Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Säilytitkö jonkun pienen arkisen asian läheisen kuoleman jälkeen?
17.08.2015 |
Äitini kuolemasta on nyt vuosi, ja olen huomannut, etten ole vieläkään jostain syystä hennonut poistaa hänen numeroaan puhelimestani. Toki tiedän, että äiti ei enää vastaa, eikä hänellä ollut edes itse nauhoitettua vastaaja-viestiä. Enkä varmaan jollain tasolla edes "uskaltaisi" soittaa tuohon numeroon enää. Lieneekö kyseessä joku viimeinen halu pitää kiinni tai pitää tuntuva muisto tai jotain, en tiedä.
Onko muilla ollut tällaisia pieniä ja tavallaan merkityksettömiä arkisia juttuja, mistä ei ole halunnut luopua läheisen kuoleman jälkeen?
Kommentit (60)
Mulla on lähinnä tavaroita jotka on itsellä käytössä, siis laukkuja ja vaatteita ym. Tietoisesti pistin kaiken veke, ihan koska haluan vaalia muistoja materian sijaan. 20 vuotias tyttö, äidin kuolemasta muutama vuosi. Se mikä naurattaa joskus on se että mulle tulee edelleen huono omatunto kun käytän äidin kallista nahkalaukkua koska en saanut ikinä sitä äidin eläessä lainata :D vaikka munhan se nyt on... Istuu silti tiukassa mun päässä että se on äidin haha hassu mieli
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mieheni kuolemasta on puoli vuotta enkä ole vielä hävittänyt muuta kuin lääkkeet ja muun syöpään liittyvän sekä hammasharjan. Muuten kaikki on niinkuin ne oli ennenkin. En tiedä mitä säästän lopullisesti.
[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 11:46"]
[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 11:39"]
No joo, aika paljonkin oikeastaan, kun ottaa huomioon, että kuolemasta on jo pian viisi vuotta. Vauvan kelakortti on tallessa, samaten aika isojakin, tilaavieviä juttuja, kuten pinnasänky, vaunut ja potta. Pitäisi hankkiutua niistä eroon, koska ei minulla ole tilaa säilytellä isoja, tarpeettomia tavaroita. Mutta niistä luopuminen on nyt jo tosi vaikeaa. Olisi pitänyt heti alussa myydä pois kaikki isot jutut, silloin se myyminen kävi helpommin.
[/quote]
Lähetän sinulle ison lämpimän virtuaalihalauksen! Voin vain kuvitella, miten vaikea näistä on luopua. Ehkä voisit etsiä niille lämpöisen kodin etsimällä esim. netin kautta lapsiperheen, joka todella tarvitsee niitä? Saisi ehkä pienen hyvänmielen tuulahduksen, kun tietäisi niiden menevän tosi tarpeeseen? -Ap
[/quote]
Kiitos :) Joo, jotain tällaista ratkaisua olen ajatellut, koska en mitenkään voisi vain heittää niitä kokonaan roskiin. Niihin liittyy liian paljon muistoja.
Mieheni kuolemasta on kolme vuotta. Säästin hänen lompakon ja muutamia vaatteita, joitan käytän kotivaatteina.
Säilytin äitini kahdet kengät, vaikka ne on ainakin 3 numeroa liian isot. Samoten jotain vaatteita. Joskus kun tulee ikävä, puen äitini paidan päälle ja heti on parempi olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sormus, jonka isäni osti äidilleni kun synnyin. Äitini kuoltua olen pitänyt sitä kaulaketjussa.
Pidin myös äitini rannekellon, vaikka se on rikki.
Vauvan sukat, jotka piti pukea päälle kun lähdetään yhdessä kotiin sairaalasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen säästänyt äitini kuoltua muutaman vaatteen joita voin käyttää vaikka ovatkin hieman isoja ja äidin korut ovat päivittäin käytössä. Puhelinnumeroa en varmaan ikinä olisi pystynyt poistamaan ellei edellinen kännykkäni olisi hävinnyt niin ettei osoitekirjaa voinut siirtää uuteen. Äidin numeron tietoinen lisääminen uuteen puhelimeen olisi tunyunut jo todella oudolta. Ihan hyvä muutenki ettei sitä enää ole, liian usein tuli varsinkin pienessä humalassa paha mieli kun näki sen osoitekirjan ensimmäisenä ja automaattinen reaktio oli että pitääpä soittaa äitille kun ei ole hetkeen juteltu ja sitten vasta muisti että ei enää voi soittaa. En äidin kuoltua pystynyt avaamaan äidin tekstiviestiketjua koskaan ennenkuin se puhelin tippui ja se vähän harmittaa että olisi kuitenkin halunnut käsitellä senkin surun mitä niiden viestien lukeminen olisi tuonut pintaan ja olisi ollut mukava lukea vanhoja arkisia tekstiviestejä kun kuoleman jälkeen muistot olivat ihan liiaksi äidin sairauden leimaamia. Tässä kuussa kaksi vuotta kuolemasta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surullinen olo kun luen tätä. Voimia kaikille läheisen menettäneelle. <3
Minäkin toivotan kaikille voimia. Tämä ketju on ihmeen asiallinen ja kaunis. Se lohdutti minua, kiitän teitä koko sydämestäni näistä tarinoista. Olen se, joka säästi ne miehen puserot ja nuuhkii niitä. En muistanut tuossa kirjoittaa, että säästin myös hänen kännykkänsä sellaisenaan. Nyt katkaisin liittymän pari viikkoa sitten. Eihän se maksanut kuin 2,90 e/kk, ja kun ei kukaan soitellut niin ei tullut muita kuluja. Halusin vaan niin kauan, että se liittymä olisi olemassa. Hänen tapanaan oli aina vastata minulle puhelimeen "darling?", joten halusin säästää kuvitelman että soittamalla tuohon numeroon sieltä kuuluisi tämä vastaus.
Puhelinnumeron poistin, kun isä kuoli. Viimeinen lompakko ja taskukalenteri on tallessa. Lompakossa jotain kuitteja ostoksista ja muuta. Kalenterissa merkintöjä viimeisistä kuukausista ja mitä oli suunnitellut syksyksi.
Mulla on tallessa ukkini Zippo-sytkäri. Se oli sillä mukana jatkosodan sotareissuilla.
Nahkainen hiussolki. Irrotin sen siskoni hiuksista sairaalan kappelissa. Joskus pyörittelen sitä kädessäni ja kuvittelen, miten siskoni on sitonut sillä hiuksensa kiinni monet kerrat. Itse en raaski sitä käyttää. Voi pikkuinen sisko miten kova ikävä minulla sinua on.
Alue: Aihe vapaa
Löysin pari vuotta sitten mieheni kuolleena viereltäni, aamulla herätessäni. Vein kaikki muut hänen vaatteensa Uffille, mutta säilytin kaksi pesemätöntä puseroa. Säilytin ne, koska niissä on yhä hänen tuoksunsa. Ja sitten säilytin hänen nahkatakkinsa sekä olkalaukun. Siellä on kurkkukarkkeja ja käytettyjä paperinenäliinoja. Eli nuo ovat muisto siitä, kun hän viimeisen kerran kävi asioilla.