kuinka pääsen yli siitä että olen kokenut niin paljon epäoikeudenmukaisuutta.

[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 20:38"]

Katsomalla eteenpäin, opettelemalla puolustamaan itse itseäsi. Jos jauhat vaan vanhoja asioita katkeroidut entisestään.

[/quote]

Miten katsoa eteen, jos menneisyys sulkee ovet edestä ja sillat takana on jo poltettu?

t. toinen katkera.

[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 22:56"]

AP kiittää vastauksista <3 ""Uskoa siihen että olen jonakin päivänä vielä iloinen vaikka nyt tuntuu siltä että elämä romahtaa."" -kiitos tästä, masennuksenkourissa mennään, jospa sen valon joskus saavutan

[/quote]

Varmasti tulee vielä parempi aika :) Se tulee aina, kun vain uskallat päästää irti ja luottaa!

T. 10 ja 15

[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 23:19"]

[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 20:38"]

Katsomalla eteenpäin, opettelemalla puolustamaan itse itseäsi. Jos jauhat vaan vanhoja asioita katkeroidut entisestään.

[/quote]

Miten katsoa eteen, jos menneisyys sulkee ovet edestä ja sillat takana on jo poltettu?

t. toinen katkera.

[/quote]

Miten se menneisyys sulkee ovet edestäsi ihan konkreettisesti?

[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 22:16"][quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 22:10"]

Sä olet elossa. Joku on epäreiluuden kautta menettänyt senkin.

Toi on tärkeä neuvo että katso eteenpäin. Taakseen voi katsoa sen verran että ymmärtää itseään ja läheisiään heidän toimintaa mutta siinä vellominen on turhaa. Menneisyydelle et voi mitään, tulevalle voit.

[/quote]

...paitsi jos sinulla on kuuden - kymmenen  vuoden aukko CV:ssä ;)

Niin no ainahan voi perustaa yrityksen.
[/quote]

Entäs sitten? Eikö ongelmia kokeneelle oo mahdollisuuksia parempaan tulevaisuuteen?

Ihan junnupuheita tuollaiset "aukko cv:ssä" -jutut.

Ei aukkoja katsella, jos on hankkinut kannuksensa tai sinut elämänkulkunsa kanssa. Ihmisen pitää olla tosi outo ja kokematon ja väärässä paikassa jos pitää selittää mitä EI ole tehnyt.

Uskon että pettymykset kääntyvät kyllä vahvuudeksesi jossain vaiheessa. Täällä N30 , kova lapsuus, epäoikeudenmukainen elämä, vakava sairaus. Kuitenkin nyt ammatti, työpaikka, oma perhe mies ja 2 ihanaa lasta , omistusasunto. Onni löytyy kyllä . Päästä irti menneestä ja nauti elämän pienistä hetkistä. Rakasta ja arvosta itseäsi. Niistä löydät lopulta onnen.

Katkeruus kannattaa. Vanhempani olivat väkivaltaisia juopppoja, olimme laitoksissa, näimme nälkää ja isä kajosi minuun.Koulu meni lintsaten läpi, kun ei mitään vaadittu. Tietenkin valitsin väkivaltaisen miehen, koska se oli miehenmallini. Työkseni sain hanttuhommia. Veli tappoi itsensä. Menin turvakotiin, sain erottua. Olin yksin, koska en luottanut kehenkään. Mietin katkerana, mitä vielä. Ja sieltähän se tuli: Kohtusyöpä. Se on nyt hoidossa. Niin on päänikin. Ja voin sanoa, että minulle on annettu yksi elämä, voin valita, haluanko elää loppuelämäni miettien, mitä pahaa olen kokenut. Päätin lähteä kroonikkosairaalaan vapaaehtoiseksi, sanoivat että se tekee onnellisemmaksi. Ja on ihana katsoa mummojen säihkettä silmissä, kun vien heitä pyörätuolilla ulos tai luen lempilehteä. Jokainen ihminen kärsii. Tosiasia on, että maailman historiassa miljardit ihmiset ovat kärsineet enemmän kuin minä. Minulla on kuitenkin vielä mahdollisuus päättää, miten toimin oman elämäni kanssa. Ja minä toimin.

Oletko lukenut koskaan Jobin kirjaa Raamatusta? Jos et ole, niin suosittelen.

Ei maailmassa ole mitään oikeudenmukaisuutta ja epäoikeudenmukaisuutta. Se on vain kristillisen kulttuurin luoma illuusio. Me toimimme täällä niinkuin kykenemme.

[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 23:19"]

[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 20:38"]

Katsomalla eteenpäin, opettelemalla puolustamaan itse itseäsi. Jos jauhat vaan vanhoja asioita katkeroidut entisestään.

[/quote]

Miten katsoa eteen, jos menneisyys sulkee ovet edestä ja sillat takana on jo poltettu?

t. toinen katkera.

[/quote]

Silloin jatketaan rantaa pitkin ja valitaan, kumpaan suuntaan. Aina jonnekin päin pääsee. Pitää vain tarkistaa odotuksia.

Minä pääsin uskoontulon kautta eli kun tajusin mitä itse olen saanut anteeksi Jumalalta Jeesuksen ansiosta ja miltä pelastunut niin annoin minua rikkoneille anteeksi, opin rakkautta. Olin vuosia todella katkera ja vihainen. Oli toki myös päihdeongelma mutta siitä vihasta pääsin eroon vasta hyvän matkaa raitistumisen jälkeen.

[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 21:49"]

[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 20:38"]

Kateus vie kalatkin vedestä...ei katkeruus...mutta kannattais opetella luopumaan katkeruudesta koska se on energian tuhlausta...

[/quote]

Mutta miten?

[/quote]

Etsi elämästä, hetkestä hyvää, se parempi puoli. Eli ala pikkuhiljaa ajattelemaan positiivisemmin.

Ajattele vaikka positiivisesti, että voit muuttaa ajattelutapaasi ja voit saada apua ja haet sitä. Mene terkkarille ja pyydä lähete eteenpdäin.

[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 23:50"]

Uskon että pettymykset kääntyvät kyllä vahvuudeksesi jossain vaiheessa. Täällä N30 , kova lapsuus, epäoikeudenmukainen elämä, vakava sairaus. Kuitenkin nyt ammatti, työpaikka, oma perhe mies ja 2 ihanaa lasta , omistusasunto. Onni löytyy kyllä . Päästä irti menneestä ja nauti elämän pienistä hetkistä. Rakasta ja arvosta itseäsi. Niistä löydät lopulta onnen.

[/quote]

Just. Täällä 50 v nainen, lapsena lannistettu, sairaseläkkeellä jo 25 v, eli opiskelut menneet hukkaan, yksin elän, kun mies lähti 15 v sitten, lapset eivät juuri pidä yhteyttä... Olisipa edes yksi semmoinen ystävä, jonka kanssa iloita eikä ainaista valitusta ja kritiikkiä kaikesta. Yksinkin on helpompaa, mutta yksinäistä. :'-(  ilo pienistä asioista on todellista, mutta hetkellistä. Joka ilta sydämeni on entistä kuihtuneempi. Onni on päästä täältä pois. Tässä maailmassa ei ole enää mitään minulle. 

[quote author="Vierailija" time="15.08.2015 klo 00:23"]

Minä pääsin uskoontulon kautta eli kun tajusin mitä itse olen saanut anteeksi Jumalalta Jeesuksen ansiosta ja miltä pelastunut niin annoin minua rikkoneille anteeksi, opin rakkautta. Olin vuosia todella katkera ja vihainen. Oli toki myös päihdeongelma mutta siitä vihasta pääsin eroon vasta hyvän matkaa raitistumisen jälkeen.

[/quote]

Ihana kuulla. Siunausta!

-ohis

[quote author="Vierailija" time="15.08.2015 klo 00:28"]

[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 23:50"]

Uskon että pettymykset kääntyvät kyllä vahvuudeksesi jossain vaiheessa. Täällä N30 , kova lapsuus, epäoikeudenmukainen elämä, vakava sairaus. Kuitenkin nyt ammatti, työpaikka, oma perhe mies ja 2 ihanaa lasta , omistusasunto. Onni löytyy kyllä . Päästä irti menneestä ja nauti elämän pienistä hetkistä. Rakasta ja arvosta itseäsi. Niistä löydät lopulta onnen.

[/quote]

Just. Täällä 50 v nainen, lapsena lannistettu, sairaseläkkeellä jo 25 v, eli opiskelut menneet hukkaan, yksin elän, kun mies lähti 15 v sitten, lapset eivät juuri pidä yhteyttä... Olisipa edes yksi semmoinen ystävä, jonka kanssa iloita eikä ainaista valitusta ja kritiikkiä kaikesta. Yksinkin on helpompaa, mutta yksinäistä. :'-(  ilo pienistä asioista on todellista, mutta hetkellistä. Joka ilta sydämeni on entistä kuihtuneempi. Onni on päästä täältä pois. Tässä maailmassa ei ole enää mitään minulle. 

[/quote]

Anteeksi nyt, mutta sinä et ole enää lannistettu lapsi, vaan sinulla on lannistuneet lapset. Totta kai sydän kuihtuu, jos keskityt omaan kurjuuteesi sen sijaan, että kysyisit lapsilta mitä voisit tehdä heidän elämäntiensä helpottamiseksi.

Et ole ainoa ihminen tässä maassa, jolla on menneet opiskelut hukkaan. Et ainoa viisikymppinen, jonka mies on lähtenyt litomaan eikä uutta kuulu. Et ainoa äiti, joka on sössinyt suhteet lapsiinsa. Etkä todellakaan ainoa, joka kaipaisi ystävää. Yleensä noilla ikävyyksillä vielä on taipumusta kerääntyä yhteen. Sinulla sentään on se eläke. On niitäkin, joita nöyryytetään vuosi toisen perään työttöminä, vaikka kuuluisivat eläkkeelle.

Harmittaa äidit, jotka eivät koskaan opi miettimään asioita lapsensa näkökulmasta. Aina vain se oma kurjuus mielessä. Vai onko sinulle vielä sattuneet niin paskat lapset, ettei ole paljon väliäkään heillä?

Miten voi luottaa siihen, että elämä kantaa, jos ei se ole koskaan kantanut? Jos kukaan ei ole rakastanut? Jos yhteenkään ihmiseen ei voi luottaa? Kaikki mennyt alusta asti pieleen?

[quote author="Vierailija" time="15.08.2015 klo 02:30"]

Miten voi luottaa siihen, että elämä kantaa, jos ei se ole koskaan kantanut? Jos kukaan ei ole rakastanut? Jos yhteenkään ihmiseen ei voi luottaa? Kaikki mennyt alusta asti pieleen?

[/quote]

No kun sun pitää vaa uskoo, että elämä kantaa. Helppoa, kun sen taitaa ;)

Ei pidä aina vaan valittaa ja valittaa, ja toivomalla toivoa, että hyvä elämä™ tulee itsestään kuin Manulle illallinen :D Yrittänyttä ei laiteta :DDD

Vaikea uskoa, että elämä kantaa, kun on kaikkea aina koulukiusaamisesta - siihen että isäni yritti tappaa ollessani n.9-vuotias.

Ja siis nuo vain pari esimerkkiä tapahtumarikkaasta elämästä.
Siihen lisäksi omat päänsisäiset ongelmat, ja muut...

No hei, jos ongelmat ovat sitä luokkaa, että oma isä on yrittänyt tappaa yhdeksänvuotiaana, niin ehkä on turha keskittyä harmittelemaan elämän epäoikeudenmukaisuutta. Pitäisi hoidattaa itseään, ja tuollainen kohtalolle mulkoileminen on päinvastaista toimintaa. Ei se johda mihinkään, vie vain huomion sivuseikkoihin.

Täällä on ollut muutamia ihan hyviä viestejä joista periaatteessa olen samaa mieltä. Yksi on se, että maailman epäoikeudenmukaisuus on tosiasia, kuten myös se että muut ihmiset tulevat aina sinua satuttamaan ja jotkut ihmiset nyt vain kärsivät enemmän, eikä sille voi mitään. Jatkuva katkeruus ja kapinointi kostautuu vain itseään vastaan. Tämän olen saanut nähdä henkilökohtaisesti seuraamalla muutaman läheisen sekä lopulta omaa elämääni; muiden huonot teot ja traumat ilmenevät aikuisena niin, että henkilö ryyppää/narkkaa, sekoilee, on vihainen koko maailmalle eikä edes yritä ottaa apua vastaan. On vain hän, hänen omat traumat ja kaikki muut ovat väärässä. 

Olin itsekin aikoinaan tuollainen ja tajusin että sillä elämäntyylillä teen lopulta hallaa vain itselleni. Vaikka kuinka viiltelisin, kaataisin itseeni viinaa tai sekoilisin muuten, niin ei menneisyys pyyhkiydy, eivätkä väärintekijät tule pyytämään anteeksi ja tuomaan minulle lahjoja tai rahaa. Ei, vaikka menisin kaksinkerroin. Lopetinkin ainakin näkyvän sekoilun lyhyeen. Se ei parantanut oloani yhtään, päinvastoin.

Kuitenkin ei tuo katkeruudesta irtipäästäminen ainakaan itselleni onnea tuonut. Ja asia, mikä monilla tänne hyviäkin kommentteja laittaneella on unhoksissa on se, että joskus sitä ei vain voi mitään sille, että ne traumat ja muistot seuraa mukana. Vaikka kuinka halausi unohtaa, jatkaa eteenpäin, olla tuntematta vihaa niin menneisyys ja muiden epäoikeudenmukaisuus seuraa perässä.

Enkä tarkoita tällä pelkästään sitä, että miettii koko ajan niitä asioita mitä joku on joskus tehnyt. Vaan esim. sitä, että traumojen seurauksena on henkilö sairastunut masenukseen/skitsofreniaan tms. tms. eikä enää PYSTY elämään normaalia elämää. Vaikka kuinka vakuuttaisi itselleen, että kyllä tämä tästä, yrittäisi hymyillä ja tekisi listoja hyvistä asioista niin se suuri tuska, paha olo, pakko-ajatukset/pakko-oireet/harhat jne. eivät poistu. Kun oikeasti koko maailma tuntuu olevan harmaan, mustan ja ruskean eri sävyjä, kun ainoa tunne mitä tuntee on suuri ahdistus, joka fyysisesti kuristaa kurkusta ja tekee jalat aamulla lyijynraskaiksi ja kun suuren osan päivästä valtaa esim. pakko-oireet, kohtaukset tai harhat, ei siinä auta se että käy ihailemassa metsässä oravia tai listaamassa niitä hyviä asioita. Kun ihminen on masentunut, ei hän _pysty_ nauttimaan siitä, että on esim. fyysisesti terve. 

Itse oon yrittänyt ties kuinka monta kertaa "aloittaa uudelleen", yrittää päästää yli menneistä ja elää edes jotenkin elämääni. Aivan aluksi hakeuduin hoitoon, jossa oonkin nyt ollut vuosia. Olen sen jälkeen aloittanut useita kouluja, harrastuksia, muuttanut ja koittanut vaikka mitä. Ja joka kerta olen mennyt innolla mukaan uuteen sillä ajatuksella, että kyllä tämä onnistuu ja kyllä elämä kantaa. Ja mitä olen saanut? Pettymyksiä. Kaikki kuusi koulua mitkä olen peruskoulun jälkeen aloittanut ovat jääneet kesken. En pysty pitämään kotiani siistinä. Täällä on ötököitä ja tavarat homeessa ja mua ahdistaa olla täällä. En tule toimeen ihmisten kanssa. En osaa herätä aamulla ja mennä nukkumaan illalla. Mun päivärytmi on sekaisin, enkä mä osaa elää normaalin ihmisen elämää, vaikka olen yrittänyt sitä koko ikäni... 

Oon "vasta" 22v ja siitä asti kun hakeuduin hoitoon (16v) on mulle toitotettu, että "Kyllä sä pärjäät, kyllä tuo tuosta paranee, sun pitää vaan uskoa siihen. Kyllä paha olo helpottaa kun ikää tulee lisää/kun muutat/ kun aloitat koulun" jne jne. Koen että minua on petetty, sillä ei mun olo ole pahemmin helpottanut. Elämä menee vain enemmän ja enemmän raiteiltaan. 

Mä nousen lähes joka päivä silti sängystä ylös, käyn viemässä roskat ja lenkkeilen. Käyn kirajstossa, hoidossa vointini mukaan. Noita asioitahan on suositeltu, jotta vaikuttaisi itse omaan oloonsa. Yritän nauttia pienistä asioista ja keksin vaikka väkisin kivoja juttuja mun elämästä. Mutta ei se ole auttanut. Tyhjyys ei ole poistunut, yksinäisyys on yhä läsnä. Pelko, ahdistus, pakko-oireet, oudot ja sairaat ajatukset menevät vain yhä pahemmiksi. Ja kaiken pohjalla vain valtava masennus ja tunne (aavistus) siitä, ettei tämä ole elämisen arvoista elämää. Eikä tämä kyllä monen mielestä olisikaan. Kuka haluaisi elää ikäisenäni roskan keskellä vailla koulutusta, ammattia, luottotietoja, ystäviä? Mukanaan vain fyysistä ja henkistä sairautta, yksinäisyyttä ja tyhjyyttä.