Talo homeessa?
Auttakaas nyt tyhmempää. Asun miehen kanssa hänen omakotitalossaan, on ollut tarkoitus että tulevaisuudessa otan lainaa ja ostan puolet talosta. Itsellä on jo lähes lainaton kaksio, jossa on vuokralainen, joten sikäli tämä tilanne ei itselle ole (vielä) taloudellisesti mitenkään riski. Kyseessä ihan yhdessä tasossa oleva omakotitalo ilman kellaria.
Talo on rakennettu 60-luvulla, ja mies on sitä remontoinut. Talo on siis ostettu jo ennen kuin tapasimme ja ollaan nyt asuttu tässä yhdessä viitisen vuotta. En ole havainnut mitään kummempaa ennen tätä kesää (täällä päin talvea viime vuonna ei ollut juuri nimeksikään, vettä satoi paljon syys-marraskuun 2014 ja maalis-heinäkuun 2015...)
Kesällä painovoimainen ilmanvaihto ei toimi kunnolla ja sisällä on tunkkainen ilma. Mielestäni kuitenkin haju tulee lähinnä kahdesta koirasta, jotka ovat yksin päivät sisällä. Sisällä on siis "koiran hajua". Jos tuuletusikkunan jättää auki, sisällä on suht raikas haju.
Salaojia eikä sadevesijärjestelmää ei ole tehty, talo sijaitsee mäen rinteessä, pihasta vielä 5m ns. pudotus alaspäin, että ollaan muiden talojen kanssa samalla tasolla. Periaatteessa maa hiekkaista, mutta osittain myös tiivistä, hapanta (savista?). Kun on oikein kovat sateet, jää iso lammikko talon viereen seisomaan, häviää siitä kyllä muutamassa tunnissa.
En noista termeistä mitään ymmärrä, en tiedä onko maavarainen pohja vai mikä. Sokkeli näkyy joissain kohtaa yli 30cm ja joissain kohdissa vain 10cm. Pääoven kohdalla on tehty suurista betonilaatioista (tämä on ihan alkuperäinen) "terassi" ja siinä sokkelia ei näy ollenkaan. Kaksi pientä tuuletusreikää näkyy olevan eripuolilla sokkelia, mitään tarkistusluukkua tai vastaavaa ei ole.
Syy, miksi huolestuin, on se, että bongasin kolmelta eri puolelta sokkelista kalkkihärmää. Sitä ei ole paljoa, mutta selvästi kuitenkin. Eniten sitä on kohdassa, missä sokkelia näkyy vain sen 10cm. Maa on kosteaa siltä kohdin, vaikka ei ole satanut viikkoon.
Mieheltä koitin asiaa kysellä, mutta hänen mielestään ei ole syytä huoleen eikä talo ole homeessa. Hän luottaa epämääräisiin merkkeihin, kuten siihen, että talossa on hämähäkkejä, ja ne eivät viihdy kosteassa hometalossa. Ja siihen, ettei kummallakaan ole mitään oireita eikä talossa haise pahalle. Mies ei halua asiasta keskustella ja käski minunkin unohtaa tällaisen "turhaan murehtimisen".
Sen verran sain irti, että vanhat eristepurut lattiassa olivat osittain kosteita kylpyhuoneen päädyssä. Miehen mielestä tämä on normaalia. Minun mielestäni ei. Katossa olleet eristepurut olivat rutikuivia. Kaikki purut on vaihdettua uudenaikaisiin eristeisiin. Lisäksi huone, joka on kokonaan vielä remontoimatta, haisee ns vanhalle puulle tietyissä tilanteissa. Lattiassa oli muovimatto, joka on nyt revitty irti. Alla oli puulevyistä tehty lattia, jossa on tummuneita kohtia, mutta mies sanoo, että ne ovat tummuneet liimasta, jolla muovimatto oli kiinni. Jos laitan kylpyhuoneen ilmanvaihtotuulettimen (tarkoitettu siihne kun käy suihkussa) ja liesituulettimen päälle, enkä avaa tuuletusikkunoita, tulee korvausilmaa tuolta remontoimattomasta huoneesta, ja se haisee juuri sellaiselle vanhalle puulle. Kävin eilen katsomassa tuota huonetta läpi, missään ei näy mitään ylimääräisiä täpliä tai tummumista.
Pahoittelut jos käytän vääriä termejä. Mitä olette mieltä? Itse en aio talosta ostaa yhtään mitään ennen kuin on selvitetty talon kunto. En myöskään halua sairastua homeen takia. Jos mies ei aio ottaa minua vakavasti niin onpahan ainakin tuo oma kaksio mihin muuttaa... Miehen mielestä on rahanhaaskausta ruveta kaivelemaan auki paikkoja, koska olemme olleet ihan terveitä tähänkin asti eikä mitään muuta merkkiä kosteudesta ole kuin nuo kalkkihärmät.
Kommentit (70)
"Meillä on viimekesänä suuresti remontoitu 60-luvun talo. Haisi ummehtuneelle ja odotettiin löytävämme hometta-vaan ei mistään löytynyt(purettiin aivan kaikki lukuunottamatta ulkoseiniä.). Vika löytyikin lattiavalun(eli laatan alta). Siellä oli hieno hiekka joka oli paikkapaikoin märkä. Hienoa hiekkaa pitkin nousee maasta kosteus! Ja se hiekka haisi ihan hirveälle! Talon sisältä kaivettiin puolimetriä maata pois ja laitettiin oikean kokoinen kivisora( tai mitä nyt onkaan) tilalle estämään kapilaari-ilmiön. Ja päälle valut yms. Nyt on freessi talo! Teimme myös yläkerran samalla ja laitoimme ilmastointi laitteen. Sekä kaivoimme uudet salaojat/aadevesi putket. En ole katunut päivääkään remonttia, kun talo on nyt uusi, lukuunottamatta ulkoseinän runkoja ja pientä kellaria."
Minulla sama: 60-luvun talo, jossa maanvaraisen laatan täytöt hienoa hiekkaa, hiukan kosteaa. Aiheuttaa pientä hajuhaittaa, mutta mikään ei ole homeessa. Olen jo puolet talosta remontoinut täysin, eli laatta piikattu pois, hiekan tilalle kapillaarisora ja sitten uuden betonilaatan valu. Tulee uudenveroinen. Eikä tämä ole edes hirveän kallista, sora ja betonivalu on edullista. Työtä hiekan ja soran kärräämisessä toki riittää. Päälle sitten uusi lattia, eikä tarvitse miettiä, mitä alla muhii.
Älä ikinä tee sitä virhettä, että ostaisit asunnon tai talon, mihin ei ole tehty kosteuskartoitusta.
2, en todellakaan. Kunnon tarkastus tehdään ennen kuin mitään ostan, jos ostan. ap
Varmaan helpointa jos sinne hommaa jonkun asiantuntijan. Jos mies ei suostu niin en ostaisi puolta taloa joka on mahdollisesti homeessa ja arvoton sekä vaarallinen terveydelle. Mies ei tietenkään halua uskoa että omassa talossa olisi hometta ja ennemmin elää siinä uskossa vaikka se ei perustuisi todellisuuteen.
4, niinpä. Asiantuntijat useita satasia, ja ei ole tarkoitus ostaa taloa vielä ainakaan vuoteen. Tarkoitus oli että saan oman lainani maksettua (niin voin ottaa sitten uutta, heh..) ja sitten vasta mietitään tätä hommaa. Joten mielestäni miehen pitäisi osallistua myös tähän asiantuntijan tilaamiseen, koska kyseessä on toistaiseksi hänen talonsa.
Ja siis nimenomaan, todennäköisesti kyse on siitä, ettei voi vaan myöntää että jotain saattaisi olla homeessa/kosteusvaurioita tms. Silmät kiinni ja menoksi vaan.
ap
Huippuimurit ja liesituulettimet tekevät juuri noin, jos talossa on painovoimainen ilmastointi. Eli ottaa korvausilman mistä saa (usein lattianraoista), ja sitten tulee ummehtunutta hajua taloon. Kun laitatte siis tällaisen imurin päälle, niin samalla jostain tuuletusaukko auki.
Muuten tilanne ei mielestäni kuulosta miltään erityiseltä. Ei se asiantuntija mitään löydä, ellei rakenteita avata. Ja niitähän olette availleet, kun olette remontoineet, ilman että mitään hometta olisi löytynyt. Tietenkin on mahdotonta sanoa, ettei hometta olisi missään, mutta mikään ei myöskään viittaa homeeseen.
Asiantuntijan sijaasta ostaisin pintakosteusmittarin (halvempi ;-). Sillä saa suuntaa-antavan tiedon onko jossain kosteutta pintamateriaalin alla. Ja kun mittari on oma, niin sillä voi mittailla vaikka talon jokaisen seinän ja kulman ja nurkan.
6
Kiitos 6. Täytyy hankkia tuollainen.
Pointti tässä nyt on se, että uskaltaa asua sen pari vuotta tässä ennen kuin osto on ajankohtainen. Sitten kunnon tutkimukset ja tarkastukset. Liikaa vaan kuullut/lukenut hometalojen sairastuttamista ihmisistä, että tullut hieman (yli)varovaiseksi.
ap
Homeessa ta ei sen arvo on NOLLA. Ei kukaan osta vanhaa ok-taloa, varsinkaan tuollaista maapohjaista rumilusta. Maksat puolet tontin hinnasta miinus purkukulut
Tietääkö mies että kyselet vauva palstaltahinta-arviota miehen talosta?
Sokkeli voi olla varjon puolelta kostea ilman vaurioita ja sadetta. Usein onkin, jos yö on ollut kostea. Jos talossa ei haise, eikä näy hometta, niin on hyvin mahdollista, ettei sitä ole. Miksi teillä olisi hometalo? Ja toinen juttu, että home voi tulla kenen tahansa taloon milloin vain. Yleensä vauriot voi korjata! Muutenkin teette remonttia. On meillä ollut kylpyhuoneessa hometta. Uusittiin koko kylpyhuone. Rahaa meni 10 000 euroa ja taas pärjää 10 vuotta ainakin. Ollaan uusittu myös vanha katto, ettei ala vuotaa. Nekin voivat vuotaa milloin vain ja sitten pitää korjata, yleensä aika nopea juttu.
Jos on noin vanha talo, niin laitattakaa salaojat kuntoon! Ei se maltaita maksa. Naisen vaisto siis sanoo sinulle, että teillä voi olla hometta, joka ei aiheuta terveyshaittoja tai hajuja ;)
No en mitään hinta-arviota ole tietääkseni kysellyt??
11, ymmärrän kyllä että mihin vaan taloon voi tulla hometta. Olenko nyt ihan ylihysteerinen tämän asian kanssa? :)
Katto tästä on uusittu, samoin ulkolaudoitukset, kaikki eristeet ym. Oikeastaan keskeneräisiä asioita on enää tuo yksi huone, wc ja patteriverkosto.
ap
Nämä ovat niin mielenkiintoisia asioita. :) Ehkä tässä on vielä alani... No mutta siis, mielestäni kuntotarkastus on se millä etenette. Hyvä parisuhdehan kestää sellaisen epäluottamuslauseen kyllä, sillä on kyse riihikuivasta rahasta, jota harvempi haluaa sijoittaa venäläiseen talorulettiin, kuten 60-luvun tarkastamattomaan taloon. Jos miehesi ei ole alan asiantuntija omasta takaa, niin ei niillä hänen mielipiteillään ole nyt niin kamalasti painoarvoa. Ole valppaana mistä otatte tarkastuksen, ottakaa puolueettomista lähteistä selvää hyvistä tekijöistä. Pintamittaukset näen itse kyllä silkkana ajahukkana, en luottaisi isoissa raha-asioissa niihin ollenkaan! Kallein ja paras, se tulee kuitenkin paljon halvemmaksi loppujen lopuksi, jos olisi pahasti käymässä... Ja sitten on ne omat aistit. Jos on olemassa kokemusta hometaloista, niin monilla jo se riittää paljastamaan pahimmat hometalot jatkossa. Tietyt hajut ovat täysin varma merkki, mutta osa vaarallisistakaan ei aina haise. Usein kyllä hometalo haisee, ja harjaantunut nenä, kuten jo sanoinkin, huomaa sen aivan heti sisälle astuessaan.
12, joo nimenomaan, tarkka, terävä eikä koskaan väärässä oleva naisenvaisto kertoo nyt näin :) Ehkäpä pitäisi unohtaa tuo asia. Salaojat olisi hyvä asentaa, mutta koska piha on vaivalla tehty jo valmiiksi (ajattelematta näitä salaojia ollenkaan..) niin tuhoaako se asennus kuinka paljon sitä valmista ympäristöä ja istutuksia talon ympäriltä?
ap
Ei ne salaojat mitän auta jos perustus tehty väärin ilmna kapillarikatkoja. Siellä voi olla hometta laatan alla eikä sitä korjaa muuten kuin purkamalla koko paska. Älä nyttyhmä ainakaan maksa liikaa, korkeintaa 25-30 000 euroa puolikkaasta
14, mies työskentelee kyllä rakennusalalla, mutta tällaisesta ei varsinaisesti ole ammattipätevyyttä. Ei nyt kuitenkaan mikään tumpelo ole näiden kanssa.
Itse en ole ikinä hometalossa asunut enkä tunnista homeen hajuja. Muuten on ihan raikas ilma, paitsi jos ei ole ikkunoita auki niin vetää sitä korvausilmaa tuolta remontoimattomasta huoneesta, joka on kaikkea muuta kuin tiivis (eikä nyt ihan tiivis saakaan kai olla). Ja siitä tulee vanhan puun hajua, ehkä sellainen vähän multainenkin haju on. Vaikea sanoa. Mutta jos tämä on ihan normaalia niin unohdan sen. Talvisin on aina raikas ilma sisällä,
ap
Tyhmä olisin jos maksaisin vaan suoraan ilman mitään tarkistuksia sun muita, sitähän tässä en ole tekemässä :)
ap
Multainen haju. Siinä. Mikään terve rakennus ei haise mullalta, eikä myöskään ammoniakilta, ihan siis pissalta, nimittäin osa homeista haisee jopa siltäkin, "sienimäiseltä", perunakellarimaiselta, laajasti epämääräisen tunkkaiselta jne. En sitten tiedä jos siellä yhdessä huoneessa on remontti meneillään, että voisiko se olla tällaisessa teidän tapauksessanne poikkeuksellisesti muka jotenkin ok, näkyykö ihan maa jostain... mutta ei hyvältä kuulosta. Mullan haju ei kuulu taloon tai minkäänlaiseen asuntoon, jossa ei ole meneillään lahoamis- ja tuhotusmiprosesseja. 14
Ongelma tuossa talossa on maanvarainen laatta ja puuttuvat salaojat. Vaikka kaikki muu on uusittu, pohja on märkä. Ja sen korjaaminen on kaikkein kalleinta, jos ei mahdotonta.