Muita, jotka eivät oikein usko terapiaan?

Keskustelu auttaa joitakin, ei kaikkia. Mielenterveys voi kärsiä hyvin monista syistä. Ei kaikkia voi laittaa samaan laariin.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu vähän ehkä terapiamuodosta ja terapeutista. Onko se psykologi vai psykoterapeutti? Terapian muotojakin on useita, osa vaativampia ja pidempiä, osa taas keveämpiä ja lyhytaikaisia. Psykologiaa vuosia opiskellut ymmärtää paremmin ajatuksesi kuin matti meikäläinen. 

Voi olla, tai sitten ei. Jos on liian siellä teoreettisessa maailmassa, ei välttämättä oo sopivantasoinen ymmärrys. Se että toisten ajatuksia vois jotenki opetella ymmärtään on hassua, en usko siihen :D

Ei juttelulla parannukaan. Vaan harjoituksilla.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se vaan auttaa. Itse asiassa ainoa asia kun auttaa. Olet mitä ajattelet ja jos ajattelet päin helvettiä, niin olo paranee kun opettelee ajattelemaan fiksummin. Ja nykyään neurotiede jo tukee tätä. Näin niinkuin lyhyesti virsi kaunis.

Minut on stigmatisoitu jo vuosia sitten terveydenhuollossa väärin annetulla diagnoosilla Ja sama homma jatkuu edelleenkin. Ja ainakin psykiatria julkisella puolella perustuu pelkästään diagnoosiin ja lääkityksiin, joihin asiantuntijat takertuvat. 

Itselläni on kestänyt ainakin viisi vuotta ahdistus ja masennus yhtä jaksoisesti. Ja kaikki elämässä olevat asiat ovat joko kadonneet, tai perusturvallisuutta luovat asiat romahtaneet. Ja jäljellä ei ole enää muuta, kuin pohjatonta väsymystä. Enkä todellakaan kuvittele harhaisesti, vaan oikeasti näin on asiat  elämässäni. Koen, että minulla ei ole elämässä enää mitään. Auttaako siihen "fiksu ajattelu", kuten sanoit. Tai jokin terapia? Kun kerran Suomessa oleva psykiatria ei edes pohjaudu esim. mihinkään avoimeen ja ongelmien ratkaisemispohjaisuuteen.

Jos terapian taso on sitä, että jutellaan niitä näitä kuten ystävien kanssa konsanaan ei varmasti minkäänlaisia tuloksia saavutetakaan. Mutta jos terapeutti on alansa ammattilainen ja ymmärtää miten ihmisen mieli toimii ja tietää millä tavalla asian kanssa edetään, niin varmasti hyötyä on.

Ei mitään hyötyä terapiasta. Joku kuuntelee rahaa vastaan, täysin virkamoodissa esittäen kiinnostunutta, ja oikeasti ketään ei kiinnosta.

Eikä muutoinkaan loputon narsistinen itsensä kelailu ole tervettä, ei menneisyyttä voi muuttaa joten se kannattaa vain laittaa taakseen. Vellominen vain pahentaa tilannetta.

Vierailija kirjoitti:

Ei mitään hyötyä terapiasta. Joku kuuntelee rahaa vastaan, täysin virkamoodissa esittäen kiinnostunutta, ja oikeasti ketään ei kiinnosta.

Eikä muutoinkaan loputon narsistinen itsensä kelailu ole tervettä, ei menneisyyttä voi muuttaa joten se kannattaa vain laittaa taakseen. Vellominen vain pahentaa tilannetta.

Ei vellominen ole terapian tarkoitus.

Mikäli asiakas/potilas ei itse yritä löytää parannuskeinoa ei voi mitään tapahtuakaan.

Siinä on itse taisteltava, terapeutti on vain tukihenkilö, ei sen varsinaisen työn suorittaja.

Minulla terapia päättyi vuorovaikutusongelmiin. Alkoi tulla suoraa komentelua tehdä niin tai näin. Voimavaroja ei otettu huomioon. Lopetin, en jaksanut kuunnella komentelua. Tuntui aivan järjettömältä maksaa siitä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se vaan auttaa. Itse asiassa ainoa asia kun auttaa. Olet mitä ajattelet ja jos ajattelet päin helvettiä, niin olo paranee kun opettelee ajattelemaan fiksummin. Ja nykyään neurotiede jo tukee tätä. Näin niinkuin lyhyesti virsi kaunis.

Tuo on kyllä totta, miten ajatukset luo olotilan ja todellisuuden, joten ajatuksia kannattaa tietoisesti valita millasia ruokkii. Tuota vaan en oo ammattilaisilta oppinut, vaan itse tutustunut erilaisiin aihepiireihin ja tietenki käytännössä huomannu sen.

Vierailija kirjoitti:

Minulla terapia päättyi vuorovaikutusongelmiin. Alkoi tulla suoraa komentelua tehdä niin tai näin. Voimavaroja ei otettu huomioon. Lopetin, en jaksanut kuunnella komentelua. Tuntui aivan järjettömältä maksaa siitä.

Terapeutin käytöksen takia olo oli terapiassa ahdistunut ja turvaton. Kai minusta yritettiin jotenkin haastamalla psyykata reipasta suoriutujaa, mutta se vain ahdisti. Koin itseni terapiassa täysin riittämättömäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se vaan auttaa. Itse asiassa ainoa asia kun auttaa. Olet mitä ajattelet ja jos ajattelet päin helvettiä, niin olo paranee kun opettelee ajattelemaan fiksummin. Ja nykyään neurotiede jo tukee tätä. Näin niinkuin lyhyesti virsi kaunis.

Tuo on kyllä totta, miten ajatukset luo olotilan ja todellisuuden, joten ajatuksia kannattaa tietoisesti valita millasia ruokkii. Tuota vaan en oo ammattilaisilta oppinut, vaan itse tutustunut erilaisiin aihepiireihin ja tietenki käytännössä huomannu sen.

Itselle on muodostunut kuva, että oikeasti hyviä terapeutteja on todella vähän.

Varsinkin jos terapeutin virkaa suorittaa sairaanhoitaja, ei odotukset ole erityisen korkealla.

Pitää muistaa, että ihmiset maksavat myös personal trainereista.

Ikään kuin olisi jotakin rakettitiedettä toimia seuraavasti:

-opettele syömään

-opettele lepäämään

-opettele turvallinen tekniikka junttipunttiin

-älä ole pikku æmmæ, anna mennä

Melko sama homma terapiassa, on vaan kallimpaa.

Luulin, että pääsen jännittävälle matkalle kun terapeutti löytää mieleni sopukoista piirteitä. Näin ei ollut. Turhan lässytystä ja itsestäänselvyyksiä. Itse suunnittelen ja toteututan elämäni matkan. Terapeutti oli kuin lehti aalloilla. Hipaisi alustani tietämättä todellisesta lastista. Moni muukin lehti hipaisi.

Paras terapeutti olisi sellainen, joka on itse noussut joskus sieltä masennuksen suosta ja kykenisi ymmärtämään mitä se on ja miten se prosessi etenee.

Vierailija kirjoitti:

Pitää muistaa, että ihmiset maksavat myös personal trainereista.

Ikään kuin olisi jotakin rakettitiedettä toimia seuraavasti:

-opettele syömään

-opettele lepäämään

-opettele turvallinen tekniikka junttipunttiin

-älä ole pikku æmmæ, anna mennä

Melko sama homma terapiassa, on vaan kallimpaa.

Aika samoissa hinnoissa taitaa personal traineritkin olla.

Vierailija kirjoitti:

Luulin, että pääsen jännittävälle matkalle kun terapeutti löytää mieleni sopukoista piirteitä. Näin ei ollut. Turhan lässytystä ja itsestäänselvyyksiä. Itse suunnittelen ja toteututan elämäni matkan. Terapeutti oli kuin lehti aalloilla. Hipaisi alustani tietämättä todellisesta lastista. Moni muukin lehti hipaisi.

Ehkä hirveintä on paljastaa terapeutille joku vaikea kokemus tai muu haavoittuvuus, jonka terapeutti sen jälkeen unohtaa / sivuuttaa. Pyydät esimerkiksi terapeuttia toimimaan tietyllä tavalla, koska nykyinen toiminta tuo mieleen kipeän kokemuksen. Asiasta puhutaan, mutta mikään terapeutin toiminnassa ei muutu. Terapiaa ei tuollaisessa tilanteessa pysty mitenkään jatkamaan.

Ystävä ei ole omien henkilökohtaisten tragedioiden likasanko. Parempi jutella ne kauheimmat asiat ulkopuolisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulin, että pääsen jännittävälle matkalle kun terapeutti löytää mieleni sopukoista piirteitä. Näin ei ollut. Turhan lässytystä ja itsestäänselvyyksiä. Itse suunnittelen ja toteututan elämäni matkan. Terapeutti oli kuin lehti aalloilla. Hipaisi alustani tietämättä todellisesta lastista. Moni muukin lehti hipaisi.

Ehkä hirveintä on paljastaa terapeutille joku vaikea kokemus tai muu haavoittuvuus, jonka terapeutti sen jälkeen unohtaa / sivuuttaa. Pyydät esimerkiksi terapeuttia toimimaan tietyllä tavalla, koska nykyinen toiminta tuo mieleen kipeän kokemuksen. Asiasta puhutaan, mutta mikään terapeutin toiminnassa ei muutu. Terapiaa ei tuollaisessa tilanteessa pysty mitenkään jatkamaan.

Mainitsin toiveesta heti terapian alussa. Ilmoitin sitten päättäväni terapian, koska terapeutin toiminta tuntuu pahalta aiempien kokemusten valossa. Lopussa tuli sitten terapeutilta lässytystä miten kuormitus voi nostaa vanhoja asioita pintaan. Saatana sentään, olin heti alussa kertonut miltä toiminta minusta tuntuu. Kyse ei ollut mistään yllättävästä asioiden kärjistymisestä ulkopuolisen paineen takia, vaan ihan puhtaasti terapeutin välinpitämättömyydestä asiakkaan toiveita kohtaan.

Joo. Ihmiset, joilla ei ole mielenterveysongelmia, puhuu usein terapiasta kuin se olisi ihmelääke. Pisin yhtäjaksoinen terapiassa käyminen kesti yli vuoden, ehkä n. puolitoista, mutta senkin apu oli aika vähäinen lopulta. Mitään konkreettista siellä ei saavutettu. Menin sinne, kerroin huolistani, terapeutti jotenkin kommentoi niitä ja sitten lähdin pois edelleen pahalla mielellä huolistani.

En ymmärrä, miten se pelkkä ongelmista puhuminen auttaisi edes teoriassa. Jos minulla olisi nälkä, auttaisiko minua jutella siitä, kuinka paljon minulla on nälkä? No ei auttaisi, vaan nälkä lähtisi sitten, kun saisin jotain ruokaa. Sama juttu terapian kanssa: jos se pahan mielen syy ei poistu, niin ei se paha mielikään mihinkään häviä pelkällä juttelulla. Toki joillekin osuu huonompi onni siinä, että kaikille ongelmille ei voi tehdä mitään, ja mielestäni on ainakin johonkin rajaan asti ihan normaalia tuntea niistä surua. Parempi hyväksyä se kuin hakata päätään seinään ja heittää satasia johonkin terapiaan, joka ei kykene muuttamaan tosiasioita.

En ole käynyt oikeassa terapiassa mutta kylläkin puhumassa monella eri tyypillä. 

Suurin osa näistä joille ensin ohjataan juttelemaan on sellaisia "mitä tänään kuuluu?" -lässyttäjiä ja se on täysin hyödytöntä. Noiden käyntien jälkeen on välinpitämätön olo, ihan kuin ei olisi edes käynyt.

Yksi osasi kysellä järkeviä kysymyksiä ja sai ajattelemaan. Noiden käyntien jälkeen oli välillä todella hirveä ja vihainen olo, minkä otan merkkinä siitä että niistä käynneistä oli ainakin jotain hyötyä. Niitä olisi vain pitänyt voida jatkaa mutta tilanne jäi siihen että asioita avattiin vähän ja sitten jätettiin sikseen.