Lue keskustelun säännöt.
Mikähän miehen lasta pännii?
16.08.2015 |
On siis 8-vuotias. Ongelmana on ettei mitään, MITÄÄN, voi tehdä ilman showta. Ja showlla tarkoitan "ei, en tee, ei käy. Ei kiinnosta, EIIIII" - yms.
Esimerkiksi eilen oltiin menossa ostamaan lapselld kouluvaatteita ja uutta lelua. Aluksi lapsi oli innoissaan, mutta kun lähtö tuli ajankohtaiseksi niin kaikki meni pipariksi.
Lapsi ei malta/osaa aina mennä vessaan kun pissattaa, varsinkin kun ulos ollaan menossa niin kaikki käy veskissä ennen lähtöä. Ei, en käy, ei tarvi. EI!!! Sen jälkeen ei suostuta pukemaan vaatteita (siis oikeasti, menisi vaikka yökkärillä). Kyse ei ole siitä etteikö saisi valita tai ei olisi vaatteita, ei vaan halua.
Oltiin menossa pyörillä, "en laita kypärää, EI, En LAITA" saati sitten mitään tyhmiä aurinkolaseja! TAI KENKIÄ!!
Tässä vaiheessa mies on jo aivan loppu, sanoo että se kiukuttelu loppuu tai lelut jää ostamatta. No ei mitään, hetkeksi lapsi rauhoittuu, päästään jopa ulos kunnes: ei suostu ajamaan itse, EI, en osaa. En jaksa, (matka 1km tasaista tietä), huonot housut jalassa, liian kirkasta. Nyt on jo mun vuoroni turhautua, koko porukka takaisin sisälle, lapsi vetää raivarit ja ottaa kaikki vaatteet pois, sotkee huoneensa.
Tunnin päästä tulee pyytämään anteeksi, ja sanoo että todella tarvitsisi niitä kouluvaatteita. Uusi yritys, osittain samat kitinät vessasta ja kengistä. Puolessa välissä matkaa pyytää että hiukset laitetaan kiinni ja aurinkolasit silmille.
Mutta tosiaan, mistä helkkarista tuo kiukuttelu voi johtua? Kuuluuko ikään? Joka ikinen lähtö on samanlainen! Kouluun menee toistaiseksi ilman kiukutteluja, muttta puistoköynnit, kesän rantakäynnit, kaikki samanlaisia.
Silti, eilenkin illalla lapsi totesi että oli kiva päivä, kysyi multa et enhän hylkää häntä, kertoi että rakastaa minua (kerroin saman, se on totta) eli loppupeleissä kiltti ja ihana lapsi.
Joku ottaa tämän kuitenkin esille, ei en ole perheenrikkoja, olen ollut lapsen elämässä nelisen vuotta ja lapsen vanhemmat eivät koskaan ole olleet yhdessä. Lapsen äidilläkin on jo "uusi perhe", ja lapsella on ainakin näennäisesti hyvät olot kummassakin kodissa.
Vinkit ja kommentit tervetulleita!
Kommentit (58)
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 10:54"][quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 10:50"]
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 10:30"]
Koska erilaiset lähtötilanteet tuottavat hankaluuksia, tulee mieleen, onko lasta palloteltu sinne, tänne ja tuonne suuremmin selittelemättä, miksi näin tehdään. Jostain syvältä nousee joku hylkäämisen kokemus ja pelko, että taas lapsi lempataan jonnekin, ties kenen hoteisiin. Ei ole mikään ihme, jos turvattomuuden tunne iskee. Hän on vielä niin pieni, että ei osaa ehkä sanoittaa tätä tunnetta ja siksi käyttäytyy, niin kuin käyttäytyy. Samalla testaa alitajuisesti myös, rakastavatko aikuiset häntä, vaikka hän käyttäytyy niin huonosti. Ainakin ennen uhkailtiin usein, että huonosti käyttäytyvät lähetetään ties minne (meillä mustalaiset vie tai lähetetään makkaratehtaalle).
Hieman vaikuttaisi myös siltä, että lapsessa saattaa olla lieviä aspergerin oireita. Varsinkin juuri nuo toistuvasta rutiinista poikkeavat tilanteet näyttäisivät hämmentävän lasta kovasti ja sehän on yksi tyypillinen piirre asseille. Puhe ja selitys ei mene perille, vaan kilpistyy kuin lasiseinään. Kannattaisi tutkia.
Tällaiset hankalat tilanteet ja niiden puiminen on usein vaikeaa miehille. Mennään sellaiselle tunnetasolle, että monelta loppuvat sanat. Tunteet pelottavat suoranuottisia miehiä. Tästä poikki ja tähän jengat ja pulinat pois - näinhän se tuppaa menemään. Naisen tehtäväksi jätetään sitten ne enemmän tunteisiin vetoavat jutut. Mutta jos halutaan saada tuloksia, niin melompia osapuolia tarvitaan.
Yksi juttu jäi askarruttamaan: miten lapsi toimii toisessa kodisaan eli äitinsä uudessa perheessä. Tunteeko olevansa tasavertainen muiden perheenjäsenten kanssa? Onko sisaruksia? Millainen suhde on isäpuoleen? Tunteeko lapsi, ettei oikein kuulu mihinkään, kun aina välillä "pitää" lähteä muutamaksi päiväksi toiseen perheeseen. Perheen yhtenäisyys on lapselle tärkeä. Sanon tämän omasta kokemuksesta, sillä lapsena minua palloteltiin usein isovanhemmille pitkiksikin ajoiksi. Tunsin, että jäin monesta (uus)perheemme jutusta ulos. Lapsuuden kokemukset ovat leimanneet koko elämääni ja ihmissuhteitani.
[/quote]
En haluaisi sanoa pahaa lapsen äidistä koska hän tekee parhaansa - kuitenkin voin sanoa että on palloteltu. Joka toinen viikonloppu on meillä, ne toiset viikonloput on papalla, mummolla, serkkujen luona. Varmasti on turvattomuuden tunnetta. Siitähän kertoo tuo kysymyskin "ethän koskaan hylkää mua? vaikka kiukuttelisin". En, en hylkää. Rakastan aina.
En osaa äidin perheestä sanoa: eivät halua puhua siitä meidän kanssa. Meidän päässä ilmenevistä ongelmista kyllä puhutaan avoimesti - ehkä ongelmia siis ei siellä ole. Pikkusisaria on kaksi äidin puolelta. Ja pikkusisaret ovat kateellisia kun lapsi lähtee "isille" - myös pikkusisaret haluaisivat mukaan. Eivät kai juuri tee kotonaan mitään kun lapsi on pois, se on varmaan ihan hyvä.
Ap
[/quote]
Vähän Porvoo-meinigiltä kuulostaa tuo, että lapsi itse kysyisi: "ethän hylkää minua, vaikka kiukuttelen?"
Sellaista jenkkileffoista opittua, missä äiti/isä paijaa päätä nukkumaan mennessä ja puhutaan syvällisiä. Ei oikeasta elämästä.
[/quote]
Painu kuuseen. Ei ole vain jenkkileffat. Pelkäsin lapsena kokoajan että äiti tappaa itsensä. "Vielä joku päivä hyppään parvekkeelta kun en jaksa sinua enää". Jenkkileffa kyl. Saatanan urpot
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 20:00"]
Aina kun minä kiukuttelin, äiti uhkasi ottaa jotain pois, tai uhkasi väkivallalla. Esim joululahjatoiveista karsiutui yksi pois jokaisen "EI " tai "EN" jälkeen. Oltiin rikkaita, niin raha ei ollut pointtina. Suurimman osan ajasta äiti kuitenkin ennemmin löi kuin uhkaili. Ensimmäisen kerran löin 14v takaisin, olin äitiä vahvempi, niin siihen loppui lyöminen. Enkä ollut mikään kauhukakara, äiti suuttui siitäkin että pudotin vahingossa maitoa lattialle, ja yritti lyödä paistinpannulla. Rangaistus ei koskaan auta, aiheuttaa vain pahaa oloa ja patoumia, joita sitten puidaan aiuisena terapiassa. Minäkään en enää juurikaan puhu omalle äidilleni. Hänen mielestään hän oli täydellinen äiti,ja minä omalla paskalla käytökselläni aiheutin kaiken itselleni. Lapsi oireilee jostain. Ehkä ei halua mennä kouluun, koska siellä on jotain kamalaa. Ehkä on kiusattu ulkonäkösyistä, ja siksi tämä oireilu. Pitää yrittää keskustella ja kysyä onko kaikki hyvin , ja miksi käyttäytyy noin. Ei mitään järkeä rangaista, jos kaikki johtuu pahasta olosta, jota kukaan ei huomaa.
[/quote]
Katkeraa tekstiä, tässä ei nyt pureta sun tuntoja vaan keskitytään apn lapsipuoleen. Tässä ei ole ollut mitään väkivallan uhkaa. Rangaistus todellakin auttaa, ja joissain tapauksissa se on ainoa keino. Jos kodin sääntöjä rikkoo (esimerkiksi käyttäytyy väkivaltaisesti) niin siitä voi ja SAA rangaista. Samoin turhasta kiukuttelusta - se ei ole tapa saavuttaa asioita.
Tässä on annettu aplle joukko hyviä vinkkejä, ja keskustelu on varmasti osa siitä. Ota kuitenkin huomioon että lapsi on apn ja miehen luona neljä päivää kuukaudesta.
Törkeää, että rinnastat apn omaan äitiisi. Sä voit todellakin hyötyä siitä terapiasta.
Höh, ettekö te sitten puhu lastenne kanssa ennen nukkumaanmenoa? Mä en tiedä mistä olen tämän tavan oppinut, mutta meillä luetaan ensin iltasatu, sitten keskustellaan asioista. Joskus puhutaan syvällisiä, joskus lapsi vain kyselee (esimerkiksi ihmisen reaktioista, aivoista ja hermostosta). Sitten vaihdetaan iltapusut. Ei tietysti joka ilta tehdä tätä, mutta viikonloppuisin kyllä. Mitä vikaa?
Meidän adhd on usein samanlainen, mutta me emme elä hänen pillinsä mukaan ts. kun jonnekin mennään, sinne mennään ja jos meno estyy, uutta lähtöä ei aleta tehdä sillä hetkellä kun lapselle sattuu sopimaan. Jatkuvasti olemme tilanteessa jossa muistutamme sanoin ja johdonmukaisesti toimimalla että aikuiset päättävät, lapsi ei voi ottaa vastuuta esim. koko perheen menoista ja aikatauluista. Emme tavoittele ankaruutta vaan koko perheen turvallista yhdessäoloa ja luottavaista ilmapiiriä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 20:07"][quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 20:00"]
Aina kun minä kiukuttelin, äiti uhkasi ottaa jotain pois, tai uhkasi väkivallalla. Esim joululahjatoiveista karsiutui yksi pois jokaisen "EI " tai "EN" jälkeen. Oltiin rikkaita, niin raha ei ollut pointtina. Suurimman osan ajasta äiti kuitenkin ennemmin löi kuin uhkaili. Ensimmäisen kerran löin 14v takaisin, olin äitiä vahvempi, niin siihen loppui lyöminen. Enkä ollut mikään kauhukakara, äiti suuttui siitäkin että pudotin vahingossa maitoa lattialle, ja yritti lyödä paistinpannulla. Rangaistus ei koskaan auta, aiheuttaa vain pahaa oloa ja patoumia, joita sitten puidaan aiuisena terapiassa. Minäkään en enää juurikaan puhu omalle äidilleni. Hänen mielestään hän oli täydellinen äiti,ja minä omalla paskalla käytökselläni aiheutin kaiken itselleni. Lapsi oireilee jostain. Ehkä ei halua mennä kouluun, koska siellä on jotain kamalaa. Ehkä on kiusattu ulkonäkösyistä, ja siksi tämä oireilu. Pitää yrittää keskustella ja kysyä onko kaikki hyvin , ja miksi käyttäytyy noin. Ei mitään järkeä rangaista, jos kaikki johtuu pahasta olosta, jota kukaan ei huomaa.
[/quote]
Katkeraa tekstiä, tässä ei nyt pureta sun tuntoja vaan keskitytään apn lapsipuoleen. Tässä ei ole ollut mitään väkivallan uhkaa. Rangaistus todellakin auttaa, ja joissain tapauksissa se on ainoa keino. Jos kodin sääntöjä rikkoo (esimerkiksi käyttäytyy väkivaltaisesti) niin siitä voi ja SAA rangaista. Samoin turhasta kiukuttelusta - se ei ole tapa saavuttaa asioita.
Tässä on annettu aplle joukko hyviä vinkkejä, ja keskustelu on varmasti osa siitä. Ota kuitenkin huomioon että lapsi on apn ja miehen luona neljä päivää kuukaudesta.
Törkeää, että rinnastat apn omaan äitiisi. Sä voit todellakin hyötyä siitä terapiasta.
[/quote]
En tarkoittanut rinnastaa ap:tai omaan äitiin. Otin lähinnä kantaa siihen että "tämä on jenkkileffasta " juttuun. Ja kerroin millainen rangaistus ei toimi. Minusta ap toimii oikein kun miettii mikä voisi auttaa. Pyydän anteeksi ap:lta jos loukkasin
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 20:18"][quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 20:07"][quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 20:00"]
Aina kun minä kiukuttelin, äiti uhkasi ottaa jotain pois, tai uhkasi väkivallalla. Esim joululahjatoiveista karsiutui yksi pois jokaisen "EI " tai "EN" jälkeen. Oltiin rikkaita, niin raha ei ollut pointtina. Suurimman osan ajasta äiti kuitenkin ennemmin löi kuin uhkaili. Ensimmäisen kerran löin 14v takaisin, olin äitiä vahvempi, niin siihen loppui lyöminen. Enkä ollut mikään kauhukakara, äiti suuttui siitäkin että pudotin vahingossa maitoa lattialle, ja yritti lyödä paistinpannulla. Rangaistus ei koskaan auta, aiheuttaa vain pahaa oloa ja patoumia, joita sitten puidaan aiuisena terapiassa. Minäkään en enää juurikaan puhu omalle äidilleni. Hänen mielestään hän oli täydellinen äiti,ja minä omalla paskalla käytökselläni aiheutin kaiken itselleni. Lapsi oireilee jostain. Ehkä ei halua mennä kouluun, koska siellä on jotain kamalaa. Ehkä on kiusattu ulkonäkösyistä, ja siksi tämä oireilu. Pitää yrittää keskustella ja kysyä onko kaikki hyvin , ja miksi käyttäytyy noin. Ei mitään järkeä rangaista, jos kaikki johtuu pahasta olosta, jota kukaan ei huomaa.
[/quote]
Katkeraa tekstiä, tässä ei nyt pureta sun tuntoja vaan keskitytään apn lapsipuoleen. Tässä ei ole ollut mitään väkivallan uhkaa. Rangaistus todellakin auttaa, ja joissain tapauksissa se on ainoa keino. Jos kodin sääntöjä rikkoo (esimerkiksi käyttäytyy väkivaltaisesti) niin siitä voi ja SAA rangaista. Samoin turhasta kiukuttelusta - se ei ole tapa saavuttaa asioita.
Tässä on annettu aplle joukko hyviä vinkkejä, ja keskustelu on varmasti osa siitä. Ota kuitenkin huomioon että lapsi on apn ja miehen luona neljä päivää kuukaudesta.
Törkeää, että rinnastat apn omaan äitiisi. Sä voit todellakin hyötyä siitä terapiasta.
[/quote]
En tarkoittanut rinnastaa ap:tai omaan äitiin. Otin lähinnä kantaa siihen että "tämä on jenkkileffasta " juttuun. Ja kerroin millainen rangaistus ei toimi. Minusta ap toimii oikein kun miettii mikä voisi auttaa. Pyydän anteeksi ap:lta jos loukkasin
[/quote]
Ja oon muuten käyny terapiassa vimeiset 10 vuotta. Tollanen väkivalta ei vaan poistu niin herkästi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juttele lapsen kanssa. Mene mukaan hänen tunteeseensa sanoittamalla se. Selitä miksi olette päättäneet tehdä mitäkin. Varaa aika perheneuvolaan. Sieltä saa oikeasti hyviä apuja.
Hyvä ketju. Meilläkin lapsi joka vastaa apn kuvaukseen, ja hankalaa on. Muut lapset helppoja, tämä yksi on hyvin minäkeskeinen. Hakee huomiota jatkuvasti, aina. Se on kova työ pitää lapsi kurissa, tuntuu melkein kuin pitäisi henkisesti nujertaa hänet.. ja silti rakastaa. Meillä siis kolme lasta, kertonee jotain että kahta muuta ei ole koskaan tarvinnut laittaa jäähylle tai ottaa esim. puhelinta pois, mutta tälle yhdelle se on lähes arkea. On koitettu myös kääntää positiiviseen suuntaan tätä kierrettä, mutta parin kuukauden jälkeen meno karkasi täysin käsistä ja nyt jatketaan tällä rangaistuslinjalla. Alan jo harkita terapiaa lapselle. Vaikea sanoa ettei pidä omasta lapsestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 10:54"]
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 10:50"]
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 10:30"]
Koska erilaiset lähtötilanteet tuottavat hankaluuksia, tulee mieleen, onko lasta palloteltu sinne, tänne ja tuonne suuremmin selittelemättä, miksi näin tehdään. Jostain syvältä nousee joku hylkäämisen kokemus ja pelko, että taas lapsi lempataan jonnekin, ties kenen hoteisiin. Ei ole mikään ihme, jos turvattomuuden tunne iskee. Hän on vielä niin pieni, että ei osaa ehkä sanoittaa tätä tunnetta ja siksi käyttäytyy, niin kuin käyttäytyy. Samalla testaa alitajuisesti myös, rakastavatko aikuiset häntä, vaikka hän käyttäytyy niin huonosti. Ainakin ennen uhkailtiin usein, että huonosti käyttäytyvät lähetetään ties minne (meillä mustalaiset vie tai lähetetään makkaratehtaalle).
Hieman vaikuttaisi myös siltä, että lapsessa saattaa olla lieviä aspergerin oireita. Varsinkin juuri nuo toistuvasta rutiinista poikkeavat tilanteet näyttäisivät hämmentävän lasta kovasti ja sehän on yksi tyypillinen piirre asseille. Puhe ja selitys ei mene perille, vaan kilpistyy kuin lasiseinään. Kannattaisi tutkia.
Tällaiset hankalat tilanteet ja niiden puiminen on usein vaikeaa miehille. Mennään sellaiselle tunnetasolle, että monelta loppuvat sanat. Tunteet pelottavat suoranuottisia miehiä. Tästä poikki ja tähän jengat ja pulinat pois - näinhän se tuppaa menemään. Naisen tehtäväksi jätetään sitten ne enemmän tunteisiin vetoavat jutut. Mutta jos halutaan saada tuloksia, niin melompia osapuolia tarvitaan.
Yksi juttu jäi askarruttamaan: miten lapsi toimii toisessa kodisaan eli äitinsä uudessa perheessä. Tunteeko olevansa tasavertainen muiden perheenjäsenten kanssa? Onko sisaruksia? Millainen suhde on isäpuoleen? Tunteeko lapsi, ettei oikein kuulu mihinkään, kun aina välillä "pitää" lähteä muutamaksi päiväksi toiseen perheeseen. Perheen yhtenäisyys on lapselle tärkeä. Sanon tämän omasta kokemuksesta, sillä lapsena minua palloteltiin usein isovanhemmille pitkiksikin ajoiksi. Tunsin, että jäin monesta (uus)perheemme jutusta ulos. Lapsuuden kokemukset ovat leimanneet koko elämääni ja ihmissuhteitani.
[/quote]
En haluaisi sanoa pahaa lapsen äidistä koska hän tekee parhaansa - kuitenkin voin sanoa että on palloteltu. Joka toinen viikonloppu on meillä, ne toiset viikonloput on papalla, mummolla, serkkujen luona. Varmasti on turvattomuuden tunnetta. Siitähän kertoo tuo kysymyskin "ethän koskaan hylkää mua? vaikka kiukuttelisin". En, en hylkää. Rakastan aina.
En osaa äidin perheestä sanoa: eivät halua puhua siitä meidän kanssa. Meidän päässä ilmenevistä ongelmista kyllä puhutaan avoimesti - ehkä ongelmia siis ei siellä ole. Pikkusisaria on kaksi äidin puolelta. Ja pikkusisaret ovat kateellisia kun lapsi lähtee "isille" - myös pikkusisaret haluaisivat mukaan. Eivät kai juuri tee kotonaan mitään kun lapsi on pois, se on varmaan ihan hyvä.
Ap
[/quote]
Vähän Porvoo-meinigiltä kuulostaa tuo, että lapsi itse kysyisi: "ethän hylkää minua, vaikka kiukuttelen?"
Sellaista jenkkileffoista opittua, missä äiti/isä paijaa päätä nukkumaan mennessä ja puhutaan syvällisiä. Ei oikeasta elämästä.
[/quote]
Heh, mikä parasta niin näin juuri meillä käy. Aika useinkin jutellaan ennen nukkumaanmenoa.
Ihan meidän oikeasta elämästä.
ap
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 10:51"]
Miksi lapsi on noin vähän teillä? Ei ihme, jos lapsi reagoi, varmaan ikävöi teitä paljon, jos näkee teitä vain kahden viikon välein eikä kunnon isä-lapsi ja isä-äitipuoli suhdetta muodostu.
[/quote]
Emme saa pitää enempää valitettavasti. Haluaisimme kyllä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 11:03"]
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 10:51"]
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 10:46"]
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 10:41"]
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 10:28"]
Lapsi kokee olevansa hylätty äidin taholta, purkautuu noin sitten. Ehkä kokee isänsäkin taholta itsensä torjutuksi, koska isällä uusi nainen.
Nämä nykykuviot ovat todella rankkoja lapsille. Ymmärtäkää se! Ei kiikuteta olosuhteiden takia oireilevaa lasta heti neurologisiin tutkimuksiin.
[/quote]
Voipi olla, mutta en kuitenkaan usko. Äiti on hyvä äiti, lapsi puhuu äidistä aina ihaillen. Täällä meidän luona on edetty täysin lapsen tahtiin, isä ja lapsi viettävät aikaa kaksinkin mutta lapsi nimenomaan tahtoo että tehdään kolmisin juttuja. Vaan mistä tietää. Lapsi ei ainakaan osaa sanoa, vaikka on kysytty. Ei hän vielä osaa käsitellä tunteitaan. En minä ainakaan olisi viemässä lasta tutkimuksiin, hänellä on vain hankalaa.
ap
[/quote]
Totta kai lapsi puhuu äidistään tuossa iässä ihaillen. Se ei mitenkään poissulje sitä, että tuntee itsensä ulkopuoliseksi, kun on kaksi pienempää puolisisarusta arjessa.
Äidin ei tässä tarvitse tosiaankaan olla mitenkään "huono", lapsi vain on hädissään ja epävarma omasta asemastaan. Varsinkin viikonloput isän luona ovat rankkoja, koska ei ole ikään kuin kontrollissa mitä kaikkea siinä varsinaisessa kodissa on meneillään.
[/quote]
Onko ehdottaa ratkaisua? ap
[/quote]
Valitettavasti oikein ei! Nämä ovat tilanteita, joissa vanhemmat ovat junailleet asiat niin, että sijaiskärsijäksi ja heittopussiksi jää lapsi.
Onhan lapsella koko ajan tunne, että hänestä halutaan eroon, jos vielä toisinakin viikonloppuina on järjestely, ettei ole äidin perheessä täysvaltaisena jäsenenä.
Mutta ihan arjen toimivuuden kannalta teidän päässä, niin ei auta kuin ottaa jämäkkyys peliin. Pitää sen mitä sanotaan, pehmoilu ei auta lasta turvattomuuden tunteeseen. Sinun ei pidä lähteä mielistelemään lasta, vaan kohdella reilusti. Väärin käyttäytymisestä on seuraukset. Jos on sovittu, että lähdetään ostoksille, niin sitten lähdetään ja vaatteet puetaan päälle ilman mitään teatteria.
[/quote]
En sanoisi että kyse on siitä että lapsesta haluttaisiin eroon, mutta äidin perheessä on niin kova tahti päällä että lapsille ei jää ehkä niin suurta lepoaikaa. Nyt tätä kirjoittaessani hoksaan että ehkä lapsi todellakin tarvitsee rauhallista aikaa yhdessaoloon. Me kyllä otettaisiin noina muinakin viikonloppuina, mutta äiti ei halua antaa. Emme oikein tiedä miksi, sillä ollaan hyvissä väleissä. En minä koe lasta mielisteleväni, yritän toimia reilusti. Minun käsitykseni reiluudesta on kuitenkin erilainen kuin lapsen isän ja äidin.
ap
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 11:17"]
Huomio aikuiselta mieheltä.
Tekstissä aloittaja erikseen korostat kuinka lapsi on rakastettu ja jo neljä vuotta olet ollut "kuvioissa".
Silti otsikko on MIEHEN LAPSI.
Sanonpa nyt vaan että taitaa olla itselläsi pari asiaa käsiteltävänä, ehkä tenava kapinoi sinua kohtaan edelleen että halua sitä vain käsitellä ja koitat keksiä kiertotietä.
[/quote]
Ei hän minun lapsekseni muutu vaikka kuinka haluaisin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mulla tabussa on ihan enter..
Sitä painamalla saa kappalejaon
Helpoa kuin heinänteko =)
Varmasti sunkin tabusta löytynee.. sori vaan..
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 09:10"]
Sorry, naputtelin tabletilla niin tuli kaikki pötköön. Ap
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 11:36"]
Vastaanpa uudestaan kun on tullut tietoa enemmän tilanteesta. Jotenkin oletin avauksesta että lapsi asuu teillä, mutta käykin vain joka toinen viikonloppu.
Lapsi on heittopussi, joka viikonloppu menossa jossain ja viikot koulussa ja kenties harrastuksia.
Milloin lapsi saa vain olla ja levätä.
Kun tilanne on tämä ottaisin lapsen keskusteluun mitä hän haluaisi tehtävän vai haluaisiko vain oleilla. 8-vuotiaan voi jättää kotiin kauppareissun ajaksi ja voitte päivittäistavaraostokset hoitaa ennen lapsen teille tulemista.
Suunnitelkaa tekemisiä yhdessä jo ennakkoon, esim. seuraavaksi tapaamisviikonlopuksi niin lapsi tottuu ajatukseen että jotain tapahtuu.
Joku ehdotti viisaasti että jos toinen teilläolopäivä olisi ihan kotipäivä. Leivotte vaikka yhdessä jos se kiinnostaa.
Jämäkkä kasvatus toki edelleen. Aikuiset päättää isot asiat ja ette anna lapsen pompottaa jatkossa.
Hyvä kun sinä olet napakasti ohjannut pyöräilemään. Taitojen karttuessa oppii siitä pitämään. Onko lapselle tullut teidän naapurustosta kavereita?
Miten pitkä välimatka on kotien välillä? Matkustaminen yksistään on lasta kuormittava asia.
Mietin tässä sitä missähän lapsi tahtoisi olla jos saisi itse sen päättää. Vaikka teillä olisi kuinka hyvin asiat voi lapsen normaalissa asuinpiirissä olla juttuja joissa haluaisi olla mukana, kaverit on tärkeitä. Hän jää pois ehkä joiltain kaverisynttäreiltä, leikeistä jne. joissa muu kaveriporukka on.
Olen lasteni kavereissa huomannut sellaista että harmittaa kun on isäviikonloppu ja ei voi tehdä sitä mitä tahtoisi, etenkin teini-ikäisille se on välillä hankalaa.
Ongelmat tuplaantuvat kun on monta "kotia".
Ap vaikuttaa todella välittävältä ihmiseltä. Ole enemmän aikuinen, älä isosisko.
[/quote]
Kiitos vastauksestasi!
Tätä kirjoittaessani juuri olenkin alkanut hoksaamaan että ehkä se kaikista mukavin tekeminen voi olla vaikka ihan sitä piirtämistä ti leikkimistä.
Yleensä meillä suurimmat ostokset onkin tehty ennen lapsen tuloa, yhdessä sitten ostetaan esim. lapselle mieluisaa aamupalaa jne. ja tietty lauantaiherkut. :)
Asumme n. 500m päässä lapsen äidistä. Lapsi on itse sanomansa mukaan tyytyväinen ettei "aina tarvii alkaa jotain". Toki välillä on kavereita myös meillä käynyt.
ap
Lapsi käyttäytyy noin, koska se sallitaan. Teidän pitää olla pomoja, ei lapsen. Seuraavan kerran, kun lapsi kieltäytyy sisällä tekemästä jotain, viette hänet nurkkaan seisomaan ja sanotte, että joutuu seisomaan siinä, kunnes suostuu tekemään ko. asian (esim. pukemaan päälle). MUITA VAIHTOEHTOJA EI SALLITA! Siis joko niin, että lapsi seisoo nurkasssa tai tottelee. Kyllä lapsi jossain vaiheessa kyllästyy seinän tuijotteluun ja suostuu tottelemaan. Silloin vain selitätte, että tuonne nurkkaan joutuu aina, jos ei suostu tekemään niinkuin sanotaan. Ei lapsi rangaistuksista hajoa. On ne ennenkin kestäneet.
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 17:50"]
Kyllä mulla tabussa on ihan enter..
Sitä painamalla saa kappalejaon
Helpoa kuin heinänteko =)
Varmasti sunkin tabusta löytynee.. sori vaan..
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 09:10"]
Sorry, naputtelin tabletilla niin tuli kaikki pötköön. Ap
[/quote]
[/quote]
Kyllä on ipadissa enter, ja kirjoittaessa näyttikin hyvältä vaan lähetettyäni meni pötköön. Mikähän oli sun viestisi pointti? Ap
Hakekaa lähihuoltajuutta. Ei tee hyvää lapselle reissata kahden kodin välissä JA vielä sen lisäksi viettää jäljelle jäävät viikonloput missä lie sattuukaan. Päivätkin koostuu koulusta ja harrastuksista, missä rauha?
Sorry, naputtelin tabletilla niin tuli kaikki pötköön. Ap
Aina kun minä kiukuttelin, äiti uhkasi ottaa jotain pois, tai uhkasi väkivallalla. Esim joululahjatoiveista karsiutui yksi pois jokaisen "EI " tai "EN" jälkeen. Oltiin rikkaita, niin raha ei ollut pointtina. Suurimman osan ajasta äiti kuitenkin ennemmin löi kuin uhkaili. Ensimmäisen kerran löin 14v takaisin, olin äitiä vahvempi, niin siihen loppui lyöminen. Enkä ollut mikään kauhukakara, äiti suuttui siitäkin että pudotin vahingossa maitoa lattialle, ja yritti lyödä paistinpannulla. Rangaistus ei koskaan auta, aiheuttaa vain pahaa oloa ja patoumia, joita sitten puidaan aiuisena terapiassa. Minäkään en enää juurikaan puhu omalle äidilleni. Hänen mielestään hän oli täydellinen äiti,ja minä omalla paskalla käytökselläni aiheutin kaiken itselleni.
Lapsi oireilee jostain. Ehkä ei halua mennä kouluun, koska siellä on jotain kamalaa. Ehkä on kiusattu ulkonäkösyistä, ja siksi tämä oireilu. Pitää yrittää keskustella ja kysyä onko kaikki hyvin , ja miksi käyttäytyy noin. Ei mitään järkeä rangaista, jos kaikki johtuu pahasta olosta, jota kukaan ei huomaa.