*LOKAMASUJEN LAUANTAI*
Nyt ollaankin jo lauantain puolella. Odottelen täällä miestä kotiin työmatkalta. Alkaa jo vähän jännittämään nämä työmatkat, mitä lähemmäksi laskettua aikaa tullaan. Onneks mies on liikkeellä omalla autolla niin pääsee nopsasti kotiin, jos soitto tulee :)
Pe olin ultrassa ja neuvolassa. Vauveli on nyt 2450g ja lääkäri arvioi syntymäpainoksi n. 3400g, jos laskettuna aikana syntyy. Hyvin pitäisi mahtua alakautta ja oli vihdoin kääntynyt oikeinpäin. Pitkään oli perätilassa ja välillä poikittain. Itse tajusi onneksi kääntyä :)
Vähän ihanaa, kun kääröjä on jo syntynyt niin paljon ja pian uutisia satelee koko ajan! Hienoa ja tosi upeeta, että kaikki pääsi raskauksissaan pitkälle!
Täällä oli viikolla kyselyä miesten juomisesta. Meidän ukko ei juo kuin silloin tällöin yhen saunaoluen, joten sen puolesta ei onneksi ole hätää... Lastenhoito-ongelmia meillä ei ole, kun vasta ekaa odotellaan. Kaikki on vauvalle jo valmiina makuuhuoneessa laitettuna: Enää käärö puuttu ja sitä jo odotellaan innokkaasti, vaikka pari viikkoa saisi vielä mennä!
G: Ootteko aloittaneet jo D-vitamiinilisän syönnin? Mulle määrättiin tänään ja kuulemma kevääseen saakka pitäisi syödä.
Alkaa jo sänky kutsuun, joten taidan mennä sohvalle odotteleen ukkoa... Ihanaa viikonloppua kaikille äideille ja masuille!
Susuliini 36+0
Kommentit (24)
olin jo ihan varma että oot mianni nyt menossa sinne vauvanhakuun;)
no nyt vaan sitten voimia keräilemään!:)
itekkin taidan mennä lepäilemään..mun yks ihana ystävä lupas hoitaa stressaamisen mun puolesta;) joten ei oo kun sitten " enää" se synnytys itelle ;) hihii
edelleen fiikuna ja mytty rv 38+3
Samma här, viimeksi eilen yksi ihan tuttu nainen sanoi, että " sä oot taas tosi pieni" ja pari päivää sitten tuntematon ihminen kommentoi, että " ai mä luulin että olisit jotain viidennellä kuulla" ...Että silleen:O Mulla kuitenkin sf-mitta on ihan keskikäyrällä, viimeksi taisi olla 34cm, mutta ulospäin ei taida kuitenkaan näyttää " keskiarvovatsalta" ;) eikä vauvakaan taidan ehtiä " keskiarvovauvaksi" ;) kun vielä reilu viikko sitten kätilö arvioi 2,5-kiloiseksi. Yritän olla välittämättä, vaikka välillä vähän ärsyttääkin ja toisaalta mietityttää, kun matkan varrella on ollut näitä pelkoja ja epäilyjä vauvan koosta ja kasvusta. Kaikki tuntuu ajattelevan, että kiva juttuhan se vaan on synnyttää ennemminkin pienikokoinen vauva, mutta kun siihen pieneen kokoon saattaa olla jotain ei niin mukavia syitä:/ Tosin mulla on ultrattu pari kertaa istukan ja napanuoran virtauksia ja hyvin on kaikki ollut, mutta aina välillä pieni pelko hiipii takaraivoon siitä, onko vauvalla varmasti kaikki ok. Uskon kuitenkin että on, nyt vaan kasvatellaan viimeiset 0-4 viikkoa, että ollaan mahdollisimman valmiita sitten syntymän hetkellä:) Molemmat siis;)
Me ei siis Joll@ mitenkään voida tunnistaa toisiamme puistossa tai muualla kun luullaan toisistamme, että tuo on juuri plussannut;) Vasta kun ollaan liikkeellä Twinco+Emma-yhdistelmällä, voimme onnistua=)
Illanjatkoja ja pitkää pinnaa
-L-
Musta tuntuu että mun pieni maha jäi jonnekin rv:lle 32 ja sen jälkeen se on kasvanut ihan HERVOTTOMASTI. Siihen asti maha oli mielestäni todella pieni, mutta nyt sf-mitta on ollut vähän keskikäyrän yläpuolellakin ja tosiaan maha myös itsestä tuntuu isolta. Toisaalta esim. kaupassa käydessä huomaan kyllä että monilla on paljon isompi maha, mutta kyllä mun on mielestäni jo ihan keskiverto.
Jotain muutakin piti ehkä sanoa mutta en enää muista mitä. Oon kauheen väsynyt ja huvittaisi makoilla sohvalla, mutta pakko vähän yrittää vääntää töitä, että huomenaamulla voisi taas jatkaa siivousta! Tänään jo hyvin päästy eteenpäin, on pesty lattiat ja useimmat seinät, ja maalattukin yksi :) Ja järjestelyjä tehty paljon, sitten illaksi piti lähteä tuttavapariskunnan luo syömään kun oli sovittu...
Mut eiköhän tää tästä ennen vauvan syntymää ole ihan kunnossa koko huusholli, joten hyvä mieli on koko ajan tavaroita laitella.
Coe
Eli ei ollu lapsivettä mikä lorahti, ilmeisesti vaan vetistä valkovuotoa. Ja supistuksetki loppu siinä käyrällä ollessa.
No, ihan hyvä näin, koska ei ois kyllä houkuttanu Ouluun lähtö.
Nyt laitan iltapalaa ja katsotaan, jos sais tytöt ajoissa nukkumaan niin voisin lukea eiliset ja tämän päivän jutut läpi.