Lue keskustelun säännöt.
Mikähän miehen lasta pännii?
16.08.2015 |
On siis 8-vuotias. Ongelmana on ettei mitään, MITÄÄN, voi tehdä ilman showta. Ja showlla tarkoitan "ei, en tee, ei käy. Ei kiinnosta, EIIIII" - yms.
Esimerkiksi eilen oltiin menossa ostamaan lapselld kouluvaatteita ja uutta lelua. Aluksi lapsi oli innoissaan, mutta kun lähtö tuli ajankohtaiseksi niin kaikki meni pipariksi.
Lapsi ei malta/osaa aina mennä vessaan kun pissattaa, varsinkin kun ulos ollaan menossa niin kaikki käy veskissä ennen lähtöä. Ei, en käy, ei tarvi. EI!!! Sen jälkeen ei suostuta pukemaan vaatteita (siis oikeasti, menisi vaikka yökkärillä). Kyse ei ole siitä etteikö saisi valita tai ei olisi vaatteita, ei vaan halua.
Oltiin menossa pyörillä, "en laita kypärää, EI, En LAITA" saati sitten mitään tyhmiä aurinkolaseja! TAI KENKIÄ!!
Tässä vaiheessa mies on jo aivan loppu, sanoo että se kiukuttelu loppuu tai lelut jää ostamatta. No ei mitään, hetkeksi lapsi rauhoittuu, päästään jopa ulos kunnes: ei suostu ajamaan itse, EI, en osaa. En jaksa, (matka 1km tasaista tietä), huonot housut jalassa, liian kirkasta. Nyt on jo mun vuoroni turhautua, koko porukka takaisin sisälle, lapsi vetää raivarit ja ottaa kaikki vaatteet pois, sotkee huoneensa.
Tunnin päästä tulee pyytämään anteeksi, ja sanoo että todella tarvitsisi niitä kouluvaatteita. Uusi yritys, osittain samat kitinät vessasta ja kengistä. Puolessa välissä matkaa pyytää että hiukset laitetaan kiinni ja aurinkolasit silmille.
Mutta tosiaan, mistä helkkarista tuo kiukuttelu voi johtua? Kuuluuko ikään? Joka ikinen lähtö on samanlainen! Kouluun menee toistaiseksi ilman kiukutteluja, muttta puistoköynnit, kesän rantakäynnit, kaikki samanlaisia.
Silti, eilenkin illalla lapsi totesi että oli kiva päivä, kysyi multa et enhän hylkää häntä, kertoi että rakastaa minua (kerroin saman, se on totta) eli loppupeleissä kiltti ja ihana lapsi.
Joku ottaa tämän kuitenkin esille, ei en ole perheenrikkoja, olen ollut lapsen elämässä nelisen vuotta ja lapsen vanhemmat eivät koskaan ole olleet yhdessä. Lapsen äidilläkin on jo "uusi perhe", ja lapsella on ainakin näennäisesti hyvät olot kummassakin kodissa.
Vinkit ja kommentit tervetulleita!
Kommentit (58)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomiota haluaa. Juttele hänen kanssaan. Hän on varmasti tajunnut että ei ole oikein kenenkään lapsi. Telkkarissa oli kerran tarina kahdesta aikusesta uusperhelapsesta ja heidän kertomuksistaan tajusin että vaikka lapsella aikuisten mielestä kaikki on hyvin niin lapsi kaipaa tukea paljon enemmin. Ei ole helppoa kun on kaksi kotia ja kaksi äitiä vai onko yhtään oikeaa äitiä.
Kuulostaa ihan aistiyliherkkyydeltä ja siirtymävaihetilanteiden hallinnan vaikeudelta. Koulupsykologi auttaa.
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 09:13"]kirjoita kappaleiden alkuun < P > ilman välejä niin tulee kappaleet millä vain vehkeellä
[/quote]
Kiitos! Käytän tätä jatkossa!
Meillä ollut samaa. Olen ajatellut, että vaihe (+ lievää aistiyliherkkyyttä). Nyt sitä ei juurikaan ole, lapsi 10-v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en olisi suostunut menemään takaisin vaan homma olisi hoidettu yhdellä kertaa. Teette miehen kanssa päätöksen ettette suostu tytön oikkuihin ja pidätte siitä kiinni molemmat.
Nyt tyttö on pomo ja vallankäyttäjä, pomottaa nyt tällaisissa asioissa ja kasvaessaan isommissa jos annatte tilanteen jatkua tällaisena.
Alunperin olette lähteneet mukaan show-meininkiin ja nyt se vaan jatkuu...
Ehdotus että istutte ensin miehen kanssa alas ja puhutte asian keskenänne, että otatte jämäkämmän otteen ja pidätte yhtä, ettekä mene lapsen oikkuihin mukaan. Sovitte säännöt ilman lapsen läsnäoloa.
Sitten keskustelette kolmestaan ja puhutte asiallisesti ja rauhallisesti. Keskustelutilanne sellaiseen aikaan jolloin "tilanne ei ole päällä". Ensin kysytte onko lapsella jotain huolia joista pitäisi keskustella, keskusteltte hyvästä käyttäytymisestä. Kerrotte ettei ole sopivaa käytöstä ... esimerkein. Jatkossa tämä ei enää sovi, ja sanotte ettei kiukuttelu ole sopivaa hänen iässään vaan kuuluu pikkulapsivaiheeseen ei kouluikäiselle. Vetoatte hänen järkeen. Esitätte vaikka performanssin minkälaisena kiukkukohtaukset teille näyttäytyy.
Sovitte rangaistuksista, etujen menettämisiä jos toiminta jatkuu huonona. Palkitsemisesta jos käyttäytyminen on kunnossa, joku aikaväli jolloin pääsee vaikka leffaan tms.
Luulen ettei tapauksessanne lapselle ole tullut mitään rangaistusta huonosta käytöksestä ja se on johtanut jatkuvaan huonon käytöksen kierteeseen. Lapsi nauttii vallankäytöstä. Osaksi huomionhakua.
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 09:16"]Huomiota haluaa. Juttele hänen kanssaan. Hän on varmasti tajunnut että ei ole oikein kenenkään lapsi. Telkkarissa oli kerran tarina kahdesta aikusesta uusperhelapsesta ja heidän kertomuksistaan tajusin että vaikka lapsella aikuisten mielestä kaikki on hyvin niin lapsi kaipaa tukea paljon enemmin. Ei ole helppoa kun on kaksi kotia ja kaksi äitiä vai onko yhtään oikeaa äitiä.
[/quote]
Kiitos vastauksesta, näinhän se voi toki olla. Uusperheen lapsella ei ole helppoa.
Täällä "meidän päässä" on edetty aika hitaasti tässä perheen muodostamisessa. On menty lapsen ehdoilla. Me tulimme heti alusta hyvin toimeen, ja lapsi ottikin hämmentävän nopeasti minut "omaksi". Ollaan yritetty tehdä rooleja selväksi - lapsella on yksi äiti ja yksi isä. Minä (ja isäpuoli) olemme vanhempia, joita totellaan samoin kuin äitiä ja isää. (Eli siis vängätään joka asiassa vastaan)
Meidän suhde ei ole äiti-tytär suhde, olen enemminkin isosisko. Meidän kahdenkeskeinen aika koostuu keskusteluista ja hellyydestä, josta nautimne kumpikin.
Me ollaan myös yritetty sanoa lapselle että hän on meille tärkeä, ainutkertainen. "Meidän lapsi".
En tiedä mitä muuta voin lapselle enää antaa. Tietysti näen että lapsen muut vanhemmat voisivat antaa itsestään enemmän, mutta hekin tekevät tietysti parhaansa. Rhkä meillä aikuisilla voisi kuitenkin olla keskustelun paikka.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä vanhimmalla lapsella on ollut hyvin samanlainen tilanne. Kyseessä siis myös uusperheessä asuva esikoinen jonka äidillä uusi perhe toisaalla. Kaikki lähtötilanteet ja siirtymiset ovat aina olleet hänelle vaikeita, mukaanlukien tuo tilanteeseen sopiva pukeutuminen. Nyt on jo gieman vanhempi, mutta olisit voinut kuvailla meidän lapsemme käytöstä kun hän oli kahdeksan.
tilanne on ajan myötä helpottanut kun lapsi on kasvanut ja tullut omatoimisemmaksi. Hän kuitenkin edelleen haluaa heti aamusta tietää päivän ohjelman, ja mikäli ohjelma kesken kaiken muuttuu, on hänen vaikea suunnata omaa toimintaansa. Ja hänelle ei voi sanoa lähdettäessä esim että " ulkona sataa, pukeudu lämpimästi" vaan täytyy sanoa että laita kumisaappaat, laita takki, ota sateenvarjo.
Olen ajatellut, että tässä on kyseessä jonkinlaista toiminnan ohjauksen/tilanteiden hahmottamisen vaikeutta joka saattaisi liittyä vaikka adhd-piirteisiin. Lapsella on myös hyvin negatiivinen ja minäkeskeinen luonne. Erityisen vaikean tilanteesta tekee se, että minä olen tosiaan lapsen äitipuoli. Kun yritän puhua näistä asioista, vaikuttaa helposti että en vaan tykkäisi miehen lapsesta ja etsisin tästä vikoja. Asia on kuitenkin päinvastoin- välitän niin paljon että haluan ratkaista ongelman. Muut miehen lapset (vaikka ovat nuorempia) ovat näissä asioissa paljon esikoista edellä.
Miettikää yhdessä miehen kanssa mistä tytön kanssa voisi olla kyse. Saako hän tarpeeksi huomiota? Onk hänellä erityistarpeita? Voisitteko luoda tarkan lähtörutiinin jasta sopisitte yhdessä tytön kanssa ja jota aina noudatettaisiin? Yrittäkää olla suuttumatta lapselle, mutta pitäkää rajoista kiinni.
Mullekin tuli mieleen jokin neurologinen juttu. Siirtymävaiheen vaikeita, vaatteet hankaa, kirkkaat valot jne. Onko hiljan muuttunut? Juttelisin eka koulussa onko huomattu mitään, sitten pyytäisin koulupsykologille.
Kotona voisitte kokeilla ennakointia, ennakointia, ennakointia. Vaikka ihan kuvinkin, jos onnistuu. Kouluunlähtö voi olla helpompaa, jos on aina samalla kaavalla mennyt. Rannalle lähtö on jo abstraktimpaa, aika vaihtelee, ei ole puhuttu millä vaatteilla ja miten mennään. Eli nyt tyyliin: tunnin päästä lähdetään rannalle. Laitetaan kotona päälle uikkarit ja niiden päälle shortsit ja t-paidat. Kaikki mennään omilla pyörillä, sinne ajaa 10 minuuttia. Rannalla ollaan noin tunti, sä voit uida, rakennella hiekasta ja otetaan vesipullot mukaan, että voidaan juoda. Sitten pyöräillään takaisin ja käydään suihkussa.
Ja tätä sitten pienempiin osiin jaettuna kun h-hetki lähenee. Esim. uikkaria vaihtaessa muistutetaan, että mennään kaikki pyörällä rannalle.
jos tämä on ihan uusi ilmiö lapsen kanssa, niin voisiko lapselta kysyä ihan suoraan, että mikä harmittaa? Kertoa, että olet huomannut, että lähdöt ovat vaikeita, miksi ne ovat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet ihana ja välittävä "äitipuoli", olkaa tiukempia tosiaan tietyissa kohdin. Lapsi uskaltaa testata, koska tietää että välitätte, mitenkähän käyttäytyy äitinsä luona? Onko kiukut teillä, kun tuntee syvää turvaa. Kiukuttelu tosin kuuluu lapsilla kaikkeen ikään, että se on ihan normaalia. Siirtymätilanteet ja uudet asiat jotenkin stressaavat lasta. Perheneuvolasta voisi saada apua mös.
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 09:29"]Minä en olisi suostunut menemään takaisin vaan homma olisi hoidettu yhdellä kertaa. Teette miehen kanssa päätöksen ettette suostu tytön oikkuihin ja pidätte siitä kiinni molemmat.
Nyt tyttö on pomo ja vallankäyttäjä, pomottaa nyt tällaisissa asioissa ja kasvaessaan isommissa jos annatte tilanteen jatkua tällaisena.
Alunperin olette lähteneet mukaan show-meininkiin ja nyt se vaan jatkuu...
Ehdotus että istutte ensin miehen kanssa alas ja puhutte asian keskenänne, että otatte jämäkämmän otteen ja pidätte yhtä, ettekä mene lapsen oikkuihin mukaan. Sovitte säännöt ilman lapsen läsnäoloa.
Sitten keskustelette kolmestaan ja puhutte asiallisesti ja rauhallisesti. Keskustelutilanne sellaiseen aikaan jolloin "tilanne ei ole päällä". Ensin kysytte onko lapsella jotain huolia joista pitäisi keskustella, keskusteltte hyvästä käyttäytymisestä. Kerrotte ettei ole sopivaa käytöstä ... esimerkein. Jatkossa tämä ei enää sovi, ja sanotte ettei kiukuttelu ole sopivaa hänen iässään vaan kuuluu pikkulapsivaiheeseen ei kouluikäiselle. Vetoatte hänen järkeen. Esitätte vaikka performanssin minkälaisena kiukkukohtaukset teille näyttäytyy.
Sovitte rangaistuksista, etujen menettämisiä jos toiminta jatkuu huonona. Palkitsemisesta jos käyttäytyminen on kunnossa, joku aikaväli jolloin pääsee vaikka leffaan tms.
Luulen ettei tapauksessanne lapselle ole tullut mitään rangaistusta huonosta käytöksestä ja se on johtanut jatkuvaan huonon käytöksen kierteeseen. Lapsi nauttii vallankäytöstä. Osaksi huomionhakua.
[/quote]
Hyvä kirjoitus, kiitos.
Valitettavasti lapsi on meillä niin vähän (joka toinen vkl, satunnaisesti pitempään) että mitään hirveän pitkäaikaista rangaistusta ei voida käyttää. Mutta varmasti se on osa ongelmaa, kun ei ole kunnon rangaistuksia.
On otettua lelua pois, puhelin laitettu jäähylle. Vaan kun meillä on vain se viikonloppu aikaa hoitaa nämä kaupassakäynnit sun muut niin pakko ne on silloin tehdä.
Uutta lelua tosin ei saanut kiukuttelunsa tuloksena.
Lapsen äiti ja isä eivät myöskään "jaksa vääntää joka asiasta" samalla tavalla kuin minä. Esimerkiksi aurinkolasit - isä sanoo että pistä päähän kun et muuten näe mitään. Lapsi karjuu että en pistä, tyhmät lasit!
Tässä tilanteessa isä ja äiti antaisivat periksi, minä taas sanoisin että kyllä muuten pistät.
Mielestäni siis teen oikein vänkäämällä asiasta, mutta olen kyllä muutenkin sellainen vänkääjä ja pohtija etten tiedä milloin riittää.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 09:29"]Minä en olisi suostunut menemään takaisin vaan homma olisi hoidettu yhdellä kertaa. Teette miehen kanssa päätöksen ettette suostu tytön oikkuihin ja pidätte siitä kiinni molemmat.
Nyt tyttö on pomo ja vallankäyttäjä, pomottaa nyt tällaisissa asioissa ja kasvaessaan isommissa jos annatte tilanteen jatkua tällaisena.
Alunperin olette lähteneet mukaan show-meininkiin ja nyt se vaan jatkuu...
Ehdotus että istutte ensin miehen kanssa alas ja puhutte asian keskenänne, että otatte jämäkämmän otteen ja pidätte yhtä, ettekä mene lapsen oikkuihin mukaan. Sovitte säännöt ilman lapsen läsnäoloa.
Sitten keskustelette kolmestaan ja puhutte asiallisesti ja rauhallisesti. Keskustelutilanne sellaiseen aikaan jolloin "tilanne ei ole päällä". Ensin kysytte onko lapsella jotain huolia joista pitäisi keskustella, keskusteltte hyvästä käyttäytymisestä. Kerrotte ettei ole sopivaa käytöstä ... esimerkein. Jatkossa tämä ei enää sovi, ja sanotte ettei kiukuttelu ole sopivaa hänen iässään vaan kuuluu pikkulapsivaiheeseen ei kouluikäiselle. Vetoatte hänen järkeen. Esitätte vaikka performanssin minkälaisena kiukkukohtaukset teille näyttäytyy.
Sovitte rangaistuksista, etujen menettämisiä jos toiminta jatkuu huonona. Palkitsemisesta jos käyttäytyminen on kunnossa, joku aikaväli jolloin pääsee vaikka leffaan tms.
Luulen ettei tapauksessanne lapselle ole tullut mitään rangaistusta huonosta käytöksestä ja se on johtanut jatkuvaan huonon käytöksen kierteeseen. Lapsi nauttii vallankäytöstä. Osaksi huomionhakua.
[/quote]
Ei rangaistuksia!
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 09:40"][quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 09:29"]Minä en olisi suostunut menemään takaisin vaan homma olisi hoidettu yhdellä kertaa. Teette miehen kanssa päätöksen ettette suostu tytön oikkuihin ja pidätte siitä kiinni molemmat.
Nyt tyttö on pomo ja vallankäyttäjä, pomottaa nyt tällaisissa asioissa ja kasvaessaan isommissa jos annatte tilanteen jatkua tällaisena.
Alunperin olette lähteneet mukaan show-meininkiin ja nyt se vaan jatkuu...
Ehdotus että istutte ensin miehen kanssa alas ja puhutte asian keskenänne, että otatte jämäkämmän otteen ja pidätte yhtä, ettekä mene lapsen oikkuihin mukaan. Sovitte säännöt ilman lapsen läsnäoloa.
Sitten keskustelette kolmestaan ja puhutte asiallisesti ja rauhallisesti. Keskustelutilanne sellaiseen aikaan jolloin "tilanne ei ole päällä". Ensin kysytte onko lapsella jotain huolia joista pitäisi keskustella, keskusteltte hyvästä käyttäytymisestä. Kerrotte ettei ole sopivaa käytöstä ... esimerkein. Jatkossa tämä ei enää sovi, ja sanotte ettei kiukuttelu ole sopivaa hänen iässään vaan kuuluu pikkulapsivaiheeseen ei kouluikäiselle. Vetoatte hänen järkeen. Esitätte vaikka performanssin minkälaisena kiukkukohtaukset teille näyttäytyy.
Sovitte rangaistuksista, etujen menettämisiä jos toiminta jatkuu huonona. Palkitsemisesta jos käyttäytyminen on kunnossa, joku aikaväli jolloin pääsee vaikka leffaan tms.
Luulen ettei tapauksessanne lapselle ole tullut mitään rangaistusta huonosta käytöksestä ja se on johtanut jatkuvaan huonon käytöksen kierteeseen. Lapsi nauttii vallankäytöstä. Osaksi huomionhakua.
[/quote]
Hyvä kirjoitus, kiitos.
Valitettavasti lapsi on meillä niin vähän (joka toinen vkl, satunnaisesti pitempään) että mitään hirveän pitkäaikaista rangaistusta ei voida käyttää. Mutta varmasti se on osa ongelmaa, kun ei ole kunnon rangaistuksia.
On otettua lelua pois, puhelin laitettu jäähylle. Vaan kun meillä on vain se viikonloppu aikaa hoitaa nämä kaupassakäynnit sun muut niin pakko ne on silloin tehdä.
Uutta lelua tosin ei saanut kiukuttelunsa tuloksena.
Lapsen äiti ja isä eivät myöskään "jaksa vääntää joka asiasta" samalla tavalla kuin minä. Esimerkiksi aurinkolasit - isä sanoo että pistä päähän kun et muuten näe mitään. Lapsi karjuu että en pistä, tyhmät lasit!
Tässä tilanteessa isä ja äiti antaisivat periksi, minä taas sanoisin että kyllä muuten pistät.
Mielestäni siis teen oikein vänkäämällä asiasta, mutta olen kyllä muutenkin sellainen vänkääjä ja pohtija etten tiedä milloin riittää.
Ap
[/quote]
Lasta ei tarvitse rangaista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 09:32"]
Meillä vanhimmalla lapsella on ollut hyvin samanlainen tilanne. Kyseessä siis myös uusperheessä asuva esikoinen jonka äidillä uusi perhe toisaalla. Kaikki lähtötilanteet ja siirtymiset ovat aina olleet hänelle vaikeita, mukaanlukien tuo tilanteeseen sopiva pukeutuminen. Nyt on jo gieman vanhempi, mutta olisit voinut kuvailla meidän lapsemme käytöstä kun hän oli kahdeksan.
tilanne on ajan myötä helpottanut kun lapsi on kasvanut ja tullut omatoimisemmaksi. Hän kuitenkin edelleen haluaa heti aamusta tietää päivän ohjelman, ja mikäli ohjelma kesken kaiken muuttuu, on hänen vaikea suunnata omaa toimintaansa. Ja hänelle ei voi sanoa lähdettäessä esim että " ulkona sataa, pukeudu lämpimästi" vaan täytyy sanoa että laita kumisaappaat, laita takki, ota sateenvarjo.
Olen ajatellut, että tässä on kyseessä jonkinlaista toiminnan ohjauksen/tilanteiden hahmottamisen vaikeutta joka saattaisi liittyä vaikka adhd-piirteisiin. Lapsella on myös hyvin negatiivinen ja minäkeskeinen luonne. Erityisen vaikean tilanteesta tekee se, että minä olen tosiaan lapsen äitipuoli. Kun yritän puhua näistä asioista, vaikuttaa helposti että en vaan tykkäisi miehen lapsesta ja etsisin tästä vikoja. Asia on kuitenkin päinvastoin- välitän niin paljon että haluan ratkaista ongelman. Muut miehen lapset (vaikka ovat nuorempia) ovat näissä asioissa paljon esikoista edellä.
Miettikää yhdessä miehen kanssa mistä tytön kanssa voisi olla kyse. Saako hän tarpeeksi huomiota? Onk hänellä erityistarpeita? Voisitteko luoda tarkan lähtörutiinin jasta sopisitte yhdessä tytön kanssa ja jota aina noudatettaisiin? Yrittäkää olla suuttumatta lapselle, mutta pitäkää rajoista kiinni.
[/quote]
Kiitos vastauksesta!
Piti ihan vaihtaa tietokoneelle naputtelemaan vastausta, sujuu helpommin.
Täällä meillä ollessaan lapsi saa aivan varmasti tarvitsemansa huomion, sillä on ainoa täällä. Äitinsä luona on kaksi pikkusisarta, joiden kanssa joutuu "kilpailemaan" huomiosta. Hoitaa kuitenkin isosiskon roolinsa todella mallikkaasti, osaa jakaa. En osaa sanoa saako kotona tarpeeksi huomiota, mutta täällä tarvitsee sitä erityisen paljon ja sitä mys saa.
Ymmärrän tilanteesi äitipuolena, meillä on samaa. Että minä etsin vikoja. Vaan ei se sitä ole, sillä tiedän että kumpikin vanhempikin on hyvin turhautunut lapsen käytökseen.
Yritämme aina ennakoida, mutta lapsi sanoo jo yleensä siinävaiheessa EI, ei ei. Koko lähtö on kuopattu jo heti kun siitä mainitaan. Vaikka olisi lähtö kylpylään, leffaan, huvipuistoon niin sinne ei haluta lähteä. Kuvailisin myös lapsen luonnetta negatiiviseksi ja minäkeskeiseksi - näiden lisäksi lapsi on todella fiksu ja hänellä on loistava huumorintaju. Lapsi on myös hyvin epävarma, eikä halua epäonnistua. Ei halua kokeilla mitään uusia asioita epäonnistumisen pelossa. (kuten pyöräily, alla lisää)
Lapsen isä (ja äiti) ovat vain sitä mieltä että lapsi on hankala, piste. Ei jaksa vängätä sen kanssa. Esimerkiksi lapsi ei ennen tätä kesää ollut koskaan ajanut pyörällä, koska ei ole halunnut lähteä (kuten ei muuallekkaan) eikä äiti ole jaksanut vängätä.
Sen yhden kerran kun kirjaimellisesti istutin lapsen pyörän kyytiin ja työnsin vauhtia niin into syttyi heti, ja lapsi oppi oikeastaan heti ajamaan pyörällä.
Nyt jälkeenpäin kuitenkin tuntuu että olen painostanut (ja joskus painostan edelleenkin lasta). Teenkö väärin?
Lapsen äiti ja isä (ja isäpuoli) ovat sitä mieltä että hyvä että joku jaksaa, mutta toisaalta ei ole kiva pakottaakaan. Enpä tiedä.
ap
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 09:33"]
Mullekin tuli mieleen jokin neurologinen juttu. Siirtymävaiheen vaikeita, vaatteet hankaa, kirkkaat valot jne. Onko hiljan muuttunut? Juttelisin eka koulussa onko huomattu mitään, sitten pyytäisin koulupsykologille.
Kotona voisitte kokeilla ennakointia, ennakointia, ennakointia. Vaikka ihan kuvinkin, jos onnistuu. Kouluunlähtö voi olla helpompaa, jos on aina samalla kaavalla mennyt. Rannalle lähtö on jo abstraktimpaa, aika vaihtelee, ei ole puhuttu millä vaatteilla ja miten mennään. Eli nyt tyyliin: tunnin päästä lähdetään rannalle. Laitetaan kotona päälle uikkarit ja niiden päälle shortsit ja t-paidat. Kaikki mennään omilla pyörillä, sinne ajaa 10 minuuttia. Rannalla ollaan noin tunti, sä voit uida, rakennella hiekasta ja otetaan vesipullot mukaan, että voidaan juoda. Sitten pyöräillään takaisin ja käydään suihkussa.
Ja tätä sitten pienempiin osiin jaettuna kun h-hetki lähenee. Esim. uikkaria vaihtaessa muistutetaan, että mennään kaikki pyörällä rannalle.
jos tämä on ihan uusi ilmiö lapsen kanssa, niin voisiko lapselta kysyä ihan suoraan, että mikä harmittaa? Kertoa, että olet huomannut, että lähdöt ovat vaikeita, miksi ne ovat?
[/quote]
Tavallaan ymmärrän miksi mietit(te) neurologista häiriötä, mutta toistaiseksi olen sitä mieltä että lapsi ihan oikeasti vaan haluaa laittaa joka asiassa vastaan. Varsinkin noista vaatteista, lapsi ei vaan halua tehdä mitään mitä häntä pyydetään tekemään. Kirkkaita valoja ei tarvitse vältellä, mutta auringossa on hyvä olla lasit päässä (kuten meidän kaikkien). Tuosta ennakoinnista kirjoitinkin jo aiemminkin, se onnistuu yhtä hyvin kuin ex-tempore-lähtö. Ei ei ei ei eiei.
Mutta jatkamme (tai minä jatkan) sen yrittämistä.
ap
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 09:57"]
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 09:32"]
Meillä vanhimmalla lapsella on ollut hyvin samanlainen tilanne. Kyseessä siis myös uusperheessä asuva esikoinen jonka äidillä uusi perhe toisaalla. Kaikki lähtötilanteet ja siirtymiset ovat aina olleet hänelle vaikeita, mukaanlukien tuo tilanteeseen sopiva pukeutuminen. Nyt on jo gieman vanhempi, mutta olisit voinut kuvailla meidän lapsemme käytöstä kun hän oli kahdeksan.
tilanne on ajan myötä helpottanut kun lapsi on kasvanut ja tullut omatoimisemmaksi. Hän kuitenkin edelleen haluaa heti aamusta tietää päivän ohjelman, ja mikäli ohjelma kesken kaiken muuttuu, on hänen vaikea suunnata omaa toimintaansa. Ja hänelle ei voi sanoa lähdettäessä esim että " ulkona sataa, pukeudu lämpimästi" vaan täytyy sanoa että laita kumisaappaat, laita takki, ota sateenvarjo.
Olen ajatellut, että tässä on kyseessä jonkinlaista toiminnan ohjauksen/tilanteiden hahmottamisen vaikeutta joka saattaisi liittyä vaikka adhd-piirteisiin. Lapsella on myös hyvin negatiivinen ja minäkeskeinen luonne. Erityisen vaikean tilanteesta tekee se, että minä olen tosiaan lapsen äitipuoli. Kun yritän puhua näistä asioista, vaikuttaa helposti että en vaan tykkäisi miehen lapsesta ja etsisin tästä vikoja. Asia on kuitenkin päinvastoin- välitän niin paljon että haluan ratkaista ongelman. Muut miehen lapset (vaikka ovat nuorempia) ovat näissä asioissa paljon esikoista edellä.
Miettikää yhdessä miehen kanssa mistä tytön kanssa voisi olla kyse. Saako hän tarpeeksi huomiota? Onk hänellä erityistarpeita? Voisitteko luoda tarkan lähtörutiinin jasta sopisitte yhdessä tytön kanssa ja jota aina noudatettaisiin? Yrittäkää olla suuttumatta lapselle, mutta pitäkää rajoista kiinni.
[/quote]
Kiitos vastauksesta!
Piti ihan vaihtaa tietokoneelle naputtelemaan vastausta, sujuu helpommin.
Täällä meillä ollessaan lapsi saa aivan varmasti tarvitsemansa huomion, sillä on ainoa täällä. Äitinsä luona on kaksi pikkusisarta, joiden kanssa joutuu "kilpailemaan" huomiosta. Hoitaa kuitenkin isosiskon roolinsa todella mallikkaasti, osaa jakaa. En osaa sanoa saako kotona tarpeeksi huomiota, mutta täällä tarvitsee sitä erityisen paljon ja sitä mys saa.
Ymmärrän tilanteesi äitipuolena, meillä on samaa. Että minä etsin vikoja. Vaan ei se sitä ole, sillä tiedän että kumpikin vanhempikin on hyvin turhautunut lapsen käytökseen.
Yritämme aina ennakoida, mutta lapsi sanoo jo yleensä siinävaiheessa EI, ei ei. Koko lähtö on kuopattu jo heti kun siitä mainitaan. Vaikka olisi lähtö kylpylään, leffaan, huvipuistoon niin sinne ei haluta lähteä. Kuvailisin myös lapsen luonnetta negatiiviseksi ja minäkeskeiseksi - näiden lisäksi lapsi on todella fiksu ja hänellä on loistava huumorintaju. Lapsi on myös hyvin epävarma, eikä halua epäonnistua. Ei halua kokeilla mitään uusia asioita epäonnistumisen pelossa. (kuten pyöräily, alla lisää)
Lapsen isä (ja äiti) ovat vain sitä mieltä että lapsi on hankala, piste. Ei jaksa vängätä sen kanssa. Esimerkiksi lapsi ei ennen tätä kesää ollut koskaan ajanut pyörällä, koska ei ole halunnut lähteä (kuten ei muuallekkaan) eikä äiti ole jaksanut vängätä.
Sen yhden kerran kun kirjaimellisesti istutin lapsen pyörän kyytiin ja työnsin vauhtia niin into syttyi heti, ja lapsi oppi oikeastaan heti ajamaan pyörällä.
Nyt jälkeenpäin kuitenkin tuntuu että olen painostanut (ja joskus painostan edelleenkin lasta). Teenkö väärin?
Lapsen äiti ja isä (ja isäpuoli) ovat sitä mieltä että hyvä että joku jaksaa, mutta toisaalta ei ole kiva pakottaakaan. Enpä tiedä.
ap
[/quote]
pakko vastata vielä. Luonteet näillä meidän lapsilla tuntuvat menevän aivan yksiin. Ja myös tuo, että aikuiset (vanhemmat, isovanhemmat opettajat) turhautuvat aina tähän yhteen lapseen mikä osaltaan lisää negatiivista kierrettä.
minua helpotti kun luin adhd:sta. Silloin ymmärsin että lapsi ei kiukuttele tahallaan, vaan omasta erityisyydestään johtuen. Luon aikoinaan kirjan "tulistuva lapsi" josta sain itselleni työkaluja toimia maltillisemmin. Tekijää en muista, olisikohan ollut r. Greene tai jotain, kurjadtosta löytyy. Suosittelen lukemaan, saatte siitä hyvää apua keskusteluun miehen kanssa!
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 09:38"]
Olet ihana ja välittävä "äitipuoli", olkaa tiukempia tosiaan tietyissa kohdin. Lapsi uskaltaa testata, koska tietää että välitätte, mitenkähän käyttäytyy äitinsä luona? Onko kiukut teillä, kun tuntee syvää turvaa. Kiukuttelu tosin kuuluu lapsilla kaikkeen ikään, että se on ihan normaalia. Siirtymätilanteet ja uudet asiat jotenkin stressaavat lasta. Perheneuvolasta voisi saada apua mös.
[/quote]
Kiitos. Yritän parhaani mutta tietysti tunnen oloni huonoksi - kyvyttömäksi.
Tiedän, että lapsi kiukkuaa myös kotona, mutta meillä se korostuu sillä olemme tavallaan enempi lapselle, juuri hänelle läsnä. Me myöskin puuhaillaan paljon, käydään puistoissa, paikallisella torilla, uimarannoilla jne. Kotona taas lapsi on enempikin kotona, asuvat omakotitalossa joten takapihalta löytyy se puisto ja uima-allas. Ehkä meillä on vähän liiaksikkin "ohjelmaa" - vaan ollaan molemmat miehen kanssa viikonloput vapaalla niin ei haluta kyhjöttää kotona vaan ollaan mielummin liikkeellä.
Tiettyyn pisteeseen asti kiukuttelu on normaalia, mutta joka asian vastustaminen ei. Nytkin kerroin lapselle päivän suunnitelmasta, mitä tehdään jne. Nyt itkee huoneeseessaan ja huutaa että ei mitään ulkoilua, en tahdo, en lähde, ei käy.
ap
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 10:13"]
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 09:57"]
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 09:32"]
Meillä vanhimmalla lapsella on ollut hyvin samanlainen tilanne. Kyseessä siis myös uusperheessä asuva esikoinen jonka äidillä uusi perhe toisaalla. Kaikki lähtötilanteet ja siirtymiset ovat aina olleet hänelle vaikeita, mukaanlukien tuo tilanteeseen sopiva pukeutuminen. Nyt on jo gieman vanhempi, mutta olisit voinut kuvailla meidän lapsemme käytöstä kun hän oli kahdeksan.
tilanne on ajan myötä helpottanut kun lapsi on kasvanut ja tullut omatoimisemmaksi. Hän kuitenkin edelleen haluaa heti aamusta tietää päivän ohjelman, ja mikäli ohjelma kesken kaiken muuttuu, on hänen vaikea suunnata omaa toimintaansa. Ja hänelle ei voi sanoa lähdettäessä esim että " ulkona sataa, pukeudu lämpimästi" vaan täytyy sanoa että laita kumisaappaat, laita takki, ota sateenvarjo.
Olen ajatellut, että tässä on kyseessä jonkinlaista toiminnan ohjauksen/tilanteiden hahmottamisen vaikeutta joka saattaisi liittyä vaikka adhd-piirteisiin. Lapsella on myös hyvin negatiivinen ja minäkeskeinen luonne. Erityisen vaikean tilanteesta tekee se, että minä olen tosiaan lapsen äitipuoli. Kun yritän puhua näistä asioista, vaikuttaa helposti että en vaan tykkäisi miehen lapsesta ja etsisin tästä vikoja. Asia on kuitenkin päinvastoin- välitän niin paljon että haluan ratkaista ongelman. Muut miehen lapset (vaikka ovat nuorempia) ovat näissä asioissa paljon esikoista edellä.
Miettikää yhdessä miehen kanssa mistä tytön kanssa voisi olla kyse. Saako hän tarpeeksi huomiota? Onk hänellä erityistarpeita? Voisitteko luoda tarkan lähtörutiinin jasta sopisitte yhdessä tytön kanssa ja jota aina noudatettaisiin? Yrittäkää olla suuttumatta lapselle, mutta pitäkää rajoista kiinni.
[/quote]
Kiitos vastauksesta!
Piti ihan vaihtaa tietokoneelle naputtelemaan vastausta, sujuu helpommin.
Täällä meillä ollessaan lapsi saa aivan varmasti tarvitsemansa huomion, sillä on ainoa täällä. Äitinsä luona on kaksi pikkusisarta, joiden kanssa joutuu "kilpailemaan" huomiosta. Hoitaa kuitenkin isosiskon roolinsa todella mallikkaasti, osaa jakaa. En osaa sanoa saako kotona tarpeeksi huomiota, mutta täällä tarvitsee sitä erityisen paljon ja sitä mys saa.
Ymmärrän tilanteesi äitipuolena, meillä on samaa. Että minä etsin vikoja. Vaan ei se sitä ole, sillä tiedän että kumpikin vanhempikin on hyvin turhautunut lapsen käytökseen.
Yritämme aina ennakoida, mutta lapsi sanoo jo yleensä siinävaiheessa EI, ei ei. Koko lähtö on kuopattu jo heti kun siitä mainitaan. Vaikka olisi lähtö kylpylään, leffaan, huvipuistoon niin sinne ei haluta lähteä. Kuvailisin myös lapsen luonnetta negatiiviseksi ja minäkeskeiseksi - näiden lisäksi lapsi on todella fiksu ja hänellä on loistava huumorintaju. Lapsi on myös hyvin epävarma, eikä halua epäonnistua. Ei halua kokeilla mitään uusia asioita epäonnistumisen pelossa. (kuten pyöräily, alla lisää)
Lapsen isä (ja äiti) ovat vain sitä mieltä että lapsi on hankala, piste. Ei jaksa vängätä sen kanssa. Esimerkiksi lapsi ei ennen tätä kesää ollut koskaan ajanut pyörällä, koska ei ole halunnut lähteä (kuten ei muuallekkaan) eikä äiti ole jaksanut vängätä.
Sen yhden kerran kun kirjaimellisesti istutin lapsen pyörän kyytiin ja työnsin vauhtia niin into syttyi heti, ja lapsi oppi oikeastaan heti ajamaan pyörällä.
Nyt jälkeenpäin kuitenkin tuntuu että olen painostanut (ja joskus painostan edelleenkin lasta). Teenkö väärin?
Lapsen äiti ja isä (ja isäpuoli) ovat sitä mieltä että hyvä että joku jaksaa, mutta toisaalta ei ole kiva pakottaakaan. Enpä tiedä.
ap
[/quote]
pakko vastata vielä. Luonteet näillä meidän lapsilla tuntuvat menevän aivan yksiin. Ja myös tuo, että aikuiset (vanhemmat, isovanhemmat opettajat) turhautuvat aina tähän yhteen lapseen mikä osaltaan lisää negatiivista kierrettä.
minua helpotti kun luin adhd:sta. Silloin ymmärsin että lapsi ei kiukuttele tahallaan, vaan omasta erityisyydestään johtuen. Luon aikoinaan kirjan "tulistuva lapsi" josta sain itselleni työkaluja toimia maltillisemmin. Tekijää en muista, olisikohan ollut r. Greene tai jotain, kurjadtosta löytyy. Suosittelen lukemaan, saatte siitä hyvää apua keskusteluun miehen kanssa!
[/quote]
Oliko tämä kirja kyseessä? Näytti lähikirjastosssa olevan, taidan käydä hakemassa huomenna. Ärsyttävän tilanteesta tekee se, että muiden mielestä lapsen käytös on ihan normaalia ja hyväksyttävää lapsen käytöstä. On joo tavallaan, mutta kokisin että voisimme antaa lapselle paremmat lähtökohdat elämään kun auttaisimme lasta hänen vaikeuksiensa keskellä. Pahoin pelkään että tällä hetkellä lapsesta on tulossa ongelmanuori. Toki on mahdollista että olen väärässäkin ja jokainen on yksilö.
Ap
Te jotka sanotte Ei rangaistuksia - mitä ehdotatte tilalle?
ap
kirjoita kappaleiden alkuun < P > ilman välejä niin tulee kappaleet millä vain vehkeellä