Kokemuksia skitsofreniasta?

Sisareni sairastui skitsofreniaan nuorena. Taisi olla n. 20-vuotias sairauden puhkeamisen aikoihin. Muistan että se oli valtava shokki koko perheelle. Oirehdinta oli ihan sitä tyypillistä; vuorokausitmrytmi meni ihan sekaisin, valvoi yöllä ja puhui sekä hihitteli itsekseen. Käytös oli tilanteeseen sopimatonta päivälläkin saattoi esim alkaa nauramaan jos joku kertoi vaikka jonkun kuolleen jne. Lopulta oireet ja harhat pahenivat niin että jouduttiin viemään pakkohoitoon. Tästä kaikesta on aikaa jo lähes 30 vuotta. Olemme nykyisin jo viisikymppisiä, minä vähän yli ja sisareni vähän alle. Meitä on vielä kolmaskin sisko joka on nelikymppinen. Tämä keskimmäinen meistä siskoista kuka sairastaa tätä skitsofreniaa, on ollu eläkkeellä koko ikänsä lähes diagnoosista asti, lääkityksen turvin kuitenkin selviää arjesta ainakin toistaiseksi ihan ok. Asuu omillaan ja tulee toimeen pienellä eläkkeellä, käytökseltään on vähän sellainen hidas ja välillä äkkipikainen, lääkkeet aiheuttavat myös käsien tärinää. Kyllä hänestä ulkpuolinen näkee melko helposti että kaikki ei ole ihan ok. Mutta hän itse on ihsn tyytyväinen elämäänsä ja meille tietysti sama sisko kuin aina ennenkin.

Up

Seurustelen skitsofreniadiagnoosin saaneen miehen kanssa. Ei aio luultavasti koskaan varsinaisesti "myöntää" sairautta ja minulle asia ok. Aikoo lopettaa lääkkeiden syönnin salaa tai muuten jossain vaiheessa. Ollut monesti pakkohoidossa. Tapailu ja seurustelu on tehnyt selvästi miehelle hyvää ja vointi menossa parempaan suuntaan selvästi, luultavasti "toipuu" koko "sairaudesta" ilman mitään hoitoa lopulta. Olen itsekin sitä mieltä mitä hänkin että varsinkin lääkitys on haitallista ja humpuukia eikä siihen kannata suostua. Mies on kyllä hyvin älykäs ja minäkin älykkäänä ihmisenä osaan tukea häntä hyvin joten parempi mahdollisuus kuin muilla selvitä ilman mitään ammattiapua.

Miksi nostella vanhaa ketjua sen sijaan että tekisi uuden? Minun skitsofrenia läheiseni sairastui vasta kuusikymppisenä. Olin myös aika yllättynyt koska pidin kyseistä ihmistä ns. järjen ihmisenä - käytännöllisenä ja loogisena, kun taas itse olen aika herkkä ja tunteellinen. Jälkeenpäin olen ajatellut että tuo etäisyys/viileys omiin tunteisiin tai ylipäätään tunneasioihin ehkä on ollut ratkaisevassa osassa hänen sairastumisessa. Ei vaan osannut käsitellä asioita siltä kannalta, joten ne tunteet muuttui ääniksi päässä. Laukaiseva tapahtuma oli syöpä, jonka kuitenkin selätti, mutta ei kyennyt käsittelemään sitä kriisiä, että miksi noin oli käynyt. 

Vierailija kirjoitti:

Seurustelen skitsofreniadiagnoosin saaneen miehen kanssa. Ei aio luultavasti koskaan varsinaisesti "myöntää" sairautta ja minulle asia ok. Aikoo lopettaa lääkkeiden syönnin salaa tai muuten jossain vaiheessa. Ollut monesti pakkohoidossa. Tapailu ja seurustelu on tehnyt selvästi miehelle hyvää ja vointi menossa parempaan suuntaan selvästi, luultavasti "toipuu" koko "sairaudesta" ilman mitään hoitoa lopulta. Olen itsekin sitä mieltä mitä hänkin että varsinkin lääkitys on haitallista ja humpuukia eikä siihen kannata suostua. Mies on kyllä hyvin älykäs ja minäkin älykkäänä ihmisenä osaan tukea häntä hyvin joten parempi mahdollisuus kuin muilla selvitä ilman mitään ammattiapua.

Edes vähän yritystä provoihin, kiitos.

0/5

Vierailija kirjoitti:

Miksi nostella vanhaa ketjua sen sijaan että tekisi uuden? Minun skitsofrenia läheiseni sairastui vasta kuusikymppisenä. Olin myös aika yllättynyt koska pidin kyseistä ihmistä ns. järjen ihmisenä - käytännöllisenä ja loogisena, kun taas itse olen aika herkkä ja tunteellinen. Jälkeenpäin olen ajatellut että tuo etäisyys/viileys omiin tunteisiin tai ylipäätään tunneasioihin ehkä on ollut ratkaisevassa osassa hänen sairastumisessa. Ei vaan osannut käsitellä asioita siltä kannalta, joten ne tunteet muuttui ääniksi päässä. Laukaiseva tapahtuma oli syöpä, jonka kuitenkin selätti, mutta ei kyennyt käsittelemään sitä kriisiä, että miksi noin oli käynyt. 

hmm mitä itse tarkoitat sillä et tunteet muuttui ääniksi päässä?. siis kun ite olin tosi tunteva ja herkkä ja osaisin kyllä milestäni omista tunteista puhua. sairastuin ja tosiaan tuli äänet päähän. ekaks tosiaan ne taisi olla tunteita jotak alkoi risteilemään pääkoppaan puheena. sit tuli sivulta ääniä jotka luokittelin muiden ihmisten sanomaksi ja aloin juttelemaan ihmisten kanssa mieleni sisällä. jatkuva ristiriita että muuttuiko maailma todeksi vai ei hajoitti mieleni palasiksi jatkuva ristiriita valheen ja todellisuuden kanssa taisi luoda äänet itselleni ja suuri psyykkinen kuormitus minkä itse itselleni typeryydessä loin.

Up

Olen uuden tilanteen edessä. Tyttärelläni on juuri todettu skitsofrenia. Mikä on tulevaisuus? Tarviiko hän holhoojan tai edunvalvojan? Onko hänestä hoitamaan arkeaan ja sen tuomia haasteita? Rohkaisenko/pyydänkö häntä muuttamaan takaisin synnyinkotiinsa meidän vanhempien kanssa? Olisiko täällä ketään sairauden kanssa elävää joka osaisi kertoa? Luin "kaiken tietävästä netistä" että lääkkeiden ottoa olisi hyvä "vahtia", miten voin tehdä sen kun hän on aikuinen ja asuu omillaan?

vielä shokissa kirjoitti:

Olen uuden tilanteen edessä. Tyttärelläni on juuri todettu skitsofrenia. Mikä on tulevaisuus? Tarviiko hän holhoojan tai edunvalvojan? Onko hänestä hoitamaan arkeaan ja sen tuomia haasteita? Rohkaisenko/pyydänkö häntä muuttamaan takaisin synnyinkotiinsa meidän vanhempien kanssa? Olisiko täällä ketään sairauden kanssa elävää joka osaisi kertoa? Luin "kaiken tietävästä netistä" että lääkkeiden ottoa olisi hyvä "vahtia", miten voin tehdä sen kun hän on aikuinen ja asuu omillaan?

Minulla on skitsofreniadiagnoosi ja olin noin vuoden psykoosin takia niin toimintakyvytön, että vanhempien oli pakko ottaa minut kotiinsa asumaan. Tuon jälkeen olen suorittanut kaksi korkeakoulututkintoa ja ollut töissä käytännössä koko elämäni. En ole oikeastaan koskaan syönyt lääkkeitä ja edellisestä hoitosuhteestani on vuosia. Skitsofrenia ei ole lääketieteellinen sairaus, vaan psykiatrinen häiriö. Se diagnosoidaan potilaan puheiden ja käytöksen perusteella ja sen oirekuva ja kulku on yksilöllinen. Kuva häiriöstä on suhteettoman pessimistinen, mikä voi vaikuttaa monien psykoosin kokeneiden ennusteeseen itsessään. Oireiden medikalisointi voi pahentaa niitä entisestään. Itse kuulin esimerkiksi entisten koulukiusaajien ääniä päässäni. Psykiatrinen hoitaja vertasi kokemustani diabetekseen. Ymmärrettävästi olin hyvin hoitokielteinen.

Minäkin aina pelkäsin isää. Isällä ei diagnoosia koskaan tehty ja pystyny jatkamaan työelämässä likelle eläkeikää. Minulla nyt 20-25 vuotta oireiden alkamisesta ja 15 vuotta avunpyyntöjen alkamisesta, "sain" diagnoosin.

Itselläni on sisar, jolle on joskus diagnosoitu skitsofrenia. Tosin näin jälkikäteen olen sitä mieltä että kyseessä on maanis-depressiivinen sairaus, koska käyttäytyi ensin holtittomasti ja sitten "hautautui" täysin kotiin itsestään huolehtimatta. On välillä ollut täysin ilman lääkkeitä vuosikausia, mutta sitten joutuu taas sairaalaan.

Skitsofrenia on mielestäni hyvinkin "autismikirjon" yksi oireyhtymä kuten bipolaarinen sairauskin on, se on tämä ääripää jossa nousseet dopamiinitasot heittävät täysin ihmisen toimintakyvyttömäksi. Kaikki koetut harha-aistimukset johtuvat tästä dopamiinin epätasapainosta, liiallisesta erittymisestä sekä aivoista, jotka ovat jollakin tapaa "kyvyttömät" enää käsittelemään välittäjäainemyrskyä. Ehkäpä temperamentiltaan rauhallinen ihminen, joka ei osaa kanavoida dopamiinimyrskyä muuhun toimintaan (addiktiot, holtittomuus ym). 

Mikäli olisin jonkinlainen tiedon guru jota kaikki kuulisivat, sanoisin että skitsofreniassa voi olla kyseessä aivojen yliärtyvyydestä, jopa hermoston kiputilasta joka johtuu liiasta dopamiinista. Olennaista olisi hoitaa tämä yliärtyvyys pois, jolloin oireista kärsivä voisi jälleen kasata oman persoonansa kasaan ilman aivojen tuuttaamista loppuun dopamiinilla. 

Kiinnittäisin hoidossa huomiota kipuaistimuksen hillintään. Oleellisessa roolissa lienevät H1 sekä H2 -reseptorit, joiden salpaaminen tehokkaasti tuonee apua oirehtivalle. Lääkkeet ovat aivan tuikitavallisia antihistamiineja sekä haponestolääkkeitä. Annos esim. väsyttämätön antihistamiini maksimiannoksella sekä haponestäjä maksimiannoksella. Kipulääkkeistä ehkäpä parasetamoli saattaisi olla myös kokeilun arvoinen, ja se ei tee tiedostamatonta kiputilaa suolistoon kuten tulehduskipulääkkeet tekevät.

Tämän jälkeen voisi elimistön yleistilaa nostaa maitohappobakteerein (l. rhamnosus ja l.reuteri) jotka lisäävät suolistossa tryptofaanin tuotantoa ja estävät omalta osaltaan masennusta, joka on dopamiinin eston seuraava vaihe. Potilas putoaa kuiluun, josta on vaikea nousta ylös ilman masennuslääkettä (vertaa addiktiot joissa dopamiinin osuus oleellinen). Tryprofaani on hyvä aminohappo, myös melatoniini voisi sopia hoidoksi. Lisäksi tietenkin jo tutut kalaöljy tai fosfolipidivalmiste, jotka korjaavat aivoissa dopamiinin aiheuttaman kiputilan vauriot.

Anoppini on skitsofreenikko.

Taantui vaikean psykoosin seurauksena enemmän tai vähemmän lapsen tasolle kun vaimoni oli alakouluikäinen.

Hän tuntee menenettäneensä äitinsä silloin.

Tulee jollain tavalla toimeen itsenäisesti, mutta on välillä kuin uhmaikäinen lapsi, vaikea autettava.

Tiedän yhden miehen jolla on se sairaus. Hänestä ei näe sitä mitenkään päällepäin. Lahjakas persoona ja hyvä esiintyjä. Hänen yksi kaveri toitottaa sitä kaikille että hänellä on skitsofrenia. Hänen kohdallaan harmittaa koska sairautta ei muut näe kun lääkitys ok. Kaveri niinkun pilaa hänen elämää.

Olin aikuisiällä syvässä psykoosissa ja sattumalta luin tyyliin Wikipediasta skitsofrenian oireet. Jokainen oire täsmäsi. Tällöin ymmärsin kertoa asiasta toiselle vanhemmistani, jonka isällä oli diagnosoitu skitsofrenia. Minut passitettiin tietysti osastolle, mutta diagnoosina oli ”vain” ei-elimellinen psykoosi.

En olisi ikimaailmassa vahingoittanut ketään, lukuun ottamatta itseäni. Osastolla tapasin skitsofreenikoita, eikä heistä yksikään ollut aggressiivinen tai väkivaltainen.

Eräs ystäväni rauhoitteli minua, että vaikka kyseessä olisikin skitsofrenia, sen kanssa voi oppia elämään.

Vaikka nykyään minulla ei ole lääkärien mukaan akuuttia psykoosia, on todellisuudentajuni omasta mielestäni erilainen kuin muilla. Saan ”viestejä” mitä mielikuvituksemmisilla tavoilla (aiemmin mainitut autojen rekisterikilvet, biisit, numerot ja numerosarjat jne jne.), mutta pystyn toimimaan arjessa normaalisti. En enää kuule ääniä tai koe hallusinaatioita, mutta jollain tavalla väännän täysin epäloogisista tai toisiinsa liittymättömistä asioista/tapahtumista omasta mielestäni loogisen kokonaisuuden. Esim. tulin kierukan läpi raskaaksi-> olen Jumalan tms. valitsema erityinen yksilö -> minun on tarkoitus synnyttää uusi Kristus.

Tarinassa on totta vain se, että tulin kierukan läpi raskaaksi. Lopullinen looginen päätelmä syistä ja seurauksista oli psykoottisen mieleni luomaa harhaa. Päädyin keskeytykseen.

Vierailija kirjoitti:

saan psykoosin aina kun lopetan lääkityksen syönnin. Sairastuin 18 vuotiaana skitsofreniaan.

Psykoosi on mulle taivaallinen olotila, kaikki muuttuu kiinnostavaksi ja taianomaiseksi. Vihaan todellisuutta, mutta mun lapset elää todellisuudessa ja niiden takia syön lääkkeeni kiltisti.

T; punkkari äiti

Kuulostaa kyl ihan maanis-depressiolta ennemmin.

minulla on skitsofrenia,hyvässä hoitotasapainossa,kuulen silti joskus ääniä,niiden kanssa pystyy silti elämään ihan onnellista elämää,ne vaan ignooraa.

Mä tunnen muutomia jotka ovat päihteiden käyttäjiä, ja niitä jotka eivät käytä, mutta eivät jaksa normaalia arkea, ovat eläkkeellä, pelkästään arjen ylläpito, kaupassa käynti, oma hygienia ja kodin siivous vie kaikki voimavarat niin että suurin osa vuorokaudesta menee sängyssä, tuolla diagnoosilla vaan on todella vaikeaa palautua normaaliin elämään.

Onneksi ei ole osunut omalle kohdalle, vaikka suvussa tätä on.

Up

Skitsofreniaa on olemassa monenlaista, joista paranoidinen skitsofrenia on tyypillisin.

Sitten on skitsoaffektiivinen häiriö, joka on lähellä skitsofreniaa,

USA:ssa puhutaan skitsofreenikoista, skitsotyyppisista ja skitsoideista yksilöistä. 

Oli mikä tahansa vakava psykoositila, lääkitys on näissä diagnooseissa tyypillisesti sama, eli jokin antipsykootti.

Vierailija kirjoitti:

Suljetulle vaan koko porukka kadulta kuljeskelemasta. Surullisia esimerkkejä avohoidokkien toiminnasta on Suomessa jo ihan tarpeeksi.

voi voi, toivottavasti jaksat jatkaa elämääsi

Psykiatrisia sairaaloita lakkautetaan koko ajan kovaa vauhtia, mikä on ihan hyvä juttu. Siellä vasta ihminen oikeasti sairastuu kun kaikenmaailman umpihullut pyörivät ympärillä ja hourivat omiaan.

Jos nämä sairaalat lakkautetaan, missä umpihullut sitten ovat?