Muita, jotka eivät oikein usko terapiaan?

Todella kaksipiippuinen juttu. Oikealla diagnoosilla (esim epävakaita ja traumoista kärsiviä paljon pelkillä masennus/ahdistusdiagnooseilla) ja oikealla terapeutilla pelastus, kun taas väärä terapeutti voi olla erittäin tuhoava. Parhaille ja osaavimmille terapeuteille jopa vuosien jonot ja ovat keskittyneet suurimpiin kaupunkeihin. Häpeä ja traumat ovat alue joka vaatii rautaisen ammattitaidon ja kyvyn luoda turvallinen ilmapiiri, tämä kyky puuttuu monilta terapeuteilta kokonaan. Joskus mielialalääke estää psyykkistä kehitystä turruttamalla tunteita niin paljon ettei oikein mistään saada kiinni työskentelyssä.

Kyllä terapia on auttanut ainakin tällaista kaltaistani höpöttäjää. Siellä saan papattaa kaiken potaskan ulos ja kun sille vatvomiselle on oikein varattu aikakin, olen muun ajan kevyemmällä mielellä.

Ne traumat ei sinänsä parane koskaan. Keho edelleen pistää reaktiot päälle automaattisesti, kun joku tunnemuisto iskee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole mikään uskonto.

Jos terapiaan menee ihminen, joka näkee tämän maksetun palvelun läpi (eikä siis usko siihen), niin varsinkaan häntä ei  terapia voi auttaa, väitän minä. ap

Miksi sellainen ihminen, joka ei halua terapiaa, hakeutuisi sellaiseen?

Aika pahasti ontuu nyt ap:n logiikka.

Terapia toimii vain silloin, kun potilas on rehellinen ja avoin. Terapeutin tehtävä on saada potilas ulos huonoiksi kehittyneistä ajatusmalleista ja siihen heillä on koulutus. Ammattilainen osaa esittää paljon fiksumpia kysymyksiä kuin maallikkoystävä.  Maallikkoystävä voi toki toimia olkapäänä j akuuntelija, mutta siihen se heidän antinsa sitten jääkin.

Olen itse saanut valtavasti apua terapiasta, nimenomaan kognitiivisesta terapiasta. Helppoa se ei ollut, päinvastoin. Sisimmän  avaaminen on aina kynnys ja jossain vaiheessa alkoi tuntua, että ei tästä mitään apua ole. No, oikeasti vasta silloin siitä alkoikin olla hyötyä. Liputan ehdottomasti terapian puolesta, omaan ja muutaman läheisen ihmisen kokemuksiin vedoten.

Ymmärtääkseni ihan käypä hoito-suosituksena psykoterapiaa tarjotaan masennukseen tai ahdistukseen. Jotta kp-suositukseksi hyväksytään niin pohjalla täytyy olla vankka tieteellinen pohja eli en jaksa uskoa nettikommentoijien omia kokemuksia jos mietitää yleisesti toimiiko psykoterapia.

Kannattaa myös muistaa, kun lukee muiden kokemuksia, että ihmismieli uskoo tarinallisia yksilökokemuksia helposti, kun taas tieteellinen tieto on vaikeammin omaksuttavaa ja saattaa siksi joutua sivuutetuksi.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtääkseni ihan käypä hoito-suosituksena psykoterapiaa tarjotaan masennukseen tai ahdistukseen. Jotta kp-suositukseksi hyväksytään niin pohjalla täytyy olla vankka tieteellinen pohja eli en jaksa uskoa nettikommentoijien omia kokemuksia jos mietitää yleisesti toimiiko psykoterapia.

Kannattaa myös muistaa, kun lukee muiden kokemuksia, että ihmismieli uskoo tarinallisia yksilökokemuksia helposti, kun taas tieteellinen tieto on vaikeammin omaksuttavaa ja saattaa siksi joutua sivuutetuksi.

Unohtui laittaa, että olen itse käynyt nyt kaksi vuotta psykoterapiassa ja lopetan juuri ja kokemus on, että en ole saanut apua kauheasti tai edistynyt. Silti ymmärrän, että oma kokemus ei riitä kumoamaan laajaa tieteellistä tietoa psykoterapian toimivuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Siis jos on vuosien vakavaa traumaa takana niin ei kukaan ystävä voi tai halua sellaista kuunnella, eikä pysty siinä auttaa. Terapiassa on tarkoitus kertoa hävettävät ja vaikeat asiat luottaen, että ne otetaan vastaan ilman, että toinen järkyttyy kamalasti ja vaihtaa hämmennyksessään puheenaiheen vaikka koiraansa.

Mikä mulla menee ohi, kun en vaan tajua, että miten traumasta kertominen auttaisi jotenkin siinä traumassa? Miksi mun olo paranisi siitä yhtään, että joku tyyppi tietää, että mulle kävi ikävä juttu? Toki jos siihen traumaan liittyy vaikka valtavia häpeän tunteita, niin ehkä siihen sitten voi auttaa tulla kohdatuksi tms., mutta eihän se sitä itse traumamuistoa poista silti mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Kävin periaattessa ihan mukavalla terapeutilla (psykologi) kaksi vuotta. Jäi kuitenkin ärsyttämään henkilön vihjaileva puhetyyli. Vielä 10 vuotta terapian jälkeenkään minulle ei ole auennut, mitä hän tarkoitti ja miksi ei voinut selkeästi sanoa, mitä tarkoittaa.

Mikä estää kysymästä? Suomalaiset on ihme uunoja - ei avata suuta vaan arvaillaan ja jurnutetaan itsekseen. Kyllä siellä terapiassa ja muuallakin on tarkoitus tehdä tarkentavia kysymyksiä! "Mitä tarkoitat kun sanoit...? Tarkoitatko...? En nyt oikein ymmärrä...? Selittäisitkö vielä...? Antaisitko esimerkin..."

Vierailija kirjoitti:

Kyllä terapia on auttanut ainakin tällaista kaltaistani höpöttäjää. Siellä saan papattaa kaiken potaskan ulos ja kun sille vatvomiselle on oikein varattu aikakin, olen muun ajan kevyemmällä mielellä.

Ne traumat ei sinänsä parane koskaan. Keho edelleen pistää reaktiot päälle automaattisesti, kun joku tunnemuisto iskee.

Olet oikeassa. Trauma koteloitu kehoomme. Vatvominen ei auta, vaan tarvitset kehollista terapiaa tai emdr tekniikan taitavaa terapeuttia, jonka avulla traumasta voi toipua.

Ihmettelen, mistä löytyy näin suppeasti ajattelevia, ilkeitä ihmisiä kuin ap. Emme ole kaikki samasta muotista. Osalla on aivan kauheita kokemuksia taustallaan. Jollain on sellainen hermosto, että pienempikin asia riittää saamaan pois tolaltaan. Onneksi apua on saatavilla, että kärsimys ei kaikissa tapauksissa monistu itsemurhan tai muiden epätoivoisien tekojen kautta.

Mulla ei ole yhtään niin surkeaa ystävää, että haluaisin kuormittaa heitä traumoillani. Pitäisi olla aika sairas ihminen, että haluaisi viikoittain keskustella kokemastani seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Olen käynyt terapiassa useamman kerran ja terapeutteja on sekä hyviä että huonoja. Viime vuodet olen pärjännyt ihan omillani ja tulen pärjäämään jatkossakin. Ilman terapiaa tuskin olisin tässä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se terapia on toisille enemmän täsmäase kuin toisille. Minulla nyt 2 vuotta takana ja ammattitaitoinen psykoterapeutti, mutta en usko, että hänellä tai paljon kenelläkään muullakaan on välineitä minua auttaa. Kun on näin epäluuloinen ja umpinainen kuin minä muutoksen tulee löytyä sisältä, on siihen muutokseen ja parantumiseen hyvin vaikea ulkopuolelta ohjata.

Olet asian ytimessä. Terapia auttaa ainoastaan jos on itse valmis muutokseen. Aivan kuten tupakoinnin lopettaminen tai Alkon jättäminen vaatii omaa tahtoa.

Uskallusta se vaatii. Terapeutti auttaa alkuun, mutta itse on tehtävä se työ.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis jos on vuosien vakavaa traumaa takana niin ei kukaan ystävä voi tai halua sellaista kuunnella, eikä pysty siinä auttaa. Terapiassa on tarkoitus kertoa hävettävät ja vaikeat asiat luottaen, että ne otetaan vastaan ilman, että toinen järkyttyy kamalasti ja vaihtaa hämmennyksessään puheenaiheen vaikka koiraansa.

Mikä mulla menee ohi, kun en vaan tajua, että miten traumasta kertominen auttaisi jotenkin siinä traumassa? Miksi mun olo paranisi siitä yhtään, että joku tyyppi tietää, että mulle kävi ikävä juttu? Toki jos siihen traumaan liittyy vaikka valtavia häpeän tunteita, niin ehkä siihen sitten voi auttaa tulla kohdatuksi tms., mutta eihän se sitä itse traumamuistoa poista silti mihinkään.

Sulla menee ohi aika paljonkin. Lyhyesti, siinä on iso ero, jääkö trauma elämään vai muuttuuko se muistoksi. Terapeutti voi auttaa työstämään trauman niin, ettei sihen tempaudu aktiivisesti mukaan. Olen itse kärsinyt kokemani väkivallan vuoksi ptsd:stä eikä itselläni ollut kykyä harjoitella ahdistavia tilanteita ja kestää niistä aiheutuvaa tuskaa ilman terapeutin apua, vaikka olen erittäin hyvin perehtynyt psykologiaan ja psykiatriaan.

Jotkut meistä kantavat jopa ylisukupolvisia traumoja kehossaan ja mielessään. Tämä voi koskea jopa niitä, jotka ovat kaikkein pärjäävimmän ja vahvimman oloisia.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin kaksi lääkäriä sanoi terapian olevan ilman tieteellistä pohjaa, toinen ihmetteli miksi Kela korvaa huuhaahoitoja.

Heinä en sanoisi mitään kun itse keksivät huuhaa diagnooseja ja määrää niihin huuhaa lääkkeitä ja sivuoireisiin lisää huuhaalääkkeitä.

Koin terapia juttelun vastenmielisenä kun terapeutti ei siihen osallistunut juuri lainkaan. En jaksa yksinään höpöttää.

Ei auttanut mitään ja oli kallista.

Luulin että hänellä olsi jotain vinkkiä tai ohjetta minulle ollut mitta ei mitää apua tullut. Ihme terapia.

Terapiasta hyötyvät eniten ne, jotka ovat motivoituneita, pystyvät pohtimaan mielensä liikkeitä ja valmiita edistämään asioita myös terapiakertojen välillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mitään hyötyä terapiasta. Joku kuuntelee rahaa vastaan, täysin virkamoodissa esittäen kiinnostunutta, ja oikeasti ketään ei kiinnosta.

Eikä muutoinkaan loputon narsistinen itsensä kelailu ole tervettä, ei menneisyyttä voi muuttaa joten se kannattaa vain laittaa taakseen. Vellominen vain pahentaa tilannetta.

Ei vellominen ole terapian tarkoitus.

Mikäli asiakas/potilas ei itse yritä löytää parannuskeinoa ei voi mitään tapahtuakaan.

Siinä on itse taisteltava, terapeutti on vain tukihenkilö, ei sen varsinaisen työn suorittaja.

Näin juuri. Ja se onkin jännää miten narsistiset ihmiset halveksivat terapiaa eniten. Se ei estä heitä leimaamasta terapiassa käyviä narsistisiksi, itsekeskeisiksi ja säälittäviksi. Juuri massiivisen projisointitaipumuksen takia terapia hyödyttää hyvin huonosti narsisteja jos lainkaan. He saattavat oppia vain lisää temppuja joilla nujertaa ja pilkata muita.

Terapian perimmäinen tarkoitus on kuitenkin henkinen kasvu ja persoonallisuuden rakentavan ja myönteisen puolen vahvistaminen ja tukeminen. Narsismin koko ydin on kielteisyydessä, mitätöinnissä, valehtelussa ja tuhoavuudessa. Terapeuttikin joutuu maalitauluksi, narsistinen hullu kokee hänet vain kilpailijana joka täytyy nujertaa.

Ei terapia näitä ihmisiä hyödytä tipan tippaa. Eivät he halua tuntea itseään vaan nimenomaan paeta sitä. Eivätkä he edes kärsi pahuudestaan. Ympäristö kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis jos on vuosien vakavaa traumaa takana niin ei kukaan ystävä voi tai halua sellaista kuunnella, eikä pysty siinä auttaa. Terapiassa on tarkoitus kertoa hävettävät ja vaikeat asiat luottaen, että ne otetaan vastaan ilman, että toinen järkyttyy kamalasti ja vaihtaa hämmennyksessään puheenaiheen vaikka koiraansa.

Mikä mulla menee ohi, kun en vaan tajua, että miten traumasta kertominen auttaisi jotenkin siinä traumassa? Miksi mun olo paranisi siitä yhtään, että joku tyyppi tietää, että mulle kävi ikävä juttu? Toki jos siihen traumaan liittyy vaikka valtavia häpeän tunteita, niin ehkä siihen sitten voi auttaa tulla kohdatuksi tms., mutta eihän se sitä itse traumamuistoa poista silti mihinkään.

Ei se autakaan. Trauman muistelu itseasiassa vahvistaa aivoissa traumaan liittyviä kytkentöjä. Lisäksi ihminen ei muista itse tilanteita vaan kykenee muistamaan vain edellisen kerran kun asiaa ajatteli. Näin traumaan saattaa siirtyä tunteita sekä merkityksiä joita ei edes ollut trauman taphtumishetkellä. Ja mukavana bonuksena oma kokemus kun syyllistetään siitä kun en näytä tunteita tarpeeksi tai lainkaan kun kerron jonkun asian minkä olen mielessäni vatvonut jo tuhat kertaa 20 vuotta sitten ja kertonut kymmenelle ammattilaiselle. Kyllä ne omatkin jutut alkaa vanheta jossain vaiheessa eikä niitä jaksa enää itkeä. Ja ihan kuin traumat olisi elämässä loppuneet , kyllä niitä on tullut paljon lisää.

Harmi, että noin monella on huono kokemus terapiasta. Itsellä asia on kuitenkin päinvastainen. Olen käynyt terapiassa vasta pari kuukautta, mutta oloni on jo paljon parempi. Tykkään keskustella ongelmista ja huolista muidenkin kanssa ja kyllä se hetken auttaa mielipahaan, mutta kyllä todellisen avun olen ongelmiini terapiasta saanut.

Olin hyvin tarkka terapeuttia etsiessä, että hänellä tulee olla psykologin koulutus takana. Sairaan- tai lähihoitajan koulutusta taustalla en olisi hyväksyny. Uskon, että tämä on vaikuttanut paljon tyytyväisyyteeni terapeuttiani kohtaan. Terapeuttini on alusta saakka vaikuttanut oikeasti kiinnostuneelta ja motivoituneelta tekemään työnsä kunnolla. Hän on kirjottanut paljon ylös muistiin joka kerralla ja nostaa välillä sellaisiakin asioita esille, joita en edes muistanut enää kertoneeni. Koskaan hän ei ole painostanut jatkamaan terapiaa tai puhumaan jostain tietystä aiheesta vaan olemme aina menneet minun mieleni mukaan.

Jos vaan on varaa, suosittelen menemään yksityiselle terapeutille. Uskon, että yksityiseltä saa parempaa palvelua tässä tapauksessa kuin julkiselta sektorilta. Myös erilaisiin terapiamuotoihin kannattaa tutustua eikä tyytyä tavalliseen psykodynaamiseen psykoterapiaan, jos se ei vaikuta siltä, mitä oikeasti tarvitset.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtääkseni ihan käypä hoito-suosituksena psykoterapiaa tarjotaan masennukseen tai ahdistukseen. Jotta kp-suositukseksi hyväksytään niin pohjalla täytyy olla vankka tieteellinen pohja eli en jaksa uskoa nettikommentoijien omia kokemuksia jos mietitää yleisesti toimiiko psykoterapia.

Kannattaa myös muistaa, kun lukee muiden kokemuksia, että ihmismieli uskoo tarinallisia yksilökokemuksia helposti, kun taas tieteellinen tieto on vaikeammin omaksuttavaa ja saattaa siksi joutua sivuutetuksi.

Vankka tieteellinen pohja on vähän suhteellinen käsite. Viime vuonna julkaistun laajan, yli sata meta-analyysia ja 3782 RCT-tutkimusta 650 517 koehenkilöä käsittävän tutkimuskatsauksen mukaan sekä psykoterapia että psyykenlääkkeet ovat heikkotehoisia lähes kaikkien psykiatristen sairauksien hoidossa. SMD (standardized mean difference) oli 0.34. Esimerkiksi masennuksen hoidossa sen pitäisi olla 0.78 että sitä edes kunnolla havaitaan (kliinisesti merkitsevä), yhdistetty psykoterapian ja lääkityksen teho oli 0,37. Pitkällä aikavälillä psykoterpia voi olla joillakin ihmisillä toimiva ratkaisu, mutta lyhyellä aikavälillä sen teho on yhtä surkea kuin lääkkeiden. Tosin hyvä puoli siinä on, että se vaurioittaa aivoja ja häiritsee kehon toimintoja vähemmän kuin psyykenlääkkeet. Vähän kuin vertailisi huumeiden vetämistä ja uskontoon hurahtamista keskenään, kumpikaan ei mullista ihmisten elämää kovinkaan merkittävästi mutta molemmat tuottavat rahaa ja valtaa tärkeille ihmisille ja vaikutusvaltaisille instituutioille. Käypä hoito -suositukset viittaavat usein yksittäisiin, hoitomuotojen hyötyjä liiotteleviin ja tutkimuksiin vielä vääristäen niiden oikeita tuloksia. 

https://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1002/wps.20941

Pieni varoituksen sana. Psykoterapia voi mennä myös pieleen. Itse olen joutunut tilanteeseen, jossa terapeutti ei osannut käsitellä traumaani, vaan joko ammattitaidottomuuttaan, tai silkkaa ihmisyyttään alleviivasi ja vahvisti sitä. Tuli aika karua jälkeä, eikä niitäkään osattu hoitaa.

Vierailija kirjoitti:

jos on yli kymmenen vuotta käynyt terapiaa ja mikään ei muutu...... en usko kyseisen ihmisen kykyyn ottaa vastuuta tervehtymisestään. tai kykyyn ajatella....ja hullua että meditoi, opettaa sitä muille, on sekaisin kuin seinäkello, ja on sitä sun tätä vertaistukea. ei halua muuttua, jos tuet juoksee?

Kenestä tässä on nyt kysymys? Oli hieman vaikea kyllä saada tästä oikein ymmärrettyä pointtia. Joku meditaatio-opettaja on sekaisin? Missä ja kuka?