Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Säilytitkö jonkun pienen arkisen asian läheisen kuoleman jälkeen?
17.08.2015 |
Äitini kuolemasta on nyt vuosi, ja olen huomannut, etten ole vieläkään jostain syystä hennonut poistaa hänen numeroaan puhelimestani. Toki tiedän, että äiti ei enää vastaa, eikä hänellä ollut edes itse nauhoitettua vastaaja-viestiä. Enkä varmaan jollain tasolla edes "uskaltaisi" soittaa tuohon numeroon enää. Lieneekö kyseessä joku viimeinen halu pitää kiinni tai pitää tuntuva muisto tai jotain, en tiedä.
Onko muilla ollut tällaisia pieniä ja tavallaan merkityksettömiä arkisia juttuja, mistä ei ole halunnut luopua läheisen kuoleman jälkeen?
Kommentit (60)
Aika paljonkin, kun katsoo mitä muut ovat säästäneet niin vähän nolottaa...
Isän numero poistui vasta puhelimen vaihduttua, ehti olla vuosikaudet vielä tallella. Hänen tavaroitaan on kaksi pahvilaatikollista -ei ne suuria ole mutta silti. Siellä on lompakko, sotilaspassi, koulutodistuksia, työtodistuksia, pienen pieniä turhia esineitä jotka hänellä oli "ollut aina": joitain pinssejä, bensiinikäyttöinen risa koristesytkäri, piippu, tuhkakuppi, avainketju ja sen sellaista. Pitkään säilytin yhtä hirveän hajuista nahkatakkia, onneksi vihdoin sain siitä luovuttua.
Isän kuolemasta tulee yhdeksän vuotta nyt syksyllä. Kaikki hänen itselleni tai esikoiselleni lähettämät kortit olen säästänyt. Nuorempia lapsiani hän ei ehtinyt nähdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pappa kuoli 8 vuotta sitten. Minulla on yksi hänen kauluspaidoistaan. Todella suuri kulahtanut vaaleanvihreä ruutupaita. Monta nappiakin jo lähtenyt. Vanhat öljytahratkin hihoissa jotka eivät ole täysin lähteneet pesussa pois. Käytän paitaa yöpaitana ja muutenkin kotipaitana lähes joka päivä. En pysty heittämään pois vaikka tämä onkin hauras ja kangas rikki monesta kohtaa. Olin 13v kun pappa kuoli, ja otti kovasti tunteisiin kun muutama kaveri piti minua sairaana ja että olen sekaisin koska pidän papan paitaa. Tälläkin hetkellä paita on päälläni ja eilen se repesi hieman lisää. Vaikka kuinka räsyiseksi menee niin en tahdo luopua...
Mummulla, äidilläni ja enollani on vieläkin papan numero puhelimissaan. Itsellänikin oli monta vuotta papan numero kunnes puhelin hajosi enkä saanut uuteen siirrettyä numeroita.
Siirsin äitini numeron pojalleni, joka sai oman puhelimen. Hänellä on tallessa myös mummun antama vanha lompakko. Käytän äidille ostamaani yöpaitaa. Paljon muutakin on tallessa - raskasta käydä tavaraa läpi. On niin ikävä äitiä vieläkin. Syöpä vei kultaisen ihmisen.
Mullakin on mummon numero vielä puhelimessa, vaikka hänen kuolemasta on jo monta vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 12:20"]Alko itkettää kun luin tätä ketjua...
[/quote]
Meinasin kommentoida ihan samaa. Liikutuksen kyyneleet vaan valuu... :`(
Mieheni pappa kuoli 2 vuotta sitten. Hänellä on tallessa pappansa reinot. Pohjasta aivan kuluneet ja rikki, mutta miehelle ne ovat tärkeät ja ovat kenkien seassa kenkähyllyllä käyttämättöminä. Mieheni käytti niitä reinoja melkein vuoden.
Muutimme juuri uuteen asuntoon ja olimme uutta sohvapöytää vailla. Anoppi sitten sanoi että vintillä on hänen isänsä vanha sohvapöytä jos se kelpaa meille. Haimme pöydän vintiltä ja miehen sisarukset (veli 13v, sisko 16, sisko 21) tulivat katsomaan pöytää ja kertoivat muistojaan papan huoneesta jossa sohvapöytä oli ja mitä kaikkea pöydällä on ollut yms ja mitä kaikkea hauskaa oluvat kokeneet sen pöydän ympärillä....siis aivan kaikkea. Tuli itsellekin itku silmään siitä hetkestä.
Kuolema oli mieheni perheelle raskas, koska pappa asui heidän kotonaan alusta asti...pappa osittain kasvatti lapset mieheni äidin kanssa koska mieheni isä oli rekkamies ja oli maailmalla paljon. Ei mies paljoa papasta puhu, mutta kun sohvapöytä tuotiin vintiltä niin mies hieman romahti sillä hetkellä. Näen hänestä että hän on onnellinen että sohvapöytä on nyt olohuoneessamme<3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on mummoni päiväkirja nuoruusvuosilta,piironki ja keittiön pöytä.Toisen mummoni sormus sormessa jne.
Paljon on näköjään miehiäkin menetetty :( Voimia teille ja kaikille muillekin. Jos menettäisi aviomieheni... vaikeaa edes ajatella. En tiedä miten kestäisin sen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käytän yövillasukkina mummun kutomia villasukkia, jotka sain joskus teini-ikäisenä. Mummu käväisee usein mielessä unille ruvetessa.
[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 22:05"]Nahkainen hiussolki. Irrotin sen siskoni hiuksista sairaalan kappelissa. Joskus pyörittelen sitä kädessäni ja kuvittelen, miten siskoni on sitonut sillä hiuksensa kiinni monet kerrat. Itse en raaski sitä käyttää. Voi pikkuinen sisko miten kova ikävä minulla sinua on.
[/quote]
Tämä kosketti kovasti. Itsekin olen pikkusisko ja tuo viimeinen lause on sellainen, jonka oma siskonikin voisi kirjoittaa jos minulle jotain kävisi. Halauksia sinulle. <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainoa setäni oli ostanut minulle nimelläni varustetun pyyhekumin, mutta kuoli ennen kuin ehti antaa sitä minulle. Se löytyi myöhemmin kun perheensä raivasi sedän tavaroita, ja kumi on tallessa edelleen, vaikka sedän kuolemasta on 25 vuotta.
Iskän nro löytyy puhelimesta, enkä poista.
Samoin yksi flanellipaita mitä käytän aina silloin tällöin kotona. En ole pessyt paitaa ettei tuoksu häviä. Iskän tyyny on myös tallella
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veljeni tavaroita minulla on, niiden joukossa hiusharja. Kuljet aina vierellani, J.
Haluaisin soittaa äidin vastaajaan, mutta eihän sitä enää ole, kun ei ole liittymää. Äiti oli myös ystävä, teimme paljon asioita yhdessä. Ikävä ♥
Minulla on myös isäni puhelinnumero edelleen kuuden vuoden jälkeen. Ja isän sormus kaulaketjussa. Olin 13-vuotias, kun isä kuoli kolarissa.
[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 11:34"]Minulla on myös isäni puhelinnumero edelleen kuuden vuoden jälkeen. Ja isän sormus kaulaketjussa. Olin 13-vuotias, kun isä kuoli kolarissa.
[/quote]
Ja äidilläni on omansa ja isän kihlasormukset riipuksessa tallessa, sekä uutinen kolarista.
No joo, aika paljonkin oikeastaan, kun ottaa huomioon, että kuolemasta on jo pian viisi vuotta. Vauvan kelakortti on tallessa, samaten aika isojakin, tilaavieviä juttuja, kuten pinnasänky, vaunut ja potta. Pitäisi hankkiutua niistä eroon, koska ei minulla ole tilaa säilytellä isoja, tarpeettomia tavaroita. Mutta niistä luopuminen on nyt jo tosi vaikeaa. Olisi pitänyt heti alussa myydä pois kaikki isot jutut, silloin se myyminen kävi helpommin.
[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 11:39"]
No joo, aika paljonkin oikeastaan, kun ottaa huomioon, että kuolemasta on jo pian viisi vuotta. Vauvan kelakortti on tallessa, samaten aika isojakin, tilaavieviä juttuja, kuten pinnasänky, vaunut ja potta. Pitäisi hankkiutua niistä eroon, koska ei minulla ole tilaa säilytellä isoja, tarpeettomia tavaroita. Mutta niistä luopuminen on nyt jo tosi vaikeaa. Olisi pitänyt heti alussa myydä pois kaikki isot jutut, silloin se myyminen kävi helpommin.
[/quote]
Lähetän sinulle ison lämpimän virtuaalihalauksen! Voin vain kuvitella, miten vaikea näistä on luopua. Ehkä voisit etsiä niille lämpöisen kodin etsimällä esim. netin kautta lapsiperheen, joka todella tarvitsee niitä? Saisi ehkä pienen hyvänmielen tuulahduksen, kun tietäisi niiden menevän tosi tarpeeseen? -Ap
Alue: Aihe vapaa
Kannoin mieheni passia pitkään käsilaukussani, kunnes tajusin että ulkomaille lähdettäessä olisi ehkä hieman seliteltävää tulleissa jos se olisi mukanani. Nykyään se on samassa piironginlaatikossa omani kanssa ja aina matkalle lähtiessäni katson sitäkin. Paljon on muutakin, lomapakko, jotain vanhoja kenkiä, nesesääri ja parranajokone omalla paikallaan vessan kaapissa, mutta tuo passi on minulle tärkein.