöty. Valitettavasti terapeutitkin ovat ihmisiä riippumatta pohjakoulutuksesta, ts. osa on "huonoja", osan kanssa ei muuten vaan synkkaa - ihan niin kuin kenen tahansa ammattilaisen kanssa joutuessaan tekemisiin.

Ja puhuminen ei ole se juttu - ystävien kanssa voi puhua huolistaan - vaan uusien näkemysten saaminen omista ajatuksistaan ja toiminnoistaan. Elämän hahmottaminen ja ymmärtäminen uudesta vinkkelistä. Taitava terapeutti johdattaa kysymyksillään analysoimaan omia uskomuksiaan ja tapoja kokea ja reagoida.

Vierailija kirjoitti:

Siis jos on vuosien vakavaa traumaa takana niin ei kukaan ystävä voi tai halua sellaista kuunnella, eikä pysty siinä auttaa. Terapiassa on tarkoitus kertoa hävettävät ja vaikeat asiat luottaen, että ne otetaan vastaan ilman, että toinen järkyttyy kamalasti ja vaihtaa hämmennyksessään puheenaiheen vaikka koiraansa.

Tämä juuri, ei ystäville voi puhua sellaisista asioista joita minä käyn läpi terapiassa. En edes pysty keskustelemaan näistä asioista puolisoni kanssa. En oikein näe miten nämä voisivat auttaa siinä että minua on hyväksikäytetty lapsena, kiusattu koko ala- ja yläasteen, olen kasvanut ympäristössä jossa minut jätettiin heitteille jatkuvasti ja en saanut tukea keneltäkään aikuiselta. Tai siinä että koen ajoittain itsetuhoisuutta ja olevani niin ruma etten ansaitse elää. Nämä ovat liian raskaita asioita läheisilleni käsiteltäväksi.